Kevättalkoot 04.05.2014" Haistatsä? "
" Jaa hevosen paskan? Juu se on aika yleinen tuoksu täällä päin... " mulkaisen virnuilevaa Santeria mutta hymähdän sitten:
" Nojoo senkin. Mut emmä sitä tarkottanu. Ton, kesän tuoksun! Vastaleikattu nurmikko ja kaikki... " mä selitän haaveilevasti ja katselen ihastuneena vihreää maisemaa.
" Jaaa, juu no onhan tuo... Ihan mukava tuoksu taas tälleen pitkästä aikaa ", Santeri myöntää ja jatkaa sitten laudan naulaamista rikkinäiseen aitaan. Muut ovat tallilla siivoamassa kun minä lähdin Santerin, Lynnin ja Danielin seurassa tarkistamaan laidunten aitoja. Lynn ja Daniel kävelevät pienen matkan päässä tarkastellen aitoja vakavan näköisinä.
" Täällä on taas reikä ! Hemmetti, Santeri tänne näin sen vasaran kanssa! " Lynn huutaa turhautuneen näköisenä pysähdyttyään parin metrin päähän.
" No anna mä nyt naulaan tän eka, tuun sit sinne, jatkakaa te vaan! " Santeri murahtaa ja hymyilee mulle sitten pienesti.
" Sitä pännii ku nää aidat on päässy talven takia vähän huonoon happeen... " poika selittää mulle ja nyökkään mietteliäänä.
" Joo, sitä se talvi teettää... " virnistän ja kerään naulat ja jatkamme matkaa.
" Sämpylää tänne ja äkkiä! Mä kuolen nälkään! " Daniel kiljaisee rynnätessään evästarjoilun äärelle jota Aikku juuri pystyttää tallin etupihalle aurinkoon. Nainen mulkaisee poikaa murhaavasti ja tämä ymmärtää vaieta.
" Käyttäydy, sit saat ehkä säkin jotain. Kahvia on tuolla noin ", Aikku toteaa ja Daniel jolkottaa termospullon luo häntä koipien välissä. Lynn seuraa poikaa naureskellen ja minä käppäilen hakemaan sämpylän.
" Pirun kuuma, saakeli soikoon ois pitäny vissiin lähteä ilman vaatteita... " Santeri älähtää istuessaan minun ja Milan viereen pihalle kannetun pöydän ääreen.
" Älä jaksa, ihanan lämmintä! Ja luojan kiitos et lähtenyt tänne ilman vaatteita... " Mila kikattaa ja haukkaa leipäänsä.
" Mm... Kyl tätä kesää on nyt odotettu, joten suu suppuun! Ja no emmä sun vaatettomuutees kommentoi yhtään mitään... " nauran kärsivän näköiselle pojalle ja Santeri katsoo mua hämmentyneenä mutta hymyilee sitten hänkin.
" Nojoo, mut pakko vähän riisuutua, anteeksi neidit ", poika virnistää ja ottaa hupparin päältään.
" Ehkä me kestetään ", vastaan hymyillen ja hörppään kahvia.
" Oiskohan maalisota mitään? " Daniel virnistää Lynnille vieressään ja mä peruutan pari askelta.
" Älä. Edes. Kuvittele ", Lynn varoittaa poikaa ja ottaa hänkin askeleen taaksepäin. Seuraavaksi hommaksemme päätyi puomien maalaus uuteen uskoon. Minä vetelen pitkiä vaaleanpunaisia vetoja omaa puomiani pitkin ja Lynn ja Daniel taiteilevat jotain Mallaspuro-tekstin tapaista pienehköön lankkuun.
" Se vois olla ihan hassua ", Santeri toteaa ja nostaa sivellintään.
" Pojat! Nyt lopetatte, onks teillä aavistustakaan kuin perkeleen vaikeeta sitä väriä on saada hiuksista tai vaatteista pois?! " Lynn ärähtää ja jatkaa maalaamista. Daniel vaikenee ja jatkaa hänkin hieman ärtyneen näköisenä. Katson kysyvästi Santeria joka vain kohauttaa olkiaan ja jatkaa maalaamista.
" Nojoo, mut mä aattelin et ruoan jälkeen vois mennä saunomaan ja uimaankin kun on näin lämmin... " Daniel tuumaa hetken hiljaisuuden jälkeen.
" Joo, miksei. Tosin emmä kyl tie että uskallanko vielä uimaan mennä... " Lynn naurahtaa jo pirteämpänä ja minäkin myötäilen ajatusta.
" Vika vedessä on mätämuna! " Santeri huutaa ja juoksee uimahousut hulmuten laituria pitkin mereen. Kuuluu vain äänekäs loiskahdus ja poika on hävinnyt näkyvistä.
" No mutta sitten! " Daniel huudahtaa ja juoksee perässä.
" Miehet... " Lynn tuhahtaa ja nyökkäilen kun kävelemme yhdessä laiturille päin bikinit päällä. Pian poikien päät pulpahtavat pintaan ja tuikkivat silmät katselevat meitä.
" Ette kai te nyt vettä pelkää? " Santeri virnuilee ja polskii selällään ympyrää.
" Ei, mut siellä on pari jotain tosi hölmön näköstä isoa kalaa jotka kyl vähän pelottaa... jos tiedät mitä tarkoitan ", vinkkaan silmää pojalle ja tämä naurahtaa.
" Jaa että kaloja... ja paskanmarjat ", poika hekottaa ja kiipeää vikkelästi laiturille, nappaa mut syliinsä ja pienen kiljaisun jälkeen tunnen miten jääkylmä vesi sulkee mut pimeyteen.
" Hyi helvetti, SANTERI! " kiljun kun pääsen pintaan. Poika nauraa hekottaa kuollakseen parin metrin päässä ja lähtee uimaan karkuun kun otan pari uhkaavaa vetoa häntä kohti.
" Minkä ikäsiä te oikeen olette? " Daniel naurahtaa vähän matkan päästä ja Lynnkin on uskaltautunut jo veteen ja kelluu pojan vierellä hekottaen.
" Ihan liian vanhoja tälläseen! " totean nauraen ja luovutan takaa-ajon. Santeri ui vierelleni ja nauraa myös pilke silmäkulmassa. Elämä on ihanaa.
Kiitos mahtavasta seurasta talkoojengille ja etenkin Aikulle sen maittavista sapuskoista! 
