Post by Lynn on Dec 21, 2013 20:15:38 GMT 2
Hip hei, joulu on jo aivan nurkan takana! Mallaspuron osalta joulu on hyvin rauhallinen, sillä vaikka nyt jo sain nettiyhteyden käytettäväkseni uuteen kotiinkin, lähden huomenna noin viikoksi pohjoiseen lomailemaan. Kuitenkin, nyt seuraa muutama jouluinen huomio. 
Hankiralli-tapahtuman kuvaus on nyt tullut ja näin ollen tapahtuma on valmis maksettavaksi. Tilauskuvan arvontaan osallistuvien kannattaakin olla nopeita; vain 31. joulukuuta mennessä tulleet maksut oikeuttavat arvonnassa mukana olemiseen!
Lokakuun kommenttikekkereiden kommentit kuitenkin viivästyvät nolosti. Olenkin tapahtuman sivulle päivittänyt maininnan viivästymisestä ja sen syystä; otin ja muutin ihan ykskaks yllättäen enkä siinä kaiken häsläämisen keskellä saanut järjestetyksi nettiyhteyttä kuntoon ennen kuin nyt. Nyt lähdenkin jo reissuun, josta palaan juhlimaan vuodenvaihdetta juuri ennen kuin lähden uudestaan matkailemaan. Kovin esimerkillistä tapahtumanjärjestämistä... tai sitten ei.
Ja sitten ihan uusi juttu: Tapani-tontun tarinat! Ei tallia ilman tallitonttua. Tapani, jota lähimmäistenkään ei taatusti sovi kutsua Tapsaksi tai Tapiksi tai milläkään muulla typerällä kutsumanimellä, on majaillut Vänrikinmäellä iät kaiket. Tämä tallitonttu on harvoin nähty ja äärimmäisen juro yksilö, joka ei totisesti pidä monistakaan ihmisistä eikä puhua pukahda kuin harvojen ja valittujen (eli toistaiseksi ei kenenkään mallaspurolaisen...) kanssa. Hevosille tallitontun sydämessä on oma heikko kohtansa, vaikka harvoin hän heltyykään hempeilemään yhdenkään karvaturvan kanssa. Tapani tietää kaiken, mitä tallissa tapahtuu ja puuhailee alati omia askareitaan.
Tulevaisuudessa Tapani tulee seikkailemaan päiväkirjansa lisäksi Mallaspuron piirroksissa; pidä siis silmät auki ja ole tarkkana. Koskaan ei tiedä, milloin tonttu saadaan vangituksi kuvaan ja kuinka taitavasti se on kuvaan kätkeytynyt.
Muutama hevonen on vielä vailla hoitajaa - tutustu ja hae hoitajaksi!
Lisäksi: talliin on muuttamassa pari uutta hevosta ja ponia. Ihastuttava lämminveriruuna Terho, hurmaava eestin raskas vetohevosrouva Juuli ja kuvankaunis pikkuponi Lulu siirtynevät tuntikäyttöön hyvin pian ensi vuoden puolella, mutta neljännellä tulijalla riittää vielä paljon opittavaa ennen kuin se on valmis tuntiratsun hommiin... Stay tuned - ensi vuoden puolella nähdään, kuinka uudet tulokkaat sopeutuvat tallin menoon ja meininkiin!
Eipä tässä sitten muuta ihmeempää. Mallaspuron väki ja erityisesti minä täältä ruudun takaa toivottelen kävijöille oikein iloista joulua!