Post by Jade on Jul 26, 2011 19:08:26 GMT 2
Eli sain luvan Lynniltä ja järjestän elokuun alussa maastotunnin. Tarkoituksena olisi laukkailla paljon ja hyppiä maastoesteitä, melko vauhdikasta menoa siis tiedossa. Jutun kruunaa vielä se, että voi lähteä ilman satulaa! ;D Mukaan ovat tervetulleita kaikki ja hevosen saat valita vapaasti tuntiratsuista. Kerrothan ilmoittautuessasi ainakin hevosen kellä haluat mennä ja otatko satulan, vai jääkö se talliin 
Mukaan otan niin paljon halukkaita kuin vain hevosia riittää tallilta! 
Itse varaan ratsastettavakseni hoitsuni Gislin .
Tarina
________
Maastotunti 3.8.2011
Ohjaaja: & Gisli
Tanttu & Väiski
Aura & Ville
Länttäsin lapun ilmoitustaululle ja lähdin kävelimään kohti Gislin karsinaa. Huikkasin ohimennen tytöille, että olisivat valmiina kahdenkymmenen minuutin päästä kentällä. He nyökkäsivät ja hävisivät satulahuoneeseen. Itse aloin jo hyvissä ajoin harjata hoitoponiani, koska se oli suhteellisen likainen piehtaroinnin jäljiltä. Puhdistin kaviot ja pistin vielä ruunalle suitset päähän, niin olimme valmiita lähtemään maastoreissulle. Kävelytin Gisliä hetken tallipihalla, sillä olimme hieman etuajassa. Pian Tanttu ja Aura kuitenkin saapuivat poniensa kanssa ulos ja menimme kentälle ottamaan alkukäynnit, jotta pääsisimme heti maastossa menemään vähän lujempaa.
”Ensin Väiski mun perään ja sitten Ville!” Huusin kun lähdimme letkassa kohti maastoja. Pyöreän issikan selkä tuntui ihanan turvalliselta istua, ainakin näin käynnissä... Kun olimme päässeet mutkan taakse käskin kaikkien kerätä ohjat. Hiekka narisi kavioiden alla ja ratsut näyttivät nauttivan raikkaasta ilmasta. Ville pärskähteli innokkaasti ja yritti selvästi tulla Väiskin viereen kävelemään.
”Okei, otetaan nyt aluksi rauhallisia ravi pätkiä, että saadaan hepat kuulolle, ne näyttää nimittäin aika säpsyiltä nyt”, naurahdin porukalle. Aloimme ravata rauhallisesti eteenpäin, tehden välillä aina muutaman askeleen käyntipätkiä. Ville alkoi selvästi jo rentoutua, mutta väiski oli jo sitä mieltä, että nyt mennää ja kovaa.
”Tanttu, rauhoita sitä Väiskiä istunalla, älä jää vetämään ohjasta, koska silloin se vain kuumuu lisää!” Neuvoin tyttöä, jonka poni muljautteli silmiään. Kohta kaikki kuitenkin kävelivät taas siistissä jonossa, joten ajattelin, että voisimme hieman laukkailla ennen maastoesteille menoa. Käänsin Gislin suurelle niitylle, jossa voisimme laukata kaikki ympyrällä. Suoristin istuntani Ruunan selässä ja annoin luvan nostaa laukan. Gisli meni ensin kiitoraville, mutta nosti laukan kun huomasi muidenkin laukkaavan. Ville heitti pienet pukit innoissaan, joista Aura hieman horjahti, muttei ollut silti lähelläkään pudota. Väiski oli jo rentoutuneempi kun pääsimme laukkaamaan. Lujaahan poni meni, mutta kuunteli nyt paremmin Tantun apuja kuin ravissa.
Hiljensimme ratsut pian ravin kautta käyntiin ja jatkoimme matkaa kohti maastoesteitä. Huomasinkin pian tien reunassa pari tukkia, jotka voisimme hypätä lämmittelyksi. Ohjasin Gislin ensimmäiseni laukassa tukeille, jotka se pomppasi suurella ilmavaralla yli. Taputin ponia ja annoin Auran ja Villen tulla seuraavaksi. Ville hidasti huomattavasti ennen ensimmäistä tukkia ja pysähtyikin arvattavasti sen eteen. Käskin Auran tulla uudelleen hieman nopeammassa temmossa ja tällä kertaa sujuikin paremmin. Viimeisenä tuli Tanttu ja Väiski. Väiski hyppäsi hienosti ekan tukin yli mutta lähti kaukaa toiselle, joten sen kaviot kolahtivat puuhun. Kun kaikki olivat hypänneet tukit hienosti vielä toiseenkin suuntaan, lähdimme katsomaan hieman isompia esteitä.
”Noniin, nyt hypätään nämä neljä estettä yksi kerrallaan, ja jäätte odottamaan muita siihen risteyksen eteen. Ensimmäinen este on koivuista tehty viisikymmentä senttiä korkea okseri. Toinen on Rengaseste, jonka päällä on puomi. Kolmas on ehkä kaikista vaativin, mäennyppylän päällä oleva heinäpaalieste joka hypätään siis hieman ylämäkeen, tosin aika loivasti. Viimeinen on sitten helppo, sellainen perus risueste. Ensimmäisenä menee Tanttu ja väiski, sitten Aura villen kanssa ja viimeisenä tulen minä Gislin kanssa. Muistakaa jäädä odottamaan muita sinne risteykselle!” Sanoin vielä kun Tanttu nosti laukan ja lähti radalle. Kun Aurakin oli jo mennyt, Annoin Gislille luvan nostaa laukan. Se hyppäsi kiltisti kaikkien esteiden yli ja pysäytin ponin muiden luokse.
”No mites ne meni?” Kysyin iloisilta ratsastajilta, jotka taputtelivat ponejaan.
”Väiski oli ihana! tosin se meni aika lujaa, mutta se oli vain kivaa”, Tanttu naurahti ja halasi samalla hoitoponiaan. Aura tuumasi Villen menneen myös hyvin, mutta kytänneen hieman rengasestettä. Ylitimme risteyksen käynnissä ja lähdimme sen jälkeen ravissa kohti mallaspuroa. Hevoset eivät enää jaksaneet temppuilla ja menivät loppuravit oikein hienosti. Perillä tallipihassa menimme käntälle kävelemään pitkin ohjin. Juttelimme Auran ja Tantun kanssa vielä maastoesteradan yksityiskohdista, ennenkuin käänsimme ratsut kaartoon. Hyppäsin alas Gislin selästä ja talutin sen talliin. Hoidin hoitsuni huolellisesti ja kiitin vielä tunnille osallistujia ja muistutin maksuista, ennenkuin lähdin kotiin.
Mukaan otan niin paljon halukkaita kuin vain hevosia riittää tallilta! 
Itse varaan ratsastettavakseni hoitsuni Gislin .Tarina
________
Maastotunti 3.8.2011
Ohjaaja: & Gisli
Tanttu & Väiski
Aura & Ville
Länttäsin lapun ilmoitustaululle ja lähdin kävelimään kohti Gislin karsinaa. Huikkasin ohimennen tytöille, että olisivat valmiina kahdenkymmenen minuutin päästä kentällä. He nyökkäsivät ja hävisivät satulahuoneeseen. Itse aloin jo hyvissä ajoin harjata hoitoponiani, koska se oli suhteellisen likainen piehtaroinnin jäljiltä. Puhdistin kaviot ja pistin vielä ruunalle suitset päähän, niin olimme valmiita lähtemään maastoreissulle. Kävelytin Gisliä hetken tallipihalla, sillä olimme hieman etuajassa. Pian Tanttu ja Aura kuitenkin saapuivat poniensa kanssa ulos ja menimme kentälle ottamaan alkukäynnit, jotta pääsisimme heti maastossa menemään vähän lujempaa.
”Ensin Väiski mun perään ja sitten Ville!” Huusin kun lähdimme letkassa kohti maastoja. Pyöreän issikan selkä tuntui ihanan turvalliselta istua, ainakin näin käynnissä... Kun olimme päässeet mutkan taakse käskin kaikkien kerätä ohjat. Hiekka narisi kavioiden alla ja ratsut näyttivät nauttivan raikkaasta ilmasta. Ville pärskähteli innokkaasti ja yritti selvästi tulla Väiskin viereen kävelemään.
”Okei, otetaan nyt aluksi rauhallisia ravi pätkiä, että saadaan hepat kuulolle, ne näyttää nimittäin aika säpsyiltä nyt”, naurahdin porukalle. Aloimme ravata rauhallisesti eteenpäin, tehden välillä aina muutaman askeleen käyntipätkiä. Ville alkoi selvästi jo rentoutua, mutta väiski oli jo sitä mieltä, että nyt mennää ja kovaa.
”Tanttu, rauhoita sitä Väiskiä istunalla, älä jää vetämään ohjasta, koska silloin se vain kuumuu lisää!” Neuvoin tyttöä, jonka poni muljautteli silmiään. Kohta kaikki kuitenkin kävelivät taas siistissä jonossa, joten ajattelin, että voisimme hieman laukkailla ennen maastoesteille menoa. Käänsin Gislin suurelle niitylle, jossa voisimme laukata kaikki ympyrällä. Suoristin istuntani Ruunan selässä ja annoin luvan nostaa laukan. Gisli meni ensin kiitoraville, mutta nosti laukan kun huomasi muidenkin laukkaavan. Ville heitti pienet pukit innoissaan, joista Aura hieman horjahti, muttei ollut silti lähelläkään pudota. Väiski oli jo rentoutuneempi kun pääsimme laukkaamaan. Lujaahan poni meni, mutta kuunteli nyt paremmin Tantun apuja kuin ravissa.
Hiljensimme ratsut pian ravin kautta käyntiin ja jatkoimme matkaa kohti maastoesteitä. Huomasinkin pian tien reunassa pari tukkia, jotka voisimme hypätä lämmittelyksi. Ohjasin Gislin ensimmäiseni laukassa tukeille, jotka se pomppasi suurella ilmavaralla yli. Taputin ponia ja annoin Auran ja Villen tulla seuraavaksi. Ville hidasti huomattavasti ennen ensimmäistä tukkia ja pysähtyikin arvattavasti sen eteen. Käskin Auran tulla uudelleen hieman nopeammassa temmossa ja tällä kertaa sujuikin paremmin. Viimeisenä tuli Tanttu ja Väiski. Väiski hyppäsi hienosti ekan tukin yli mutta lähti kaukaa toiselle, joten sen kaviot kolahtivat puuhun. Kun kaikki olivat hypänneet tukit hienosti vielä toiseenkin suuntaan, lähdimme katsomaan hieman isompia esteitä.
”Noniin, nyt hypätään nämä neljä estettä yksi kerrallaan, ja jäätte odottamaan muita siihen risteyksen eteen. Ensimmäinen este on koivuista tehty viisikymmentä senttiä korkea okseri. Toinen on Rengaseste, jonka päällä on puomi. Kolmas on ehkä kaikista vaativin, mäennyppylän päällä oleva heinäpaalieste joka hypätään siis hieman ylämäkeen, tosin aika loivasti. Viimeinen on sitten helppo, sellainen perus risueste. Ensimmäisenä menee Tanttu ja väiski, sitten Aura villen kanssa ja viimeisenä tulen minä Gislin kanssa. Muistakaa jäädä odottamaan muita sinne risteykselle!” Sanoin vielä kun Tanttu nosti laukan ja lähti radalle. Kun Aurakin oli jo mennyt, Annoin Gislille luvan nostaa laukan. Se hyppäsi kiltisti kaikkien esteiden yli ja pysäytin ponin muiden luokse.
”No mites ne meni?” Kysyin iloisilta ratsastajilta, jotka taputtelivat ponejaan.
”Väiski oli ihana! tosin se meni aika lujaa, mutta se oli vain kivaa”, Tanttu naurahti ja halasi samalla hoitoponiaan. Aura tuumasi Villen menneen myös hyvin, mutta kytänneen hieman rengasestettä. Ylitimme risteyksen käynnissä ja lähdimme sen jälkeen ravissa kohti mallaspuroa. Hevoset eivät enää jaksaneet temppuilla ja menivät loppuravit oikein hienosti. Perillä tallipihassa menimme käntälle kävelemään pitkin ohjin. Juttelimme Auran ja Tantun kanssa vielä maastoesteradan yksityiskohdista, ennenkuin käänsimme ratsut kaartoon. Hyppäsin alas Gislin selästä ja talutin sen talliin. Hoidin hoitsuni huolellisesti ja kiitin vielä tunnille osallistujia ja muistutin maksuista, ennenkuin lähdin kotiin.
