Lynnin vakkari (tunnit 3/10)

[Lynn]

Mallaspurossa tallimestarin hommista vastannut Lynn on Iisan, Aikun ja enonsa Ilpon rohkaisemana aloittelemassa ratsastuksenohjaajan opintoja. Osana oppisopimuskoulutustaan tyttö pyöräyttää käyntiin oman vakkarinsa. Tiedossa on mitä monipuolisempia tunteja, erilaisia ratsuja ja vauhdikkaita (toivottavasti ei kovinkaan vaarallisia) tilanteita.

Vakkari tulee sisältämään kymmenen tuntia, jotka pidetään syksyn ja talven mittaan sitä mukaa, kun tuntilaiset suorittavat maksujaan. Tunnit tulevat olemaan erilaisia: ne sisältävät niin koulu- kuin esteratsastusta, maastoilua, temppuilua - milloin mitäkin! Osa tunneista on perinteisiä tarinatunteja, toiset kenties kuvapainoitteisempia.

Ilmoittaudu mukaan laittamalla tähän viestiketjuun viesti, jossa kerrot tasostasi, kokemuksestasi, toiveistasi esimerkiksi tuntien sisällön tai hevosten suhteen sekä pituutesi ja selkeän ja ytimekkään ulkonäkökuvauksen vakkarin aikana piirrettäviä kuvia varten.

Vakituisia tuntilaisia otetaan viisi kappaletta, minkä lisäksi tunneille on mahdollisuus päästä myös irtotuntilaisena. Tunnille voi ilmoitautua, mikäli sen tilannekohdassa on kaksi viivaa.

Maksut suoritetaan kulloinkin sovitulla tavalla: yleisimmin maksuksi kelpuutetaan tarina, kuva tai sarjakuva, toisinaan pyydetään runoa. Vakkarin aikana tuntilaiset saavat aika ajoin myös täytettäväkseen palautelappusen, jossa he pääsevät kertomaan mielipiteensä opetuksesta, tuntien sisällöstä ja niin edelleen. Jos vakkarilaiselle on kertynyt yli kaksi maksamatonta tuntia, hän pääsee osallistumaan uusille tunneille vasta, kun rästejä on korkeintaan kaksi. Tunnit olisi suotavaa maksaa ennen seuraavaa tuntia.

Tuntikalenteri (alustava, ei lyöty lukkoon -> muutoksia ja ylläreitä tulee)

Tunti	Ajankohta	Aihe	Tilanne
1.	30.7.	koulutunti	tarina tullut, maksut 3/4
2.	18.8.	maastoeste	tarina tullut, maksut 4/5
3.	30.10.	koulu / ilman satulaa	tarina tullut, maksut 3/5
4.	joulu	este	suunnitteilla
5.	?	gymkhana	irtona Janica
6.	?	koulu	--
7.	?	koulu	--
8.	?	maasto	--
9.	?	este	--
10.	?	este	--

Menossa mukana 5/5
Jeccu Maksettu 2/3
Olen Jeccu, blondi ja lyhkäinen neiti. Yleensä vaalea tukkani on ponnarilla joka näkyy kypärän alta reilusti, sillä tukkani on suht pitkä. Yleensä istun selkä kykkyrässä tai sitten selkä liian suorassa satulassa, ja unohtelen aina pitää jalkapohjat alas.
Koulutasoltani olen Helppo B. Nippanappa Helppo A mutta en osaa vielä pohkeenväistöä ja muita niitä jutskuja. :> Esteratsastasoni yltää 100cm, mutta minua ei häiritse vaikka menisimmekin puomiluokkaa tai 50cm - 60cm. :> Kaikki käy.

IRL en ole hypännyt kummempia esteitä, mutta osaan kuitenkin hypätä. Koska en ole hypännyt pitkään aikaan saattaa taitoni olla hieman ruosteessa. :> Kouluratsastusta IRL en ole ikinä mennyt, enkä siksi osaakaan kuvailla asiaa kovinkaan hienosti, mutta kuitenkin. :--D
Tykkään ehkä eniten esteratsastuksesta, eikä minulla tosin ole mitään väliä kenellä hepalla menen eikä mitään väliä mitä teemme tunnilla. :>

Cimilla Maksettu 0/3 Ei tunneilla, ennen kuin rästejä maksettu
Tietoa ja taitoa löytyy 6 vuoden takaa, esteitä menty se huimat 80-90cm korkeimmillaan, koulua nipinnapin helppo B. Ois kiva saada vähän kunnon tehotreeniä varsinkin koulun ohella, se kun sattuu mulla vähän heikompi olemaan... : D Esteitä kanssa ehdottomasti, onhan ne kumminkin munkin mielestä jokseenkin kivampia... (:

Pituutta löytyy 165cm, ruuminrakenne melko normaali, ei mikään jytky mutta en mä nyt mikään keijukainenkaan ole... : D Hiukset siis väriltään sellaset mustaliilat ja otsiksessa pinkki raita, useimmiten ponnarilla, melko pitkät. Vaatteina jotain mahd. rentoa, ratsastushousujen lisäksi huppareita, valjuja t-paitoja, perustoppeja, musta ratsastuskypärä ja mustat nahkajodphurit, saappaita en juurikaan käytä.

Jade Maksettu 3/3
Ratsastanut olen kuusi ja puoli vuotta. Tasoltani olen noin HeB, ja esteitä olen hyppinyt korkeimmillaan jotain 80cm. Ratana yleensä hyppelen kuitenkin vain 60-70cm. Olisi kuitenkin kiva saada jotain kivoja tehotunteja koulun ohella, vaikka olen minäkin kyllä enemmän estepainotteinen . Ulkonäkö kuvaus löytyneepi sieltä kuvaustopicista . Toivoisin, että saisin mennä useimmiten uudella hoidokillani Gislillä, jotta tutustuisin siihen paremmin. Toki minulle kelpaa myös tallin muut hepat!

Tanttu Maksettu 3/3
Tasoltani olen jotakuinkuin Helppo Bee, jotkut jutut kuitenkin vielä vähän harjoittelun alla ja opin mielestäni uudetkin jutut melko nopeasti. Esteitä olen hypännyt ehkä 60-70 cm korkeimmillaan, joskus tavallaan vahingossa 80 cm kun hevonen innostui liikaa seuraamaan muita, en kuitenkaan pelkää hypätä korkeampiakaan esteitä! Maastoesteet tosin ovat nyt tuntuneet siltä mun jutulta koulun ja ilman satulaa menon kanssa, ne on jotenkin niin kivoja ja hauskoja vaikkei kaikki aina onnistuisikaan. Tosin minussa voi olla se vaikeus tuntilaisena etten välttämättä aina tajua suomenkielellä sanottuja tehtäviä ja minulle saa joskus vääntää rautalangasta ennen kuin tajuan jos ei jaksa ruotsia alkaa puhumaan (tosin jos vaihtaa ruotsiin niin voi olla etten enää ymmärrä koko tunnilla yhtään suomea ja sekös opettajana toimivia ärsyttää ). Kuitenkin yleensä on vaikeimmistakin hetkistä tunneilla selvitty kunnialla, ellei sitten ole jo koko konkkaronkka sekaisin puhekielen vaihtumisesta.

Minullahan on tosiaan edelleen ne ärsyttävät, luonnonkiharat punertavan kuparit hiukset sivuotsiksella ja ainaisella suoristuksella. Tosin nykyään olen jättänyt suoristuksen sikseen kun suoristin sanoi heipat ja meni sököksi eikä uutta ole näkynyt. Olen tosin nyt oppinut elämään luonnostaan korkkiruuvikiharalle menevien hiusten kanssa ja välillä kyllä kuuleekin että miten olen saanut tehtyä niihin noin hienot korkkiruuvit, harmikseni joudun tosin aina sanomaan että en mistään, ne tulevat itsestään. Hiuksissa on myös vaaleita raitoja siellä sun täällä jotka varsinkin kesäisin erottuvat hyvin, talvisin saattaa olla tummempiakin raitoja. En ole myöskään mikään kaikista pisin, jään juuri ja juuri 160 alapuolelle joten olen kirjaimellisesti ristinyt itseni poniratsastajaksi, toivoisin siis useimmiten pääseväni ponikokoisilla otuksilla vaikka en pistä vähän suurempiakaan ratsuja pahakseni. Jalassa minulla on usein ruskeat kokopaikkaiset ratsastushousut, mustat tallikengät ja joskus todella, todella harvoin ruskeat minichapsit. Lämpimällä säällä tyydyn usein tummansiniseen tai -harmaaseen huppariin, toki usein on myös värikkäämpää sorttia. Viileämmällä säällä käytänkin sitten jotain vähän tummemman sävyistä tallitakkia muutamalla vaaleammalla kohdalla. Samainen takki löytyy myös pakkasella päältä jos en ole löytänyt usein hukassa olevaa toppatakkiani jonka onkin todellisuudessa vienyt joko pikkusiskoni tai sitten se on kaapissa pahnan pohjimmaisena.

Hevosiin tuskin voi kovin paljoa vaikuttaa, mutta voisin välillä ihan mielelläni mennä Väiskillä vaikka vähän niitä helpompia juttuja ja olla avuksi ruunan kouluttamisessa eteenpäin, mutta toki myös muut hevoset ja ponit kelpaavat (: (pahoittelen pientä epäaktiivisuuttani Väiskin hoitajana, piirrustus olisi valmiina mutta skanneri päätti ottaa loparit ja tarinoihin ei ole ollut ideaa eikä aikaa kirjoittaa kaiken matkailun sun muun ansiosta. Nyt syksyllä koitan taas aktivoitua ja käydä useammin, varsinkin jos skanneri alkaa taas toimia).

Aimie Maksettu 2/2
Olen ratsastanut reilut kuusi vuotta. Taso heB-A, esteillä olen mennyt korkeimmillaan 65 senttiä. Kokemusta on nuoremmista ja herkemmistä hevosista, pysyvät käsissä hyvin. Olen tottunut ratsastamaan ponikokoisilla otuksilla, isot hepat vähän hermostuttavat... Toivon mahdollisimman monipuolisia tunteja ja ratsuja. Olisi kiva mennä pari kertaa myös nuoremmilla ja kokemattomilla hevosilla, jotta oppisi enemmän miten niitä ratsastetaan. Jos jotain perusvirheitä pitää sanoa, niin jalat on usein edessä ja varsinkin esteillä ei meinaa kantapäät pysyä paikoillaan.

Pituutta löytyy 162 cm, olen melko sirorakenteinen. Hiukset ovat suklaanruskeat, kerrostetut ja yltävät viitisen senttiä yli olkapäiden, otsis on myös. Jalassa on useimmiten mustat tai harmaat ratsihousut, kengät sekä chapsit. Yläosana usein joku printtit-paita tai toppi, päällä huppari tai tummansininen fleecetakki. Kylmemmällä sitten (toppa)takki, en myöskään kaihda eskimoefektin tuovia ratsastustoppahousuja. :-D Kypärä ja hanskat myöskin mustat. (Oon niin ankea pukeutuja :'<)

+ mahd. yksi irtotuntilainen / tunti

[Lynn]

1. Koulutunti 30.7.2011

Tuntilista la 30.7

Klo 12.00 maasto 2h / Iisa (Piirto)
Milla-Maria - Trulli
Kaisla - Väiski
Juho - Blingi
Olivia - Piitu
Reetta - Jere
Annina - Muli

Klo 13.00 vakkari, koulu / Lynn
Tanttu - Gisli
Jeccu - Ville
Cimilla - Kaaos
Jade - Ronja

Siinä se oli. Mun vakkari kirjattuna paperille, kaikkien nähtävillä, todistetusti olemassa. Huh. Mä en vieläkään ollut ihan tottunut siihen ajatukseen, että mä todella alkaisin pitää tunteja ihan tosissani, työkseni, en vaan satunnaisesti silloin, kun Iisa tarvitsi sijaista.

Mä seisoin yhä tuijottamassa listaa, jonka olin omakätisesti kirjoittanut ja ihan itse tökännyt ilmoitustaululle, kun mun ympärille pyörähti tyttöjä katsomaan, kenellä he menivät. Paikalla oli lähinnä Iisan maastoilijoita, mutta myös Tanttu.

"Gisli... millanen se on?" tyttö kysyi kiinnostuneena. "Ratsastaa?"
"Se on tosi kiva", hehkutin automaattisesti. "Tai siis, musta tietysti kaikki täällä on tosi kivoja, mutta Gisli on sellanen symppis. Vähän sählä ja vaatii aika tarkkoja apuja,"
"Okei. Kuule... mä en sitten ehkä ymmärrä kaikki ohjeita, tai siis kun... on... helpompaa ruotsiksi", tyttö sanoi hieman vaivaantuneena, mutta mä kuittasin asian naurahtamalla ja heilauttamalla kättäni.

"Det är ju inget problem eftersom jag pratar ganska flytande svenska också... tai jotain sinne päin ainaski, mä olen kielikylpylapsi ja käynyt eskarin ja ala-asteeni ruotsiksi", selitin. "Niin että jos et ymmärrä jotain, mä ohjeistan kyllä molemmilla kielillä."
Tanttu näytti huojentuneelta ja minä hymyilin hänelle, ennen kuin lähdin metsätalliin harjailemaan Indiä. Se saisi rauhoittaa hermoni ennen kentälle astelemista, auktoriteettirooliin sukeltamista ja vakkarin aloittamista.

Vähän myöhemmin päästiinkin sitten tositoimiin. Mä toivoin, ettei kukaan huomaisi, miten kovasti mua oikeasti hermostutti, kun mä autoin tyttöjä roikkumalla vastaan, kun he nousivat selkään.

"Kävelkää pitkin ohjin uran sisäpuolella hetki, mä tarkistan sitten teidän vyöt, ennen kuin alotellaan. Mä päätin, että nyt me pistetään ponit liikkeelle ja ruotuun näin kesäloman jälkeen. Ne on kaikki ollut muutaman viikon mittasella lomalla ja pyöreitä ku jumppapallot ja todennäkösesti vähän itsepäisiäkin, ne kun olisi mieluiten vieläkin lomalla", selitin tyttöjen kävellessä pyöreälinjaisten ratsujensa kanssa.

"Tänään tehdään ihan perustyöskentelyä. Väistöt on hyvä tapa saada hevoset kuulolle loman jäljiltä, kun ne joutuu keskittymään ratsastajan apuihin. Väistäessähän tehään periaatteessa aika monta asiaa yhtä aikaa, vaikka loppupeleissä homma onkin hyvin simppeli. Tulkaas käymään tässä, niin mä tarkastan vyöt ja sitä mukaa kun vyöt on kiristelty, ottakaa ohjat käteen ja jatkakaa työskentelyä käynnissä."

Tytöt tekivät työtä käskettyä. Seurasin heidän otteitaan hevosten kanssa ja vaadin kaikkia pistämään ratsuihinsa lisää liikettä - ne totta tosiaan liikkuivat kuin täit tervassa, mokomat lusmuilijat! Tytöt eivät kyllä tulisi pääsemään sen helpommalla kuin ponitkaan.

"Jatkakaa verkkaa kevyessä ravissa ja tehkää paljon isoja ympyröitä ja kahdeksikkoja. Vaatikaa, että ne liikkuu reippaasti ja rehellisesti eteen. Katsokaa, ettette aseta niitä kamalasti, kun teette isoja kaaria. Älkää nojatko sisään vaan pitäkää kyljet suorina. Suunta on vapaa, pitäkää huoli, ettei tule kolareita."

"Jade, lisää puhtia siihen Ronjaan. Älä jää roikkumaan sisäohjaan ympyrällä, mieti kevyt sisäkäsi ja vakaa ulko-ohjan tuntuma. Käännä jalalla, älä sisäohjalla. Kanna sisäkäsi."

"Cimilla, Kaaos on aivan törkeen laiska nyt. Mä tiedän kokemuksesta, ettei se ole kivoin mahdollinen ratsastettava, mutta älä anna sen kusettaa noin. Älä jää puristamaan tai potkimaan jalalla, näpäytä piiskalla jos mitään ei tapahdu. Joo, se voi joskus heittää takapäätä protestiksi, älä anna sen säikäyttää itteäs. Reippaasti eteenpäin vaan."

"Jeccu, Ville on tosi herkkä poni. Pidä käsi kevyenä sen kanssa, mutta se ei meinaa, että ohjan pitää lörppyä. Muista kulma kyynerpäässä äläkä tuijottele ponis niskaa, vaikka se onkin tietysti ihan nätti..." kiusoittelin Jeccua, joka ehti näyttää minulle kieltä, ennen kuin keskittyi jälleen kimoon ruunaan.

"Tanttu, Gisli vähän juoksee alta pois. Rauhota oma kevennys ja anna Gislille mahdollisuus ravata rauhassa. Se liikkuu riittävästi eteen, sitä ei tarvitse ajaa enempää. Varo, ettet nojaa eteen keventäessäsi."

Muistuttelin tytöille, etteivät jäisi passiivisiksi käden kanssa. Ohjastuntuman tuli olla vakaa, mutta silti elävä - kuollut käsi johti kuolleeseen suuhun.

"Kaikki oikeaan kierrokseen ja otetaan pari laukannostoa tässä vielä ennen väistöjä. Laukkaa uraa pitkin etäisyyksien mukaan, isot ympyrät päätyyn. Tarkkoina, jotta kaikille tulee myötälaukka! Jos nosto ei ole hyvä, ottakaa uudestaan raviin, valmistelkaa huolella ja tehkää uusi nosto, ilman kiitoravia ja myötälaukkaan, kiitos!"

Kaikki saivat nostettua laukan melko siististi - Gisli hyppäsi ensin vasta- ja Kaaos ristilaukalle. Cimilla ja Tanttu kuitenkin korjasivat erheensä nopeasti ilman, että mun täytyi sanoa mitään. Annoin tyttöjen laukkailla tovin oikeassa kierroksessa, ennen kuin pyysin heitä vaihtamaan ravissa suuntaa ja ottamaan noston vasempaankin kierrokseen.

"Okei, siirtykäähän ravin kautta käyntiin. Alotellaan väistöt ensin käynnissä ja tullaan sitten ravissa, jos ponit ei satu olemaan kovin juntturoina ja saadaan käyntiväistöt toimimaan siististi ensin", sanoin ja pyysin ratsastajia kääntymään tallin päädyssä katsomopenkin puolen välin kohdalta pitkän sivun sisäpuolelle ja väistättämään hevosia kohti uraa. "Kentän takapäädyssä kääntykää toisiksi viimesen aidantolpan kohalta ja siellä kanssa väistö uralle."

Alussa tytöillä oli vähän hakemista väistöjen kanssa. Kuka tuli väistöön niin hitaasti, että ratsun vauhti tyssäsi miltei kokonaan, kuka liian kiireellä, jolloin ratsu ei kerinnyt laittaa jalkojaan ristiin miltei lainkaan; kenen väistöstä tuli liian jyrkkää ja kenen hevonen vääntyi mutkalle, niin ettei väistöstä enää tullutkaan mitään.

"Pitäkää hevosen runko suorassa ja asettakaa ihan ihan kevyesti liikkeen suunnan vastasesti eli kentän keskustaa kohti, johtakaa ulko-ohjalla etuosaa kohti uraa, pitäkää ulkopohkeella hevonen liikkumassa eteenpäin ja väistättäkää sisäpohkeella. Älkää tuijotelko hevosen niskaan, vaan tökätkää se katse sinne, minne ootte menossa. Etuosa johtaa liikettä mutta ristiin täytyy astua, ne ei saa vaan marssia viistosti uralle. Pysykää itse suorassa, älkää vääntykö mutkalle siellä satulassa, se ei auta teitä yhtään", suolsin ohjeita tytöille, jotka noudattivat niitä parhaansa mukaan.

"Gisli väistää tähän suuntaan huomattavasti paremmin kuin seuraavaan", sanoin Tantulle, jonka nuori ratsu vaati vielä hieman erikoishuomiota tuntikäytössä. "Se osaa kyllä väistää toiseenki suuntaan, mutta siinä on vielä vähän hakemista. Se on vielä niin pentu, ettei siltä pidä vaatia liikoja; pari siistiä väistöaskelta riittää ja sit sitä pitää kehua paljon."

Kun mä katsoin, että kukin oli saanut pari onnistunutta käyntiväistöä tehtyä, vaihdatutin suuntaa ja pyysin ratsastajia väistelemään tähänkin kierrokseen käynnissä. Kaaokselle ja Villelle suunta oli aikaisempaa helpompi, Gislille vaikeampi ja Ronjalle suunnalla ei oikeastaan koskaan ollut ollutkaan mitään väliä - se väisti ihan sujuvasti suuntaan kuin suuntaan, kunhan sen sai pysymään tarpeeksi reippaana.

Pääsimme pian ottamaan mukaan raviväistöjä, jotka sujuivat jälleen hyvin muutaman "harjottelukierroksen" jälkeen. Gislin kanssa raviväistöt jätettiin väliin, sen kanssa niiden harjoittelu kun oli vasta aluillaan. Cimilla ja Kaaos esittivät kolmannella yrittämällään mitä mallikkaimman väistön, joka sai mut osoittamaan vähän suosiota taputtamalla, ja kun seuraavatkin kaksi väistöä onnistuivat hyvin, mä luotin jo siihen, ettei kyseessä ollut ollut sattuman oikku.

"Teille riittää, voit, Cimilla, ottaa sen käyntiin ja antaa hetkeksi pitkät ohjat. Ville ja Ronja tulee vielä kerran!"

Jeccu ja Jade ratsastivat kumpainenkin oikein hyvät ja siistit väistöt viimeisikseen, ja mä kehuinkin kumpaakin rutkasti. Ponit sai kävellä hetken pitkin ohjin uran sisäpuolella, kunnes oli aika ottaa ohjat käteen, vaihtaa suuntaa ja siirtyä kahdelle pääty-ympyrälle. Kaaos ja Ronja saivat luvan pysytellä kentän takapäädyssä, kun taas Ville ja Gisli pääsivät etualalle kentän tallinpuoleiseen päätyyn.

"Valmistellaan kohta ympyröillä laukannostot käynnistä, mutta jumppailaan hevosia vähän ensin", aloitin. "Hakekaa asetus ulos muutaman metrin ajaksi. Pitäkää hevoset ympyrän kaarella ja asettakaa ulos, pitäkää siinä muutama metri ja huolehtikaa, ettei käynnin tahti muutu. Suoristakaa parin metrin ajaksi ja hakekaa asetus sisään. Sitten suoristatte taas ja siirrätte asetuksen ulos."

Tytöt alkoivat asetella ratsujaan vuoroin sisään, vuoroin ulos, ja kuten olin odottanutkin, ponit alkoivat yksitellen havahtua. Jotakin tapahtui - ne alkoivat selvästi mietiskellä pehmeämmälle tuntumalle hakeutumista. Hips hups hiljalleen ne sitten tosiaan vähän tekivätkin niin.

"Alkakaa väistättää ponien takajalkoja välillä parin askeleen ajan ulospäin ympyrältä", huikkasin ratsastajille. "Kun asetatte ulos, väistättäkää takasia ulos. Sitten suoristatte muutamaksi askeleeksi ja sama sisäänpäin koko ajan ympyrän uralla pysyen. Suoristakaa jälleen ja toistakaa sama."

Pistin ratsukot jatkamaan sitä jonkin aikaa, ennen kuin käskin valmistautua laukkaan. En kuitenkaan päästänyt tyttöjä niin helpolla, että he olisivat vain saaneet huispauttaa hevosensa laukkaan. Minä odotin virheettömiä nostoja, ja ne nähdäkseni ohjeistin tytöt asettamaan ja väistättämään hevosten takajalat ulos. Sitten laukannosto suoristuksen kautta.

"Antakaa niille aikaa vastata nostoapuihin, älkää ajako heti eteen vaan antakaa niiden nostaa laukka teidän alle. Laukka lähtee kyllä rullaamaan, kun nosto on tehty huolella."

Kun tytöt työstivät ratsujensa laukkaa ympyrällä, pyysin aidan toiselle puolelle ilmestynyttä Santeria käymään satuloimassa Indin ja tuomaan sen sitten kentälle. Vakkariryhmä pääsisi loppuverkkailemaan maastoon, mikä toimisi samalla Indin ja mun alkuverkkana.

Pian Santtu tulikin pilkullisen ponini kanssa. Tytöt olivat jo ehtineet tekemään laukannostoja ja laukkatyöskentelyä toiseenkin suuntaan, ja kelloa katsoessani mä totesin, että oli aika jättää pölisevä kenttä ja lähteä ravailemaan ja käpsyttelemään maastopoluille.

"Cimilla pitää Kaaoksen kanssa perää, tuu hakemaan multa heijastinliivi", sanoin ja ojensin keltaisen liivin Cimillalle, joka puki sen ylleen, kun Santtu piteli vuonohevosta ohjista.

Mä ite vedin ylleni toisen heijastinliivin, ennen kuin könysin tammani selkään. Kiristin Indin satulavyötä ja kävelytin sen sitten kentän portille.

"Ronja mun perään, sitte Ville, Gisli ja Kaaos", huikkasin järjestyksen, ja kun muut oli valmiita, me lähdettiin liikkeelle.



MAKSUT

Cimilla
-

Jade
Saapuessani tallille lämpömittari näytti pariakymmentä astetta lämmintä, eli ratsastus sää oli mitä mainioin. Kävelin iloisesti talliin ja menin heti tuntilistan luo kurkistamaan, minkä ratsun saisin alleni. Yllätyksekseni huomasin meneväni Ronjalla. Innostuin, sillä vaikka en tammaa tuntenutkaan, olin aina halunnut sillä joskus ratsastaa. Kävelin Ronjan karsinaa vastapäätä olevaan satulahuoneeseen hakemaan sen tarvikkeita. Harjat, suitset, satula, suojat... Luettelin mielessäni, kun haalin tavaroita kasaan.

Minulla olisi hyvin aikaa laittaa tamma kuntoon, sillä vakkarin alkuun olisi vielä puolituntia. Lähtiessäni varustehuoneesta, huomasin Cimillan. Moikkasimme nopeasti ja palasin Ronjan karsinalle. Avasin sen oven, kädessäni riimunnaru. Nappasin Ronjan riimusta kiinni ja kiinnitin narun siihen. Tamma näytti jo nyt nukahtavan paikoilleen. Mitähän tunnista tulisi, mietin puhdistaessani ponin kavioita.

Kävelimme pian jo kohti kenttää siistissä letkassa. Päästessäni kaartoon Ronjan kanssa, kiristin satulavyön ja laskin jalustimet alas. Pääsin suht helposti pyöreähkön issikan selkään ja aloin säätää jalustimia lyhyemmiksi. Selvittyäni tästä, ohjasin tamman kävelemään uran sisäpuolelle. Ronja löntysteli tylsistyneenä turpa melkein maassa, kun Lynn tuli tarkistamaan satulavyön. Se meni vielä juuri ja juuri yhden reiän kireämmälle. Pian saimme käskyn ottaa ohjat. Vedin tamman turpaa hampaat irvessä ylös kentän hiekasta, kuunnellessani samalla, kuinka opettajamme puhui, että tänään harjoittelisimme väistöjä. Kuuntelin tarkasti neuvoja hoputtaessani samalla ratsuani reippaampaan käyntiin. Ronja protestoi hieman huiskuttamalla hännällään ja painoi korvat luimuun.

"Jade, lisää puhtia siihen Ronjaan. Älä jää roikkumaan sisäohjaan ympyrällä, mieti kevyt sisäkäsi ja vakaa ulko-ohjan tuntuma. Käännä jalalla, älä sisäohjalla. Kanna sisäkäsi”, Kuulin Lynnin pian sanovan minulle. Yritin parhaani mukaan saada Ponia samalla menemään reippaasti ja asettumaan ympyrän kaaren mukaisesti. Pieni raipan näpäytys herätti tamman mukavasti ja kiemuratkin alkoivat sujua reippaammassa tahdissa entistä paremmin. Juuri kun olin saanut mielestäni hienon ravin, meidän piti nostaa laukka. Painoin Laukkapohkeet Ronjan kylkiin ja tehostin samalla käskyä raipalla. Poni lähti heti pyörittämään hyvää laukkaa ja sain keskittyäkkin nyt paremmin taivutukseen kuin ravissa.

Kohta siirsimme ratsut käyntiin ja aloitimme väistöt. Ronja väisti hienosti, mutta vauhti meinasi parilla ekalla väistökerralla hipua kokonaan pois. Kun sain poniin vähän vauhtia, niin sitten alkoikin sujua oikein mallikkaasti! Lynn jakeli ohjeita lakkaamatta ja se tuottikin tulosta, sillä joka väistökerta alkoi tuntua aina paremmalta. Vaihdoimme suuntaa ja teimme vielä tähänkin kierokseen käynnissä väistöjä. Tämä kierros sujui mielestäni yhtä hyvin kuin toiseenkiin suuntaan ja taputin Ronjaa kaulalle hyvästä työskentelystä. Viimeinen väistö sujui Lynnin mielestä erinomaisesti ja saimme siirtää ponit hetkeksi käyntiin pitkin ohjin.

Noin viiden minuutin kuluttua keräsimme taas ohjat. Meidät jaettiin ympyröille ja annettin tehtäväksi asettaa hevoset muutaman metrin ajaksi ulospäin, sitten suoristus ja taas normaalisti sisäänpäin. Ronja oli aluksi ihan ymmällään tästä tehtävästä, mutta tosiaan pehmeni ajan kuluessa kivasti etuosasta. Hetken kuluttua saimme käskyn nostaa laukan siinä ympyröillä. Ronja oli jo hieman väsynyt eikä olisi millään jaksanut enää laukata. Se yritti ensin livistää kiitoraviin, mutta sain ponin pian kuriin ja laukkasimmekin hienosti loppuminuutit.

"Ronja mun perään, sitte Ville, Gisli ja Kaaos", Lynn huikkasi, kun lähdimme tekemään loppuverkkoja maastoon. Ohjasin tamman Indin perään ja lähdimme pian ravaileemaan pois tallipihasta. Tunti oli ollut mielestäni mahtavan opettavainen ja Ronja kiva pikku ponin palleroinen. ( Sehän rimmaski kivasti... ;D ) Hoidin sen hyvin ja vein tarhaan, ennenkuin soitin äidille että tulisi hakemaan minut kotiin.

Kiitos kivasta ensimmäisestä vakkari kerrasta! Yritin panostaa tähän tarinaan, joten toivottavasti se kelpaa maksuksi .

Jeccu
30.07


Lynnin vakkari 30.7

Syntymäpäivä. Seisoin kimon connemaraponin karsinassa harjailemassa sitä, samalla tutkien ponin käytöstä. Se oli äärimmäisen ujo, välillä luimistaen korvansa minulle, näyttääkseen ettei ihan viihtynyt tässä tilassa. Koitin käyttäytyä mahdollisimman leppoisasti ja rauhassa jotta poni ei saisi syytä vetää herneet nenäänsä. Vielä ei ollut tapahtunut mitään.
Miksikö seisoin tämän uuden tuttavuuden karsinassa? Lynn oli ilmoittanut että pitäisi vakkaritunteja, jolloin olin toki innostunut ja hakenut Mallaspuron sivuilta enemmän faktaa asiasta. Lopulta olinkin päätynyt listoille ja se oli mielestäni mahtavaa. Lynnkin oli varmasti tyytyväinen, nimittäin olihan hänen tunneilleen hakeutunut aika monta tuttua ratsastajaa Malpulasta, Jade ja Tanttu, sekä Cimilla, minun lisäkseni. Neljä ratsastajaa oli hyvä määrä; ei liian vähän eikä liian paljon.

Saatuani satulan laskettua ponin selkään, kaaos alkoi. Poni näytti pelkonsa näykkimällä ilmaa ja epäröiden steppailemalla hieman varovaisesti. Päätin olla piittaamatta tuosta pienestä epäröinnin näyttämisestä, vaikka vaikeata se olikin, kun ilman näykkimiset kohdistuivat minuun.
“No, Ville. Ei sun mua tarvitse pelätä.”
Pian sain satulavyönkin kiristettyä pari reikää - ihan tarpeeksi näin aluksi. Laitoin suitsien ohjat ruunan kaulalle ja taputtelin urheaa ponia joka oli mielestäni käyttäytynyt ihan sopivan kiltisti äsken, vaikka se olikin hakeutunut taaksepäin. En halunnut vaikuttaa liian tunkeilevalta, joten yritin antaa ponille mahdollisimman paljon tilaa. Mutta se oli hieman vaikeata kerran kun meillä ei ollut paljon aikaa ennen kuin pitäisi jo valmiina astella kentälle, kohtaamaan Lynnin piinat.

Varovaisesti sain laitettua kuolaimet ruunan suuhun, ja vaikeampi tehtävä alkoi. Jotenkin tuntui siltä että Ville oli iso ja se saisi päänsä nostettua äärimmäisen korkealle, jotta en saisi suitsia ruunan päähän. Mutta sitten muistinkin että Ville oli pieni connemara, joka ei saanut päätään yhtä korkealle kuin 170cm hevonen. Onneksi!
Olin onnellinen ettei Ville ollut kirahvi. Ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa sain olla riemuissani, saatuani suitset niin helposti jonkun nelijalkaisen päähän. Kertaakaan kuolaimet eivät tipahtaneet suusta, enkä kertaakaan joutunut pyytää ketään hakemaan tikkaat. Ihanaa!
Tunsin itseni suureksi kun tungin kypärän päähäni ja aloin taluttaa ponia perässäni kentälle. Siellä oli jo pari ratsukkoa, ja Cimilla saapui samaan aikaan kanssani. Käänsimme hepat kaartoon ennen kuin odottelimme Lynniä roikkumaan.
“No hei Ville. Niin, onkos ratsastaja vaihtunut taas? Ai että kun sä oot nätti poni.”
Lynn roikkui ja minä nousin selkään mahdollisimman elegantilla liikkeellä. Pian huomasinkin itseni istuvan siellä ponin selässä, keräten ohjat käsiini ja alkaen kiristellä satulavyötä pari reikää. Nyökäten Lynn lähti matkaan seuraavalle ratsukolle ja jätti minut hommiin.

Ponin korvat liikkuivat mielenkiintoa puhkuen. Ympäriltä löytyi monta erilaista ääntä jotka saivat ruunan huomion. Poika hörähti vaimeasti ennen kuin alkoi raapia jalkaansa.
Ulkona oli kamalat helteet. Keltainen t-paita päälläni jo tunsin hien valuvan otsaa pitkin. No, ehkei ihan, mutta oli siellä kuitenkin kuuma. Oli hirmuisen ärsyttävä helleaalto ja kamalan tuntuista.
Aloimme kaikki kävellä uran sisäpuolella pitkin ohjin, kuten Lynn oli meitä käskenytkin. Tuntui hassulta kuulla miten nuori naisenalku huuteli ohjeita kentän keskeltä.
Pian hän tuli kiristämään kaikkien vyöt, jolloin hidastin Villen. Ville tutki Lynniä kiltisti korvat hörössä - häntä poni ei kuitenkaan aristellut. Mutta ehkä se oli sen takia että Lynn kuitenkin oli elänyt ponin kanssa hieman pidempään kuin mitä minä olin. Minähän olin tavannut ponin ensimmäistä kertaa elämässäni tänään.
Satulavyön kiristettyä alkoi tosihommat. Keräsin ohjat kunnolla käsiini ja otin jo heti alussa pienen tuntuman ruunan suuhun.

Jatkoimme työskentelyä käynnissä, aivan kuten Lynn oli vaatinutkin. Minua hieman jännitti väistöjen teko - enhän minä ollut sellaisia niin tiuhaan tehnyt. Enkä edes enää muistanut miten niitä tehtiin, mutta onneksi Lynn opastaisi meitä ihan mahtavasti. Nainen oli mahtava opettaja.
Ponit liikkuivat tahmaisesti kesäloman jälkeen. Meitä vaadittiin jo heti alussa pistämään liikettä laiskureihin, joten naputtelin pohkeita Villelle. Ruuna oli aika herkkä polle, enkä oikeasti tarvinnut tehdä paljon mitään saadakseni ponin liikkeelle.
Seuraavat ohjeet saatuamme, tiesin että tästä tulisi kivaa. Lynn oli tavallaan leppoisa, mutta tiesin naisen kuitenkin osaavan olla ankara. Enkä halunnut koetella rajoja, en tosiaankaan.
Napautin ruunalle pohkeita saadakseni sen liikkumaan ravissa. Heti kun ruuna nosti ravin aloin keventää, mutta jouduinkin vaihtamaan ravin hetken kuluttua. Suoritimme ympyrät tekemällä suuria voltteja, kuten muutkin tekivät. Sehän oli helpoin vaihtoehto.
Tuon jälkeen oli kahdeksikon vuoro hetkeksi. Menin toki toiseen suuntaan kuin muut, tai onneksi Jade ainakin tuli samaan suuntaan kanssani, jotta en ollut ainoa. Varoin kaikkia mahdollisia kolareita ja olin oikeasti tyytyväinen siihen, etten joutunut kolariin.

Pääsimme aina Villen kanssa livistämään kolareista. Lynn alkoi huutaa minulle ohjeita. Tiivistetyssä muodossa siitä, että Ville oli herkkä, ja että käteni pitäisi olla kevyt. Kulma kyynärpäässä enkä muka saanut tuijottaa Villen niskaa. Höh. Näytin kieltä naiselle joka oli minua tahallaan kiusoitellut. Aloin tehdä muutoksia ratsastukseeni.
Huomasin aina välillä ympyröitä suorittaessamme, että nojauduin ihan vahingossakin sisäänpäin. Tuon huomattuani aloin oitis parantaa sitä, ettei Lynn huomaisi.
“Kyllä mä huomasin, että sä, Jeccu, nojaat sisään niissä ympyröissä. Mutta eipä tuo mitään, pysy kuitenkin suorana äläkä nojaa!” Lynn virnisti.
Naisen kommentin jälkeen oli aika laukata. Tästä tulisi hauskaa, mielessäni kävi, samalla kun käänsin ruunan oikeaan kierrokseen. Laukannostot alkoivat.

Parhaani mukaan yritin ettei Ville karkaisi kiitoraviin, vaan että se nosti heti laukan. Se oli pari ensimmäistä kertaa haastavaa, mutta pian ruuna laukkasikin. Päädyissä suoritimme suuret pääty-ympyrät, jotka sujuivat oikein hyvin. Vaikka ratsastustiet eivät olleet bravuuriani, sain olla tyytyväinen ympyröihin. Ville liikkui sulavasti allani ja ponin askeleet olivat pehmeitä. Laukka ei minunkaan osalta ollut mitään tönkköä, mitä se yleensä oli, vaan ponin pehmeät liikkeet saivat minutkin mukaan tahtiin.
Pian hidastimme laukan raviin ja vaihdoimme suunnan. Ja uudet nostot. Tällä kertaa se sujui jo paljon paremmin, ja sain Villen lähes heti laukkaamaan. Jouduin suorittamaan puolipidätteitä jotta poni ei karkaisi altani.

Hetken kuluttua hidastimme Lynnin käskystä hevoset raviin, ja siitä käyntiin. Tuntui siltä että suuri kivi, ei, lohkare, olisi tipahtanut vatsaani ja haljennut, jotta ne miljoona perhosta, jotka olivat suljettu sinne sisälle, pääsivät lentämään vatsassani. Väistöjen aika.
Sujuihan se ihan hyvin. Tuntui hauskalta istua kyydissä kun Ville suoritti ihanat väistöt vuorollaan. Se oli hauskaa ja vallan mahtavaa kun sai jotain sellaista aikaan. Ensin kuitenkin väistöt menivät vähän perseelleen, mutta pian ne saatiin onnistumaan, kun Lynn meitä ohjeisti.
Vaihdoimme sitten suunnan ja jatkoimme väistöjen suorittamista. Sitten alettiin ravaamaan. Se oli haastavampaa, mutta parin harjoituskierroksen jälkeen suoritimme väistöt jo aika hyvin. Kun väistöt tuli suoritettua vielä pari kertaa ihan vain minä, Ville, Jade ja Ronja, saimme jopa kehuja Lynniltä ja olin itse tyytyväinen.

Loput tunnista sujuikin sitten hyvin. Tunsin miten hiki alkoi valua otsaani pitkin, mikä häiritsi minua hieman. Tunnin lopussa lähdimme vielä kävelemään hetken maastoon. Ehkä raskain synttäri ikinä.

---

Ei tullu kun vaan vähän myöhässä. ^^

Tanttu
Ensimmäisen vakkarin tarina, 30.7.2011 - koulutunti

Tänään olisi ensimmäisen vakkaritunnin vuoro, jonka Lynn pitäisi. Olin innoissani, mutta samalla tietystikin jännittynyt sillä vieläkin, vaikka en ollutkaan nyt päässyt Ruotsiin tänä kesänä, niin minulla oli ongelmia kummankin kielen kanssa – joskus en ymmärtänyt kumpaakaan ja joskus vain toista. Tallille päästyäni menin suoraa päätä tarkastamaan tuntilistat ja etsin siitä oman nimeni.
- Gisli, hmm.. Millainen se on? totesin innoissani kysyessäni asiaa lähistöllä olevalta Lynniltä.
- Se on ihan kiva, vähän pentu vielä nuoren ikänsä kanssa mutta muuten ihana symppis, hän vastasi minulle hymynkare huulillaan ja jäin vielä keskustelemaan hänen kanssaan hetkeksi kunnes lähdin Gislin harjapakin kanssa kirjavan ruunan karsinalle ja Lynn ilmeisestikin tiikerinkirjavan poninsa, Indin luokse.

- Noniin Gisli, nyt pääsetkin töihin, höpötin issikalle harjatessani sitä rauhallisin, mutta voimakkain vedoin purujen peitosta joissa se oli mitä ilmeisimmin ehtinyt piehtaroimaan ennen tuloani. Harjauksen ja Gislille höpöttelyn lomassa mietin tulevia tunteja ja muutakin, myös höppänä, kimo hoitoponini Väiski käväisi mielessäni. En ollut ehtinyt käydä hoitamassa sitä paljoakaan nyt näin kesällä, mutta varmasti piakoin ehtisin senkin luokse. En kuitenkaan ehtinyt kovin kauaksi aikaa vajota mietteisiini kun sain alkaa varustamaan ruunikonkirjavaa ratsuani, joka uneliaan uteliaana seurasi puuhiani.

- Okei! Jos kaikki on valmiita, niin taluttakaa ponit kentälle perässäni, niin aloitetaan! Lynn huuteli meitä tallikäytävän päästä ja pikku hiljaa koko nelikko alkoi valua ulos hiekkakentälle ratsuineen. Kentällä nousimme ponien selkään ja kävelimme muutaman kierroksen uralla, kunnes kaikki saivat vuorollaan käydä Lynnin luona, jotta tämä tarkistaa satulavyöt ennen aloittamista. Minulla sujui Gislin kanssa heti alusta alkaen hyvin; ruuna kulki mukavan reippaasti eteenpäin vaikka välillä meinasikin vähän torkahtaa. Saimme verkata ponit melko itsenäisesti, Lynnin kuitenkin tarkkaillessa kaikkien työskentelyä ja korjatessa istuntaa ja käsien sekä jalkojen paikkoja. Kevyessä ravissa kaikilla tuntui olevan omat ongelmansa, ainakin aluksi ja minä sain kovasti yrittää rauhoittaa kevennystäni, myös istuntaani sain korjata.

Ymmärsin kuitenkin kaikki Lynnin antamat ohjeet, ilmeisesti olin vihdoin ja viimein alkanut saada Ruotsin ja Suomen omiin pikku lokeroihinsa pääni sisällä. Hetken ravityöskentelyn jälkeen vaihdoimme oikeaan kierrokseen ja kokeilimme laukannostoja ennen väistöjen kokeilua, meitä ei kahta kertaa tarvinnut käskeä. Gisli kuitenkin hyppäsi ensimmäisellä kerralla parikin kertaa vastalaukalle, mutta huomasin nopeasti väärän laukan ja otin nostot uudestaan saman tien – vaikka ruuna yrittikin seuraavaksi lähteä tölttiin niin löytyi se myötälaukkakin sieltä.

Kaikki saivat laukata hetken oikeassa kierroksessa kunnes hidastimme raviin ja vaihdoimme suuntaa ottaen vielä pari nostoa vasempaan kierrokseen. Minulla ja Gislillä sujui nyt paljon paremmin kuin oikeassa kierroksessa, tällä kertaa nuori islanninhevonen ymmärsi apuni täysin ja onnistui nostamaan ensimmäisellä kerralla myötälaukan. Parin laukkakerran jälkeen siirryimme ravin kautta käyntiin ja aloittelimme väistöjen tekemistä, minulla tietystikin Gisli meni ensin pari kertaa turhan vauhdilla, mutta väistöjen löytyessä huomasin että tämä suunta oli kuitenkin ruunikonkirjavalle ruunalle helpompi kuin toinen, tuleva suunta. Se oli näkynyt jo laukannostoissa, mutta kyllä siitä vielä hyvä ratsu tulee ajan kanssa.

Kokeilimme väistöjä myös toiseen suuntaan kun saimme pari puhdasta väistöä aikaiseksi, minä sain huomata että Gislillä tosiaankin oli vähän hakemista ja vaikeuksia tässä suunnassa kuin edellisessä. Kyllä me kuitenkin pari onnistunutta ja suht. koht. siistiä väistöä saatiin tehtyä, tiesin kuitenkin että Gisli on vielä sen verran nuori hevonen että sillä on vielä vähän oppimista osassa jutuissa. Muiden kokeillessa raviväistöjä minä tein Gislin kanssa vielä muutaman käyntiväistön kunnes jäin uralle kävelemään ja katsomaan toisten suorituksia, tämän issikan kanssa raviväistöt olivat vielä turhan uusi juttu.

Väistöjen jälkeen Lynn jakoi meidät kahdelle pääty-ympyrälle, minä pääsin Jecun ja Villen kanssa tallin puoleiseen päätyyn. Asetimme, väistätimme ja suoristimme poneja hetken aikaa ympyröillä kunnes saimme alkaa työstää laukannostoja, Lynn tosiaankin osasi vaatia ratsastajilta paljon, niin että kaikki varmasti joutuivat tekemään oikeasti töitä, eivätkä vain matkustaisi hevosen selässä, kuten joillakin oli pahana tapana. Sillä välin kun työstimme ratsujemme laukkaa, Santtu tuli Indin kanssa kentän lähelle, saimme kuulla menevämme loppuverkat maastossa, mikä kelpasi kaikille paremmin kuin hyvin auringossa huhkimisen jälkeen.
- Ronja mun ja Indin perään, sitten Ville, Gisli ja Kaaos, Lynn luetteli järjestyksen ja lähdimme etenemään maastopoluille päin. Maasto sujui hyvin ja oli mukavan rento hetki kentällä ahkeroimisen jälkeen, nyt mentiin vain käyntiä ja pari rennompaa ravipätkää.

Tuossapa olisi nyt tuon ekan tunnin tarina, anteeksi kauheasti että tässä kesti näin kauan, obs Viim. ensi viikon aikana tulee ainakin multa toisen vakkarin tarina (: Kiitokset mukavasta tunnista ja tulevistakin

[Lynn]

2. Maastoestetunti 18.8.2011

Klo 17.00 vakkari, maastoeste / Lynn (Indi)
Aimie - Ville
Tanttu - Väiski
Cimilla - Blingi
Jeccu - Piirto
Jade - Trulli

Viisi urheaa ratsastajani järjestäytyivät hevosten kanssa hyvissä ajoin kaartoon kentälle ja nousivat uljaiden ratsujensa selkiin sotisovissaan (also known as turvaliivi). Kehotin ratsukot järjestäytymään perääni jonoon.
"Blingi, Piirto, Ville, Väiski, Trulli", luettelin järjestyksen. "Ja kun ootte valmiita, mennään!"

Ja mehän mentiin. Indi oli kivan rauhallisella tuulella, eikä muutkaan hevoset pöllöilleet, kun me suunnattiin reippaassa tahdissa maastoesteille. Matkalla ravailtiin ja laukkapätkä mentiin hallitussa laukassa, ja niinpä hevoset olivat perille saapuessa vertyneet tarpeeksi, jotta saatoimme aloittaa hyppäämisen miltei saman tien.

Esitin tytöille hartaan toiveen pitää hevoset hallinnassa.
"Mä en tahdo ruumiita, jooko? Ne ei pääse kauhean usein tänne, joten osa saattaa olla aika täpinöissään. Jos tuntuu, että alkaa jopo karata hallinnasta, ottakaa ne kunnolla hallintaan ennen kuin hyppäätte. Me alotellaan näillä parilla esteellä, jotka on tällä pellolla, ja siirrytään sitten metsikön kautta seuraavalle."

Lämmittelyhypyt tukkiesteen yli sujuivat hyvin. Hevoset eivät kummastelleet arkisen oloista pienehköä estettä lainkaan, vaan loikkasivat yli kuin eivät olisi koskaan mitään muuta tehneetkään. Autonrengaseste aiheutti jo vähän jännempiä tilanteita ja pari kieltäytymistä, mutta ainakin kaikki tytsykät pysyivät satulassa eikä kukaan käynyt koskettamassa maata.

Indi oli hivenen hämmentynyt joutuessaan vain seisoskelemaan, kun muut ylittivät esteitä. Se piristyi huomattavasti, kun lähdin johdattamaan joukkiotani seuraavalle pellolle. Osoittelin mennessäni kaikki metsikössä olevat esteet ja kerroin muutaman sisäpiiritiedon niistä (kuten sen, että Santeri hävitti puhelimensa rakentaessaan yhtä pikkuporttia ja sen, että halkopinolle kannatti lähestyä vähän polun oikean laidan tuntumasta). Metsikön ja seuraavan pellon rajalla odotti Se Kaikista Vaikein este.

"Tässä on meidän pikkuinen vesihauta, ja moni niistä epäröi aina sille tultaessa. Se on se vesi, joka niitä epäilyttää. Väiskillä ei itse asiassa ole hypätty sitä vielä lainkaan, joten mä en tiedä tarkalleen, mitä se sanoo tolle esteelle. Ehkä ei mitään, voi olla että se vaan pomppaa yli, mutta varaudu, Tanttu, siihen, että se saattaa myös kieltäytyä. Niin voi tehdä myös ainakin Ville ja Trulli, Piirto menee todennäkösesti helposti yli ja Blingi voi kyllä kanssa kyttäillä, arvaan mä."

"Mennään kerran kaikki siitä ravissa yli, mennään jonossa mutta pitäkää kuitenkin vähän etäisyyttä edelliseen. Indiä toi ojapahanen ei hätkäytä, ja kun se menee yli, muutkin ehkä luottaa siihen, ettei tämäkään este syö niitä."

Ja niin me sitten lähdettiin ravaamaan esimerkillisen Indi-pilkkupomppijani kanssa kohti vettä, jonka yli se leiskautti hivenen liioitellulla loikalla. Tunsin virran kertyvän sporttiponin moottoriin - se olisi halunnut pinkaista esteen jälkeen laukassa suoraan pellon poikki seuraavalle esteelle. Annoin sen laukata kappaleen matkaa ja kuulin kavioiden kopinaa takaatani. Vilkaistessani taakseni näin kaikkien viiden tuntilaisratsukon päässeen yli vesiesteestä ja laukkaavan perässäni enemmän tai vähemmän hallitun näköisesti.

Koska kaikki tuntui sujuvan hyvin, annoin Indin ylittää loputkin pellolla nököttävät esteet tyttöjen seuratessa esimerkkiäni. Sitten sainkin pyöritellä Indiä hetken ympyrällä, ennen kuin se rauhoittui. Myös Tantulla oli pitelemistä Väiskissä ja Blingi ja Piirtokin olivat innokkaan oloisia. Trulli totteli pidätteitä helposti, kuten kuuliaisen ponin tapoihin kuului, ja samoin teki Ville, mutta molemmista poneista näki, että niilläkin oli kivaa.

"No niin, te olettekin nyt hypänneet kaikki tän pellon esteet. Näähän on aika loogisessa järjestyksessä. Mä valitsin nää kaksi peltoa ja metsikön siksi, että näillä on helppo nähdä kaikki mitä täällä tapahtuu - kuten te näätte kun katotte tonne, toiselle pellolle on hyvä näköyhteys. Niinpä te pääsette hyppäämään rataa."

"Mä jään tänne Indin kanssa, asettaudutaan johonkin tohon aika lähelle metsikköä. Te saatte ratsastaa toiselle pellolle ja tulla sitten yksitellen siellä olevat esteet, metsän hypyt ja sitten nää mitkä nyt hypättiin tässä."

"Ensimmäisenä lähtee tulemaan Blingi. Seuraava lähtee liikkeelle, kun näkee edellisen ratsastavan metsikköön. Tuloärjestyksen saatte muuten itse valita, mutta Blingi on tosiaan ensimmäinen ja jää Piirron kanssa viimeiseksi, Jeccu. Muistakaa, että ennemmin tuutte vähän hitaasti kuin hirveetä haipakkaa ilman minkäänlaista kontrollia."

Ja niin ratsukot lähtivät tallailemaan tietään takaisin ensimmäiselle pellolle. Sieltä ne sitten tulivat yksitellen, ja vaikka kaikilla oli omat ongelmansa - joista maininnan arvoisena suurimman osan kohdalla se pahamaineinen vesieste ja parin ratsun kohdalla pienet riemupukitukset - suoriutuivat he tehtävästä kuitenkin melkoisen kunnialla. Kun Piirto ja Jeccu porhalsivat viimeisen esteen yli (Piirto loikkasi hieman kaukaa ja horjutti ratsastajansa tasapainoa yllättävällä jättihypyllään, mutta siitäkin selvittiin ilman putoamista), totesin hiljaa itsekseni, että olipahan loistava ajoitus.

Taivaalle oli jo kertynyt harmaa pilvimassa. Oli jo korkea aika lähteä takaisin tallille - olisimme perillä hieman kuuden jälkeen ja selviäisimme kenties kastumatta. Toivottavasti ainakin. Ei sillä, että olisin pelännyt pientä sadetta, mutta kipeäksi tulemista en kyllä kaivannut. Lähdimme siis hipsuttelemaan kotia kohti iloisen rupattelun ja naureskelun saattamina. Olin salaa mielessäni vähän helpottunut, kun kukaan ei ollut pudonnut. En siksi, ettenkö olisi luottanut ratsastajieni tasapainoon (joka muuten testattaisiin ensi tunnilla), mutta kun kyllä mua aina vähän jännitti opetustilanteet, joiden aikana olin kuitenkin vastuussa ratsastajien turvallisuudesta.

Opettaminen jännitti mua yhä aina hetkittäin. Kyllä se tuntui koko ajan luontevammalta, ja itseluottamusta kohotti suuresti joka kerta, kun kuulin positiivista palautetta tunneistani. Ehkä musta vielä tulisi ihan oikeasti tyyliin Iisan veroinen todellinen opettajahahmo, joka osaisi aina antaa täsmälleen oikeat neuvot tilanteessa kuin tilanteessa. Sitä odotellessa mä opettaisin juuri niin hyvin kuin osaisin ja oppisin samalla kun mun oppilaanikin toivottavasti saisivat mahdollisimman paljon irti mun opetukstani.


Aimie & Ville laukkaamassa pellolla.


MAKSUT

Aimie
18.8 Maastoesteet

Jännitys kipristeli pienoisesti mahassani, kun aloin etsiä tuntilistasta omaa tuntiani. En ollut koskaan ennen hypännyt maastoesteitä, joten jännitin syystäkin. Välillä jo tavallisetkin esteet aiheuttivat perhosia liitelemään vatsalaukkuun, joten olin onnellinen että Lynn oli valinnut ratsukseni kiltin Villen.

Arkailihan Ville alkuun minua kun hoidin sitä sen karsinassa, mutta kun kiipesimme pihalla muiden neljän tuntilaisen kanssa ratsujemme selkään, ruuna pärskähteli ja vaikutti jo rentoutuneen. Jonossamme edessämme kulkivat huikean pitkäkoipinen Blingi ja Piirto-suokki. Kommelluksia ei menomatkalla sattunut, Ville liikkui rennosti ja kuunteli pieniäkin apuja helposti. Ravattuamme ja laukattuamme muutamia pätkiä esterata näkyikin jo edessämme.

- Ei ruumiita sitten, jooko? Täällä ei käydä kauheen usein, joten ne saattaa olla aika täpinöissään, Lynn varoitteli. - Alotellaan näillä parilla esteellä, jotka on tässä pellolla ja siirrytään sitten metsikköön seuraavalle.

Lämmittelimme tukkiesteellä, josta hevoset eivät olleet moksiskaan. Tiesin, että Ville hermoili erikoisesteitä, joten jännäsin miten pärjäisimme. No, ei auttanut kuin komentaa ponia reilusti esteelle. Seuraavaksi vuorossa oli autonrengaseste, jonka Ville arvatenkin kielsi. Kiersimme pari kertaa esteen, ja kun Ville oli vielä saanut haistaa estettä, yli mentiin kuin vettä vaan.

Harmistuneen oloinen Indi (syystäkin!) johdatti meidät metsikön läpi, missä Lynn esitteli loput esteistä, ja viimein sen kaikkein vaikeimman. Ratsastajat vilkuilivat uteliaana mikä oli tuo hirvittävän vaikea este. Maahan oli kaivettu vesihauta. Lynn varoitteli että hevoset saattaisivat hyvinkin epäröidä sille tultaessa. Tyttö arvioi, että vain Piirto menisi suhteellisen varmasti yli.

Varmuuden vuoksi Lynn järjesti meidät takaisin jonoon ja ravasimme kaikki haudan yli. Indin ylitettyä esteen muutkin loikkivat perässä, kun toisetkaan eivät osoittaneet että siinä olisi jotain pelottavaa. Ville teki hiukan reilun loikan, kuin hauta olisi voinut syödä sen, ja laukkasi sitten äkkiä lähelle Piirtoa.

Jatkoimme vielä muutkin esteet Indin perässä. Ville alkoi innostua: vauhtia alkoi löytyä alkua enemmän, ja vaikka pidätteet menivät edelleen perille, sai sitä muistuttaa välillä tiukemmin kuka päättikään tahdista. Ruuna pärskähteli, ja se vaikutti tykkäävän. Samaa pystyi sanomaan minustakin.

Seuraavaksi pääsimme kaikki hyppäämään itsenäisesti koko radan läpi. Ennen kuin lähdimme ratsastamaan porukassa takaisin toiselle pellolle, Lynn muistutteli että kaasu pohjassa ei kannattanut tulla - kontrolli oli säilytettävä.

Ensimmäisenä matkaan lähti Blingi. Halusin oman osuuteni olevan mahdollisimman nopeasti ohi, joten annoin laukkapohkeet Villelle heti kun Blingin häntä vilahti puiden taakse. Ville yritti kiihdytellä vähän, mutta hyppäsi silti nätisti ensimmäiset esteet. Metsässä poni alkoi arkailla jotain, mutta kun ajoin sitä koko ajan eteenpäin, ylitimme myös muut esteet kunnialla, vaikkakin ehkä liian hitaassa tempossa. Vesieste lähestyi lähestymistään, ja arvelin että yli mentäisiin. Kuinkas kävikään: Ville teki tyylikkään käännöksen, ja oli lähellä etten kiljaissut säikähdyksestä. Tasapainoani kiitellen käänsin ruunan ympäri ja ohjasin sen päättäväisesti esteen yli. Viimeiset esteet sujuivat paremmin kuin olisin vesiesteen jälkeen odottanut.
- Hieno poni, tosi hieno! Kyllä sä osaat, ukkoseni...

Odotellessamme muita taivaalla alkoi kerääntyä sadepilviä. Paluumatka sujui jutellessa tunnista ja miten kaikilla oli mennyt, eikä kukaan edes ehtinyt ajatella kastumisen vaaraa. Loppujen lopuksi ehdimme ennen sadetta tallille riisumaan väsyneet ratsumme.

Cimilla
-

Jade
Maastoestetunnin maksu:

Olin saapunut tallille hyvissä ajoin ennen tunnin alkua. Huomasin listasta meneväni Trullilla, joten odotin tulevaa tuntia innolla. Menin heti harjaamaan ratsuani, joka ottikin minut innolla vastaan, kun arvaten meidän lähtevän maastoilemaan. Kentällä nousin ponin selkään ja kiristin vielä satulavyötä varmuuden vuoksi. Jouduin viimiseksi maastojonossa, mutta se ei minua haitannut.

Lähdimme pian ravailemaan reippaasti kohti maastoesteitä, ja otimme matkalla vielä laukkapätkänkin, niin että hevosemme olivat tarpeeksi vertyneitä kun vihdoin saavuimme perille maastoesteille. Lynn kertoi meille hieman ohjeita esteiden ylittämisestä ja ratsujen hallinnasta, kunnes pääsimme hyppäämään lämmittelyksi pari tukkiestettä pellolla. Trulli hieman säikkyi siellä olevaa autonrengas estettä, mutta ylitti sen kumminkin kannustukseni avulla.

Lähdimme pian ravailemaan kohti toista peltoa ja Lynn esitteli meille siinä matkalla hieman muita metsikössä olevia esteitä. Saavuimme kuitenkin pian vesiesteelle, jota Trulli katsoi hieman varoen. Kun sitten lähdimme ylittämään sitä, poni oli jo innoissaan eikä säikkynyt vettä ollenkaan. Taputin sitä kaulalle hypyn jälkeen ja jatkoin laukkaa, niinkuin muutkin edelläni menevät tekivät. Hyppäsimme siinä samalla loputkin pellolla olevat esteet, ennenkuin pysäytimme ratsut.

Vihdoin pääsimme hyppäämään rataa! Lähdin radalle toiseksi viimeisenä ja tulin toisena takaisin. Meillä meni Trullin kanssa suhteellisen hyvin, vaikka se pukittelikin innoissaan muutaman kerran. Myös vesiesteellä meinasi tulla kieltäytyminen, mutta pääsimme senkin yli jättimäisellä loikalla. Empähän sentään pudonnut, mietin taputtaessani pärskähtelevää ratsuani kaulalle. Lähdimme viimeisten hyppyjen jälkeen ravailemaan takaisin tallille, sillä taivas näytti uhkaavasti siltä, että kohta alkaisi sataa. Saavuttuamme tallille hoidin Trullin kuntoon ja lähdin kotiin.

Anteeksi, että tästä tuli kamalin ja lyhyin tarinani ikinä, mutta syy on siinä että olin kirjoittanut pidemmän tarinan jo koneella aiemmin, mutta sitten möhlin eikä se tallentunutkaan koneelle ja jouduin kirjottamaan edes jonkunlaisen maksun uusiksi...

Jeccu
18.8

Olimme jo kokoontuneet kentälle ratsujemme kanssa. Minä Piirron kanssa, Aimie Villen, Tanttu Väiskin, Cimilla Blingin ja Jade Trullin. Olimme menossa maastoon, suorittamaan Lynnin toisen vakkaritunnin; maastoestetunnin.
Kaunis suomenhevostamma oli Mallaspurossa uusi hoidokkini. Tuntui hassulta tutustua uuteen tuttavuuteeni ratsastustunnin kautta, nimittäin en ollut vielä ehtinyt tutustua Piirtoon kunnolla. Mutta kaunis se oli ja vallan mainio luonteeltaankin. Juuri ihana hoitohevonen minulle.
Lynn luetteli sen järjestyksen, missä kävelisimme maastossa. Me olimme Piirron kanssa toisena jonossa, Blingin ja Villen välissä.

Kun olimme kaikki valmiita, oli aika lähteä. Indi ja Lynn kävelivät jonon kärjessä ja me tulimme reippaasti perässä. Kaikilla oli turvaliivit päällä, mutta minä en ollut tottunut niihin. Nyt ei pystynyt lässähtää millään tavalla, sillä liivi piti itseään suorana kuin tikkua.
Matkalla maastoesteille otimme ravipätkiä ja jopa laukattiin. Laukkaa mennessä sain huomata että ratsuni oli todella reipas, nuorineiti. Se kiiti eteenpäin ja meinasi ohittaa Blingin, mutta onneksi sain hevosen kontrolliini ja sain pidätettyä jäämään edessä olevan ponin pepun taa.
Pian esteet olivat edessämme. Luikahdimme pellolle mihin esteitä oli koottu. Lynn pyysi meitä ettei hevosemme kuolisi tällä matkalla, koska ne saattoivat olla täpinöissään. Jo nyt tunsin miten Piirto meinasi lähteä kontrollista, kun se havaitsi ensimmäiset esteet, ja tiesi saavansa hypätä ne aivan pian.

Hevonen pysähtyi lopulta ihan kunnolla eikä hyörinyt sinne tänne, vaan seisoi korvat hörössä tuijottamassa esteitä. Se oli kuin lapsi karkkikaupassa; kuolaakin valui suupielestä. Virnistin itsekseni ja taputin Piirron hieman kaarevaa kaulaa.
Teimme lämmittelyhyppyjä pellolla, hypäten tukkiesteen sekä autorenkaan. Tukkieste ei ollut mikään ongelma, mutta autonrengas sitten aiheutti pientä ongelmaa. Ensimmäisenä kertana Piirto kieltäytyi hyppäämästä ja jäi tutkimaan estettä, mutta nostimme ravin ja tulimme esteelle uudelleen. Hetken tunsin miten Piirto epäröi, mutta koska se huomasi ettei ollut mitään pelättävää, enkä minäkään epäröinyt, niin se päätti liitää esteen ylitse mahtavasti. Hymyillen taputin ratsuani ja laukkasimme taas tukkiesteelle.

Siirryimme seuraavalle pellolle, mistä sitten lähtisimme myös metsikköön. Lynn kertoi hieman ohjeita ja tietoja metsikköesteistä, muun muassa kiinnostavan seikan; Santeri oli kadottanut kännykkänsä pikkuporttia rakentaessaan.
Kuulemma pahin este kaikista, oli pieni vesihauta. Muilla saattoi olla ongelmaa sen esteen kanssa, mutta minä naurahdin, kun Lynn ilmoitti, ettei meille Piirron kanssa välttämättä tulisi mitään probleemaa. Piirto kuulemma loikkaisi nätisti yli epäröimättäkin.
Ensin piti mennä ravissa sen esteen ylitse, peräkanaa. Ei kuitenkaan ihan kiinni toisissaan. Indi aloitti, ja tamma hyppäsi esteen kuin mikäkin champion. Blingi seurasi ja se kieltäytyi toki, jääden sitten tuijottelemaan estettä. Mutta Cimilla käänsi ratsunsa, nosti ravin ja kääntyi uudestaan esteelle, jolloin sujui paljon paremmin.

Sitten oli meidän vuoro. Pidin kokoajan tuntumaa tamman suuhun ja kevensin ravissa. Piirto ei jäänyt tutkimaan estettä vaan loikkasi sen yli kauniisti, ja minä roikuin mukana. Se tuntui ihanalta kun Piirto laskeutui maahan ja jatkoi laukassa. En hidastanut tammaa sillä Blingi sekä Indikin saivat laukata.
Indi hyppäsivät muutkin pellolla olevat esteet, ja me seurasimme. Piirto hyppäsi kiltisti kaikkien esteiden ylitse ja sain olla tyytyväinn nuoreen tammaan. Se oli todella rohkea pikkuneiti. Vaikka kokoa siltä löytyikin.
Kun piti hidastaa, ei Piirto näyttänyt ymmärtävän sellaista apua. Se puhkui innosta ja olisi voinut jatkaa laukkaamista, mutta hetken jälkeen se päätti totellen hidastaa raviin ja siitä lopulta käyntiin, mistä se sitten tamma pysähtyi ihan kunnolla.

Menimme toiselle pellolle ja aloittelimme siellä vuorollamme. Piirto sai odottaa sillä me olimme tällä kertaa viimeisenä. Saimme odottaa hetken ennen kuin pystyimme lähteä matkaan Piirron kanssa, ja aloimme hyppiä esteitä jotenkin loogisessa järjestyksessä.
Päästyämme metsään hauskuus alkoi. Tamma joka laukkasi vauhdikkaasti allani lähti hieman ryöstämään ohjista, mutta sain tamman kontrolliini kunnolla ja otin pari puolipidätettä jotta hevonen ei juoksisi altani. Yhden esteen jälkeen Piirto päästi ilopukit mutta jatkoi pian taas matkaansa kunnolla. Hymyillen taputtelin tamman kaulaa hetken ennen kuin jatkoimme kunnolla matkaamme.
Pian hauskuus oli loppu, kun saavuimme takaisin pellolle. Hyppäsimme viimeisen esteen, missä tasapainoni meinasi pettää, kun Piirto suoritti yllättävän jättiloikan. Siitä huolimatta pysyin selässä ja vauhdissa mukana!
Taivas oli jo alkanut tummentua pelottavasti. Aloimme kävellä takaisin jutellen innostuneina suorituksestamme ja muustakin. Päästyämme takaisin pihaan hyppäsin alas Piirron selästä ja löysensin satulavyötä parilla reiällä.
“Kiitti Lynn mahtavasta tunnista! Oli tosi kivaa!” hehkutin vaaleahiuksiselle naiselle joka hymyili leveästi saatuaan kehuja.
“Voi kiitti Jeccu, on ihana kuulla että tykkäätte. Kiva kun osallistuit!”

Tallissa otin varusteet pois tammalta ja vein ne oikeille paikoille satulahuoneeseen. Hoitohevoseni kärräsin tarhaan heti saatuani sen huuhdeltua pikaisesti ja kuivattua hikiviilalla vähän. Sade kuitenkin yllättäisi pian, ja minkäs sille voi. Heitin loimen tamman selkään ja kiinnitin sen kunnolla, jotta hevonen ei kuitenkaan sairastuisi, kun se menisi pihalle jo valmiiksi märkänä, ja kun alkaisi tuulla ja sataa ja ja ja…
Lynnin tunnit olivat todella ihania. Olin onnellinen kun olin päättänyt lähteä mukaan.

Tanttu
2. Maastoestetunnin 18.8.2011 maksu



Yllätyin kyllä kovasti Väiskin innostuksesta maastoesteillä, nimensä veroinen Vemmelsääri! Vesihautaa piti tottakai hieman ensin pälyillä, mutta kyllä siitä pienen tutustumisen jälkeen selvittiin kunnialla, ja hirmuisella jänisloikalla. Kiitokset Lynnille mukavasta tunnista! (hmm, Väiskistä tuli kieltämättä aika kevytrakenteinen ja siro poni tossa, mutta kyllä se silti aika itseltään näyttää?) (:

e. Voisin muuten varmaankin lisäillä tän maastoestetunnin kuvan kanssa Väiskin päiväkirjaan, jos se käy? (:
Juu, toki! - Lynn

[Lynn]

3. Koulutunti ilman satulaa 30.10.2011

Klo 13.00 vakkari, ilman satulaa / Lynn
Aimie - Blingi
Tanttu - Muli
Cimilla - Jere
Jeccu - Trulli
Jade - Indi
(vastalaukka)

Oli viileä ja sateinen päivä. Ratsastajat istuivat ratsujensa paljaissa selissä. Aimie-kämppikseni näytti jokseenkin kauhistuneelta korkealla Blingin kyydissä ja Jadella piisasi tekemistä hyörivän ja pyörähtelevän Indi-ponini selässä. Enää Indi ei ollut vain mun omani: Aikku ja Ilpo omistivat siitä puolet ja sillä ratsastivat nyt tuntilaisetkin. Ratkaisuun oltiin päädytty, sillä myös mun vuorokauteni olivat 24-tuntisia siinä missä muidenkin ja aika oli toisinaan tiukilla. Uskoimme kaikki, että Indillä jos jollakulla olisi hirmuisesti annettavaa tuntiratsastajille, ja sen päänuppi kyllä kestäisi tuntihevosen hommat erinomaisesti.

Cimillan alla oli tuttuakin tutumpi ratsu, ihana Jere-friisiläinen. Ruuna oli pärjännyt Danin kanssa PKK-cupissa mallikkaasti, ja cupin päätyttyä sen oli ollut aika palata täysipainoitteiseen tuntikäyttöön. Se oli äärimmäisen osaava, hieno hevonen, jossa olisi ollut ainesta vaikka minkä tason kilparatsuksi, mutta se oli osoittanut olevansa mitä parhain opetusratsukin. Jere oli loistava opettaja.

Tanttu vaikutti mietteliäältä kehottaessaan melkoisen karvan kasvattaneen ratsunsa liikenteeseen. En muistanut Tantun ratsastaneen Mulilla aikaisemmin. Jecun alla oli aina yhtä ihana Trulli.

"Tyttäräiset", kajautin, kun ratsukot olivat kävelleet tovin . "Voitte ottaa ohjat käteen ja alkaa verrytellä itsenäisesti. Työstäkää hevosia hetki käynnissä ja kun alkaa tuntua siltä, ottakaa ravi mukaan kuvaan. Suunta on vapaa. Pitäkää huoli, ettei tule kolareita. Vastaantulotilanteissa oikealta ohi, niin että voisitte ohi ratsastaessanne paiskata vasemman käden yhteen vastaan tulevan ratsastajan kanssa - mutta älkää ihan niin läheltä ohittako kuitenkaan, joohan?"

Annoin ratsastajien verrytellä omaan tahtiinsa ja seurailin heidän tekemisiään. Neuvoin ja korjailin tarvittaessa ja annoin ratsastajille vinkkejä, kuinka toimia juuri heidän ratsujensa kanssa, jotta ne toimisivat parhaiten. Samalla kanniskelin tötteröitä ja puomeja pitkin poikin maneesia.

"Ottakaa vähän laukkaa molempiin suuntiin", sanoin potkiskellessani puomia oikeaan paikkaan. "Aimie myös, äläkä takerru siihen Blingiin jaloilla. Se on iso ja sillä on vähän epämukava selkä, eikä sen liikkeet ole pienimmät mahdolliset, mutta tiiätkö mitä, murusein? Et sä siellä pysy, jos sä puristat sitä henkes hädässä. Hengitä ja rentoudu. Sitten sä mukaudut liikkeisiin kuin itsestään eikä enää tarvitse miettiä sitä, että sä olet korkealla. Et sä sieltä mihinkään tipu."

Indi ei yllättänyt ollessaan vähän yliviritetty heti alkutunnista. Sen loikkiva laukka oli kaikkea muuta kuin hallittua, ja Jade näytti vähän epävarmalta.
"Ratsasta vaan rohkeasti sitä Indiä, sen herkkyyttä ei pidä pelätä. Jos se meinaa riepottaa sua, sen kun muistutat, että hei kuule reikäpää, näin ei toimita. Rauhota sen menoa. Istu, oo painava ja pidä käsi vakaana. Keksi sille tekemistä. Sitä ei tarvitse nyt saada niputettua tiukkaan nippuun, mutta hallinnassa sen täytyy olla."

Kun kaikki olivat ehtineet laukata molempiin suuntiin, pyysin tyttöjä siirtämään hevoset käyntiin. Selitin seuraavan tehtävän, jossa oli tarkoitus kulkea ensimmäinen tötterönväli lyhyen sivun keskeltä pitkän sivun alkuun askelta pidentäen. Seuraavassa välissä lyhennettiin askelta. Tultiin jälleen tötterön kohdalle pitkän sivun puolivälissä, ja nyt nostettiin myötälaukka. Lyhyen sivun keskeltä aloitettiin laukkakahdeksikko. Tiesin, että parin hevosen kanssa vastalaukka tuottaisi pieniä hankaluuksian - ei mitään ylitsepääsemätöntä, pieniä vain.

Tantulla oli vaikeuksia saada Muli laukkaan. Muli oli siinä suhteessa hieman hankala, sen tiesin kokemuksesta. Se oli parempaan päin - saapuessaan se oli ollut melko kamala. Nyt se oli enää loistava opettaja vaatiessaan tarkkuutta.
"Rauhotu ja yritä uudestaan. Käänny siitä kentän poikki ja alota koko tehtävä alusta."
Tanttu sai pidennettyä Mulin askelta varsin mallikkaasti.
"Käytä jalkaa, ettei se hyydy noin, kun lähdet lyhentämään askelta - tarkotus ei ole pysäyttää liikettä. Ala valmistella laukannostoa. Älä jää puristamaan sisäohjaa. Tee asiat yksi kerrallaan. Mulin kanssa pitää olla selkeä ja tehdä asiat yksinkertaisiksi. Hoo, ei mitään kiitoraveja, takaisin käyntiin, rauhota ja yritä uudestaan. Jatka päädyssä uraa pitkin, älä tee kahdeksikkoa vaan keskity saamaan hyvä laukannosto. Sä jäät yhä pitämään sisäohjasta liikaa, Muli ei pidä siitä."
Tanttu yritti ja onnistui. Kehuin tyttöä hymy omillakin huulillani kareillen. Oli aina yhtä ihana nähdä onnistumisen iloa.

Cimillalle ja Jerelle tehtävä ei tuottanut hankaluuksia. Kaksikon yhteistyö oli aikojen saatossa ottanut suuria harppauksia. En uskonut, että seuraavakaan tehtävä olisi parivaljakolle vaikea. Ratsukoiden tuli kääntyä keskihalkaisijalle, jonka keskellä he tekivät ravissa voltin oikealle. Voltin jälkeen seurasi suoristus ja oikean laukan nosto. Laukassa tuli jatkaa suoraan lyhyelle sivulle, jossa käännyttiin oikealle. Pitkällä sivulla tehtiin loiva kiemuraura. Lyhyeltä sivulta käännyttiin jälleen keskihalkaisijalle, ja kun hevonen oli suoristettu, se siirrettiin raviin. Tehtävä toistettiin, mutta nyt vasemmassa laukassa ja päädyssä vasemmalle kääntyen.

Laitoin Cimillan aloittamaan ja käskin muiden aloitella sitten etäisyyksien mukaan.
"Cimilla, kanna kädet ja hengitä! Siellä ei ole helppo istua, tiedän. Rauhota vähän ravia. Noin. Sä päätät, miten edetään. Nousi vasen laukka, ota raviin ja nosta uudestaan. Oikein. Ratsasta tarkasti suoraan, loppuun asti. Katse ylös. Hyvä laukka, hyvä tie."

Trulli oli päättänyt heittäytyä laiskamadoksi. Jeccu ei saanut sen laukkaa rullaamaan.
"Älä aja istunnalla noin, käytä pohjetta ja jos ei auta, näpäytä raipalla. Pidä istunta hiljaa, nyt vaan puristat sitä hevosta ja siitä Trulli ei tykkää. Se laukka kuoli kiemurauralla, koska sitä ei alunperinkään ollut tarpeeksi ja lisäksi sä istut vinossa, mikä ei helpota Trullin pysymistä tasapainossa. Muista ulko-ohjan tuntuma. Nyt näyttää jo paljon paremmalta, hyvä Jeccu. Tää kierros alko huomattavasti paremmin."

Tämän tehtävän parissa askartelimme lopputunnin tehden pieniä muutoksia siihen aina välillä. Ratsastajat jaksoivat keskittyä ihailtavasti ja hevoset alkoivat toimia koko ajan paremmin. Siitä hyvästä palkitsin tytöt rennolla skabailuhetkellä tunnin lopussa: kun mentiin ilman satulaa, piti tietysti päästä leikkimään! Ensin pelattiin erä "maa, meri, taivasta". Porukan vauhtijalat Indi ja Blingi pesivät muun porukan. Finaalikaksikkona ne olivat niin tasaväkisiä, ettei niitä oltaisi saatu laitettua paremmuusjärjestykseen, ellei Indi olisi intoutunut heittämään pukkia, joka lähetti Jaden kuuta kiertävälle radalle ja palautti hänet sitten hieman rysähtäen maanpinnalle. Onneksi häntä ei sattunut. Indiä saatiin jahdata hyvä tovi, ennen kuin paukapää keksi rauhoittua.

Sitten jatkettiin joukkuekisalla, jossa oli tarkoituksena pujotella ilman ohjia viiden tötterön ympäri ja onnistua pysäyttämään hevonen puomien väliin. Siitä seurasikin naurua - tehtävä ei ollut helppo, ja tytöt joutuivat pyörittelemään ratsujaan puomien väliin yhä uudestaan ja uudestaan saadakseen ne pysähtymään puomien välissä eikä vain posottamaan suoraan eteenpäin. Kun ratsu saatiin pysäytettyä, piti käydä kiertämässä estetolppa ja palata takaisin lähtölinjalle, jotta joukkueen seuraava jäsen pääsi kokeilemaan onneaan. Paluumatkalla oli myös ylitettävä kolme puomia kolistelematta.

"Mä olen pettynyt teihin, tytöt - vain yksi kakku! Höh. No ei vain. Hyvin työskennelty, joka iitu. Ravatkaa hetki kevyttä ravia - kyllä, kevyttä ravia! - ennen kuin annatte hevosille pitkät ohjat loppukäyntien ajaksi."

"Lyndens", kuulin Danin äänen katsomosta.
"Heipä hei. Mikäs sut tänne lennätti?" kysäisin astellessani lähemmäs.
"Tulin vaan katsomaan, että sä muistat irtautua töistäs ajoissa, jotta ehditään ajoissa sinne leffaan... no ei vais, Sände tulee kohta Korpun ja rääpäleen kanssa maneesille. Tulin oikeestaan vaan kattomaan, joko te ootte lopettelemassa, niin että ne voi tulla. Btw, sun ratsastajas fuskaa. Jos toi on keventämistä, mä olen kotirouva."
"Älä sano Reginaa rääpäleeksi, se on hieno varsa", naurahdin ja jäin nojailemaan katsomon aitaan katse ravailevissa ratsukoissa. "Tyyytööt, kyllä te hetken jaksatte keventää! Kohta saatte hengittää."

Niinhän he saivat. Danin kerrottua Santun, Karinan ja Reginan odottelevan kehotin tytöt kentälle kävelemään loppukäyntejä. Santeri oli vähän ominut Karinan, mikä oli mielestäni ihan oikein. Mulla oli yhä osuus Indistä ja Danilla osittainen vastuu Jeren liikuttamisesta. Lisäksi Santeri oli meistä kolmesta ainoa, jolla oli oikeasti palavaa intohimoa hyppäämistä kohtaan - ja estehevonenhan Korppu oli.

Kun hevoset olivat saaneet kävellä aikansa, kehotin tyttöjä tulemaan kaartoon ja jalkautumaan.
"Hoitakaa hepat hyvin", sanoin. "Ja muistakaahan kaikki käydä täyttelemässä lappuset, jotka mä oon laittanut siihen tuntilistan viereen."
Mua vähän jännitti, kun mä mietin niitä lappuja. Ne kuuluivat asiaan ja tiesin, että niistä olisi minulle hyötyä. Niiden avulla osaisin kehittää tuntejani ja opetustani.


Maksun lisäksi vapaamuotoista palautetta vakkarista. Mikä on ollut kivointa? Mitä kaipaisit tunneille lisää, millaisia tunteja haluaisit jatkossa lisää? Mitä olet pitänyt ratsastamistasi hevosista? Jne. Mitä ikinä mieleen tulee.

MAKSUT

Aimie
30.10 - ilman satulaa

Tärisin, enkä pelkästään sään takia. Istuin kirjaimellisesti mukavuusalueeni ulkopuolella: hemmetin korkean Blingin selässä, ilman satulaa, ja luvassa oli vastalaukkaharjoituksia. Luotin hyvään tasapainooni, mutta näin isolla hevosella olin ratsastanut muutaman kerran 11-vuotiaana, joten olin syystäkin varma että jos en tippuisi tällä tunnilla, en tippuisi koskaan.

Komentaessani Blingin liikkeelle tuumin, että tiesin ainakin kuka tiskaisi seuraavan kuukauden jos (kun?) tippuisin ja murtaisin käteni. Hah hah haa.
Alkuun verryttelimme itsenäisesti. Blingin askelissa oli vähän totuttelemista ponien pienten askelten jälkeen, mutta yllätyksekseni huomasin tottuvani pian. Taivuttelin ja vaihdoin suuntaa muutamaan kertaan, otin pidätteet läpi ja itsevarmuuteni kohosi. Silti siirryin raviin vasta kun muut tuntuivat koko ajan joutuvan ohittelemaan minua. Kiersin jalat tiukasti Blingin ympärille ja jatkoin ympyröillä pyörimistä ajatellen että seuraavana aamuna jalkani huutaisivat hoosiannaa.

- Ottakaa vähän laukkaa molempiin suuntiin, Lynn pudotti pommin hetkisen päästä. - Aimie myös, äläkä takerru siihen Blingiin jaloilla (Ai että päästän jalat irti ja tipun, mitä!) Se on iso ja sillä on vähän (Vähän, heh heh...) epämukava selkä, eikä sen liikkeet ole pienimmät mahdolliset... Mutta et sä murusein sieltä tipahda. Hengitä ja rentoudu!
Yritin urhoollisesti totella Lynnin ohjeita, vaikka vähän hermostuttikin. Oli toisaalta hauskaa muistaa miten matkaavoittavat ja isot askeleet hevosilla oli. Ponien kanssa meno oli pelkkää tikuttamista.

Laukkasimme molempiin suuntiin, enkä - juhuu! - tippunut, vaikka kulmissa säikähdin muutaman kerran, kun tasapaino tuntui pettävän. Fuskasin vähän kun Blingi innostui kaasuttelemaan ja puristin jalat tiukasti sen ympärille toivoen etten saisi suonenvetoa. Tamma kuitenkin totteli kuuliaisesti kun käskin sitä siirtymään käyntiin.
Lynn selitti meille seuraavan tehtävän, jossa ideana oli pidentää ja lyhentää askelta. Ponien askellukseen tottuneena Blingin askeleet tuntuivat jo valmiiksi pitkiltä, joten askeleen lyhentäminen oli iisimpää. Isompia ongelmia meillä ei kuitenkaan ollut.

Seuraavaksi oli vuorossa laukkaharjoituksia. Blingi nautti vauhdista, minua taas hirvitti laukkakahdeksikon tekeminen. Pelkäsin taas suonenvetoa, kun puristin kaarroksissa Blingi-paran kylkiä, ja Lynn moitti taas minua. Sori kaveri, pakkoreaktio!

Lynn siirtyi muutaman harjoituskerran jälkeen uuteen tehtävään. Cimillan aloitettua seurasimme muut perässä. Blingin kanssa tuntui, että olimme koko ajan jonkun perässä. Aloin tottua tamman isoon laukkaan, mutta taivutukset jäivät kehnoiksi keskittäessäni energiani siihen, että istuin rennosti enkä puristanut jaloilla kuin henkeni hädässä. Lopputunti pyörittiin tämän harjoituksen parissa, joten varmuutta tuli koko ajan lisää. Sen myötä ratsastukseni alkoi parantua, ja sisäinen poniratsastajani innostua hevosista yhä enemmän.

Blingistä alkoi tulla yhä enemmän uusi lempihevoseni tunnin loppuhuipennuksessa, eli leikkiessämme maata, merta ja taivasta. Kävimme tiukkaa nopeuskisaa Indin ja Jaden kanssa, mutta lopulta Indi päätti lopettaa leikin heittämällä Jaden selästään ja viilettämällä itse ympäri maneesia. Seuraavaksi oli joukkuepelin vuoro. Lynn ei tehnyt hommasta helppoa: sain kun sainkin Blingin pujottelemaan tötteröt ilman ohjia, mutta vauhdista huumaantuneen tamman pysäyttäminen ilman niitä oli jo mahdoton tehtävä. Maneesi täyttyi kannustushuudoista ja naurusta, sen verran epätoivoista kaikkien ratsastus oli.

- Lopuksi hetki kevyttä ravia - kyllä, kevyttä ravia! Lynn komensi leikin loputtua. Nyt kiittelin mielessäni etten ratsastanut ponilla: Blingin kanssa selkään sai istua alas harvemmin kuin pikkuisilla otuksilla. Mutta ei tämä muutenkin kipeille jaloille juhlaa ollut. Ja mistä sen Daninkin piti nyt sattua paikalle jututtamaan tuntia pitävää tyttöystäväänsä? Lunni saisi päästää meidät tuskistamme ja jutella sitten kullalleen...

Onneksi arvon ratsastuksenopettaja muisti meidät (joku varmaan fuskasi), ja päästi kävelemään loppukäynnit. Ohjattuamme hevoset kaartoon ja hypättyämme alas maan kamaralle (sinne oli yllättävän pitkä matka), Lynn muistutteli vielä tuntilistan vieressä olevista lappusista, jotka pitäisi täyttää. Suunta kohti tallia siis.

------

Oon tosiaan tykännyt tunneista, helppo kirjoitella tuntitarinoita kun kaikki huomioidaan ja kaikkia opetetaan. Ratsuissa ei ole valittamista, lisää heppoja olisi kiva kokeilla, nyt kun olen niiden makuun päässyt! Odottelen kovasti gymkhana-tuntia, on kiva tehdä jotain ei- niin-tavallista. Jotain muutakin spesiaalia olisi kiva kokeilla, ehkäpä vikellystä jos siitä pystyy tarinan saaman aikaan...?

Cimilla
-

Jade
mallaspuro.proboards.com/index.cgi?action=display&board=tunnit&thread=135&page=1#1712

Jeccu
-

Tanttu
3. Koulutunti ilman satulaa 30.10.2011 maksu



Venyttelyä tunnin lopussa, Mulin selkään olisi niin helppo jopa nukahtaa jos tamma vain olisi siinä mielessä vähän kärsivällisempi. Kiitokset jälleen kerran mukavasta tunnista Lynnille! (:

Niin ja sitä palautettakin vielä: itse ainakin tykkäsin maastoeste- ja ilman satulaa tunneista, toki muutkin tunnit ovat olleet ja tulevat olemaan mukavia (: Maastoesteitä olisi kiva, jos niitä voisi olla toistekin? Hevosetkin ovat olleet aivan mahtavia, kaikista kolmesta olen tähän asti tykännyt Hmm, ei nyt muuta taida tullakaan mieleen..

[Joffe]

2. Maastoestetunnin 18.8.2011 maksu



Yllätyin kyllä kovasti Väiskin innostuksesta maastoesteillä, nimensä veroinen Vemmelsääri! Vesihautaa piti tottakai hieman ensin pälyillä, mutta kyllä siitä pienen tutustumisen jälkeen selvittiin kunnialla, ja hirmuisella jänisloikalla. Kiitokset Lynnille mukavasta tunnista! (hmm, Väiskistä tuli kieltämättä aika kevytrakenteinen ja siro poni tossa, mutta kyllä se silti aika itseltään näyttää?) (:

e. Voisin muuten varmaankin lisäillä tän maastoestetunnin kuvan kanssa Väiskin päiväkirjaan, jos se käy? (:
Juu, toki! - Lynn

3. Koulutunti ilman satulaa 30.10.2011 maksu



Venyttelyä tunnin lopussa, Mulin selkään olisi niin helppo jopa nukahtaa jos tamma vain olisi siinä mielessä vähän kärsivällisempi. Kiitokset jälleen kerran mukavasta tunnista Lynnille! (:

Niin ja sitä palautettakin vielä: itse ainakin tykkäsin maastoeste- ja ilman satulaa tunneista, toki muutkin tunnit ovat olleet ja tulevat olemaan mukavia (: Maastoesteitä olisi kiva, jos niitä voisi olla toistekin? Hevosetkin ovat olleet aivan mahtavia, kaikista kolmesta olen tähän asti tykännyt Hmm, ei nyt muuta taida tullakaan mieleen..

[Jade]

Ilman satulaa tunnin maksu .

Niin, ja sitä palautetta... Tunneista olen pitänyt kovasti, sekä kaikista minulle annetuista ratsuista. Niinkuin Tanttu jo edellä mainitsikin, erityisesti maastoesteet olivat myös minun mieleen .

Attachments:

[Aimie]

30.10 - ilman satulaa

Tärisin, enkä pelkästään sään takia. Istuin kirjaimellisesti mukavuusalueeni ulkopuolella: hemmetin korkean Blingin selässä, ilman satulaa, ja luvassa oli vastalaukkaharjoituksia. Luotin hyvään tasapainooni, mutta näin isolla hevosella olin ratsastanut muutaman kerran 11-vuotiaana, joten olin syystäkin varma että jos en tippuisi tällä tunnilla, en tippuisi koskaan.

Komentaessani Blingin liikkeelle tuumin, että tiesin ainakin kuka tiskaisi seuraavan kuukauden jos (kun?) tippuisin ja murtaisin käteni. Hah hah haa.
Alkuun verryttelimme itsenäisesti. Blingin askelissa oli vähän totuttelemista ponien pienten askelten jälkeen, mutta yllätyksekseni huomasin tottuvani pian. Taivuttelin ja vaihdoin suuntaa muutamaan kertaan, otin pidätteet läpi ja itsevarmuuteni kohosi. Silti siirryin raviin vasta kun muut tuntuivat koko ajan joutuvan ohittelemaan minua. Kiersin jalat tiukasti Blingin ympärille ja jatkoin ympyröillä pyörimistä ajatellen että seuraavana aamuna jalkani huutaisivat hoosiannaa.

- Ottakaa vähän laukkaa molempiin suuntiin, Lynn pudotti pommin hetkisen päästä. - Aimie myös, äläkä takerru siihen Blingiin jaloilla (Ai että päästän jalat irti ja tipun, mitä!) Se on iso ja sillä on vähän (Vähän, heh heh...) epämukava selkä, eikä sen liikkeet ole pienimmät mahdolliset... Mutta et sä murusein sieltä tipahda. Hengitä ja rentoudu!
Yritin urhoollisesti totella Lynnin ohjeita, vaikka vähän hermostuttikin. Oli toisaalta hauskaa muistaa miten matkaavoittavat ja isot askeleet hevosilla oli. Ponien kanssa meno oli pelkkää tikuttamista.

Laukkasimme molempiin suuntiin, enkä - juhuu! - tippunut, vaikka kulmissa säikähdin muutaman kerran, kun tasapaino tuntui pettävän. Fuskasin vähän kun Blingi innostui kaasuttelemaan ja puristin jalat tiukasti sen ympärille toivoen etten saisi suonenvetoa. Tamma kuitenkin totteli kuuliaisesti kun käskin sitä siirtymään käyntiin.
Lynn selitti meille seuraavan tehtävän, jossa ideana oli pidentää ja lyhentää askelta. Ponien askellukseen tottuneena Blingin askeleet tuntuivat jo valmiiksi pitkiltä, joten askeleen lyhentäminen oli iisimpää. Isompia ongelmia meillä ei kuitenkaan ollut.

Seuraavaksi oli vuorossa laukkaharjoituksia. Blingi nautti vauhdista, minua taas hirvitti laukkakahdeksikon tekeminen. Pelkäsin taas suonenvetoa, kun puristin kaarroksissa Blingi-paran kylkiä, ja Lynn moitti taas minua. Sori kaveri, pakkoreaktio!

Lynn siirtyi muutaman harjoituskerran jälkeen uuteen tehtävään. Cimillan aloitettua seurasimme muut perässä. Blingin kanssa tuntui, että olimme koko ajan jonkun perässä. Aloin tottua tamman isoon laukkaan, mutta taivutukset jäivät kehnoiksi keskittäessäni energiani siihen, että istuin rennosti enkä puristanut jaloilla kuin henkeni hädässä. Lopputunti pyörittiin tämän harjoituksen parissa, joten varmuutta tuli koko ajan lisää. Sen myötä ratsastukseni alkoi parantua, ja sisäinen poniratsastajani innostua hevosista yhä enemmän.

Blingistä alkoi tulla yhä enemmän uusi lempihevoseni tunnin loppuhuipennuksessa, eli leikkiessämme maata, merta ja taivasta. Kävimme tiukkaa nopeuskisaa Indin ja Jaden kanssa, mutta lopulta Indi päätti lopettaa leikin heittämällä Jaden selästään ja viilettämällä itse ympäri maneesia. Seuraavaksi oli joukkuepelin vuoro. Lynn ei tehnyt hommasta helppoa: sain kun sainkin Blingin pujottelemaan tötteröt ilman ohjia, mutta vauhdista huumaantuneen tamman pysäyttäminen ilman niitä oli jo mahdoton tehtävä. Maneesi täyttyi kannustushuudoista ja naurusta, sen verran epätoivoista kaikkien ratsastus oli.

- Lopuksi hetki kevyttä ravia - kyllä, kevyttä ravia! Lynn komensi leikin loputtua. Nyt kiittelin mielessäni etten ratsastanut ponilla: Blingin kanssa selkään sai istua alas harvemmin kuin pikkuisilla otuksilla. Mutta ei tämä muutenkin kipeille jaloille juhlaa ollut. Ja mistä sen Daninkin piti nyt sattua paikalle jututtamaan tuntia pitävää tyttöystäväänsä? Lunni saisi päästää meidät tuskistamme ja jutella sitten kullalleen...

Onneksi arvon ratsastuksenopettaja muisti meidät (joku varmaan fuskasi), ja päästi kävelemään loppukäynnit. Ohjattuamme hevoset kaartoon ja hypättyämme alas maan kamaralle (sinne oli yllättävän pitkä matka), Lynn muistutteli vielä tuntilistan vieressä olevista lappusista, jotka pitäisi täyttää. Suunta kohti tallia siis.

------

Oon tosiaan tykännyt tunneista, helppo kirjoitella tuntitarinoita kun kaikki huomioidaan ja kaikkia opetetaan. Ratsuissa ei ole valittamista, lisää heppoja olisi kiva kokeilla, nyt kun olen niiden makuun päässyt! Odottelen kovasti gymkhana-tuntia, on kiva tehdä jotain ei- niin-tavallista. Jotain muutakin spesiaalia olisi kiva kokeilla, ehkäpä vikellystä jos siitä pystyy tarinan saaman aikaan...? :)

[Lynn]

Wow, upeita maksuja kaikilta, superia! Päivittelen ne aloitustopaan.

Vikellystunti olisi varmaan hauska, mutta ongelmahan on se, että mä en tiedä siitä lajista yhtään mitään. En oo kertaakaan päässyt kokeilemaan ja nähnytkin oon vaan pari-kolme kertaa. Niin mielelläni kuin siitä tunnin kirjoittelisinkin, epäilyttää, etten kyllä saa keksittyä siitä mitään. Ainakaan ei mitään erityisen realistista...

Siitä pitäisi tehdä kuvatunti, niin että piirtelen vaan joka ratsukosta kuvat ja kukin sitten maksaa keksimällä tunnin itse = kirjoittamalla tarinan oman päänsä mukaan, tai vaihtoehtoisesti piirtämällä myös kuvan. Mikäpä tässä, mutta kun ongelma on se, että kun en voi itse tehdä linetyöskentelyä koneella, kuvien piirtäminen tapahtuu käsin tai valmiiden linejen värittelynä. Vikellyslinejä ei juuri taida Mallaspuron hevosista olla :'D Ja käsinhän mä olen tosi hidas piirtelemään.

Katsotaan nyt, voi olla, että vikellys jää välistä. Maastoesteetkin joutuu odottelemaan talven yli, sinne ei niin vaan hangessa / jäätyneellä pinnalla / maan ollessa märkää lähdetä ja palata hengissä takasin. Turvallisuus ennen kaikkea.

Mä olen kyllä suunnitellut teidän varalle vaikka ja mitä, odottakaahan vaan kauhulla! Ette tiedäkään, mihin päänne pistitte, kun tähän leikkiin ryhdyitte, eiku...