Jeren hoitopäiväkirja

[Cimilla]

Estekenttien kingi - ainakin melkein...

Nojasin Jeren karsinan seinään istualleni ja katselin ruunan rauhallista nuokkumista. Se seisoi paikoillaan silmät kiinni ja korvat lerpallaan. Jeren rauhallisuus hymyilytti minua ja olisin voinut istua siinä vielä kauan. Pian karsinan ovella ilmestynyt Daniel kuitenkin vetäisi minut takaisin todellisuuteen. Vihellellen poika asteli karsinaan ja taputti Jeren kaulaa.
" En kai mä häiritse teiän herkkää hetkeä? " Daniel virnisti ja nojasi seinään.
" Höpsis ", naurahdin ja nousin ylös purut vaatteistani pudistaen.
" Mitäs teette tänään? " kysäisin ja kietaisin käteni Jeren kaulan ympäri. Ruuna kiehnäsi silmäkulmaansa hihaani ja hörisi tyytyväisenä.
" Jaa-a. Jere sais treenata esteitä pitkästä aikaa ja päätinkin just että sä saat tartteet kanss treeniä... " poika virnisti ja iski silmää.
" Mitä!? Vihjaatsä että mä oon läski vai? Mä kuule...! " aloitin muka vihaisena mutta sitten tajusin, " siis annatko mun hypätä Jerellä? " kuiskasin silmät pyöreinä. Daniel nyökkäsi ja hymyili ystävällisesti.
" Mä tuun kyllä kattomaan, joten turha ees kuvitella mitään hurjasteluja puolentoista metrin trippeleillä! " poika tokaisi mukamas ankarasti ja lähti karsinasta. Virnistin itsekseni ja lähdin hakemaan Jeren harjoja.

Taluttaessani Jereä ulos tallista se melkein laukkasi paikoillaan vierelläni, ilmeisesti sillä oli jonkinverran virtaa tänään. Ruuna puhisi innoissaan ja yritti pari kertaa rynniä ylitseni maneesiin, mutta totteli kuitenkin kun komensin sitä.
" Hyvä poika... " kehuin kun Jere viimein rauhoittui ja tyytyi kävelemään harvinaisen reippaasti vierelläni. Avasin maneesin leveän oven ja talutin ruunan siitä sisään ja kaartoon.

Lämmittelin Jeren kunnolla ennenkuin suuntasimme ravissa ensimmäiselle verryttelyesteelle. Se oli pieni ristikko, jonka yli ruuna pyyhälsi leikiten. Seuraavaksi nostin laukan ja Jere lähtikin melkoisella vauhdilla eteenpäin. Käänsin ruunan ympyrälle ja laukkasimme keski-ympyrää vähän aikaa, kunnes sain Jeren taas kunnolla hallintaani ja suuntasimme uudelleen esteelle. Jere kiihdytti hieman ennen estettä ja ponnisti hieman liian kaukaa. Ruuna venytti itseään ja laskeutui hieman tömähtäen toiselle puolelle. Näin Danielin rypistävän hieman otsaansa maneesin laidalla, joten kokosin Jeren taas kunnolla ennen uutta yritystä. Tällä kertaa Jere laukkasi pikkuesteen yli nätisti ja suuntasimme seuraavalle. Se oli hieman suurempi pysty, jota ennen ruuna epäröi sekunninmurto-osan, mutta kannustin sen reippaasti yli ja käänsin kohti pientä porttia. Jere lähestyi estettä rauhallisessa laukassa ja korvat hörössä ja ponnisti juuri oikeasta kohtaa. Myötäilin ruunan liikkeitä ja käänsin katseeni jo kohti pikkuradan viimeistä estettä. Se oli suurehko tasaokseri, jolle Jere kielsi ensimmäisen kerran, koska ajoin sen vahingossa liian lähelle. Toisella kerralla tiemme oli hieman vino, mutta ruuna hyppäsi silti puhtaasti yli.

Radan hypättyämme annoin Jeren hengähtää hetken ja Daniel rakensi meille vielä pari erikoisempaa estettä. Toinen oli 60cm muuri ja toinen suurinpiirtein saman kokoinen trippeli. Muuria Jere todennäköisesti vierastaisi ensin vähän ja trippelille täytyisi löytää juuri oikea vauhti, tai ruuna kieltäytyisi.
" Jos se epäröi tai aikoo kieltää, niin aja eteen vaan! " Daniel totesi ykskantaan ja siirtyi takaisin maneesin kulmaan. Nyökkäsin hieman jännittyneenä ja nostimme reippaan laukan. Aloitimme muurilla. Jere eteni reippaassa temmossa, mutta tunsin miten se jännitti hassun näköistä estettä. Itse yritin pysyä mahdollisimman rauhallisena, etten hermostuttaisi ruunaa enempää ja ajoin sitä hieman eteenpäin ennen estettä, jolloin Jere hyppäsi heti ensimmäisellä kerralla yli. Hyppy oli kuitenkin hieman veltto ja ruunan raskaat takakaviot kolahtivat irto"tiileihin" jotka tömähtivät maahan. Daniel laittoi "tiilet" paikoilleen ja koitimme uudestaan. Tällä kertaa kokosin Jereä hieman enemmän ja se hyppäsi kauniissa kaaressa esteen yli.

Viimeisenä olikin sitten vuorossa trippeli. Nyt minä jännitin melkeinpä yhtä paljon kuin Jere, joten tästä ei tulisi helppoa. Nostimme laukan ja suuntasin ruunan esteelle. Jere laukkasi yllättävän rauhallisesti esteelle, mutta unohdin käskeä sitä eteenpäin, joten ruuna pysähtyi äkisti ja lensin sen kaulalle. Sain hivutettua itseni takaisin satulaan ja käänsin Jeren uudestaan esteelle. Tällä kertaa annoin kunnolla pohkeita ruunalle ja se nopeutti askeliaan huomattavasti. Juuri ennen estettä Jere kuitenkin vetäisi korvat äkisti luimuun ja puri kuolaimeen. Kun minulla ei enää ollut mitään vaikutusta ruunan suuhun, se lähti iloiseen kiitolaukkaan estettä kohti, mutta väisti sitä kuitenkin viime hetkellä ja minä tömähdin äkkinäisestä liikkeestä maahan kyljelleni. Nousin istumaan pöllämystyneenä ja katsoin miten Daniel nappasi jo rauhoittuneen Jeren kiinni. Nousin seisomaan, pudistin hiekat vaatteistani ja marssin heidän luokseen päättäväisenä.
" Sattuko? " Daniel kysäisi ja näin miten hän pidätteli naurua. Pudistin päätäni virnistäen ja kipusin takaisin satulaan. Niinhän sitä sanotaan, että kolmas kerta toden sanoo. Ja niin me lentelimme tuon pelottavan trippelinkin yli kuin linnut...

Cimilla ja Jere 14hm <3

[Cimilla]

Sorsansyöjän palvelija

Rojahdin väsyneenä Mallaspuron päätallin sohvalle. Olin saanut juuri karsinansiivoushommat tehtyä takatallissa ja olin aivan loppu. Danielkin oli kadonnut mystisesti johonkin kuulessaan termin "siivoaminen", joten olin yksikseni takatallin käytävätkin lakaissut.
" Raskastahan se on, mut niin Jeren arvosta... " huokaisin itsekseni ja kohottauduin hieman tyynyjen seasta. Meeba ja Jonne istuivat sohvan toisessa päässä kuiskuttelemassa jotain ja minä kohotin kulmakarvojani kysyvästi. Olin kyllä tietoinen siitä, että kaksikolla oli jotain juttua, enkä siksi erityisemmin ihmetellyt pariskunnan "kuhertelua".
" Kröhöm ", kiekaisin hienovaraisesti ja pari hyppäsi säikähtäneenä erilleen toisistaan. Virnistelin tietäväisen näköisenä ja sain Meeban punastumaan. Jonne vain virnisti takaisin ja totesi ykskantaan;
" Jaah, mä taidanki tästä mennä harjottamaan Vilmaa... " Meeba nyökkäsi ja katsoi hymyillen ulos katoavan pojan perään.
" Äh, älä kato mua noin! " Meeba ähkäisi nauraen minun virnistellessä siinä vieressä.
" Hihii, teillä menee hyvin, vai? " kihersin hymyillen.
" Niinpä kai sitte... " Meeba naurahti ja totesi että hänen pitäisi lähteä liikuttamaan Blingiä. Nyökkäsin ja nousin itsekin ylös. Kaipa minunkin sitten pitäisi tehdä jotain hyödyllistä.

" Hoi Jereeeee! " kutsuin friisiläistä takatarhan portilla. Jere nosti päänsä hangesta ja ravisteli lumet turpakarvoistaan. Kun ruuna oli hetken mittaillut minua katseellaan, se lähti käppäilemään rauhallista vauhtia portille päin pärskähdellen hiljaa. Hymyilin ja tartuin Jeren riimuun onnellisena.
" Vitsi mä oon onnekas ku mulla on sut... " totesin ja rapsuttelin ruunan kaulaa. Se vilkaisi minua ja nykäisi sitten riimunarua malttamattomana. Ilmeisesti Jere halusi äkkiä päästelemään vähän höyryjä maneesissa. Taluttaessani ruunaa talliin mietin, että missäköhän Daniel mahtoi luurata. Poikaa ei ollut vähään aikaan näkynyt, mutta kyllä hänen tallilla piti olla.

Takatalliin päästyämme törmäsinkin samantien Danieliin joka tuli juuri satulahuoneesta hämmästyneen näköisenä.
" Ai hyvä, sä haitkin Jeren jo sisälle, kiitos! " Daniel huokaisi helpottuneena ja avasi meille karsinan oven.
" Öö, juu. En löytäny sua mistään, joten aattelin hakee sen sit valmiiks ", totesin irrottaen riimunarun Jeren riimusta. Ruuna kiehnytti silmäkulmaansa autuaana olkapäähäni ja huokaisi tyytyväisenä. Naurahdin ja halasin Jereä pitkään. Daniel katseli hieman kyllästyneenä vieressä ja sanoi pian:
" Pistä se sillee valmiiks, että se ois maneesissa puolen tunnin päästä. Vedän sen kanssa ihan peruskamaa, voit tulla kattomaan jos haluat. "
" Joo mä pistän ja en mä taida tulla. Jos mulle ei mitään järkevää hommaa löydy, ni meen sit varmaan kattelee muit hevosii ", totesin ja nappasin kumisuan käteeni alkaen harjata Jereä pitkin, hierovin vedoin. Daniel hymyili pienesti ja lähti tallista. Katsoin hieman ärtyneenä pojan perään. Kyllähän minä sen tiesin, että Jeren nimenomainen hoitaminen kuului tehtäviini, eikä minulla todellakaan ollut mitään sitä vastaan, mutta Danielin äänensävyssä vivahtava komentelu otti minua päähän. Pyöräytin silmiäni ja jatkoin Jeren harjaamista ajatukset harjaillen.

" Noni, herra on hyvä ja hyppää kyytiin ", totesin taluttaessani Jeren maneesin keskelle Danielin kiinnittäessä vierellämme kypäränsä hihnaa. Daniel virnisti ja asetti jalkansa jalustimeen. Satula kuitenin keikkasi uhkaavasti, joten jouduin jälleen kerran roikkumaan toisella puolella jalustimessa melkein koko painollani, jotta poika pääsi kunnialla selkään. Viimein Daniel istui satulassa ja kiristi satulavyötä sieltä käsin. Irrotin Jeren suitsista ja lähdin maneesista jättäen pojan säätämään jalustinhihnoja sopiviksi.

Cimilla ja Jeretin 15hm ! <3


Eikä, tipahdin tolle otsikon sorsansyöjäviittaukselle! Se tarina ja se kohta siitä tarinasta on ikuisesti painunut mun mieleeni, mä nauran sille edelleen. Mutta tähän tarinaan: että se Dani osaa olla välillä ärsyttävä ja ylimielinen! Pitääkin ehkä pitää sille pieni puhuttelu ja yrittää palauttaa mokoma kukkoilija ruotuun. Jos se pirulainen vielä kovasti pomoilee, raportoit vaan miulle niin keksin kyllä jotakin, millä sen saa kuriin, tai sanot suoraan herralle itselleen, että hei, ei tää peli vetele. Kyllä se yleensä puhetta kuuntelee, vaikka itsekeskeiseltä osaakin vaikuttaa... ja pohjimmiltaan se on ihan mukava kaveri, jonka ei ole tarkoitus mitenkään käydä sun hermoillesi. - Lynn

[Lynn]

13.2.2011: Jerelle myönnettiin PP-MVA -arvonimi.

[Lynn]

Lähetäthän ajantasaista ulkonäkökuvausta kuvaa varten pm:n välityksellä? - Lynn

[Cimilla]

Tallin komein mies

Istuin Jeren karsinan edessä kaivelemassa reppuani, samalla kun ruuna nuuhki minua uteliaana.
" Missä ihmeessä ne on...? " mutisin itsekseni ja tyhjensin koko kassin sisällön lattialle. Jere menetti kiinnostuksensa puuhiini ja käänsi takamuksensa karsinan ovelle, samalla kun hakemani pussukka viimein osui käteeni.
" Jes! " hihkaisin ja ponkaisin ylös lattialta. Järjestelin tavarani takaisin reppuuni ja avasin pussin kädet täristen innosta. Olin matkalla poikennut hevostarvikekauppaan - ihan katselemaan vain - ja löysinkin alennuksesta 500 kpl:n letityskumilenkki pussin vain parilla eurolla. Niinpä en ollut voinut vastustaa kiusausta, vaan olin ostanut pussin aikeinani treenata vähän letitystaitojani. Nyt siis nappasin pussista pari lenksua sormiini ja menin Jeren karsinaan. Olin jo harjannut ruunan puhtaaksi ja selvittänyt sen harjan ja hännänkin. Erottelin pienen harjatupsun ruunan mahtavasta kuontalosta ja aloin letittää.

" Vitsi sä oot komea! " huokaisin työn tehtyäni. Jere tapitti minua kyllästyneenä ja puhisi hiljaa. Olin laittanut ruunan koko harjan söpöille kisasykeröille ja häntäänkin olin jonkinmoisen letin vääntänyt. Jere kaarsi kaulaansa ja minä menin halaamaan ruunaa onnellisena.
" Nyt sä oot tallin komein mies... " totesin tyytyväisenä ja rapsutin Jeren otsaa.
" Ai kiitos, vaikka kyllä mä sen itekki tiedän... " käännähdin yllättyneenä ja näin virnistelevän Danielin nojaavaan karsinan oveen.
" Hahhah ", totesin kuivasti ja taputin Jeren kaulaa.
" Jaa, sä ootki laittanu mun karvamopon nätiksi ", Daniel totesi astellessaan peremmäksi. Nyökkäsin ja hymyilin ylpeänä.
" Aattelin ottaa Jerestä vielä kuvan ku se on noin komeena... " sanoin ja kaivoin kameran taskustani.
" Haluutsä kans kuvaan? " virnistin pojalle ja tämä naurahti.
" Njää, taidan jättää väliin. Mä tästä liukenenkin ennen ku joudun valokuvamalliks... " Daniel totesi ja livahti ulos tallista. Naurahdin ja asettelin kameran paikoilleen...



Cimilla ja Komistus 16hm <3

[Cimilla]

When I'm falling down, will you pick me up again...? ♥



Cimilla ja Jere 17hm ♥

[Cimilla]

MM-voittajat

" Well it goes like this the fourth the fifth... " hymisin itsekseni nyppiessäni mustia karvoja irti Jeren harjoista. Ruuna itse oli maneesissa hyppimässä esteitä Daniel selässään. Yritin tehdä hommani niin nopeasti kuin pystyin, olin nimittäin ottanu kamerani tallille ja aioin kuvata ratsukon hyppäämistä. He olivat kuitenkin aloitelleet aivan hetki sitten, joten tiesin ettei minulla olisi vielä mikään kiire. Siitä huolimatta vaihdoin menevämpään biisiin ja laitoin vauhtia Jeren harjalaatikon putsaamiseen.

" Jes, mä ehdin! " hihkaisin innoissani kivutessani kamera kädessäni maneesin katsomoon. Daniel ja Jere menivät vasta lämmittelyesteitä, joten kerkesin oikein mainiosti paikalle. Räpelsin kamerastani salaman pois jottei Jere pelästyisi sitä - ei sillä että ruuna mitään pelästyisi, mutta kuitenkin. Katsoin silmä kovana kun Daniel nosti ruunalla laukan ja he laukkasivat hallitusti pienen ristikon yli. Räpsin kuvia minkä kerkesin ja päästelin välillä ihailevia henkäyksiä nähdessäni yönmustan ruunan loikkaavan esteen yli kevyesti. Pian Daniel hidasti Jeren käyntiin ja ohjasi ruunan katsomon viereen.
" Viittiitkö nostaa tota pystyä kaks reikää ja tota okseria yhden? Ja sarjalle voisit tehdä tosta jälkimmäisestä ristikosta pystyn ", Daniel pyysi ja hymyili herttaisesti. Nyökkäsin silmiäni pyöritellen ja kiipustin alas katsomosta korottamaan esteitä.

" No onks hyvä? " kysäisin tehtyäni mitä poika oli pyytänyt ja tämä nyökkäsi tyytyväisenä.
" Juu, pois tieltä. MM-voittajat tulee! " Daniel virnisti ja nosti Jerellä ravin. Naurahdin ja istahdin alas kamera valmiina. Ratsukko laukkasi ensimmäiselle esteelle, jonka Jere selvitti leikiten. Seuraavaksi oli okseri, jolle Jere selvästi hidasti. Daniel painoi kuitenkin päättäväisesti pohkeet kiinni ruunan kylkiin ja ohjasi sen keskelle estettä. Ihailin ratsukon upeaa työskentelyä ja ihmettelin että miten Danielista olikin tullut joskus noin hyvä ratsastaja.

Pian Daniel siirsikin Jeren käyntiin ja ratsasti luokseni.
" Haluutsä jäähdytellä tän? " poika kysyi ja hyppäsi alas selästä kelloaan hermostuneena vilkuillen. Pyöräytin silmiäni ja tartuin Jeren suitsiin.
" Joo, mutta muista, mä teen tän Jeren takia, en sun ", tokaisin kylmästi ja talutin ruunan ulos maneesista. En nähnyt Danielin ilmettä lauseeni jälkeen, mutta tiesin että hän ei ollut odottanut ihan tätä. Olinpa vihdoinkin saanut pojalle jauhot suuhun. Hymyilin tyytyväisenä ja taputin hieman hikisen Jeren kaulaa. Kävin nopsaa nappaamassa tallista Jeren päälle ratsastusloimen ja ohjasin ruunan sitten leveähkölle maastopolulle. Pieni kävely tekisi hyvää meille molemmille.

Cimilla ja Jere 18hm <3

[Cimilla]

Jeren viemää



Cimilla ja Jere treenas vähän koulua, ja yhtäkkiä ruuna alkoi touhuta jotain omia korkean koulun liikkeitään. No ei siinä mitään - Cimilla istui tyytyväisenä selässä!

Cimilla ja MasterJere 19hm<3


Vautsi, mukava liikkeen tuntu ja kiva värimaailma, vaikka Jere onkin hieman läpinäkyvä. Kannattaa miettiä varjon suuntaa ja paikkaa: kun valo tulee kuusta, joka on oikealla etuviistossa ratsukkoon nähden, pitäisi varjon sijoittua vasemmalle takaviistoon samassa kulmassa kun kuun valo kohtaa ratsukon. Varjo on ikään kuin valon jatkeena; välissä on vain jokin, joka estää valon kulkeutumisen ja niin se vaihtuu varjoksi. Tämmöinen pieni vinkkikommentti tällä kertaa. - Lynn

[Cimilla]

Ei me ihan mitään eilisen teeren poikia olla!

Vesi roiskui päälleni kun suuri rekka ajoi jättimäisestä lammikosta tuhatta ja sataa.
" KRÄÄÄH!!! " kiljaisin ja yritin paeta hyistä suihkua. Pakoyrityksestäni huolimatta kastuin kauttaaltaan ja valuin vettä tien reunaan täristen raivosta.
" PERHANAN *******! " raivosin ja heristelin nyrkkiäni rekan perään. Auton kadottua kulman taakse rauhoituin ja jatkoin matkaani hytisten kylmästä. Onneksi ulkona oli suhteellisen lämmin ja aurinko kuivatti minua hyvää vauhtia. Viimein Mallaspuro pilkotti pitkästä aikaa puiden takaa ja hymyilin itsekseni.
" Voi Jere, täältä mä tulen! " kuiskasin ilmaan ja lähdin hölkkäämään pihaa kohti.

Tallipihalla törmäsin Lynniin joka moikkasi mutta huomasi sitten märät vaatteeni.
" Oletsä käyny uimassa ennen tuloas vai? " tyttö hihitti nojaten talikkoon. Repesin nauruun ja selitin tyrskähdyksien lomassa:
" No eei, ku joku hemmetin rekka päätti sit ajaa lammikosta tuhatta ja sataa ku mä seisoin vieressä... " virnistin iloisesti ja Lynn nyökkäsi vakavoituen.
" Ärsyttävää tommonen, kyl ne vois vähän ees hidastaa jos ne näkee ihmisen ", tyttö totesi ja kehotti minua sitten sisälle talliin.

Lynn käski minua jäämään sohvanurkkaukseen kuivattelemaan joksikin aikaa jotten vilustuisi, ja lähti sitten jatkamaan karsinansiivoushommia. Suostuin ja käperryin sohvalle hieman täristen. Pian vaatteni alkoivat kuivua ja minua ei palellut enää. Niinpä nappasin koukusta riimunarun ja lähdin pihalle Jereä hakemaan. Olin jo päättänyt että jos Danielilla ei olisi mitään suunnitelmia ruunan varalle, me voisimme ratsastella ihan perusjuttuja maneesissa.

Kävelin takatarhalle ja avasin portin innoissani. Jere seisoskeli aivan lähellä vuohiskarvojaan myöten mutalammikossa.
" Eikää, ootsä tosissas? " vaikersin ruunalle vilkuillen huolestuneena sen kuraista olemusta. Jere ravisteli harjaansa ja köpötteli iloisesti luokseni. Ruuna alkoi heti hinkkaamana kuraista turpaansa tuulitakkini hihaan, mutta työnsin sen pään pois ja nappasin riimusta kiinni.
" Noniin, nyt sä pääsetkin kunnon pesulle herraseni ", totesin ja lähdin taluttamaan Jereä talliin.

Tallissa laskin ruunan sen karsinaan ja lähdin etsimään Danielia. Löysin pojan satulahuoneesta Jeren varusteet käsissään.
" Ai ootsä lähössä ratsastamaan vai? " kysyin hieman pettyneenä napaten pojalta Jeren suitset. Kävellessämme yhdessä takaisin ruunan karsinalle Daniel näytti mietteliäältä eikä vastannut. Viimein poika taisi huomata minut ja vastasi virnistäen:
" No aikomuksena oli, mutta nyt tulinkin siihen tulokseen, että haluan nähdä ku sä ratsastat tällä. "
" Oikeesti? Kiitti! " hihkaisin ja aloin harjaamaan Jereä.
" Joo, mä tuun kattomaan että miten te pärjäätte ", Daniel sanoi ja ojensi minulla kaviokoukun. Nyökkäsin ja pyysin Jereä nostamaan toisen etujalkansa.

Satuloituamme Jeren, lähdimme Danielin kanssa taluttamaan ruunaa maneesiin ja siellä poika avusti minut korkean hevosen selkään. Kiristin satulavyötä hieman ja lyhensin huimasti jalustimia, joilla ilmeisesti Daniel oli aikaisemmin ratsastanut.
" No niin, mä meen nyt tonne katsomoon istumaan. Ei mitään paineita ", Daniel naurahti ja iski silmää. Hymyilin vaivautuneena ja käskin Jeren käyntiin uralle. Lämmittelimme kunnolla käynnissä ja rupesimme sitten tekemään vähän ravivoltteja ja temmonvaihdoksia. Tapojensa mukaisesti Jere käyttäytyi moitteettomasti ja totteli minua sata prosenttisesti. Olin juuri hidastamassa ruunaa käyntiin kun Daniel viittoi meitä luokseen.
" Ihan pikku vinkki, nyt Jere menee tosi hyvin, mutta se näyttää aika veltolta. Yritä saada siihen sitä tietynlaista näyttävyyttä kokoamalla ruunan kunnolla ja antamalla sille selvemmät avut. Nyt Jere menee sillai ku se olis sunnuntaiajelulla rallatilei! " Daniel ohjeisti ja nyökkäsin mietteliäänä.

Tein mitä poika käski ja ratsastin Jereä päättäväisesti ja kokosin ruunaa enemmän. Tunsin itsekin heti muutoksen, kuinka Jere alkoi polkea paremmin alleen ja hakeutui peräänantoon pikkuhiljaa. Kehuin ruunaa taputtamalla pienesti sen kaulalle ja pyysin siltä sitten laukkaa. Nojasin taaksepäin, istuin satulaan ja annoin Jerelle laukka-avut. Ruuna nosti oitis rytmikkään laukan ja tömisteli eteenpäin reippassa temmossa. Daniel viittoi käsillään ja tajusin hänen tarkoittavan että minun pitäisi koota edelleen Jereä enemmän. Niinpä hidastin ruunan vauhtia hieman ja sain sen menemään todella nätisti. Jere laukkasi hallitusti, rytmikkäästi ja taivutti kaulaansa kauniille kaarelle kun minä istuin onnellisena satulassa. Hymyni oli niin leveä että se näkyi varmasti kilometrien päähän kun viimein hidastin Jeren raviin. Teimme vielä pari onnistunutta laukannostoa ja jatkoimme sitten työskentelyä ravissa. Pikkuhiljaa annoin ruunalle ohjia ja tiivistin istuntaani. Jere siirtyi oitis käyntiin ja annoin sille kokonaan pitkät ohjat ja taputtelin ruunaa tyytyväisenä.
" No sehän meni tosi hyvin! " Daniel kehui ja tuli kävelemään vierellemme.

Cimilla ja Jere 20hm!! <3


Eih, mulle on nyt iskenyt joku lukivaikeus. Otsikko vääntyi muotoon "Ei me ihan mitään eilisen treenin poikia olla", ja sitten vasta säikähdin, kun tarinasi alkoi sanoilla "Veri roiskui päälleni kun suuri rekka ajoi jättimäisestä lammikosta tuhatta ja sataa". Huh. Ei saa säikytellä näin! ;D
Musta on aina yhtä ihana seurailla sun ja Jeren edesottamuksia. Teidän kahden välillä on jo selkeä luottamusside, ja on superhienoa, että Jeremias on saanut sun kaltaisesi hoitajan, joka jaksaa puunailla sitä näin ahkerasti. Olen aiemminkin sanonut tämän, ja sanon nytkin: te kaksi tulette todella hienosti toimeen keskenänne. Kiitos, että hoidat meidän pientä Jörö-Jukkaa. Jopa Daniel on ilmaissut kiitoksensa, vaikkei varmaan sitä sulle suoraan sanokaan... Se on tosi tyytyväinen siihen työhön, mitä sä Jeren kanssa olet tenyt.
- Lynn

[Cimilla]

Halinalle



Cimilla ja Jeretuitui 21hm <3

[Cimilla]

Irti arjesta - edes hetkeksi

" Ääh mun silmissä tanssii lantakikkareita! " Lynn puuskahti ja rojahti vierelleni sohvalle uupuneena. Hymyilin tytölle myötuntoisena ja tunnustin itsekkin olevani melko väsynyt. Tosin minulla syynä oli pitkä rankka kouluviikko, kun taas toinen oli siivonnut karsinoita koko päivän.
" Joo ei mullakaa oo paljoo kehumista, kokeita pukkaa joka raosta ja luettavaa riittää. Enhän mä meinaa keretä tallille ollenkaan! " huokaisin ja otin mukavan asennon. Lynn nyökkäsi ja näytti mietteliäältä.
" Jaahas, nyt näin raskaan päivän jälkeen tekis mieli lähtee vähän maastoilemaan Indillä. Tuutsä Jeren kanssa mukaan? " Lynn totesi ja nousi ylös reipastuen kummasti. Kampesin itseni ylös ja naurahdin hymyillen:
" Tietty! "

Sovimme Lynnin kanssa että satuloisimme hevoset ja tapaisimme parinkymmenen minuutin kuluttua tallipihalla päätallin edessä. Kävelin reippaasti takatalliin, jossa Jere nuokkui karsinassaan. Sen kiinnostus heräsi kuitenkin heti kun se kuuli askeleeni ja ruuna hirnahti innoissaan.
" Terve poika, etkö sä oo tänään vielä päässyt liikkumaan? Nou hätä, nyt lähdetään vähän maastoilemaan... " juttelin Jerelle samalla kun aloittelin ruunan pikaista puhdistusta. Jere yritti pyöriä hieman, sillä oli selvästi jonkin verran energiaa. Toppuuttelin ruunaa ja se lopetti oitis katsellen työtäni uteliaana. Harjattuani Jeren puhdistin sen kaviot ja heitin ruunalle varusteet päälle. Vilkaisin kelloani ja totesin että olimme hieman ajoissa. Niinpä en pitänyt juurikaan kiirettä hakiessani ratsastuskamppeitani päätallista.

Viiden minuutin kulutta seisoimme Jeren kanssa valmiina lähtöön päätallin edessä ja Lynn talutti Indin ulos hymyillen innokkaasti.
" Mä en tiedä mitään parempaa ku maastolenkki oman hevosen kanssa raskaan päivän jälkeen... " tyttö totesi kiristäen Indin satulavyötä. Nyökkäsin ja heilautin itseni Jeren satulaan. Lyhensin jalustimia hieman, ja vetäisin satulavyötä vielä pari reikää kireämmälle, jotten kiepsahtaisi alas. Lynnillä kesti vähän, koska ilmeisesti myös Indillä energiaa riitti, eikä tamma oikein meinannut pysyä paikoillaan. Viimein tyttö sai kuitenkin jalustimet jalkoihinsa ja ohjat käsiinsä, ja hän ohjasi hevosensa kohti metsää. Napautin kevyesti kantapäilläni Jeren kylkiä ja ohjasin sen toisten perään.

Kävelimme keskellä metsää hiljaisuuden vallitessa ympärillämme ja auringon laskiessa hitaasti. Huokaisin onnellisena ja annoin Jeren tallustella melko omaa vauhtia. Pari kertaa jouduimme kuitenkin nappaamaan reippaan Indin kiinni ravilla, mutta sekös ruunaa riemastutti. Daniel ei varmaan ollut kerennyt ratsastaa sillä eilen kun sillä näin paljon virtaa oli. Eipä se kuitenkaan minua haitannut, parempi näin kuin päinvastoin, tuumin ja keskityin taas ratsastamiseen.

Pian Lynn kääntyi satulassa meitä kohti ja kysyi:
" Jos ravataan tässä pieni pätkä ja pian tulee semmonen levee pehmeepohjanen ratsastustie, missä voitais ottaa pikkunen laukkaspurtti? "
" Joo, käy meille ", sanoin ja hymyilin onnellisena. Pian Lynn kannustikin tammansa raviin ja me seurasimme perässä. Kevensin Jeren askelien tahtiin ja katselin ympärilleni. Metsä alkoi harventua ja pian ympärillämme oli pelkkiä peltoja. Ja totta tosiaan, saavuimme leveähkölle pehmeäpohjaiselle tielle ja Lynn vilkaisi minua merkitsevästi olkansa yli. Nyökkäsin ja virnistin painaen kantapääni Jeren kylkiin. Hevoset lähtivät yhtäaikaa riemuisaan laukkaan ja viilettivät eteenpäin kuin pikajunat. Nousin kevyeeseen istuntaan kuten Lynnkin ja kumarruin Jeren harjan ylle. Indi alkoi ottaa meihin välimatkaa, joten kannustin Jereä entistä enemmän eteenpäin ja se vastasi apuihini kiihdyttäen tahtia kovasta päätähuimaavaksi.

Sillä hetkellä me kaikki nautimme laukkaamisesta yhtä paljon, mutta pian hupi loppui kun tie loppui ja siirsimme hevoset pikkuhiljaa ravin kautta käyntiin.
" Huhhuh, se oli ihanaa! " Lynn hihkaisi onnellisena ja hukutti tammansa kehuihin. Nyökkäsin iloisena ja taputin Jeren kaulaa. Ruunalla ei ollut edes hiki, mutta se puuskutti hieman joten päätimme kävellä loppumatkan. Kaikin puolin siis hyvin onnistunut maastoretki.

Cimilla ja Jeretin 22hm <3

[Cimilla]

Ratsastelua

Harjasin Jeren pölyistä karvaa tomerasti niin että lika pöllysi, kun Daniel ilmestyi karsinan ovelle.
" Daniel! Terve, sua ei olekkaan näkyny vähään aikaan ", huudahdin hämmästyneenä. Poika virnisti ja asteli peremmälle karsinaan mustaa nimikkoratsuaan paijaten.
" Njoo, on ollu vähän kiireitä sen oman kämpän kanssa ja treenien ynnämuun... " Daniel totesi ja rapsutteli Jeren otsaa.
" Nii ja bilettämisen kanssa kans vai? " virnistin tietävästi ja poika naurahti hieman punastuen.
" No mut, mites yksinelo sujuu? " kysäisin ja vaihdoin harjaa.
" Ihan jees, on kiva olla omassa rauhassa ja sillee. Tosin mun täytyy kokata ite ja se on välillä aika tuskaa... " Daniel sanoi nolona.
" HAH. Osaatsä muka kokata!? " repesin raikuvaan nauruun ja meinasin lentää takamukselleni kikatuksen voimasta.
" Nojaa, lähinnä mä valmisruokia vetelen, paitsi tietty sillon ku mun rakas palvelijani tulee mulle jotain tekemään... " Daniel vastasi virnistäen ja nappasi ohi kävelevän Lynnin syleilyynsä.
" Pah, mä mikään palvelija oo! " tyttö puuskahti ja katselin hieman nolona vierestä nuorenparin kuhertelua. Jatkoin Jeren harjaamista virnistellen tietäväisesti ja pian ruuna olikin jo puhdas.

Satuloituani Jeren lähdin taluttamaan sitä kentälle ja kysäisin että tulisiko Daniel katselemaan ratsastustani kun ei pojalla parempaakaan tekemistä näyttänyt olevan. Poika nyökkäsi ja Lynnkin katosi omiin tallihommiinsa kuin savuna ilmaan. Kentällä Daniel auttoi minut Jeren selkään ja kyseli kaikenlaista samalla kun minä kiristin satulavyötä vielä hieman.
" Niin onko teillä sunnuntaina jotkut kisat vai? " poika kysyi pidellen ruunasta kiinni.
" Joo, yhellä harrastetallilla. Me mennään Jeren kanssa ristikkoluokkaan ja sit neljänkympin luokkaan... " sanoin hymyillen ja maiskautin ruunalle jotta se lähtisi kävelemään.
" Ok. Jännittääkö? " Daniel virnisti kävellen hetken vierellämme alkukäyntien ajan.
" Joo, ihan älyttömästi. Mä mietin että tänään me mentäis ihan perusjuttuja ja huomenna voitais sit treenata just ennen sitä kisapäivää ni esteitä ", selitin suunnitelmani nyökyttelevälle pojalle.
" Jees, kuka teiän mukaan tulee? " poika kysyi harppoen reippaasti astelevan Jeren vierellä.
" Mä en itseasiassa tiedä, täytyykin kysästä Lynniltä jos se tulis mukaan. Mut jos se ei kerkee ni sit en tiiä. Ilpo meiät sinne varmaan kuitenkin kuskaa, luulisin ", totesin mietteliäänä ja aloin keräillä ohjia käteeni. Daniel nyökkäsi ja perääntyi kentän laidalle katselemaan.

Aloittelimme Jeren kanssa ihan käynti-ravi siirtymisillä ja pienillä volteilla, jotta saisin ruunan kunnolla kuolaimelle. Se alkoikin polkea paremmin alleen ja olimme varmasti komea näky. Lopputunnista teimme vähän laukanvaihtoja, joskin melko huonolla menestyksellä. Pari kertaa sain ruunan kuitenkin vaihtamaan lennosta ja Daniel taputti virnistellen kentän laidalta. Lopetellessamme siirsin Jeren käyntiin ja annoin sille pitkät ohjat. Ohjasin ruunan kentän portille ja pyysin Danielia avaamaan sen.
" Mihin te meette? " poika kysyi hieman hämmentyneenä porttia avatessaan.
" Mä jäähdyttelen tän maastossa. Heitetään ihan pikkunen maastolenkki tossa hiekkatiellä... " vastasin ja suuntasin Jeren tietä kohti rauhallisessa käynnissä. Ruuna puhisi tyytyväisenä ja minä taputin sen kaulaa vähintään yhtä tyytyväisenä.

Cimilla ja Jere 23hm <3


Heh, ihme ettei se Dani sanonut syövänsä sorsia... Liekö tullut ruokavalioon muutoksia! Ja no, kyllä se vähän vähätteli itseään, osaa se kokatakin kun sille päälle sattuu - joskus syntyy ihan gourmetruokaa. Se on vaan laiska ja verhoutuu siihen "emmä osaa" -selitykseen, mutta kyllä se osaa, kun vaan viitsii... jos viitsii viitsiä.

Sulla ja Jerellä vaan pyyhkii hyvin kuukaudesta toiseen. Mitenkäs kauan säkin olet sitä jo hoitanut? Hmm... enpä osaa suoralta kädeltä sanoa, mutta voisin ottaa selvää. Tuki on todella puolellanne kisoissa, toivottavasti (lue: varmasti!) kaikki menee hyvin. Juu, mä lupaan ainakin olla paikalla, ja enköhän mä ton teidän personal trainerinkin saa houkuteltua mukaan. Dani voisi lähteä kuskiksikin. Toisaalta Ilpo on kyllä niin rauhottava kaveri kisareissuilla, että sen läsnäolo tekee varmasti hyvää. - Lynn

[Lynn]

Jere & Daniel PKK-cupissa

Kouluratsastuksen 1. osakilpailu
Järnbyn yksityistalli, 2.6.2011
PKK-cupin ensimmäiseen osakilpailuun lähdettiin vähän ex tempore ja vähäisellä harjoittelulla, mikä näkyi suorituksissa. Sijoitukset luokan häntäpäässä kielivät kyllä siitä, että töitä täytyisi paiskia rutkasti lisää... kun vaan jaksaisi ja olisi aikaa. Rankingpisteitä ei tällaisilla esityksillä heru. Positiivisia asioita löytyi ja tuomarilta herui kehuja erityisesti molempien ohjelmien laukkaosioille. Nyt se on sitten vaan töitä, töitä ja töitä ja sitten näytön paikka seuraavissa osakilpailuissa.
Sijoitukset helppo A 38/48 ja vaativa B 20/20.

Kouluratsastuksen 2. osakilpailu
Mêl Seren, 18.6.2011
Mêl Serenin osakilpailuihin lähdettiin puhtaalta pöydältä huomattavasti paremmin valmistautuneena. Ensimmäisessä luokassamme tuli vähän sählättyä eikä suoritus ollut järin ehjä, mutta hyvääkin oli. Vaativa B toikin sitten kerralla oikein kunnolla balsamia haavoille, kun kutakuinkin kaikki meni melkein nappiin. Ai että kun valkea ruusuke näytti hyvältä Jeren suitsissa! Heh. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ensimmäiset rankingpojot tilillä.
Sijoitukset helppo A 30/44 ja vaativa B 3/17.

* * * * *

Palkinnot

[Cimilla]

Aamuvirkku

" PRRR PRRRR PRRRRRRRRRRRR ! "
" AARGH HILJAA ! " karjuin unisena ja hakkasin kännykkäni elottomaksi. Nousin vaivalloisesti ylös sängystä. Kello oli tuskin seitsemää, mutta olin luvannut auttaa aamutallissa, joten nyt oli noustava. Eipä se minua juuri haitannut, saisinhan viettää vain enemmän aikaa tallilla. Harmikseni en vain ole kovin virkeä aamuisin. Puoliksi väkisin kiskoin tallivaatteet päälleni ja pakkasin itselleni eväitä pieneen reppuun, jossa oli muutkin kamani. Kengät saatuani jalkaan hoipuin puoliunessa ovesta ulos bussipysäkille.

" Huomenta... " mumisin talliin astuessani ja törmätessäni aamuruokia jakavaan Lynniin.
" Ehehe, nukuttaako? " tyttö virnisti huvittuneena ja kauhaisi kauraa kärryistä.
" Vähän ", vastasin hymyillen ja rupesin auttamaan ruokkimisessa. Päätallin ruoat jaettuamme Lynn antoi minulle rehukärryt ja listan jossa luki hevosten ruokintaohjeet, jonka jälkeen sain kunnian jakaa yksinäni kaurat takatalliin ja metsätalliin.

Rullasin kärryjen kera takatallin eteen ja aloin mittailla ruokia. Jere ja Ville tapittivat minua silmät säihkyen ja Ville potkaisi karsinan ovea malttamattomana.
" Noh, Ville ! " toruin ponia ja heitin sille sen ruuat. Sen jälkeen vilkaisin listaa uudelleen ja mittasin Jerelle kaurat. Ruuna nuuhki minua innoissaan astuessani sen karsinaan.
" Hieno poika... " kuiskasin ja kaadoin rehut Jeren ruokakuppiin. Hevonen hyökkäsi samantien ruokansa kimppuun ja unohti minut kokonaan. Naurahdin ruunan innokkuudelle ja jatkoin matkaani metsätalliin jossa Indi ja Vilma odottivat minua - tai pikemminkin ruokiaan - innokkaina.

Ruokinnan suoritettuani loppuun palautin kärryt rehulaarin viereen päätalliin ja lösähdin sohvanurkkaukseen lepäämään hetkiseksi. Pian Kersti hyppäsi nurkan takaa ja liittyi seuraani.
" Mitäs, viedääks me sit hevoset ulos? " kysäisin naiselta ja tämä nyökkäsi hiljaisena.
" Joo, heti kun ne on syöny. Odotellaan nyt vielä muutama minuutti, " Kersti totesi hiljaa.
" Ok. Miten, mä voin siivota ainaskin takatallin karsinat ja pihaboksin. Voin sit auttaa vielä täällä päätallissa ja metsätallissakin jos tarvii... " sanoin ja hymyilin ystävällisesti.
" Hmmh, joo. Mä en oikein tiedä, ainakin Lynnin pitäis tulla auttamaan ja mun mielestä Santerikin lupas. Yllättäen Daniel ei oo tullut vielä... " Kersti sanoi hymyillen.
" Joo, se varmaan kuorsaa vielä harvinaisen tyytyväisenä omassa punkassaan... " virnistin ja nousin ylös.

Yhdessä veimme kaikki hevoset ulos ja minä aloitin karsinoiden siivoamisen takatallista. Jeren ja Villen karsinoista kakat kerättyäni kävin kippaamassa lastin lantalaan ja jatkoin hommaani pihaboksien puolella. Saatuani homman päätökseen kärräsin kottarit päätalliin, jossa kolme ihmistä väänsikin hommia jo ahkerasti.
" Mitäs onkos täällä vielä jotain putsattavaa? " kailotin ja kurkistelin karsinoihin. Lynnin vaalea pää pomppasi yhdestä karsinasta ja hän osoitti Löpön ja Titon karsinaa.
" Toi ois vielä ja sit mä meen siivoamaan metsätallista ", tyttö vastasi ja jatkoi hommia.
" Ok, no mä voin siivota ton ni sä pääset sen metsätallin kimppuun ", sanoin hymyillen ja aloin putsaamaan kahden ponin karsinaa tarmokkaasti.

Kaikki karsinat putsattuamme istahdin sohvanurkkaukseen syömään eväitä muiden hoitajien kanssa joita alkoi pikkuhiljaa valua tallille. Juttelin parhaillaan Tantun kanssa Väiskistä kun Lynn ilmestyi nurkkaukseen ja huikkasi minulle:
" Hei Aura ei tänään pääse tallille ja mulla hommat kaatuu niskaan, joten viittisitköhän sä käydä Villen kanssa vähän maastoilemassa? "
" Joo, tietty! " vastasin innoissani ja pomppasin ylös sohvalta.
" Tehkää joku pikkulenkki tässä lähettyvillä, käyntiä ja ravia. Voitte sitten tulla vielä kentälle laukkailemaan... " Lynn sanoi. Nyökkäsin ja lähdin hakemaan Villeä.

Astelin takatarhaan ja Jere ravasi oitis luokseni. Rapsutin ruunan otsaa ja totesin sille hiljaa:
" Ei nyt poika, me mennään vasta myöhemmin ratsastamaan. Tai sitten Daniel tulee ratsastamaan sut, mutta nyt mä meen Villen kanssa maastoilemaan... " Ruuna pärskähti hämmästyneenä kun en ottanutkaan sitä kiinni vaan sen sijaan nappasin Villen matkaani ja talutin sen karsinaan.

Harjasin ja satuloin connemararuunan pikavauhtia ja kävin hakemassa päätallista ratsastuskamppeeni. Vedettyäni kypärän päähäni talutin Villen ulos karsinasta tallipihalle ja laskin jalustimet. Poni vilkuili minua uteliaana ja steppaili hieman paikoillaan.
" Jaaha, sulla taitaakin olla vähän energiaa... " totesin naurahtaen ja heilautin itseni satulaan. Pidensin jalustimia hieman ja istahdin oikein syvälle satulaan.
" Herre guud sä oot pieni ! " ihmettelin katsoessani maahan. Ville oli suorastaan kääpiöimäinen suuren melkein 170-senttiseen Jereen verrattuna. Poni oli myös huomattavasti sirompi ja se meinasi stepata altani. Tiivistin kuitenkin istuntaani päättäväisesti ja käskin Villen peruutta. Kun poni alkoi kuuntelemaan, puristin pohkeeni hellästi sen kylkiin ja se lähti reippaasen käyntiin.

Kävelimme melko pitkän matkaa pientä metsätietä pitkin ohjin, kunnes keräsin ohjat käteeni ja maiskautin Villelle. Ruuna nosti oitis reippaan ravin ja minä aloin keventelemään onnellisena hymyillen ja metsän ääniä kuunnellen. Ville ravaili innosta puhisten ja meinasi pari kertaa nostaa laukankin. Siirsin ponin kuitenkin aina kärsivällisesti takaisin raviin ja tallipihan lähestyessä käyntiin. Aluksi ajattelin että maastolenkki saisi riittää mutta nyt totesin että ruuna räjähtäisi ellei pääsisi vielä kentälle purkamaan vähän energiaa.

Laukattuamme oikein kunnolla kentällä siirsin Villen käyntiin hengästyneenä ja taputin ruunan kaulaa. Annoin ponille pitkät ohjat ja jäähdyttelin sen kunnolla. Villen hengityksen tasaannuttua hyppäsin alas selästä ja talutin sen talliin hoidettavaksi. Villen hoidettuani heitin ruunan tarhaan ja nappasin samalla Jeren matkaani. Ruuna seurasi minua kiltisti talliin, jonka jälkeen lähdin päätallin katsomaan josko Daniel olisi suvainnut saapua.

Siellähän itse pääpiru istuikin sohvanurkkauksessa puoliunessa.
" Ai moi Cimilla... " Daniel mutisi unisena.
" Mitä? Ootsä just heränny? " kysyin hämmästyneenä.
" Juu... " poika vastasi väsyneenä silmät lepsuen.
" Et oo tosissas, kello on yli puolen päivän! " virnistin ja repesin nauramaan.
" Mhh... " Daniel vastasi ja ryhdistäytyi.
" Okei, ihan sama. Mut hei, meetkö sä ratsastamaan Jeren? " kysyin ja istahdin pojan viereen.
" Juu, meidän pitää treenata PKK cuppia varten ", Daniel vastasi jo hieman virkistyneenä.
" Uu kivaa, mä tuun sit kattomaan ", hihkaisin innoissani.
" Jees, hei viittisitsä satuloida Jeren, mun täytyy vetästä vielä pari kuppia kahvia että pysyn selässä ", Daniel totesi ja katsoi minuun anovasti.
" Hmph, kai mun sit pitää... " tuhahdin mukamas närkästyneenä ja lähdin takatalliin. Ei minua oikeasti se haitannut, saisinpahan ainakin viettää aikaa hoidokkini kanssa vaikken pääsisikään sillä ratsastamaan.

Harjasin mustaa friisiläistä pitkin hierovin vedoin ja jutustelin sille samalla kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ruuna kuunteli korvat hörössä juttujani ja vilkaisi minua aina välillä uteliaana. Jeren harjattuani puhdistin sen kaviot ja heitin satulan ruunan selkään. Kiristin satulavyön ja suitsin Jeren nopeasti. Pian Daniel ilmestyikin jo karsinan eteen täysissä ratsastustamineissa ja nappasi Jeren ohjat kädestäni.
" Kiitoksia, me jatketaankin tästä ", Daniel virnisti ja lähti taluttamaan ruunaa kentälle.
" Joo, mä haen kameran ja tuun kohta perässä... " huikkasin ratsukon perään ja lähdin talliin.

Tallissa törmäsin Lynniin.
" Mihin sulla on kiire? " tyttö naurahti nähdessään tulipalokiireeni.
" Mä meen kattomaan Danielin ja Jeren treenausta! " hihkaisin ja kaivelin reppuani kameran toivossa.
" Ok. Hei kai sä autat meitä sitten vielä iltatallin teossa? " Lynn kysyi.
" Joo, tietenkin ", vastasin hymyillen ja pinkaisin ulos tallista.

Cimilla ja Jere 24hm

[Valma]

15.-16.5.2015

Perjantaina koulun jälkeen hyvästelin äidin ja nousin Pronssijoen piskuisella rautatieasemalla paikallisjunaan, joka veisi minut isän uuteen kotiin, jonne autolla ajoi meiltä yli tunnin. Juna oli vielä pysähdyksissä, kun istuuduin ikkunapaikalle tyhjässä vaunussa ja asettelin matkalaukkuni jalkoihini. Matkalaukku oli kevyt. Siellä oli kaikki, mitä tarvitsin elämäni ensimmäistä isäviikonloppua varten. Vielä kaksi viikkoa sitten isä oli asunut Lontoossa, ja silloin olin käynyt hänen luonaan vain lomilla. Nyt isä oli muuttanut taas Suomeen, ja hän oli kyselemättä päättänyt, että viettäisin hänen luonaan viikonloppuni aina, kun minulla ei olisi muuta menoa.
 Katsoin ikkunasta laiturille ja näin äidin seisomassa lähellä asemarakennusta. Hänen ilmeensä oli kummallinen - jotakin surullisen, haikea ja happaman välimaastosta. Juna lähti liikkeelle ja äiti jäi taakse. Jäin miettimään, mitä hän ajatteli. Minun nähteni hän oli aina hymyilevä ja aurinkoinen, ja oli jopa vakuutellut minulle, että hänellä ei missään nimessä ollut mitään sitä vastaan, että viettäisin viikonloput isällä. Hän oli kertoillut laveat selostukset siitä, kuinka minulla oli yhä kaksi vanhempaa, vaikka he asuivatkin erillään. Mietin, oliko äiti sittenkin mustasukkainen minusta.
 Unohdin aatokseni, kun juna ylitti Pronssijoen kosken, ja en virallisesti ollut enää kotipaikkakunnallani. Ajattelin taakse jäänyttä kotia, ja tietenkin "toista kotiani", Hallavaa, jossa olin hoitanut suloista vuonohevostammaa, Dunjaa, pian kolme vuotta. Tällä hetkellä olisin paljon mieluummin ollut tallilla parhaan ystäväni Inkan tai poikaystäväni Christianin seurassa, tai ehkä ratsastamassa Dunjalla pieniä metsäpolkuja pitkin. Huokaisin. Tiedossa olisi tylsä, hevoseton vuorokausi.
 Ehdin nukahtaa tunnin mittaisella junamatkalla kerran, ja heräsin onnekkaasti juuri, kun saavuimme oikealle asemalle. Keräsin nopeasti kamppeeni ja luovin ulos, vain hiukan Pronssijoen rautatieasemaa isommalle asemalle. Isä odotti jo laiturilla. Katselin häntä hetken, ennen kuin hän ehti huomata minut muutaman muun samalla asemalla jäävän matkustajan takaa. Isältä olin perinyt pitkäinhuiskean ja hoikan runkoni ja harmaat silmät. Oranssinpunainen tukkani oli äidiltä.
 Heti huomatessaan minut isä harppoi luokseni ja veti minut tiukkaan halaukseen. Halasin vähän kiusaantuneena takaisin. Siitä oli viikko, kun olin nähnyt isän viimeksi, ja olimme olleet pitempiäkin aikoja erossa toisistamme.
 - Hi, honey, isä sanoi.
 - Suomea, please, pyysin. Isä oli syntyjään britti, mutta osasi kyllä suomeakin. Kahdesta kielestä minun heikompi lenkkini oli englanti.
 Matka isän punaisella Audilla asemalta hänen kotiinsa kesti vartin. Isä kyseli, mitä olin tehnyt viikon aikana. Minulla ei ollut mitään kovin kiinnostavaa kerrottavaa. Mitä nyt koulua käynyt, ja tietenkin hoitanut Dunjaa. Katselin vähän masentuneena maisemia. Pienen kunnan keskustan rivitaloja, koulu, S-Market, kirjasto, nakkikioski... Minun silmiini tämä näytti tietenkin tylsemmältä kuin Pronssijoki. Kotiseuturakkaudeksi sitä taidettiin kutsua.
 Heräsin horroksestani, kun huristelimme pois keskustasta, pienemmälle hiekkatielle. Pellot levisivät tien molemmin puolin, mutta ne eivät olleet asia, joka kiinnitti huomioni. Ohitimme risteyksen, johon osoitti kyltti. Kyltissä luki "Mallaspuron ratsastuskoulu". Sydämeni hypähti. Keskeytin isän selostuksen uuden talon keittiön kaappien maalaamisesta.
 - Iskä? Onko täällä ratsastuskoulua?
 - Ai niin, hyvän kun sanoit, muistin vasta nyt! isä huudahti. Katsoin häntä epäilevästi. Mitäköhän hän oli suunnitellut?
 - Täällä on kyllä ratsastuskoulu, sen nimi on Mallaspuro. Mä soitin sinne ja tiedustelin, tarvitsisko siellä hevosenhoitajaa ja sanoin, että mulla on tytär, joka on hyvin kokenut hevosten kanssa...
 Mulkaisin isää. Hän ei tiennyt mitään hevosista. Hän luuli, että viiden vuoden ratsastuskoulukokemus teki ihmisestä ammattilaisen.
 - No, he sanoivat, että jollekin hevosista voisi sopia viikonloppuratsastaja. Mä lupasin tuoda sut huomenna sinne katsomaan.
 Taas oli päätetty asioita kysymättä minulta. Päätin kuitenkin olla sanomatta mitään.
 - Millaisia hevosia siellä on? utelin. Isä kohautti olkapäitään.
 - En mä ole siellä koskaan käynyt, en tiedä.
 Isän talo oli kaksikerroksinen valkoinen puutalo pienen niityn reunalla. Minun huoneeni oli yläkerrassa. Viimeviikkoisen käyntini jälkeen sinne olivat ilmestyneet vaaleanruskeat tapetit, sänky, joka oli peitetty valkoisella päiväpeitolla ja kirjahylly, jonka ylimmällä hyllyllä nökötti harmaa, rispaantunut pehmokanini Pupu niiltä ajoilta, kun minä, äiti ja isä olimmee vielä olleet perhe. Katsoin hyväksyvästi ympärilleni laittaessani laukun karvalankamatolle. Isä oli selvästi nähnyt vaivaa, jotta minulla olisi mukavaa isäviikonloppuina.
 - Tää on ihana. Kiitos, sanoin ja katsoin isää hymyillen.
 Ilta kului tuskastuttavan hitaasti. Laitoin isälle ruokaa, sillä hän oli surkea ruoanlaitossa ja olisi varmasti syönyt illalliseksi mikropitsaa, jollen minä olisi ollut paikalla. Söimme yhdessä makaronilaatikkoa, minkä jälkeen tiskasin astiat ja menin huoneeseeni tekemään matikanläksyjä. Ajatukseni eivät hetkeäkään olleet kokonaan ympyrän yhtälöissä tai yhtälöpareissa, vaan harhailivat Mallaspuron ratsastuskoululle. Yritin miettiä, millaista tallilla olisi. Olisiko siellä mukavia hoitajia ja ratsastuksenopettajia. Millaisia hevosia siellä olisi. Millainen itse talli olisi.
 Menin vuoteeseen jo varttia vaille kymmenen syötyäni ensin leipää iltapalaksi ja käytyäni toivottamassa isälle alakertaan hyvää yötä. Vaihdoin parit siirappiset tekstarit Chrisin kanssa ja painoin pääni tyynyyn. Unen tulemisessa kesti pitkään. Mahani kipristeli jännityksestä, kun ajattelin huomista. Toisaalta oli hirmuisen hauskaa päästä uudelle tallille, toisaalta taas valtavan pelottavaa. En ollut hevosten kanssa rohkeimmasta päästä, ja ujona ihmisenä minun oli joskus vaikea saada kavereita. Pitkän pyöriskelyn jälkeen yritin ajatella rakasta, turvallista Dunjaa. Kuvittelin, kuinka silittäisin ponin samettista turpaa ja haroisin pystyssä sojottavaa, paksua harjaa. Lopulta nukahdin.

Aamulla verhojen lomasta tunkeutuvat auringonsäteet herättivät minut, enkä heti muistanut, missä olin. Viimeksi olin ollut yötä poissa kotoa pääsiäisenä, Hallavan pääsiäisleirillä. Pian mieleeni palautuivat isä, isän uusi koti, isäviikonloput... ja Mallaspuron ratsastuskoulu. Nousin vielä hiukan unisena jalkeille ja suunnistin alakerran keittiöön tekemään aamiaista. Isä ei ollut vielä herännyt.
 Lähdimme pihasta autolla kymmeneltä. Sitä ennen ehdin tuskailla pitkään, mitä laittaisin päälle. En ollut arvannut joutuvani täälläkin hevosten keskelle, joten tallivaatteet oolivat tietenkin kotona. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin tennareihin, huppariin ja kollareihin. Automatkan ajan istuin jännittyneenä ja hiljaisena etupenkillä ja katselin ulos ikkunasta. Peltoja, metsää, välillä yksinäisiä puutaloja. Viiden minuutin ajon jälkeen käännyimme risteyksestä, jonka laidassa tönöttävä kyltti ilmoitti, että tästä käännyttiin Mallaspuron ratsastuskoululle. Huristelimme metsän keskellä pienen hetken. Sitten näkyviin tuli tyhjä laidun, ja pian sen jälkeen lammikko, jossa uiskenteli pari sorsaa. Lammikon jälkeen käännyimme oikealle. Tajusin heti, että Mallaspuron ratsastuskoulun täytyi olla pikkuhiukkasen isompi kuin Hallava. Isä pysäköi parkkipaikalle ja kysyi:
 - Haluatko, että mä tulen mukaan?
 - Ei tarvitse, sanoin nopeasti. Näyttäisi typerältä, jos 16-vuotias tyttö menisi uudelle tallille isänsä kanssa. - Mä soitan, kun tarvitsee tulla hakemaan.
 Heilautin repun selkääni, nousin autosta ja lähdin harppomaan kauempana siintävää tallirakennusta kohti. Yritin näyttää päättäväisemmältä ja itsevarmemmalta kuin olin. Talli oli ihan erilainen kuin Hallavan matala, kivinen ja harmaa tallirakennus. Tämä oli korkea ja punatiilinen. Menin sisään sivuovesta. Sisältä talli oli avara ja melko... hienostunut. Vanhan näköinen, mutta moitteettoman siisti ja puhdas. Ensimmäiset näkemäni karsinarivit olivat tyhjät, eikä ihmisiä näkynyt missään. Pohdin, millaista väkeä tallin omistajat mahtoivat olla. Seisoin hetken paikallani ja hätkähdin tuntiessani sipaisun sääriäni vasten. Oli täällä sentään joku, ajattelin hymyillen ja kyykistyin silittämään lihavaa, mustavalkoista kissaa.
 Tallin perällä oleva ovi aukesi, ja siitä astui lyhyt, vaaleatukkainen nainen. Hymyilin varovasti.
 - Heissan! Etsitkö jotain? nainen kysyi ystävällisesti hymyillen. Nousin epäröiden täyteen pituuteeni. Olin naista ainakin parikymmentä senttiä pitempi.
 - Een... tai oikeastaan joo. Tiedätkö missä tän paikan omistaja, tai ratsastuksen opettaja, on? Mun isä soitti tänne kai eilen...
 - Aa, nyt muistan, nainen sanoi hymyillen. - Sun nimi on kai Valma? Mä olen Mallaspuron ratsastuksenopettaja, Lynn.
 Katsoin naista hämmästyneenä ja vähän punastellen. Hän ei näyttänyt ratsastuksenopettajalta.
 - Öö, joo, takeltelin. Ihme kyllä, Lynn hymyili vieläkin eikä näyttänyt pitävän minua lainkaan tyhmänä.
 - Isäsi kyseli, löytyiskö sulle täältä viikonlopuksi tekemistä. Ja löytyyhän niitä. Tule, mennään olohuoneeseen, niin voit kertoa mulle vähän itsestäsi.
 Seurasin Lynniä valoisaan olkkariin, joka muistutti Hallavan tallitupaa sohvineen, pöytineen, lukkolokeroineen ja keittiönurkkauksineen. Paikka tuntui heti kotoisalta. Pöydällä lojuvat hevoslehdet ja ikkunoissa olevat, sinivalkoruudulliset verhot. Lynn viittoili minut istumaan pöydän ääreen ja istuutui itse vastapäätä.
 - No niin. Isäsi kertoi jo sun hevoskokemuksesta, mutta musta tuntuu, että tunnet taitosi paremmin itse. Kuinka kauan sä olet ratsastanut?
 - Yksitoistavuotiaasta, sanoin ja lisäsin: - Mä olen nyt kuusitoista.
 - Okei. Millaisesta ratsastuksesta sä tykkäät eniten?
 - No... kouluratsastus on kivaa, ja tykkään ratsastella maastossakin. Esteistä mä en tykkää.
 Jätin mainitsematta, että suorastaan kammosin esteitä.
 - Millaisilla hevosilla sä tykkäät ratsastaa?
 - Rauhallisilla, mutta ei laiskoilla. Luotettavilla. Niin, ja mieluiten poneilla.
 - Poneilla? Lynn ihmetteli ja katsoi minua pitkään. - Sä olet aika pitkä. Olet sä hoikkakin, ponit kyllä jaksaa helposti kantaa sut, mutta noin pitkän on helpompi ratsastaa isommilla hevosilla.
 Kiemurtelin vaivaantuneena.
 - Niin, mutta...
 Lynn ei kuunnellut vastalauseitani.
 - Mä taidan tietää, mikä hevonen sopisi sulle parhaiten. Mennään katsomaan.
 Seurasin Lynniä pois olohuoneesta tallin puolelle, jossa Lynn nappasi yhden karsinan ovesta sinisen riimun, ulos kauimmaisesta ovesta tallin taakse. Ensimmäisessä tarhassa oli kolme hevosta: lehmänkirjava puoliverinen, kimo puoliverinen ja iso, musta friisiläinen. Kaikki menivät koossa mukavuusalueeni ulkopuolelle, mutta friisiläinen kiinnitti katseeni. Se näytti kaikessa suuruudessaan aika aristokraattiselta, vaikkakin melkoisen pelottavalta. Se oli sellainen hevonen, jota katsoi aina hetken pitempään kuin muita. Hassua. Yleensä sydämeni sykki pienille, suloisille poneille, etenkin tammoille... mutta tämä oli rakkautta ensi silmäyksellä.
 Lynn pujahti aidan ali ja viittoili minua seuraamaan perässään. Kiipesin kömpelösti aitalankojen välistä tarhan puolelle. Lehmänkirjava ja musta olivat kärppänä paikalla kerjäämässä herkkuja, kimo pysytteli kauempana.
 - Tuo lehmänkirjava on Mango. Se ei ole tuntikäytössä, sen omistaa Scarlett. Kimo on Iiro, se käy tunneilla. Se ei ole tahallaan ilkeä, mutta sen kanssa kannattaa olla varovainen. Ja tässä on Gerome von Nage, eli Jere. Se on maailman kiltein, oikea herrasmies, Lynn selitti ja laittoi friisiläiselle riimun.
 - Se näyttää... isolta, sanoin vähän typertyneen kuuloisesti. Lynn naurahti ja ojensi riimunnarun minulle.
 - Kyllä siihen tottuu, hän sanoi. - Joka tapauksessa, kaavailin sitä sun ratsuksesi. Viedään se sisälle, niin sä voit harjata sen.
 Taputin epävarmasti uljaan mustan kaulaa. Hevonen hamuili lempeästi olkapäätäni. Alkushokin jälkeen olin umpirakastunut. Lynn meni edeltä avaamaan portin.
 - Hoitaessa Jeren ainoa pahe on se, että poika tuppaa rynnimään porteista ja oviaukoista, Lynn kertoi. - Silloin saa kyllä olla päättäväinen.
 Tällä kertaa Jere seurasi minua kiltisti portista pihalle, eikä tallin oviaukonkaan kanssa tullut ongelmaa. Mietin, mitä tapahtuisi, kun Lynn ei olisi näkemässä. Lynn opasti minut ja Jeren lähellä olohuonetta olevaan karsinaan, jonka ovessa olevasta kyltistä selvisi, että Jere oli kolmetoistavuotias ruuna, joka oli syntynyt Saksassa. Kyltin ympärillä oli muutama ruusuke, joita katsoin ihaillen.
 Jere sai jäädä hetkeksi karsinaan, kun Lynn näytti minulle paikkoja. Hän esitteli tilavan varustehuoneen, jossa satulat olivat siisteissä riveissä seinällä ja harjaämpärit koukuissa toisella seinällä. Yksi ämpäreistä oli Jeren, ja nappasin sen mukaani. Seuraavana oli vuorossa rehuhuone, ja lopuksi Lynn esitteli hoitajien kaapit, joista yksi olisi tästä lähtien minun.
 - No niin. Mä jätän sut nyt kahdestaan tämän pojan kanssa, Lynn sanoi lopulta. - Harjaa se ja vie se sitten tarhaan, voitte touhutessa tutustua paremmin toisiinne. Jos tulee kysyttävää, niin mut löytää kentältä siivoamasta kakkoja.
 - Okei, sanoin. Mieleeni tuli heti yksi kysymys. - Eikö täällä ole muita hoitajia? Mä en ole nähnyt ketään. Entä ratsastustuntilaiset?
 - Tällä hetkellä täällä ei pyöri muuta vakioporukkaa kuin Mangon omistaja Scarlett, ja tietysti tallityöntekijät, joista täällä näkee enimmäkseen paikan omistajaa Ilpoa, toista ratsastuksenopettajaa Elsaa, ja Santeri tekee yleensä viikonloppuisin tallivuoroja.
 Menin nimistä heti sekaisin, mutta nyökkäsin sen näköisenä kuin olisin nyt hyvinkin perillä.
 - Hienoa! Kysy jos tulee kysyttävää, Lynn sanoi ja häipyi. Seisoskelin hetken paikallani, kunnes kuulin selkäni takaa hörähdyksen. Jerehän se siellä. Iso musta kurkisteli terhakkana karsinan oven yli. Sydämeni suli, ja menin heti rapsuttamaan ruunaa. Asettelin harjaämpärin oven viereen ja menin karsinaan pehmeän harjan kanssa. Aloin sukia Jereä rauhallisesti. Hevonen ojensi kaulansa pitkäksi, ja pian se jo nuokkui pää alhaalla. Hymyilin. Nautin kahdenkeskisestä hetkestä Jeren kanssa. Sydämeni, joka oli koko aamun lyönyt hiukan liian tiuhaan, alkoi nyt rauhoittua. Jännitys haiihtui kehosta ja mielestä.
 Hetki loppui lyhyeen, kun päätyovi kolahti ja toisesta päästä tallia kuului kavioiden kopinaa ja hörähdys, johon Jere vastasi. Käännähdin ympäri ja näin Mangon ja tytön, joka oli ilmeisesti sen omistaja. Tytöllä oli älyttömän pitkä, ruskea tukka ja säteilevä hymy.
 - Moi! hän sanoi sen kuuloisesti, että minun näkemiseni tallissa oli vuoden mahtavin asia. - Mä olen Scarlett ja omistan Mangon. Oletko sä Jeren uusi hoitaja?
 Scarlett talutti Mangon Jeren viereiseen karsinaan.
 - Moi, tervehdin epävarmasti. - Mä olen Valma. En mä taida ihan hoitaja olla, kunhan käyn viikonloppuisin ratsastelemassa...
 - Kivaa saada uutta porukkaa! Kuinka kauan sä olet ratsastanut, ja missä? Oletko sä muuttanut tänne vasta? Käytkö sä koulua täällä?
 Naurahdin. Kunnon kysymystulva.
 - Mä olen ratsastanut viisi vuotta, ekat kaksi jossain pienellä tallilla, jota ei enää taida olla edes olemassa, ja vikat kolme Pronssijoella Hallavassa. Mulla on siellä hoitoponi, Dunja, kerroin ujosti. - Ja mä en oikeastaan asu täällä, vaan käyn täällä viikonloppuisin isällä. Mä asun Pronssijoella. Entä sä? Kuinka kauan sä olet käynyt täällä? Ootko omistanut Mangon pitkään?
 Rohkaistuin itsekin kyselemään. Scarlettin seurassa ei vain voinut ujostella.
 - Mä asun tässä aika lähellä, Scarlett selitti. - Mä aloitin Mallaspurossa 19-vuotiaana, ja mulla on ollut Mango siitä asti.
 Scarlett alkoi harjata Mangoa, ja minä vaihdoin pehmeän harjan kaviokoukkuun ja putsasin Jeren kaviot. Helpotuksekseni se onnistui ongelmitta. En pelännyt karsinassa pyörimistä tai näykkimistä, koska hevosen saattoi aina sitoa kiinni karsinassa, mutta kavioiden puhdistus... Minulla ei ollut tarpeeksi päättäväisyyttä ja voimaa saada itsepäisen hevosen kavioita maasta.
 Selvitin Jeren paksun harjan, hännän ja vuohiskarvat ja juttelin samalla Scarlettin kanssa. Ei aikaakaan kun minusta alkoi tuntua kuin olisimme tunteneet toisemme vuosikaudet. Minulle selvisi, että Scarlett oli minua rohkeampi, niin sosiaalisesti kuin käytännön tilanteissakin. Hän kertoi rakastavansa esteratsastusta. Minun juttuni taas oli kouluratsastus. Tiedustelin Scarlettilta, mille tasolle Jere yletti.
 - Mun tietääkseni se on kilpaillut ihan vaativassa A:ssa saakka, Scarlett sanoi.
 Tieto sai minut hiljaiseksi. Olikohan Lynn arvioinut taitoni väärin? Olettiko hän, että ratsastaisin Jerellä vaativan koulun liikkeitä? Katsoin isoa, mustaa ja vähän kömpelönnäköistä tuntihevosta ihan uusin silmin. Oli selvää, että se näyttäisi kyntensä kouluaitojen sisäpuolella - mutta vain taitavan ratsastajan alla. Toivoin, ettei Scarlett huomannut äkillistä epävarmuuttani.
 Hetken kuluttua ilmeni vielä yksi eroavaisuus minun ja Scarlettin välillä. Siinä ajassa, kun minä harjasin Jeren kiireestä kantapäähän ruunan torkkuessa pää roikkuen, Scarlett ehti paitsi harjata, myös satuloida ja suitsia Mangon. Hän ilmoitti lähtevänsä maastokävelylle Mangon kanssa.
 - En viitsi kamalasti rasittaa sitä, huomenna on kisat.
 Sydämeni sykähti.
 - Missä? kysyin nopeasti, kun Scarlett asetteli kypärää päähänsä.
 - Ihan täällä, Scarlett sanoi.
 - Mekin tullaan Hallavan porukan kanssa tänne kilpailemaan! Missä luokassa sä kilpailet?
 - Helpossa A:ssa, Scarlett vastasi innostuneesti hymyillen. - Entä sä?
 - Helpossa B:ssä yhdellä Hallavan hevosella, Nikitalla.
 - No, me nähdään sitten siellä, Scarlett sanoi ja hymyili leveästi. Hän tarttui Mangon ohjiin ja talutti orin käytävälle. - Moikka, oli kiva tavata!
 - Nähdään, sanoin ja vilkutin. Scarlett ja Mango poistuivat tallista kaikuvan kavioiden kopinan saattelemina. Jere havahtui ääniin ja pärskähti vaimeasti. Hymyilin itsekseni ja rapsutin isoa mustaa korvan takaa.
 - Huomenta, kaveri, sanoin leikkisästi. Jere kurottui seurankipeänä kyhnyttämään olkapäätäni. Minulle tuli tunne, että hevonen olisi mielellään tullut syliin asti. - Mä taidan olla valmis. Sä pääset takaisin tarhaan.
 Talutin Jeren karsinasta ja menimme rinnatusten ulko-ovelle. En muistanut varautua Jeren ovikammoon, mikä jälkeenpäin ajatellen oli tyhmää. Salamannopeasti iso hevonen kiilasi minut ovenkarmiin ja astui kipeästi jalalleni. Riimunnaru lipesi otteestani, kun Jere kiskaisi päällään. Suustani pääsi muutama ruma sana, ja hypin hetken yhdellä jalalla. Luojan kiitos hevonen oli jäänyt seisomaan tallin eteen ja katsoi minua suurin, viattomin silmin. Eihän sille voinut olla vihainen. Linkutin tarttumaan uudelleen riimunnaruun juuri parahiksi, kun Lynn ilmestyi tallin nurkalta työntäen täysiä kottikärryjä. Meidät nähdessään hän vihelsi hiljaa ja jäi katsomaan Jereä. Minäkin katsoin uljasta hevosta ylpeänä. Sen harja laskeutui pehmeänä kaulalle ja lavalle ja hiilenmusta karva kiilsi auringonvalossa.
 - Hyvää työtä, Lynn kehaisi. Punastuin hiukan, ja juuri liiskaantuneen jalkani jomotus unohtui. - Vie se tarhaan, niin mä voin luovuttaa sulle sun kaapin avaimen.
 Päästin Jeren tarhaansa Iiron seuraksi. Senuraavaksi Lynn näytti minulle oman kaappini olohuoneesta. Vilkaisin kelloa. Se oli kaksitoista, ja minulla alkoi olla nälkä. Voisin soittaa isän hakemaan minua. Palasin talliin viemään varusteet paikoilleen ja soitin isälle. Hän sanoi olevansa Mallaspurossa vartin kuluttua. Odotellessani minulla oli aikaa käydä katsomassa muita hevosia tarhoissa. Yhdessä tarhaili kaksi vantteraa tuntihevosta ja sievä, voikko puoliverinen. Toisessa oli kaksi pientä suomenhevostammaa, kolmannessa kaksi tummaa isoa ponia ja pienempi, tiikerinkirjava intiaaniponi. Perimmäisestä tarhasta löytyivät iso, kullanruskea puoliverinen ja vaalea, pitkäjalkainen hevonen, jota veikkasin entiseksi laukkaratsuksi. Kaikki hevoset vaikuttivat terveiltä ja pirteiltä, ja tarhat olivar siistejä. Lopuksi palasin vielä Jeren luo. Iiro ei taaskaan tullut moikkaamaan, mutta Jere lampsi laiskasti aidan luo. Silitin sen turpaa.
 - Nähdään ensi viikonloppuna, lupasin hevoselle. - Söpöläinen. Nyt mun täytyy mennä.
 Isä odotti jo punaisessa pikkuautossaan, kun saavuin parkkipaikalle. Samaan aikaan myös päivän ensimmäiset tuntilaiset alkoivat saapua. Kiipesin pelkääjän paikalle kasvot hymyssä.
 - Näyttää siltä, että sulla on ollut mukava aamupäivä, isä sanoi hymyillen. - Aiotko mennä uudestaankin?
 - Ehdottomasti! Mä ihastuin heti Jereen, se on superihana, ja komea myös, ja taitava.
 Isän ilme muuttui epäileväksi.
 - Kukas tämä Jere on? hän kysyi. Repesin nauruun.
 - Mun hoitoheppa, sanoin kikatusten lomasta.
 Kun isä ajoi pois Mallaspuron ratsastuskoululta, katsoin kaipaavasti takaikkunasta kohti tallia. Odotin jo, että pääsisin jälleen hoitamaan - ja ehkä ratsastamaankin - ihanan komeaa Jereä.
 

Valma & Jere 1HM

Lämpimästi tervetuloa, Valma. Toivon kovasti, että viihdyt Mallaspurossa ja Uljaan Mustan herrasmiehemme kanssa!

Voi jukra, miten iloinen olenkaan, että saimme sut Jeren hoitajaksi! Kaiken kaikkiaan mahtava aloitus hoitotaipaleelle. Tässä oli tarinalla paitsi mittaa, myös loistavaa, hevosentuoksuista sisältöä ja mukavaa dialogia. Oli ihanaa, että taustoitit Mallaspuroon päätymistäsi näin kivasti ja kattavasti. Uuteen talliin tulo on jännittävää, mutta saat varmasti huomata, että täällä meillä otetaan väki vastaan suorastaan avosylin. Jos jotakin ei tiedä, aina löytyy joku, jolta kysyä. Täällä ei katsota suopealla silmällä muiden mollaamista tai muuta huonoa ilmapiiriä aiheuttavaa ikävää toimintaa: talli on paikka, jossa jokaisella hevosista innostuneella tulee olla tasapuolinen oikeus harrastaa ja nauttia hevosten seurasta.

Jere onkin todella osaava, oikea koulukonkari. Uumoilen, että se on sinulle ihan huippusopiva hoitoheppa, koska vaikka se taitaakin temput aina vaativaan asti, se ei edellytä ratsastajiltaan samaa. Se on mitä loistavin opetusmestari, josta ei lopu laatu kesken - mitä enemmän ratsastaja osaa, sitä enemmän Jerellä on tarjota - mutta se on myös kärsivällinen ja fiksu opetushevonen. Ruusukkeita se on napsinut avopuolisoni ja tulevan kouluhevosiin keskittyvän ratsuttajan kanssa. Jere on yhä Danielin suosikkihevosia täällä, ja voikin olla, että tulet häneen törmäämään. Dania ei kannata pelätä, vaikka se voi kiireisenä olla joskus harvasanainen. Ja jos kouluratsastus todella kiinnostaa, suosittelen jututtamaan sitä siitä aiheesta, koska siinä on minua ja Elsaakin ehtymättömämpi tietopankki sen aiheen suhteen.

Odotan innolla sinun ja Jeren yhteisen tarinan jatkoa. Jere on mahtava hevonen, joka on tainnut saada ihan arvoisensa hoitajan.

- Lynn