Jeren hoitopäiväkirja

[Lynn]

Gerome von Nage "Jere"
Friisiläinen, ruuna, sk. 168 cm
Hoitaja: Valma
Omille sivuille

Tallin suuri ja mahtava komistus. Tietää oman arvonsa, mutta pitää jalat tiiviisti maassa eikä hötkyile turhia. Unelmien kouluratsu osaavalle ratsastajalle, haastava hyppääjä.

[Cimilla]

Uusi tuttavuus

- Wow! huokaisin ihastuneena kun katselin miten Jere ravasi Ville perässään takatarhaa ympäri. Ruuna näytti niin ylväältä ja komealta! Ja näyttihän hullunkurisesti ruuna perässä pomppiva Villekin oikein suloiselta... Nappasin Jeren riimunarun aidantolpasta ja luikahdin tarhaan sisälle. Ruuna hidasti käyntiin ja tuli uteliaana luokseni hörähdellen hiljaa.

- Mooi, tiedäks, mä oon sun uus hoitaja... kuiskasin Jeren korvaan hiljaa ja rapsuttelin ruunan säkää hymyillen. Jere nautti rapsuttelusta täysin siemauksin ja meinasi nukahtaa paikoilleen. Myös Ville tuli luokseni ja rapsutin sitäkin hetkisen. Sitten kiinnitin riimunarun Jeren riimuun ja talutin sen ulos tarhasta.

Ruuna seurasi kuuliaisesti minua metsätalliin eikä temppuillut pätkääkään. Lynn olikin kehunut sitä todella hyvä käytöksiseksi. Metsätallin ovella pidätin Jereä hieman ja menin ovesta ensin ja sitten ruuna rymisteli vauhdilla sisään pienen empimisen jälkeen. Tallissa taputin Jeren kaulaa ja kehuin sitä paljon.

Kun olin laskenut Jeren karsinaan, hain sen harjat ja aloin harjailla ruunan mustaa pölyistä karvaa. Sen lisäksi, että Daniel oli luvannut että pääsisin katsomaan kun hän ratsastaisi ruunalla, poika oli myös luvannut että saisin laittaa Jeren kuntoon. Pian Daniel ilmestyikin karsinan ulkopuolelle ja kysäisi:
- Missäs vaiheessa te ootte?
- Jere on pian harjattu, katon vielä sen kaviot ja heitän sille sitten varusteet niskaan, vastasin hymyillen.
- Ok, tulkaa sit maneesiin ku ootte valmiina, Daniel sanoi ja hymyili pienesti. Nyökkäsin ja jatkoin Jeren harjausta.

Kun ruunalla oli kamat päällä, lähdin taluttamaan sitä ulos. Tallin ja maneesin ovista Jere tuli taas vauhdilla, mutta taluttaessa se käveli todella kiltisti vierelläni.

Kun ilmestyimme maneesiin, Daniel odottelikin jo rakennuksen keskivaiheilla, joten talutin Jeren pojan luo.
- Voitko pitää vähän vastaan? Daniel kysäisi valmiina nousemaan selkään. Nyökkäsin ja kiersin Jeren toiselle puolelle. Sain koko painolla roikkua toisessa jalustimessa, jottei satula keikannut pojan noustessa selkään.
- Herranjumala, mitä sä oikein syöt?? puhisin roikkuessani jalustimessa.
- Hehee, mä vedän pari sorsaa päivässä ja silleen... Daniel virnisti kun oli viimein päässyt ruunan selkään. Naurahdin pojan kommentille ja tallustelin maneesin katsomoon.

Istahdin melko alas ja jäin lumoutuneena seuraamaan ratsukon työskentelyä. Daniel hallitsi upean ruunan heti kättelyssä täydellisesti, eikä suorituksessa ollut juuri moittimista.
- Vau, jonain päivänä mä oon tuolla ja me mennään Jeren kanssa yhtä upeesti... huokaisin itsekseni hymyillen.

Cimilla ja Jere 1hm


Lynni kommentoi:
"- Herranjumala, mitä sä oikein syöt?? puhisin roikkuessani jalustimessa.
- Hehee, mä vedän pari sorsaa päivässä ja silleen... Daniel virnisti" ja Lynn nauroi! Jotakin erittäin Danielmaista. Vaikka se on kyllä sanottava, etten ainakaan minä ole Mallaspuron keittiössä kovin montaa sorsaa nähnyt ; ) Ehkä Dani syökin niitä sorsia ja ties mitä muuta sitten jossain salaa... vaikka lätkätreeneissä käydessään, "mä lähden treeneihin (mutta menenkin oikeasti metsästämään ja syömään sorsia)" -tyylisesti.

"Sen lisäksi, että Daniel oli luvannut että pääsisin katsomaan kun hän ratsastaisi ruunalla, poika oli myös luvannut että saisin laittaa Jeren kuntoon." Tässä se taas nähdään, Danielin vastustamaton vetovoima - kun Daniel sanoo "laita mulle hevonen valmiiksi", se on lupaamista että saa harjata ja varustaa ratsun valmiiksi hänen kuninkaalliselle korkeudelleen. Kun Lynn, Aikku, Iisa tai kuka tahansa muu pyytää laittamaan hevosta kuntoon, se on yleensä käskemistä ; )

Ja sitten vähän vakavamminotettavasti: mukavan oloinen alku hoitotapaleellesi Jeren kanssa! Ruunan luonteenpiirteet on otettu hyvin huomioon. Tarina oli kevyttä ja helppoa luettavaa. Mukavaa peruspuuhailua uuden hoidokin kanssa ja haaveilua tulevaisuuden yhteisistä tekemisistä.

[Cimilla]

Tutustutaax? ♥

Pyöräilin reipasta vauhtia Mallaspuroon vievällä hiekkatiellä. Olin lähtenyt suoraan koulusta, joten painava koulureppuni painoi ilkeästi selkää. Löpölle oli otettu toinen hoitaja, Ella. Olimme sopineet Ellan kanssa hoidosta hieman, ja nyt olin mietiskellyt että Ella voisi tutustua itsekseen Löpöön kaikessa rauhassa. Niinpä minä päätin mennä tällä kertaa tallille ihan vain tekemään Jeren kanssa tuttavuutta. Voisin taas harjailla sen ynnämuuta ja katsoa kun joku, todennäköisesti Daniel, ratsastaisi sillä.

- Heeip! huikkasin tallipihalla häärivälle Lynnille.
- Ai morjens! Lynn vastasi hymyillen pienesti. Suunnistin ensimmäisenä päätalliin ja kävin vessassa vaihtamassa tallivaatteet ylleni. Sitten suunnistin takatarhalle. Siellähän ne kaksi söpöläistä tallustelivatkin. Jere mutusteli ruohoa tyytyväisenä ja Ville oli muutaman metrin päässä nyppimässä jostain lehtipuusta oksia. Naurahdin ponin puuhille ja menin sitten hakemaan Jeren tarhasta.

Jere köpötteli isona ja uhmakkaana vierelläni - mutta silti niin kovin kiltisti.
- Oot sä kyllä niin lutunen... huokaisin ja taputin ruunan kaulaa. Ehdin jo taluttaa Jeren metsätalliin, kun muistinkin että se ja Ville oli siirretty takatalliin!
- Ääh... Oonpa mä pöljä... mutisin itsekseni, mutta naurahdin sitten.
- Että näin hyvämuistinen uus hoitaja sulla sit on! hekottelin Jerelle, joka katsoi minua kuin vähäjärkistä.

Takatallissa talutin Jeren sen karsinaan ja hain ruunan harjat satulahuoneesta. En tiennyt kuka Jerellä ratsastaisi tänään, mutta ajattelin alkaa jo harjailemaan sitä, eihän siitä mitään haittaakaan olisi. Kaipa joku jossain vaiheessa tulisi ruunan hakemaan ratsastettavaksi.

Arvaukseni osui oikeaan ja pian Lynn ilmestyikin Jeren karsinan luo.
- Moi, hei ratsiiko Daniel tän tänään? kysäisin tytöltä puhdistaessani Jeren takakavioita.
- Eei, se lähti kai jäkisharkkoihin tai iskee tyttöi tai jotain... Lynn virnisti.
- Ok, no kukas tällä sit menee? kysäisin ihmeissäni.
- Jaa-a, kaipa mun se täytyy sit ratsastaa. Vaikka eipä siinä mitään, tähän on kuin unelma! Lynn tokaisi hymyillen ja rapsutti Jeren otsaa pikaisesti. Lupasin varustaa Jeren reippaasti ja viedä sitten kentälle.

Kentällä pidin Jereä paikoillaan kun Lynn hyppäsi kyytiin. Satula kuitenkin keikkasi uhkaavasti joten tarrasin jalustimeen ja pidin sitä aloillaan kun tyttö kipusi ruunan selkään.
- Huh - sä et oo onneks ihan niin painava ku Daniel. Se väitti että se vetää sorsia ku hampurilaisia! nauroin ja Lynnkin repesi sorsajutulle pahemman kerran.
- Jaahas, vai että oikein sorsia, mistä se poika juttunsa keksii? Aikku oli ilmestynyt kentälle hymyillen. Kohautin olkapäitäni naureskellen ja kävelin kentän laidalle.

Cimilla ja Jörö-Jukka 2hm

[Cimilla]

Uni

Saavun tallille, kello näyttää vasta puoli kuutta aamulla ja kaikki nukkuvat. Livahdan Jeren tarhaan ja kutsun ruunan luokseni. Musta olento tulee viereeni ja nuuhkaisee kättäni kevyesti. Hieron ruunan kaulaa ja katselen sen upeaa yönmustaa olemusta. On vielä hieman hämärää ja utuista, joka saa tunnelman jännittyneeksi.

Vilkaisen ympärilleni, ketään ei näy, joten kiinnitän Jeren riimunarun ruunan riimuun ja talutan hissuksiin sen pois tarhasta. Jere seuraa minua ylväästi ja odottaa rauhallisesti kun kipuan ympärilleni vilkuillen sen selkään, muovituolin päältä tietenkin.

Sidon riimunarun toisen pään myös Jeren riimuun ja nappaan sen sitten käteeni kuin ohjat. Vilkaisen vielä viimeisen kerran taakseni ja painan sitten kantapääni kevyesti ruunan kylkiin. Jere lähti reippaasti liikkeelle ja pian pääsimme pois tallipihasta.

Metsään saapuessamme rentouduin ja aloin nauttia ruunan keinahtelevista ja suurista liikkeistä. Keinuin Jeren selässä kuin pikkuvauva kehdossaan. Yhtäkkiä pensaasta pomppasi pikkuruinen ja pyöreä marjastaja-mummeli, joka hyppäsi eteemme kädet levällään ja silmät suurina.
" Karkuteillä vai? Älä luulekkaan! " mummo karjahti yllättävän lujaa niin pieneksi ja Jere hätkähti taaksepäin kauhuissaan. Katsoin mummelia silmät suurina. Sitten, hetken mielijohteesta, pamautin kantapääni Jeren kylkiin ja se hypähti eteenpäin.

Hetkessä olimme kaataneet mummelin tantereeseen ja laukkasimme tuulen kanssa kilvan metsäpolkua eteenpäin. Vaikka ratsastin ilman satulaa ja kunnon suitsia, tunsin silti hallitsevani Jeren täydellisesti ja tuntui kuin olisin sulautunut ruunaan. Jere hirnui innoissaan ja heitteli takapäätään. Hymyilin ja tarrasin ruunan harjaan onnellisena.

" Tää on ihanaa!!!! " karjuin tuulelle ja lisäsin Jeren kovaa vauhtia entisestään. Kun viiletimme metsän keskellä, tuntui kuin koko maailma olisi hävinnyt ympäriltämme ja aika kokonaan pysähtynyt. Mikään ei voinut pysäyttää meitä, eikä varsinkaan pikkuruiset marja-mummot!

Yhtäkkiä näin edessämme puiden välistä avautuvan valon. Suunnistin Jeren valoa kohti ja ruuna lisäsi vauhtia. Tukat hulmuten kiisimme kohti vapautta ja sitten...

" HERÄÄ NY HEMMETISSÄ TAI SÄ MYÖHÄSTYT KOULUSTA! " isäni karjui korvani juuressani ja hätkähdin äkillisesti todellisuuteen.

Cimilla ja Jere 3hm ♥

[Cimilla]

Aina se jaksaa nauraa...



Cimilla ja Jere 4hm ♥

[Cimilla]

En päästä irti koskaan...

Edessäni elämäni tuli palaa/
Hiljalleen elämääni tulit salaa/
Sä taivaan valo sytytit mut uudestaan/
Rakkauteni liekin elämäni tulen juuresta/

Kuuleman mukaan sä pelastit mun henkeni/
Olin vääril raiteil olit suojelusenkeli/
Niin ainakin kaikki vielkin mulle väittää/
Ja tiedän että se on totuus ei sitä voi väistää/

Mut näistä yhteisistä hetkistä sun kanssas/
Oon niin onnellinen ilman sua oisin hukassa/
Aivan palasina sekä masennuksen partaalla/
Väritit mun elämäni ennen näin sen harmaana/

Varmana olet mulle se only one/
Oothan vaan mun rinnalla aina ja ikuisesti hani/
Sillä ilman sua vaan yskin loskaa/
Ethän kulta jätä mua yksin koskaan/

Olin niinkun palapeli sä teit musta ehjän/
Pyyhit kyyneleeni peitit sydämmestäin reijän/
Tulit mun luokseni tulit mun vuokseni/
Pelastit mut nyt mä teen mitä vaan sun vuoksesi/

Annoit kätes mulle kun olin melkein jo pohjalla/
Nyt pidän kädestäs kii ja rakkaus saa ohjata/
Meitä eteenpäin kerrankin oikeeseen suuntaan/
Nyt kun sain sut omaks mä en tarvi mitään muuta/

En voinut koskaan uskoo että näin paljon voi rakastaa/
Ja että mulle suotais parhaat kortit joskus pakasta/
Sä ja sun rakkaus on mulle paras asia/
Jos saan pitää molemmat en enää muuta tarvikkaan/

Kai tiedät kai tiedät et olet se tärkein mulle/
Kai vielä kai vielä saan olla se tärkein sulle/
Kai tiedät kai tiedät etten koskaan jättäisi sua/
Kai vielä kai vielä rakastat sä mua/

© McMane - En päästä irti koskaan

En ny tiiä lasketaanks tää hoitomerkinnäks ku enhän mä noita sanoja oo kirjottanut, mutta oli pakko pistää tää tänne ♥

[Cimilla]

Liekeissä

" Sä-et-voi-olla-tosissas!! " hihkuin puhelimeen innoissani. Lynn pirautti minulle perjantai-illalla ja sanoi että tänään olisi mahdollisuus ratsastaa Jerellä, jos siis vain olisin kiinnostunut. No tietysti olin heti ihan "liekeissä" ja kiljuin täyttä kurkkua puhelimeen. Samalla pompin ympäri keittiötämme ja vanhempani katsoivat vierestä hölmistyneinä kahvikuppeineen.
" Ok, mä tuun! " kiljaisin puhelimeen Lynnin selitettyä vielä jotain. Sitten katkaisin puhelun ja tungin kännykän taskuuni.
" Kuka se oli? " äitini kysyi selvittyään lamaannuksestaan ja jatkoi kahvin hörppimistä.
" Ai toi, Lynn! Meen tallille, moikka. " totesin nopeasti hymyillen innoissani ja rynnistin huoneeseeni vaihtamaan vaatteita.

" Heippa hei! " hihkaisin astellessani tarmokkaasti päätalliin. Käytävällä häärinyt Santtu nosti hämmästyneenä katseensa minuun ja repesi sitten nauruun. Punastuin ja änkytin jotakin siihen suuntaan että olin luullut häntä Lynniksi. Siitäkös poika sai vielä enemmän aihetta hekottamiseen ja kirjaimellisesti taittui kaksinkerroin naurusta. Seisoin hetken paikoillani tomaatinpunaisena ja repesin sitten itsekkin nauruun. Yhä tyrskähdellen ja päätään pudistellen Santtu palasi hommiinsa ja kävin hymyillen heittämässä kamani sohvanurkkaukseen.
" No niin Jere, täältä tullaan! " hihkaisin ja astelin tarmokkaasti pihalle.

" Jörö-Jukkaaa!! " huhuilin mustaa ruunaa tarhan portilla ja pian Villen vaaleanharmaa pää ilmestyikin pienen koivun takaa. Pian ponin takaa tallustelikin uljas ja komea orhi, Jere. (No okei, Jere on ruuna, mutta se on pikkuseikka!) Suupieleni vääntyivät väkisinkin hymyyn nähdessäni suloisen hoidokkini pitkästä aikaa. Nytkin kokeisiin lukeminen olisi oikeastaan ollut työn alla, mutta olin paennut kotoa niin nopeasti, ettei vanhempani ehtineet sanoa kissaakaan.
" Ehtiihän sitä kokeisiin lukea myöhemminkin... " totesin itsekseni ja nappasin Jeren riimusta kiinni. Keplottelin itseni ja ruunan ulos portista ja suljin sen perässäni huolellisesti. Ville seisoi hetken portilla kovin yksinäisen näköisenä, mutta bongasi sitten mehevän puskan toiselta puolelta tarhaa, ja rynnisti kimakasti hirnuen sinne. Naureskelin itsekseni ponin puuhille ja talutin sitten energiseltä tuntuvan Jeren takatalliin.

Harjasin Jeren nopeasti, mutta huolellisesti, intoa puhkuen ja lähdin sitten etsimään Lynniä. Hän oli nimittäin puhelimessa sanonut että jonkun pitäisi vahtia ensimmäistä ratsastuskertaamme, vaikka Jere nyt suhteellisen kiltti onkin. Pian löysinkin tytön suulista heinien kimpusta ja kysäisin valvonnasta. Lynn nyökkäsi ja karjaisi Danielin paikalle. Poika laahusti sohvanurkkauksen suunnalta kädet housujen taskuissa luoksemme ja kysyi ärtyisästi:
" Mitä? "
" Mee vahtimaan Cimillaa ja Jereä, jos et kerran voi ruunalla tänään ratsastaa. Täytyyhän sunkin nyt jotain tehdä! " Lynn sanoi hieman käskevällä äänensävyllä ja kääntyi sitten takaisin hommansa pariin. Daniel virnisti minulle pienesti ja seurasi minua vaiteliaana takatalliin.

" No niin, voitko sä pitää vastaan jotta pääsen selkään? " kysäisin Danielilta kun kökötimme kentän keskellä. Poika nyökkäsi ja kiersi ruunan toiselle puolelle. Taivutin jalkaani niin paljon kuin pystyin, ja yllätys yllätys, sain sen jalustimeen. Tarrasin satulaan kiinni ja hilasin itseni ylös. Daniel puhisi toisella puolella Jereä samalla tuhisten:
" Kuka tässä on sorsansyöjä?! " Virnistin pojalle selkään päästyäni ja taputin Jeren kaulaa.
" Jaa-a en mä vaan tiiä... " sanoin viattomin ilme kasvoillani ja kiristin sitten satulavyötä muutaman reiän.

Daniel lähti alkukäyntien ajaksi kiertämään kenttää vierelläni ja rupattelin hänelle niitä näitä.
" Miks sä et muuten ratsasta tänään Jereä? " kysäisin pienen hiljaisuuden jälkeen kummissani.
" Ääh, on vähän kipee olo... " Daniel vastasi irvistäen ja vilkaisi kaipaavasti päärakennusta.
" Ahaa, kaamee krapula vai? " kysäisin tietäväisenä ja Daniel repesi remakkaan nauruun.
" No ei ny sentään... " hän puhisi nauruntyrskähdyksiensä välissä. Hymyilin pojalle hieman nolona ja jatkoimme käyntiä hiljaisuuden vallitessa.

Jere toimi allani oikein hyvin, tosin ei tietenkään niin upeasti kuin esimerkiksi Danielilla. Mutta ei kai ketään ole täydellinen ensimmäisellä kerralla? Sainhan minä ruunan sentään liikkeelle ja niin eespäin... Daniel katseli kentän laidalta ankaran arvioiva ilme kasvoillaan ja nyökkäili välillä hyväksyvästi. Lopuksi nostimme vielä laukkaa ja tarrasin Jeren harjaan oikein kiinni kun sillä on niin isot ja mahtipontiset askeleet. Ei sillä ettenkö olisi pitänyt menosta, sehän oli oikein lystikästä!

Jäähdytellessäni Jereä Daniel käveli luokseni ja taputti ruunan kaulaa.
" Hyvinhän se meni. Eihän Jere nyt ihan parhaimmillaan ollut, vähän veltto ehkä ja silleen, mutta melkoisen hyvä suoritus ekaksi kerraksi! " poika virnisti ja taputti minuakin päälaelle kun laskeuduin alas ruunan selästä. Iloisesti naureskellen jatkoin matkaani takatalliin ja Daniel katosi omille teilleen, eli todennäköisesti sohvalle lepäämään.

Tallissa Jereä hoidellessani mietin kaikenlaista, kuten esimerkiksi Danielia. Enhän minä tietenkään ihastunut poikaan ole, meillähän on ikäeroakin peräti 5 vuotta, mutta kaverina poika ei ole hassumpi. Näihin ajatuksiin, näihin tunnelmiin.

Cimilla ja Jere 5hm ♥

Ja muuten täytin siis 14-vuotta vähän aikaa sitten, että sen voisi vielä tonne esittelyyn muutta... (:

Jeps, päivittelen esittelyyn jahka alkavan koeviikon tuomien kiireiden keskellä kerkeän Hieno, pirteä hoitotarina taasen! Jooh, Danielilla on ollut nyt pientä ratsastustaukoilua kiitos edellisen viikonlopun jääkiekkomatsissa pikkuhippasen nyrjähtäneen ranteen ja päälle puskeneen syysflunssan. Ja nii-in, ei se Daniel ole hassumpi kaveri, jahka siihen vaan vähän tutustuu eikä ujostele sitä ihan mahdottomasti. - Lynn

[Cimilla]

Maastolenkki

" Hmph. Vai että Daniel se vaan ratsastelee Jerellä kentällä ku mä kerään ruunan lantaa. Justiinsa juu... " mutisin hieman närkästyneenä. Olin tullut tallille melko aikaisin ja olinkin samantien saanut varustaa Jeren valmiiksi Danielille. Sitten poika olikin häipässyt vääntämään koulua ruunan kanssa ja jättänyt minut takatalliin lantahommiin. Vaikka eipä siinä mitään, tiedänhän minä että karsinan siivous kuuluu hevosenhoitajan elämään. Otti vaan päähän kun se Daniel vain otti ja lähti.

" Miten sujuu? " kävelin kentän laidalle saatuani hommat valmiiksi.
" Ihan okei, Jere menee tosi nätisti. " Daniel vastasi ratsastamiseen keskittyen ja nyökkäsin hiljaa. Vaikka poika onkin välillä vähän ärsyttävä, kyllä hän sentään ratsastaa osaa. Katselin ratsukon treenejä hiljaisuuden vallitessa.

Pian Daniel siirsi Jeren käyntiin ja ohjasi ruunan luokseni.
" Jos haluat ni voit jäähdytellä tän pienellä maastolenkillä? " Daniel kysyi hymyillen ja minä en meinannut pysyä pöksyissäni.
" Joo tietty! " kiljaisin innoissani ja rynnistin kuin hirvi talliin hakemaan kypärääni.

Kun palasin pihalle Daniel ravasi kentällä Jeren kanssa ja minut nähdessään hän siirsi puuskuttavan ruunan käyntiin.
" Noni siinä on. Osaat varmaan jotain pikkureittejä? " Daniel kysyi hypättyään alas.
" Juu, oonhan mä menny niitä Löpön kanssa! " huomautan ja kiipustan Jeren selkään.
" Joo, älä putoo. " Daniel naurahti ja virnisti minulle hyväntuulisesti. Näytin pojalle kieltä ja käänsin Jeren ensimmäiselle maastopolulle joka tuli vastaan. Olin mennyt samaista reittiä tosiaan joskus Löpön kanssa, joten tiesin että se kiertäisi pienen lenkin metikössä ja palaisi sitten tallipihan toiselle puolelle.

Annoin Jeren kävellä omaa tahtiaan pitkin ohjin. Jäähdyttelemässähän minä ruunaa olin. Jere käveli reippaasti eteenpäin keinuvin ja pitkin askelin ja minä keinuin satulassa onnellisena. Enpä olisi uskonut että heti toisella ratsastuskerralla pääsisin ruunan kanssa maastoon! Vaikka pelkkä käyntimaastohan se oli.

Pian polku kaarsikin tallipihalle ja hyppäsin pettyneenä alas selästä.
" Oisin mä voinu sun kanssas käppäillä tuolla pitempäänkin... " mutisin ruunalle ja rapsutin sen kaulaa. Jere pärskähti ja ravisteli komeaa harjaansa tylsistyneenä.
" Joo joo, mennään vaan... " naurahdin ruunalle ja talutin sen talliin.

Cimilla ja Jere 6hm ♥

[Cimilla]

Aivan tavallinen tallipäivä....

Nytkyin hiljaa kännykästäni kuuluvan musiikin tahdissa ja astelin rennosti leveällä hiekkatiellä. Bussilla olin tallille huristellut ja Mallaspuron tallit näkyivätkin jo kaukaa epäselvinä möykkyinä. Nopeutin tahtia hieman, jotta pääsisin nopeammin Jeren luo, en nimittäin koulukiireiltäni sitä ollut ehtinyt hoitaa vähään aikaan kunnolla. Nyt olisi kuitenkin tarkoitus taas puuhailla ruunan kanssa kaikennäköistä.
" Kunhan nyt vaan pääsisin tallille joskus... " huokaisin itsekseni kaukana häämöttäviä rakennuksia tutkien. Tallipihalla kävi melkoinen vilinä ja vilske, joka sai minut heräämään ajatuksistani ja kiristämään vauhtia entisestään. Siellä oli selvästi jotain meneillään!

" Heip, mitäs täällä tapahtuu? " kysyin kummissani Aikulta joka seisoi sekasorron keskellä sen näköisenä että tarvitsisi päänsärkylääkettä.
" Hmph, Löpö, Tito, Kaaos ja Basse on luikahtanu aidoista läpi ja jollain kumman tavalla ne oli onnistunu saamaan metsätarhalaisetkin ulos aidoista! " Aikku hymähti päätään pudistellen.
" Ohhoh, oikee joukkopako! " naurahdin ja yritin piristää naista. Vastaukseksi sain kuitenkin väsyneen katseen, joka kertoi ettei nyt ollut sopiva aika vitsailla.
" Mä tarviin kupin kahvia... " Aikku huokaisi hiukan ärtyneenä ja marssi sisälle talliin.
" Ai Cimilla, moi! Voitsä auttaa meitä pyydystämään niitä karkulaisia? Metsätarhalaiset me saatiin jo kiinni, mutta ne pikku pirulaiset on vielä vapaana ", viereeni ilmestynyt Lynn kysäisi virnistäen. Punaisesta naamasta ja läähätyksestä päätellen, poneja oltiin jahdattu jo jonkin aikaa. Nyökkäsin hymyillen pienesti ja otin tytöltä riimunarun. Sitten varmistin että taskussani oli kaikki tarvittava (eli porkkanoita) ja lähdin ponijahtiin.

Lopulta Ella sai Löpön ja Titon kiinni, Lynn pyydysti Kaaoksen ja minä sain Bassen houkuteltua luokseni porkkanoiden avulla. Uupuneina talutimme ponit takaisin tarhaan ja lähdimme sisälle.
" Kiitos kamalasti avusta... " Lynn kiitti iloisesti hymyillen kun pääsimme tallin sohvanurkkaukseen.
" Hehe, eipä mitään, mulla on millon vaan aikaa ponijahtiin! Just ku oon tottunu tommosii pikkuponeja pyydystämään... " virnistin ja kaivelin reppuani. Vetäisin esiin termospullollisen mehua jota tarjoilin toisille. Ella otti mukillisen, mutta Lynn kieltäytyi kohteliaasti, koska hänen pitäisi liikutta vielä pari hevosta ennen kuin tulisi pimeää. Minäkin kipusin pikkuhiljaa ylös sohvalta ja onnistuin raahautumaan takatarhalle.

Vili ja Ville rapsuttelivat tyytyväisinä toistensa säkää, mutta Jereä ei näkynyt. Ihmettelin hetkisen ruunan katoamista, mutta kuulin sitten vaimeaa töminää kentän suunnalta. Kävelin verkkaisesti valaistulle kentälle ja näin Danielin joka laukkasi Jeren kanssa keskiympyrällä kauniisti ja hallitusti. Nojauduin kentän aitaan ja katselin ratsukon työskentelyä. Kun he olivat lopettamassa, Daniel ohjasi ruunan luokseni virnistellen.
" No mutta terve, kuulin että ootte jahdannu poneja koko iltapäivän... " poika naurahti ja taputti Jeren kaulaa.
" Höpsis, puoli tuntia ehkä ", virnistin vaatimattomasti ja silittelin ruunan turpaa.
" Ok, ihan miten vaan. Ollaan menty noin vähän vajaa tunti Jeren kanssa vähän koulua, mut mun tarttee varmaan pian lähtee että sä voit ratsastaa tällä vielä jonkin aikaa ja jäähdyttelet sit kunnolla ", Daniel sanoi ja vilkaisi kelloaan huolestuneen näköisenä.
" Selvä se, käydään varmaan pieni maastolenkki. Mihinkäs sulla on kiire? " kysyin pojalta kulmiani kohottaen.
" Äsh, lätkätreeneihin. Äläkä kato mua tolleen! " poika nauroi ja hyppäsi alas Jeren selästä.
" Juujuu, ihan miten vaan... " virnistin ja tarrasin Jeren ohjiin. Illasta tulisi oikein mukava maastoretken merkeissä...

Cimilla ja Jere-murunen-kulta-mussukka-rakas 7hm

// Ai niin, ja muuten palaileen siis pikkuhiljaa lomalta !

[Cimilla]

Marraskuun flunssa

" Atshiuuuuh! " aivastin taittuen kaksinkerroin. Niistin epätoivoisena ja hörppäsin vähän vettä. Istuin Mallaspuron tallin sohvanurkkauksessa ja yritin koota itseäni sen verran, että pystyisin ratsastamaan. Minuun oli kuitenkin iskenyt armoton flunssa. Ja päätäkin särki hieman. Siitä huolimatta kampesin itseni ylös ja talsin ulos toivottomana niiskuttaen.

Takatalliin saapuessani kiirehdin Jeren karsinalle ja avasin sen oven. Ruuna oli takamus oveen päin, mutta kuullessaan että joku tulee, se kääntyi ja tuli tökkimään minua turvallaan.
" No moi vaan sullekki... " kuiskasin virnistäen ja halasin ruunaa pikaisesti. Sitten kävin pyydystämässä harjapakin käsiini satulahuoneesta ja aloin sukia Jeren mustaa karvaa huolellisesti.

Pian Santtu tupsahti käytävälle kuin tyhjästä ja tuli luokseni.
" Daniel käski sanoo että voit ratsii Jeren tänään ku sil on lätkäharkat ", poika ilmoitti ja virnisti pienesti.
" Ai että oikein _voin_? Enkös mä ny kuitenki oo Jeren hoitaja... " naurahdin ja Santtu kohautti olkapäitään.
" Älä mua kato, en mäkään aina ymärrä Danielia ", Santtu totesi hymyillen. Sitten poika katosi tallista ja jäin kahden hoidokkini kanssa.
" Jaahas Jere, eiköhän mennä maneesiin vetämään pikkuset koulutreenit ", totesin tarmokkaasti ja aivastin päälle.

Niistin nenääni varmaan miljoonatta kertaa, kunnes tunsin ettei naamalleni valunut enää mitään ylimääräistä. Niinpä kiinnitin kypäräni lukon ja nappasin Jeren ohjat käteeni. Ruuna seurasi minua kiltisti pihalle, oven kohdalla hieman hypähtäen, mutta kuitenkin. Tarvoimme umpihangessa, kunnes älysin että parin metrin päässä meni kolattu polku maneesille. Lämäytin itseäni otsaan ja Jere vavahti hieman.
" Ei hätää muru, oon vaan tyhmä ", rauhoittelin ruunaa ja suunnistin sen polulle.

Maneesissa kiristin satulavyötä vielä parilla reiällä ja laskin sitten jalustimet. Tarkastelin niitä hetken. Tiesin että vaikka kuinka punnertaisin, en taatusti saisi paksuissa toppahousuissani jalkaani niin korkealle, joten pidensin jalustinta. Sainkin pidentää sitä melkoisesti, kunnes en enää yltänyt ponnistamaan satulaan.
" Voi hitsi... " tuhisin harmissani ja päätin luovuttaa. Niinpä pistin jalustimet vakioreikiini ja talutin Jeren maneesin laidalle. Tuoli hädässä tunnetaan!

Kun viimein olin saanut kiivettyä huteran muovituolin päältä satulaan, annoin Jerelle pitkät ohjat ja annoin sen lämmitellä melko omaan tahtiin. Pian keräsin ohjat käteeni ja istuin satulaan hieman paremmin. Sitten aloin käännellä Jereä ihan perusvolteille ja tekemään vähän pysähdyksiä. Peruuttamaankin minä ruunaa pyysin pari kertaa jotta saisin sen kunnolla hereille.
" Tänään ei parane laiskotella poikaseni... " totesin ja painoin kantapääni napakasti ruunan kylkiin.

Tunnin aikana menimme aika perusjuttuja käynnissä ja ravissa. Lopuksi laukkasimme vielä vähän keskiympyrällä ja Jere meni todella nätisti. Vaikkakin meikäläisellä oli myötäämisessä ja rentoutumisessa hieman ongelmia paksun toppapukuni ja hytisemiseni takia. Kun viimein aloimme lopettelemaan ja annoin Jerelle pitkät ohjat, minulle tuli todella kylmä ja alkoi vähän huipata. Päätin hypätä alas selästä ja talutella Jereä jonkin aikaa.

Tallissa riisuin hikiseltä ruunalta varusteet ja hoidin sen perusteellisesti. Sitten heitin Jerelle fleeceloimen selkään ja lähdin viemään sen kamoja satulahuoneesen. Satulahuoneessa törmäsin Lynniin joka tervehti minua hymyillen. Vastasin tervehdykseen ja laitoin Jeren kamat paikoilleen.
" No mites koulutreenit sujui? " Lynn kysäisi hymyillen samalla kun kaiveli huoneen kaapeista jotain kamoja.
" Tosi hyvin. Jere on aivan maht... " lauseeni jäi kesken kun minua yhtäkkiä alkoi todenteolla pyörryttää. Huone alkoi sumentua silmissäni ja minun oli pakko istahtaa lattialle etten kaatuisi. Pian kuitenkin huone pimeni kokonaan.

" Cimilla, haloo? " kuulin äänen läpi levollisen unen ja avasin silmäni vaivalloisesti. Olin Mallaspuron sohvanurkkauksessa taas, mutta tällä kertaa olin pitkälläni sohvalla ja ympärilläni oli Lynnin lisäksi Aikku ja äitini. Katselin hölmistyneenä ympärilleni ja nousin seisomaan päätäni pidellen.
" Mitä ihmettä... ? " kuiskasin ja katsoin äitiäni hölmistyneenä.
" Kultaseni, sä pyörryit ja mä mittasin sulta kuumeen. Sulla on melkeen 40 asteen kuume! Me mennään kotiin kunhan saat kamas kerättyy ja huomenna et sit mee kouluun ja ... " äitini jatkoi selostustaan, mutta minä käännyin hölmistyneenä Lynniin päin ja hän nyökkäsi pienesti. Pyöräytin silmiäni väsyneenä äitini suuntaan ja Lynn virnisti. Hymyilin ja lähdin tottelevaisesti äidin mukaan.

" No, ei toi kääkkä mua kovin kauaa täältä pois pidä... " ajattelin virnistäen itsekseni automme takapenkillä kun Mallaspuro katosi kulman taakse.

Cimilla ja Iso-Musta-Mursu-Jere 8hm ♥

Huijui, nyt on kyllä flunssaa liikkeellä - toivottavasti siunkin kohdalla oli kyse ihan vain flunssasta ja turhasta rehkimisestä, eikä mistään vakavammasta. Hienoa nähdä, että tulet niin hyvin toimeen Jeren kanssa ja että niin hoitotoimenpiteet kuin ratsastelukin sujuu. Tarina on hieno ja käytät noin yleisestikin ottaen sujuvaa kieltä, jota on helppo ja mukava lueskella. - Lynn

[Cimilla]

Talvinen maastoretki



Juu eli kuva taas pitkästä aikaa, ja tossahan tapahtuu sellaista että, käytiin vähän maastoilemassa talvisissa maisemissa...

Cimilla ja Jere 9hm ♥

Ihanan talviset värit, nam! - Lynn

[Cimilla]

Estemursu

" Voi PRKL! " Daniel rymisteli takatalliin vihaisena tunkien kännykkäänsä verkkareidensa taskuun.
" No mitäs ny? Rakkaushuolia? " virnistin pojalle paijatessani Jeren mustaa turpaa ruunan nuokkuessa paikoillaan.
" Mrhh, oo sä ny hiljaa! " Daniel ärähti ja katosi satulahuoneeseen. Katsoin hämmentyneenä pojan perään ja suljin Jeren karsinan oven.
" Tuun kohta muru, käyn kattoo että mitä toi Daniel oikee riehuu... " kuiskasin ruunalle ja katosin satulahuoneen ovesta sisään.

" Niin siis mitä sä oikeen vaahtoot? " kysäisin jakkaran päällä istuvalta pojalta joka värkkäsi puhelimellaan ärhäkän näköisenä.
" Mmph. Ei mitää, valmentaja vaa soitti että meil onki puolen tunnin päästä harkat perhana. Ja olin menos hyppäämään Jeren kanssa pitkästä aikaa. Niin siis sori se tiuskiminen ", Daniel sanoi hieman nolona ja sipaisi tummat hiukset pois silmiltään.
" Ai, no mut eihän se ny niin iso juttu oo? " totesin kysyvästi ja poika puuskahti.
" Joo, ei ookkaan. Sitäpaitsi, voithan sä sillä hypätä, joten... " Daniel aloitti piristyen hieman.
" HETKONEN, SIIS MITÄ? " kiljaisin silmät selällään. Daniel hypähti säikähtäen taaksepäin ja katsoi minua kuin mielenvikaista.
" Öm, sanoinks mä jotai hassua? " Daniel kysyi varovasti.
" Siis saanko mä HYPÄTÄ Jerellä? " kysyin intoa puhkuen.
" Öö, enkö mä niin sanonu? " Daniel kysäisi hämmentyneenä ja kavahti jälleen taaemmas kun aloitin riemukkaan sinne tänne hyppelyn.

Satuloin Jereä kädet täristen innosta ja selittelin ruunalle aivan sekavia. Olin saanut Aikunkin siunauksen hyppäämisaikeilleni, kunhan vain Lynn tulisi valvomaan meitä maneesin laidalle ja kunhan emme hyppäisi 60cm korkeampia.
" Tää on ihan uskomatonta, oo mä en kestä, APUA! " papatin Jerelle joka nuokkui tyytyväisenä minun kiristäessä satulavyötä. Välillä ruuna kääntyi katsomaan minua kummissaan, mutta käänsi sitten päänsä jälleen käytävälle.
" Noni, nyt sä oot valmis! " totesin kun olin saanut Jerelle suitsetkin päähän ja suojat etujalkoihin. Sitten puin karsinan oven vieressä lojuneen turvaliivin päälleni ja vetäisin kypärän päähäni.
" Jippii, mennään Jere vähän hyppäämään! " hihkaisin ja talutin raukean ruunan ulos tallista.

" Ok, aloittelet ihan vaan maapuomeilla ravissa ja laukassa ja sit voit ruveta hyppää pienii esteitä. Hyvin se menee, ja muista sit myödätä hypyissä, koska jos jäät Jeren suuhun roikkumaan, se voi kieltäytyy seuraavalla kerralla... " Lynn neuvoi minua kävellessämme maneesin uraa pitkin. Nyökyttelin ymmärtäväisenä ja puhetulvan loputtua keräsin ohjia käsiini. Sitten puristin Jeren kylkiä kevyesti ja ruuna lähti keinuvaan raviin.
" Se vaikuttaa vähän vetelältä, annas kunnolla pohkeita! " Lynn ohjeisti maneesin katsomosta. Tottelin ja lisäsin Jeren ravia hieman.

Ruuna ravaili kiltisti maapuomien yli ja meni laukassa myös todella nätisti, joten suuntasin sen ravissa ensimmäiselle esteelle. Este oli pieni kavaletti, ja Jere hypähti sen yli helposti. Kavaletin jälkeen ruuna nosti reippaan laukan ja annoin sen laukata kentän ympäri uudelleen samalla kavaletille. Laukassa lähestyminen meni hieman vinoksi ja ajauduimme hieman liian lähelle estettä, mutta sen koosta johtuen Jere selvitti esteen leikiten. Puhkuin naama innosta punaisena ja siirsin ruunan raviin. Oli seuraavan esteen vuoro. Se olikin n. 60 cm ristikko, jonka senkin Jere meni ongelmitta. Viimeisenä päätimme hypätä vielä 60cm pystyn. Laukkasimme reipaassa tahdissa estettä kohti ja Jere kiihdytti vähän. Lähestyminen oli kuitenkin huono, joten Jere ponnisti liian aikaisin ja venytti loikkaansa melkoiseksi. Yllättävän ison hypyn takia en päässyt hyppyyn mukaan ja lensin ruunan kaulalle esteen jälkeen. Jere laukkasi pienen matkaa, mutta ymmärsi sitten siirtyä käyntiin ja sain kivuttua takaisin satulaan. Uusi yritys ja hiiop! Tällä kertaa Jere hyppäsi upeasti.

" Noniin, sehän meni oikein hyvin. Lähestymiset oli vähän mitä oli, mut muuten te toimitte kyllä hyvin yhdessä... " Lynn kehui kun olimme lopettelemassa.
" Joo, Jere on tosi taitava, mut mulla on kyl vielä paljon opittavaa... " naurahdin ja taputin ruunan hiestä märkää kaulaa.

Cimilla ja Jere 10hm!!


Vautsi vau, hieno hoitotarina jälleen kerran. Sukkelaa sanankäyttöä, hauskoja repliikkejä ja mukavaa kerrontaa kautta linjan. Tosi mukava päästä lueskelemaan teidän ekasta hyppykerrasta, ja sehän sujuikin hienosti! Mitä nyt muutama lähestyminen olikin vähän mitä oli, mutta hei, ei kukaan ensiyrittämällä ihan täydellisesti onnistu Sä tulet tosi hyvin toimeen Jeren kanssa, ja musta on aina kiva lueskella sun tarinoitasi touhuilemisistasi sen kanssa. - Lynn

[Cimilla]

Kirotut tilsat...

" Näin laulain työtäs tee... ! " viheltelin heilutellessani ahkeraan tahtiin talikkoa Jeren karsinassa.
" Etkö säkään oo sit hetkeäkää hiljaa? " karsinan viereen ilmestynyt Daniel virnisti ja vilkaisi kottareihin.
" Njää, se on tylsää ", totesin ykskantaan ja kohautin olkiani. Poika pyöräytti silmiään, mutta antoi asian olla ja katosi satulahuoneeseen. Pyyhkäisin hikipisaran poskeltani ja heitin viimeisest lantakikkareet kottareihin. Sitten heitin talikon sinne myös ja tartuin työntökahvoihin.
" Hii-op! " ähkäisin ja lähdin kärräämään lastia lantalaan.

Päästessäni eroon lannanluonti hommista, lähdin käppäilemään takatarhalle. Siellähän se minun kultani käyskentelikin! Kiristin kävelytahtiani ja olin pian päässyt tarhan portille. Nappasin portinpielestä Jeren riimunarun ja luikahdin aitojen ali tarhaan. Jere ja Manki käyskentelivät säyseästi hieman kauempana.
" Jeree! " kutsuin mustaa ruunaa, mutta se ei tehnyt elettäkään tullakseen lähemmäs, joten lähdin hiljaa itsekseni jupisten tarpomaan paksussa hangessa poikien luo.
" Terve pojat, mitäs te...? " jutustelin hiljaksiin riimunaru selkäni takana. Jere antoi kuitenkin ihan kiltisti kiinni, vaikka Manki jotain vähän sähläsikin siinä vieressä. Lähdin taluttamaan Jereä portille, mutta sitkeä risteytysponi seurasi meitä. Lopulta minulta paloi käämit ja käänsin Jeren ympäri. Heilautin pari kertaa riimunarua Mankin takamusta kohden, jolloin ruuna kääntyi äkisti ja laukkasi korskuen tarhan toiseen päähän. Tyytyväisenä livahdimme Jeren kanssa portista ulos ja lähdimme talliin.

Tallissa Daniel ilmestyi jälleen Jeren karsinan luo kun harjasin parhaillaan ruunan jalkoja.
" Joten, mitäs Jerellä on tänään ohjelmassa? " kysäisin nostaen Jeren toista etukaviota.
" Hmm, en mä tiiä. Ihan peruskouluharkat kai. Melko kevyet varmaa mut kumminki. Tuutko kattoo? " Daniel kysäisi silittäen mustan ruunan päätä. Päästin irti Jeren jalasta ja oikaisin selkäni miettien.
" Noo, mä varmaan putsaan Jeren harjoja ja silleen, mutta voin mä sit loppupuolella tulla kattoo ", vastasin olkiani kohauttaen ja siirryin seuraavaan jalkaan. Koputin sinnikkäästi kaviossa olevaa tilsaa kaviokoukulla, mutta se mokoma pysyi kiinni siellä kuin takiainen! Ähkäisin ja pyysin Danielia puhdistamaan kavion. Poika huokaisi ja otti kaviokoukun kädestäni. Katselin miten Daniel väänsi naama punaisena jääkokkareen irti ja nousi sitten ylös.
" Kröhöm, nyt se on hoidettu ", poika tokaisi irvistäen tuskallisesti ja ojensi minulla aivan mutkalle menneen kaviokoukun. Katsoin koukkua huvittuneena, mutta annoin asian olla. En minä sitä kumminkaan takaisin käyräksi saisi. Pitäisi pyytää Ilpolta apua myöhemmin.

Kun Daniel oli lähtenyt Jeren kanssa maneesiin koulua vääntämään, menin satulahuoneeseen. Istahdin seinän viereen mahdollisimman mukavasti ja otin Jeren harjapakin viereeni. Tartuin kumisukaan ja aloin putsata harjoja sinnikkäästi mustista karvoista ja muusta irtoliasta. Lopuksi nypin vielä Jeren jouhia metallisesta harjakammasta ja laitoin kaiken paikoilleen. Sitten muistin kaviokoukun jonka Daniel oli onnistunut suoristamaan. Kaivoin koukun pakista ja lähdin pihalle etsimään Ilpoa.
" Voi ei, mitäköhän Ilpo ja Aikku tuumaavat tästä? " puhisin itsekseni käännellessäni suoraa kavio"koukkua" käsissäni ja repesin nauruun.

Cimilla ja Jere 11hm ♥

[Cimilla]

Hanget korkeat nietokset

" Jestas tääl on paljon lunta! " totesin ihmeissäni vierelläni kävelevälle Veronicalle. Tai jos nyt metrin korkuisessa hangessa kahlaamista voi kävelyksi kutsua. Tyttö nyökkäsi ähisten ja kutsui Mankia nimeltä. Jerekin nosti turpansa lumesta ja käppäili rauhallisesti meitä kohti. Nappasin ruunan leikiten kiinni ja vilkaisin olkani yli. Kaikilla ei vain ole niin helppoa... totesin itsekseni kun Veronica selvitti tiensä Mankin luo. Juuri kun tyttö kurottautui nappaamaan ruunan riimusta kiinni, se väisti ja Vertti tupsahti naamalleen hankeen. Pidättelin vaivoin nauruani ja taapersin auttamaan tytön ylös lumesta. Itsekin hihittelevä Veronica nousi tarmokkaasti ylös ja lähti uudelleen Mankijahtiin. Tyttö saikin ruunan kiinni heti toisella yrityksellä ja antoi merkin minulle, jotta voisin avata portin. Avasin portin ja me puikkelehdimme Jeren kanssa ulos tarhasta, annoin langat perässä tulevalle Vertille ja talutin Jeren takatalliin.

Riisuin ruunalta loimen nopsaa ja otin pölyharjan käteeni. Kevyt harjaus riittäisi hyvin kun Jerellä oli jokatapauksessa ollut loimi päällä. Ruunan harjattuani silittelin sen mustaa päätä ja se hamusi sormiani hiljaa. Herkkä hetkemme oli kuitenkin hetkessä ohi kun Daniel rynnisti takatalliin.
" Mitäs ny, tuli perseen alla vai? " kysäisin hieman huvittuneena läähättävältä pojalta.
" Eei, ku valkku ilmotti just että meil on treenit ihan kohta, joten mul on vähän hoppu... " Daniel sopersi nojaten karsinan oveen.
" Jaaha selvä. Eli mä saan liikuttaa Jeren? " kysyin toiveikkaana ja hymyilin enkelimäisesti.
" Juu, kaipa sitten. Oon treenannu sil aika tiukkaan että voisitte käydä päästelees vähän höyryjä maastossa. Vetäskää vaiks kunnon hankilaukat, se tekee ruunalle hyvää... " Daniel sanoi hengitys hieman tasaisempana. Nyökkäsin innoissani ja pussasin Jereä turvalle.

Kun olin varustanut Jeren, talutin sen tallipihalle lähtövalmiina. Kiristin vain satulavyön nopsaa ja säädin jalustimia pari reikää lyhyemmiksi. Sitten keräsin energisenä paikoillaan steppailevan ruunan ohjat vasempaan käteeni ja tartuin satulaan. Väänsin toppahousuihin verhoutuneen jalkani kuin ihmeen kautta korkealla killuvaan jalustimeen ja punnersin itseni selkään. Tömähdin vahingossa vähän turhan lujaa satulaan ja Jere hätkähti pienesti. Pyysin hiljaa anteeksi ruunalta ja rapsutin sen säkää. Sitten laitoin vielä toisen jalkani jalustimeen ja annoin ruunalle ohjia. Jere lähti automaattisesti reippaaseen käyntiin ja ohjasin sen polulle, jonka tiesin vievän parille pellolle, joilla oli lupa ratsastaa. Siellä voisimme laukata oikein kunnolla, niin että lumi pöllyäisi!

Ravasimme reippaassa tempossa aurattua tietä pitkin hiljaisuuden vallitessa ympärillämme. Mikään ei liikkunut, vain pieni kylmä viima heilutti puiden lumen peittämiä oksia sillointällöin. Vedin raikasta pakkasilmaa keuhkoihini ja hymyilin. Mikään ei voita oman hoitohepan kanssa maastoilemista. Varsinkaan jos hoitoheppana nyt sattuu olemaan ihana, kiltti, reipas ja äärettömän suloinen friisiläisruuna nimeltään Jere. Siirsin ruunan käyntiin ja annoin sille vähän ohjia. Se saisi kerätä vähän voimia ennen hankilaukkaamme.

Pian suuri lumen peittämä pelto jo pilkistikin puiden takaa ja keräsin Jeren ohjat käsiini. Ruuna arvasi heti mitä tuleman piti ja alkoi ravaamaan paikoillaan malttamattomana ja pureskelemaan kuolaimia. Rauhoittelin ruunaa ja käskin sen takaisin käyntiin. Saavuimme pellonreunaan ja tarkastelin sitä hetken. Lunta oli melkein 70cm, joten siinä olisi jo Jerelle vähän haastetta kun hangen pintahan hipoi melkein ruunan vatsaa. Onneksi lumi oli kumminkin pehmeää irtolunta, ettei mitään kovettunutta jääkökköä. Niinpä kannustin ruunan käyntiin ja ylitimme pienen ojan ja sitten olimmekin pellolla. Jere asteli kuuliaisesti eteenpäin korkeassa hangessa ja odotti käskyä laukata. Istuin hieman syvemmälle satulaan, keräsin ohjia hieman ja annoin ruunalle laukka-avut. Se oli selvästi odottanu tätä ja pinkaisi järjetöntä vauhtia eteenpäin. Lumi pöllysi naamaani kun kiljuin riemusta ja annoin Jeren laukata kuin viimeistä päivää.

Korkea hanki ei ruunan menoa paljoa hidastanut ja kannustin sitä entisestään hurjempaan menoon nousemalla kevyeeseen istuntaan ja antamalla pohkeita. Jere totteli ja lisäsi vauhtia. Näkökenttäni oli jokseenkin sumentunut lumen takia, enkä juuri nähnyt mitään, joten en myöskään osannut odottaa metsän reunan tulevan niin äkkiä päin. Jere kuitenkin näki eteenpäin ja tiesi reunan lähestyvän, mutta totteli silti kiltisti apujani. Juuri ennen metsää se kuitenkin teki äkkipysähdyksen ja minä sukelsin oikopäätä hankeen. Makasin hetken naamallani lumessa kun tunsin pienen töytäisyn selässäni. Nousin istumaan pöllämystyneenä ja Jere seisoi vieressäni rauhallisena. Katselin ympärilleni ja huomasin että olimme laukanneet koko pellon aivan reunaan asti ja Jeren oli ollut pakko pysähtyä, tai olisi voinut käydä paljon huonommin. Sitäpaitsi, ei minua juurikaan sattunut, mitä nyt polveni kolautin ja siihen tulisi varmasti mustelma, mutten välittänyt vaan nousin seisomaan ja halasin viisasta hoidokkiani.
" Huhhuh, ehkä mä vähän sekosin vauhdinhurmasta... " totesin ja Jere pärskähti ja tökkäisi minua suloisesti. Repesin nauruun ja taputin ruunan kaulaa.
" Jaahas, eiköhän lähdetä kotiin vai mitä Jere? " kysäisin virnistäen ja lähdin taluttamaan ruunaa perässäni pellonlaitaa takaisinpäin.

Sekopää ja Herrasmies 12 hm <3

[Cimilla]

Iltavisiitti



" Mut äitiiii, sä et nyt ihan ymmärrä mun pointtia! " anelin äkäiseltä äidiltäni lupaa lähteä vielä käymään tallissa vaikka kello olikin jo seitsemän, enkä enää ehtisi siellä paljon mitään tekemään. Halusin vain käydä vilkaisemassa vielä Jereä, ihan vain moikkaamassa. En kai minä nyt muuten äidiltä olisi lupaa tarvinnutkaan, iso ihminen kun olen, mutta bussi lähti vartin päästä ja kukkaroni ammotti tyhjyyttään. Niinpä yritin nyt vedota tällä hetkellä ainoaan ihmiseen talossa jolla oli rahaa kukkarossa. Valitettavasti aneluni ei sujunut oikein hyvin...
" Ei, ei ja vielä kerran EI! Kello on seittemän herranjestas sentään ", äitini tiuskaisi asetellessaan astioita rivakasti kaappiin.
" Älä nyt viittii, ne sulkee tallinkin vast joskus kaheksalta, eli mulla on vielä tunti aikaa! Sitäpaitsi, käyn vaa moikkaamassa Jereä sen tarhassa ja tuun sit heti seuraavalla bussilla takasin... " anelin melkein polvillani ja katsoin äitiini niin lutuisesti kuin pystyin. Viimein hän "heltyi" ja kaivoi kukkarostaan kympin tuhisten samalla vihaisesti jotain viimeaikaisista numeroistani ja läksyistä ynnämuusta. Minä hymyilin enkelimäisesti ja nappasin rahan kouraani. Sitten vetäisin ulkovaatteet päälleni ja pyyhälsin ulos bussipysäkille.

Tallipihaan päästyäni paikka oli jo melko pimeä ja viimeisetkin hoitajat tekivät lähtöä.
" Terve Lynn! "hihkaisin nähdessäni tallin ovesta pilkistävän vaalean pään.
" Ai terve Cimilla? " Lynn vastasi hämmentyneenä. "Mitäs sä täällä, me ollaan just hakees heppoja sisälle iltaruokintaan... " tyttö jatkoi ja lähti käppäilemään tarhoille päin. Liityin tytön seuraan ja selitin tulleeni vain Jereä moikkaamaan.
" Ai hienoo, no Manki onki jo sisällä, mut Jere on yksinään siel takatarhassa, että sä voitki sit varmaa hakee sen? " Lynn hymyili ja ojensi minulle riimunarun. Nyökkäsin innoissani ja lähdin kävelemään rivakasti takatarhalle.

Puhalsin posket punaisina höyryä kylmään pakkasilmaan kun näpersin takatarhan porttia kohmeisilla sormillani. Viimein luovutin ja luikahdin aidan alta sisäpuolelle. Jere kökötti tarhan keskellä katselemassa pilvetöntä yötaivasta mitäänsanomaton ilme tummissa silmissä. Kävelin tarhan halki ruunan luo ja kutsuin sitä nimeltä. Jere käänsi päänsä ja hörähti hiljaa minut nähdessään. Se lähti kävelemään minua vastaan pää matalalla. Pysähdyin mustan ruunan eteen ja taputin sen kaulaa.
" Hyvä poika. Mitäs sä, katselit kuuta vai? " juttelin Jerelle hiljaa samalla kun räpelsin riimunarun kiinni sen riimuun. Ruuna pärskähti ja käänsi taas katseensa taivaalle. Minäkin vilkaisin ylös ja henkeni salpaantui hetkeksi. Näky oli uskomaton. Ei pilvenhattaraakaan missään, suuri valkoinen kuu möllötti kauniina ja puhtaana ja sitä ympäröi kauniisti tuikkivat tähdet. Katselin näkyä lumoutuneena ja kietaisin toisen käteni Jeren kaulan ympäri. Se tökkäisi minua hellästi turvallaan ja katsoi taas suurta kuuta hieman ihmeissään.

Siinä me sitten seisoa kökötimme. Keskellä kimaltelevaa hankea, katselemassa paljasta taivasta lumoutuneena.
" Just tässä mä voisin viettää koko loppuelämäni ", totesin Jerelle, joka käänsi tummat silmänsä minuun.

" Just tässä ja just sun kanssa... " kuiskasin.

Cimilla ja Jere 13hm <3

Oih, ihanan lämminhenkinen tarina ja supertunnelmallinen kuva! Teillä synkkaa Jeren kanssa loistavasti. - Lynn pikakuittailee