Post by Lynn on Apr 13, 2010 19:15:08 GMT 2
Hei kaikki! Tähän kyselyyn olisi suotavaa vastata, etenkin mikäli harkitsee osallistuvansa tunneille tulevaisuudessa 
Pohdiskelin tässä Mallaspuron tuntitoimintaa. Nythän mennään perinteisellä opettaja-kirjoittaa-tarinan-ja-oppilaat-kirjoittavat/piirtävät -kaavalla. Näitä tunteja tulee toki todennäköisesti olemaan jatkossakin, mutta mietiskelin vaihtoehtoa tälle.
Kaavailemani vaihtoehto kulkee nyt nimellä jatkotarinatyyli. Kertooko tämä jo riittävästi? Jos ei, lukekaa seuraava kappale, jossa selitän asian (ja jos kyllä, voitte varmaankin loikkia suoraan seuraavan kappaleen yli):
Jatkotarinatyylissä tuntitarina kirjoitetaan yhdessä. Kukin osanottaja saa oman vuoronsa, jolla kirjoittaa pätkän tunnista. Opettaja aloittaa kirjoittamalla alkupätkän, ja ensimmäiseksi arvottu / ilmoittautunut (niin, todennäköisesti vuorot menisivät arpoen tai ilmoittautumisjärjestyksessä) jatkaa tunninpitäjän pätkän jälkeen. Kukin jatko tulisi yrittää lopettaa niin, että seuraavan kirjoittajan ei tarvitsee aloittaa tyhjän päältä, vaan pätkät lopeteltaisiin niin, että siitä on helppo jatkaa. Kukin kirjoittaisi oman pätkänsä ja tarina päättyisi jälleen tunninpitäjän pätkään.
Kuulostaako hölmöltä? Miksi ihmeessä mietin tämmöistä? Miksei muka pysyteltäisi entisessä tyylissä - sehän toimii hyvin, vai?
Tiedän, tiedän, tässä tyylissä on paljon heikkouksia, eikä se välttämättä tulisi toimimaan sittenkään, vaikka miten kehiteltäisiin. Aina voi olla, että joku tunnin osallistujista vaan katoaa jonnekin eikä kirjoita omaa pätkäänsä, mutta toisaalta, niinhän tavallisten maksujenkin kanssa voi käydä. Jatkotarinatyylissä voidaan vaan hypätä yli jos jonkun pätkä venyy. Entä jos joku nyt sitten katoaakin pariksi kuukaudeksi, voiko viimeisen kappaleen jättää odottamaan...?
Ja mikä siinä perinteisessä tuntienpitotavassa nyt sitten muka tökkii? Ei oikeastaan mikään, mutta ajattelinpa heitellä ilmoille ajatusta siitä, että josko kokeiltaisiinkin jotain uutta ja omaa täällä Mallaspurossa. No jaa, kyllä mulla oli sellainenkin taka-ajatus, joka joskus vähän pyöriskellyt mielen perukoilla: kun kirjoitan tuntitarinoita, kirjoitan niitä yleensä parhaassa tapauksessa usean sivun verran ja usean tunnin ajan. Sitten, aina välillä, saan kuitenkin maksuksi selkeästi kolmen minuutin ja neljänkymmenenseitsemän sekunnin (no juu, vähän kärjistettynä) pikakuvan tai neljän ja puolen rivin tarinan.
Toinen juttu, jonka olen joskus tässä perinteisessä tavassa huomaavinani, on se, että aina tunninpitäjän tuntitarina ei vain yksinkertaisesti inspiroi minua tunnin osallistujana kehittelemään mitään hienoa maksua. Ei, en väitä, että tällä jatkotarinatyylillä aina inspiroisi jatkaa toisen tarinaa, mutta voisi sitä ainakin kokeilla.
Varmasti herää kysymys siitä pituudesta. Kuinka pitkä yhden jatkopätkän tulisi olla? Sanoisin, että tämä voisi olla jopa helpotus tuntien suhteen: ei tarvitse yrittää kyhätä maksuksi pitkänpitkää tarinaa (jonka tunninpitäjä on jo oikeastaan kertaalleen kirjoittanut ja jota sitten kenties vain kerrotaan omasta näkökulmasta), vaan riittää, että kirjoittaa yhden osuuden tunnista. Jatkopätkänhän ei tarvitse olla kilometrien mittainen, kunhan enemmän kuin muutama hassu lause.
Mitä mieltä täällä oltaisiin tuollaisesta tuntienpitotyylistä, kannattaisiko kokeilla? Parannusehdotuksia tai kokonaan uusia ehdotuksia saa myös heitellä.
Ja sanottakoon siis, että nämä niinsanotut perinteiset tunnit eivät katoaisi mihinkään, vaan jatkotarinatyyli tulisi näiden rinnalle. Ehkä sitten joskus, jos jatkistyyli saisi hurjaa suosiota... mutta mikäli ne eivät saa suosiota juuri lainkaan, niin sitten palattaisiin takaisin perinteisempään muottiin.
Pohdiskelin tässä Mallaspuron tuntitoimintaa. Nythän mennään perinteisellä opettaja-kirjoittaa-tarinan-ja-oppilaat-kirjoittavat/piirtävät -kaavalla. Näitä tunteja tulee toki todennäköisesti olemaan jatkossakin, mutta mietiskelin vaihtoehtoa tälle.
Kaavailemani vaihtoehto kulkee nyt nimellä jatkotarinatyyli. Kertooko tämä jo riittävästi? Jos ei, lukekaa seuraava kappale, jossa selitän asian (ja jos kyllä, voitte varmaankin loikkia suoraan seuraavan kappaleen yli):
Jatkotarinatyylissä tuntitarina kirjoitetaan yhdessä. Kukin osanottaja saa oman vuoronsa, jolla kirjoittaa pätkän tunnista. Opettaja aloittaa kirjoittamalla alkupätkän, ja ensimmäiseksi arvottu / ilmoittautunut (niin, todennäköisesti vuorot menisivät arpoen tai ilmoittautumisjärjestyksessä) jatkaa tunninpitäjän pätkän jälkeen. Kukin jatko tulisi yrittää lopettaa niin, että seuraavan kirjoittajan ei tarvitsee aloittaa tyhjän päältä, vaan pätkät lopeteltaisiin niin, että siitä on helppo jatkaa. Kukin kirjoittaisi oman pätkänsä ja tarina päättyisi jälleen tunninpitäjän pätkään.
Kuulostaako hölmöltä? Miksi ihmeessä mietin tämmöistä? Miksei muka pysyteltäisi entisessä tyylissä - sehän toimii hyvin, vai?
Tiedän, tiedän, tässä tyylissä on paljon heikkouksia, eikä se välttämättä tulisi toimimaan sittenkään, vaikka miten kehiteltäisiin. Aina voi olla, että joku tunnin osallistujista vaan katoaa jonnekin eikä kirjoita omaa pätkäänsä, mutta toisaalta, niinhän tavallisten maksujenkin kanssa voi käydä. Jatkotarinatyylissä voidaan vaan hypätä yli jos jonkun pätkä venyy. Entä jos joku nyt sitten katoaakin pariksi kuukaudeksi, voiko viimeisen kappaleen jättää odottamaan...?
Ja mikä siinä perinteisessä tuntienpitotavassa nyt sitten muka tökkii? Ei oikeastaan mikään, mutta ajattelinpa heitellä ilmoille ajatusta siitä, että josko kokeiltaisiinkin jotain uutta ja omaa täällä Mallaspurossa. No jaa, kyllä mulla oli sellainenkin taka-ajatus, joka joskus vähän pyöriskellyt mielen perukoilla: kun kirjoitan tuntitarinoita, kirjoitan niitä yleensä parhaassa tapauksessa usean sivun verran ja usean tunnin ajan. Sitten, aina välillä, saan kuitenkin maksuksi selkeästi kolmen minuutin ja neljänkymmenenseitsemän sekunnin (no juu, vähän kärjistettynä) pikakuvan tai neljän ja puolen rivin tarinan.
Toinen juttu, jonka olen joskus tässä perinteisessä tavassa huomaavinani, on se, että aina tunninpitäjän tuntitarina ei vain yksinkertaisesti inspiroi minua tunnin osallistujana kehittelemään mitään hienoa maksua. Ei, en väitä, että tällä jatkotarinatyylillä aina inspiroisi jatkaa toisen tarinaa, mutta voisi sitä ainakin kokeilla.
Varmasti herää kysymys siitä pituudesta. Kuinka pitkä yhden jatkopätkän tulisi olla? Sanoisin, että tämä voisi olla jopa helpotus tuntien suhteen: ei tarvitse yrittää kyhätä maksuksi pitkänpitkää tarinaa (jonka tunninpitäjä on jo oikeastaan kertaalleen kirjoittanut ja jota sitten kenties vain kerrotaan omasta näkökulmasta), vaan riittää, että kirjoittaa yhden osuuden tunnista. Jatkopätkänhän ei tarvitse olla kilometrien mittainen, kunhan enemmän kuin muutama hassu lause.
Mitä mieltä täällä oltaisiin tuollaisesta tuntienpitotyylistä, kannattaisiko kokeilla? Parannusehdotuksia tai kokonaan uusia ehdotuksia saa myös heitellä.
Ja sanottakoon siis, että nämä niinsanotut perinteiset tunnit eivät katoaisi mihinkään, vaan jatkotarinatyyli tulisi näiden rinnalle. Ehkä sitten joskus, jos jatkistyyli saisi hurjaa suosiota... mutta mikäli ne eivät saa suosiota juuri lainkaan, niin sitten palattaisiin takaisin perinteisempään muottiin.
