Ronjan hoitopäiväkirja

[Kiki]

Vähän erilaista tarinaa päätin tehdä, ei kyllä ole aiemman veroista. Mutta kumminkin:

5.6.2011/RONJA, TAAS!

Läimäyttelin hyttysiä ympäriltäni samalla kun etenin Mallaspuron tallirakennusta kohti. Eilen näkemäni Santeri tuli hilpeänä vastaan.
"Moi!" Santeri huikkasi.
"No moro. Mä aattelinkin..." sanoin ja pamautin yhden itikan viiden metrin päähän, josta se hoippui juopuneen näköisenä koivikkoon.
"...just tulla kattomaan missä te ootte", jatkoin ja pysähdyin Santerin eteen.
"Mites on menny?"
"Ihan normaalistihan tässä", vastasin ja nykäisin pojan mukaani tallia kohti. Tallinoven edessä seisoivat Lynn, Daniel, Rudi ja Aikku.
"Kiki comes!" Dani kuulutti muille.
"Jeah. Muistitteko mainoslausetta?!" naurahdin ja asetuin joukon reunalle. Rudi pysyi hiljaa.
"Tyypillistä sua", Santeri lausahti.
"Ehdottomasti", Dani jatkoi.
"Jaha, taas joku joka ei arvosta mua!" tiuskaisin läpällä.
"Kuka niin on sanonu?" Lynn kysyi.
"Mainoslause otettiin käyttöön", Santeri kertoi ja tuuppasi Lynniä.
"Ahaa, mä osaan sittenkin keksiä!" tuumin.
"Voi hyvä luoja, etkö sä jo vois olla hiljaa?" Dani voivotteli, mutta Lynn tuuppasi käden pojan suulle ja sanoi kuuluvasti.
"Älä käyttäydy kun päiväkotilainen. Et vai ite puhu?"
"Äh..." Dani huokaisi ja Lynn hymyili voitonriemuisena.
"Okei. Mä meen nyt kattomaan Ronjaa", heilutin kättäni ja etsin ovenkahvan. Rudi katseli väliinpitämättömänä, ennenkuin lähti Aikun kanssa päärakennukselle.

Ronja hörisi. Suloinen islanninhevosen pää kurkistaa oven yli.
"Kaveri! I miss you!" puhun ja halaan Ronjaa. Kesä tuntuu nahoissa ja olen hitusen kauniimpikin, jee! Mulla kävi kyllä epäonneakin, Tomi muuttaa muuhun maahan, joten yritän pysytellä sinkkuna. Kyllä joku mut nappaa, mä tiedän sen. Mutta Lynn eikä muut muistakaan, vaikka mainitsin asiasta eilen.
"No, tuu puomille. Sä saat ruohoa sitten", sanon ja heitän riimunnarun olalleni. Tamma jyskyttää karsinan ovea. Avaan sen ja talutan Ronjan ulos.

Ulkona otan harjat. Lynn seisoskelee tylsistyneenä puomilla.
"Hei haluaisitko auttaa?" kysäisen.
"Joo! Tai... voin mä. Ronjaa en ookaan harjannu ikuisuuksiin", Lynn piristyy. Me otetaan harjat, enkä mä viitsi sitoa kultaponiani. Se on niin paras.
"Mitäs sä aiot tehä kesällä?" Lynn kysyy. Ai, joku muisti.
"Jotain kivaa" tuumin.
"Ainakin mä vietän mahdollisimman paljon aikaa tallilla", hymyilen ja taputan Ronjaa.
"Onko sulla kokemusta varsoista?" kysyn.
"Miten niin? Ai tuleeko...?"
"Joo, mulle tulee arabivarsa Latun tallin tammasta. Ihanaahan se on", vihjailen.
"Onnee", Lynn hihkuu.
"Sä saat sitten nähä sen", vannotan.
"Ok!" Lynn sanoo ja alkaa udella lisää.

Ronja raastaa ruohoa suuhunsa. Se on niin hyvää? Makaan tamman selän päällä ja mietin elämää, onnea.
"Mulla on sut, Ronja", sanon. Ronja ei lämpene ajatukselle, että joku poika vie mua taas.
"Se riittää. Ja jos joku tulee, mä en laiminlyö sua. Vai oonko laiminlyönyt kun Tomi oli?" Ronja pärskähtää ja ravistaa harjaansa.
"En, niin."
"Muuten Ronja, haluaisitko sä tietää mun perheestä? Mulla on kolme siskoa, Essi, Katri ja Henna. Henna on kaikkein hevosrakkain niistä kolmesta", kerron ja kiedon käteni tamman kaulan ympäri. Rakas tamma. Ihana, tärkeä Ronja.

Vein Ronjan laitumelle ja lähdin maleksimaan muiden tallityyppien seurassa. Oli hauskaa, kun aika kului nopeasti. Vitsailimme ja puhuimme, ja lopulta olin ihan uuvuksissa, kun menin tervehtimään Ronjaa.
"Muuten Kiki, ketkä on sun lempihevoses täältä?" Lynn kysäisi aidalta.
"Ronja ja Indi. Ronja tietysti, ja-" aloitin.
"Indi?" Lynn ihmetteli.
"Se on niin ihanan värinen ja kiva. Mutta tää- on paras", selitin ja suukotin Ronjaa otsalle.
"Niin, sä oot", myhäilin. Lynn oli jo häipynyt. Kiedoin käteni laitumella olevan tamman kaulan ympäri.
"Hypättäiskö tänään?" tiedustelin. Ronja hörisi. Eli selvä.

Kasasin kaksi ristikkoa ja yhden pystyn kentälle. Seisautin pienen tamman ja hyppäsin satulaan. Siru näkyi tulevan Gislin kanssa tänne.
"Siru! Moi!" huikkasin. Siru oli eilen apulaisena kanssani.
"Moi! Mahtuisko sinne?" tyttö ehdotti.
"Tottakai", nyökytin. Siru talutti ruunansa kaartoon ja hyppäsi satulaan.
"Okei, tehdään samaa juttua", Siru päätti. Yksimielisesti lähdimme alkuveryttelyyn.

Veryttelimme ja hyppäsimme. Ronja meni tosi hyvin. Se hyppi ja pomppi. Parit pukit tuli, mutta en tippunut. Gisli meni hyvin, rauhallisesti, ehkä vähän liiankin, sillä kerran tuli kielto kun poni yhtäkkiä hidasti ennen estettä. Siru ratsasti taidokkaasti.
Itselläni tippui puomi kerran, kun Gisli laukkasi ympäri kenttää ja hidastin. Muuten meni mukavasti.

Tunnin päätyttyä veimme ponit talliin syömään.
"Ronja, Ronja, ihana hypätä", kehuin ja taputtelin issikkaa. Ronja hörisi. Riisuin suitset ja satulan. Sitten harjasin. Lähdimme juttelemaan Lynnin kanssa.

Lopuksi hevoset pääsivät laitumelle.
"Ihana Ronja", sanoin, ja aloin vaihtaa sanaa muiden kanssa.

Kiki & Ronja 6HM

[hennie]

Olin nyt siis saanut unelmoimani paikan Ronjan kakkoshoitajaksi. Tämä ajatus pyöri mielessäni koko bussimatkan kuunnellessani jotain merkityksetöntä poppia iPodistani. Minua jännitti, jännitti niin vietävän paljon etten edes meinannut pysyä paikallani. Toivottavasti Ronjan ensimmäinen hoitaja, Kiki saisi minusta mahdollisemman hyvän vaikutelman eikä pitäisi minua minään pikkuteininä, joka tulee ja yrittää varastaa hänen hoitoponinsa… Voi ei, tuo ajatus ei edes tullut mieleenikään. Ei hitto.

Hyppäsin bussista ulos suoraan kahden vesilätäkön väliin. Koitin tasapainoilla niiden väleistä takaisin kuivalle maalle aika mauttomilla, seeprakuvioisilla kangaskengilläni, jotka olivat nähneet jo paljon tallielämää tässä vuoden aikana ja niiltä ne myös näyttivät. Kävelin parin koivun siimekseen aika leveälle soratielle. Kaukana näin tallin silhuetin ja ajattelin, että pian alkaisi uusi taipaleeni Ronjan kanssa. Rivensin askeleitani huomatessani olevani hieman myöhässä suunnittelemastani aikataulusta. Tallireppu keikkui olkapäälläni rasittavasti, ja kohensin sen asentoa pienellä kädenheilautuksella. Nyt näin jo ensimmäiset tarhat ja niissä muutamia kaviokkaita. Yritin tiirailla, näkyisikö Ronjaa missään, mutta islanninhevostammaa ei näkynyt vilaukseltakaan. Etsisin sen rantatarhan vielä jostain, missä se kuulemma vietti päivänsä. Astelin tallipihaan ja katselin vielä kerran ympärilleni, ennen kuin päätin rohkaistua ja kipaista käymään tallissa. Karsinat oivat tyhjät, kaikki hevoset olivat vissiin ulkona. Kuulin vain tasaista sienen sutinaa, eli jonkun piti pestä satulaa tai suitsia satulahuoneessa. Kipitin kuin eksynyt koiranpentu ensiksi keskelle tallikäytävää – tässä välissä tarkastelin ympärilleni hädissäni etsien satulahuonetta – ja jatkoin pian matkaani äkättyäni oven, joka oli tietysti juuri sisäänkäynnin vieressä, ja jonka ohi olin juuri kävellyt. Naurahdin itselleni ja käännähdin takaisinpäin.

Mystinen satulanpesijä oli paljastunut itse Lynniksi. Hän selitteli ilmeisen innoissaan minulle muutamat tallin säännöt, ja lopulta tarjouduin putsaamaan joitain varusteita jos niitä oli vielä jäljellä. Pian Lynn kertoikin pilke silmäkulmassaan, että juuri minun apuani hän olikin ajanut takaa. Näytin kuulemma niin kiltiltä, että olin helposti taivuteltavissa työhön. Naurahdin sarkastisesti ja kerroin, etten oli niin kiltti miltä näytän. Putsattuani Ronjan satulan ja suitset – ja myöskin koottuani suitset kerran väärin hermostuksissani ja sen jälkeen seliteltyäni aikani, etten ole mitenkään kokematon varusteiden kanssa – olin viimein valmis. Olin päättänyt, että tänään vain yrittäisin hieman tutustua tuohon kauniiseen islantilaistammaan, eli selkään ei ollut vielä asiaa.

Kökötin tarhan portilla kauniin punainen riimunnaru ja riimu kädessäni. Katselin kaunista rantanäkymää.
”Tästä pitäis saada kuva…”, totesin. Muut hevoset oltiin haettu jo sisään, mutta minulle oltiin jätetty Ronja. Sitä ei kuulemma haitannut, oliko se hetkisen yksin tarhassa vai ei. Äkkiä kuulin pikkukavioiden tasaista kopsetta, ja sitten näin vihdoinkin odottamani; kaunis Ronja laukkasi rauhallisesti parin puun takaa kohti minua. Pian se kuitenkin hidasti ja jäi mutustelemaan pari ruohotupsua. Hah, tässä kohtaa sen pitäisi nostaa päätään, hirnahtaa villisti, tulla luokseni ja puhaltaa käteeni hellästi ja painaa päänsä syliini jos puhuttaisiin hevoskirjoista. Mutta ei, tämä oli sitä oikeaa tallielämää ja jouduin rämpimään kostean ruohikon läpi tamman luokse.
”Terve, poni”, puhelin sille, kun koitin saada sen päätä ylös heinikosta. Eihän Ronja minusta paljoa välittänyt, vilkaisi vain välinpitämättömästi ja painoi päänsä takaisin ruohikkoon. Annoin sen haistella kättäni hetken, ja silitin sitä sen jälkeen kaulalta, kuin lupaa kysyen saisiko siihen koskea. Ronjan katse ei värähtänytkään, se vain katseli minua lempeästi ja huiskaisi pari kärpästä tiehensä. Suloinenhan se oli. Pian lähdimme hiljalleen käppäilemään talliin. Eihän tässä mikään kiire ollut.

”Kukas sä oikein olet?”
Hätkähdin, kun olin päässyt pölyharjaan asti harjatessani erittäin rauhalliseksi ja mukavaksi paljastunutta Ronjaa. Pitäisi vielä selvittää häntä ja harja, sen jälkeen olisin valmis. Huiskautin vielä pari pölyistä kohtaa ponista, taputin sitä kaulalle ja mumisin sille jotain määrittämätöntä. Katselin vasta sitten karsinan ovelle.
”Jaa moi”, vastasin pöllämystyneenä tuolle vieraannäköiselle pojalle, jota en ollut ikinä nähnytkään.
”Terve”, vastasi hän ja katseli minua uteliaasti, tosin niin miten uutta hoitajaa kuuluukin katsella – ei sentään kuvitella liikoja…
”Mikäs sun nimi siis oli? En oo vissiin ennen nähny sua täällä.”
Silloin Ronja päätti saaneensa tarpeeksi epähuomiossa olemisesta, ja se tökkäsi minua voimalla selkään.
”Joo tota…”, ehdin aloittaa ja sen jälkeen vaan mölähdin jotain, kun paiskauduin hieman eteenpäin. Se sai räkätyksen kuulumaan tallikäytävältä. Sydämetöntä, ajattelin sarkastisesti.
”Joo, saat varmaan musta aika hyvän ensivaikutelman”, itsekin hihitin. ”Mutta mun nimi on siis Hennie.”
”Jaha, mä oon Santeri”
Siitä poika lähti lampsimaan poispäin. No siinäpä oli ”vahingoniloinen” ilmestys.
Jatkoin Ronjan hoitamista selvittämällä ensiksi sen hännän. Se suorastaan soljui harjan läpi. Harjan kanssa riittikin enemmän puuhaa – Ronja oli ilmeisesti saanut kuningasidean hypätä johonkin takiaispuskaan tai jotain.

Lynn ehdotti, että lähtisin syöttelemään Ronjaa pihalle. Se saisi toimia ruohonleikkurina ylikasvaneelle ruoholle. Siinä sitten istuskelin ja katselin Ronjan turvan jatkuvaa toimintaa sen napsiessa ruohoa suihinsa. Sen herasilmät säihkyivät kauniisti ilta-auringon luodessa säteitään meihin päin. Huokaisin ja painoin hetkeksi silmäni kiinni. Tämä se on elämää olla kesällä tallilla uuden ihanan ponin kanssa…
”Hui helkkari!”, pääsi suustani – olin epähuomiossa nuokkunut muutaman minuutin, heeh.. - kun Ronja nosti äkillisesti päätään ja katsoi tutisevaan puuhun. Läheisen koivun oksalla istui varis.
”Krääääh!”, se vastasi ja katseli meitä kahta uhmakkaasti. Ronja alkoi stepata paikoillaan, kun Santeri syöksyi tallista luuta kädessään vimmatusti heiluen variksen suuntaan.
”Saakelin hihhulivaris”, se puhisi, kun varis oli lentänyt pois.
”Se on täällä joka päivä, tutisuttaa tuota samaa puuta ja rääkyy kuin viimeistä päivää”, poika selitti.
”Se oli pelottavaa”, huokaisin muka teatraalisesti ja aloin äkkiä nauraa räkättää, kun huomasin miten hullunkuriselta Santeri näytti luuta kädessään keskellä tallipihaa.
”Sä näytät niin pöljältä siellä”, pyrskähtelin nauruni lomasta.
”No hei, vähän kunnioitusta”, Santeri valitti.
Pian tämän jälkeen talutin Ronjan talliin, kun iltaheiniä alettiin jakamaan. Itse päätin häippäistä kotiin.
”Heippa!”, huikkasin vielä ovelta niille ketkä vielä olivat tallissa ja lähdin hiljalleen löntystämään takaisin bussipysäkille. Ensimmäinen hoitokertani oli sujunut paremmin mitä olin kuvitellut.

Jooh, toi loppu nyt vähän pissii muttaa…


Vautsi vau, tosi mallikas aloitus hoitajan taipaleellesi! Olipas piristävää päästä lukemaan näin mittava tarina heti kotiinpääsijäisiksi. Käytät sujuvaa kieltä ja tarinasi sisältää paljon hienoa kuvailua sekä tallitunnelmaa. Aivan erityisesti ihastutti tarhastahakukohta - niinpä niin, ei se hevosten kanssa touhuaminen valitettavasti aina mene kuin kirjoissa. Todellinen talliarki on asia aivan erikseen. Tarinasta huokuva kesäfiilis saa myös kiitosta.

Tervetuloa hoitajaksi! Ja ai niin, Kiki on lopettanut Ronjan hoitamisen, joten olet tamman ainoa hoitaja. - Lynn

[hennie]

... eli tosiaan, huomasin vasta nyt että olen hieman laiminlyönyt uutta hoitajantitteliäni (mmh, ja vielä sittenkin ykköshoitajana ,anteeksi muuten mokani ), kun olen vain niska limassa etsinyt omalle tallinalulle koodaajaa ja jotain muuta vain säätänyt.. Nojaa, nyt on kuitenkin taas hetki aikaa raapustella jotain (:

---

Kotona katsahdin ulos ikkunasta heti kun olin herännyt. Jess, aurinko paistoi vihdoinkin ja lämpötilakin oli noussut taas tuttuun hieman yli kahteenkymmeneen asteeseen. Muistelin kauhulla paria edellistä päivää, milloin sadetta oli vihmonut kuin esterin pers
.. siis ahterista, anteeksi ilmaus. Hyppelehdin erityisen epäilyttävän näköisenä ulos (minua verhosi vain alushousut ja suuri t-paita, millä olin nukkunut) kohti autotallia, jossa tallivaatteitani säilytettiin. Kauhukseni huomasin toisella pihalla naapurin sedän, joka katseli minua kummastuneena. Pinkaisin juoksuun ja salamannopeasti olinkin jo vetänyt autotallin oven kiinni. Nakersin samalla näkkäriä, kun koitin vetää räsyisiä capreja jalkaani.
"Perhana!", huudahdin suu täynnä, kun loput leivänkäntystä tippuivat lattialle. Näin alkoi siis tämäkin aamu...

"Hennie hoi!", Lynn huusi kun saavuin juoksujalkaa tallin pihalle. Katsoin häntä odottavasti, kuvittelin jo itseni ratsastamassa kentällä Ronjalla ja-
"Ronjan karsina on vielä siivoamatta"
Pöh. Lupasin kuitenkin siivota karsinan. Nooh, kunto kasvaa. Vaihdoin vielä pari sanaa Lynnin kanssa, ennenkuin kiiruhdin talliin talikko ojossa. Selvästi pehmentynyt tallinomistaja huusi kuitenkin perääni, että minulla on lupa liikuttaa Ronja tänään, kun ei ole tunteja. Ah, tästä päivästä tulisi lähes täydellinen.

Kun olin hikoillut karsinan kimpussa aikani ja putsannut vielä ruokakupin ja vesiautomaatin, lähdin satulahuoneeseen vilkaisten vielä kerran lopputulosta. Ihan ok:han siitä tuli, ajattelin. Päästyäni satulahuoneeseen, vaihdoin ruudulliset juuri uudet ratsastushousut päälleni ja vedin ratsastussukat ja -kengät jalkaani. Nappasin Ronjan riimun ja narun matkaani ja lähdin rantatarhaa kohti. Tarhalla tarhailijat kököttivät ryhmässä jossakin tarhan toisella laidalla. Koitin epätoivoisesti viheltää Ronjaa luokseni, mutta ne pölvästit katselivat minua vain hieman säälivän näköisinä ja jatkoivat syömistään. Lähdin polvenpituiseen ruohikkoon kahlailemaan ja jäin tasan keskelle suhteellisen isoa tarhaa. Nyt Ronja vasta huomasi, että mahdollisesti sitä oltaisiin tultu hakemaan. Vastahakoisesti se käänsi persustaan ja tuli luokseni heinätupsu suustaan törröttäen. Tervehdin tammaa pikaisesti halauksella ja talutin sen portille. Livahdimme nopeasti aidan ulkopuolelle, ja siitä lönköttelimme talliin pikkuhiljaa.

Satula narisi, kun nostin sen ponin selkään. Ronja katseli minua tutkivasti, muttei näyttänyt olevan moksiskaan siitä, että olimme lähdössä kuluttamaan sen suunnatonta heinämahaa. Kiristin satulavyötä ähkien ensimmäiseen reikään samalla epätoivoisesti katsoen painanteita neljännen reiän kohdalla, jossa vyö oli ilmeisesti joskus ollutkin.
"Mä toivon, ettet sä pullisele senkin läski", totesin ykskantaan, kun olin saanut satulavyön kiinni. Vielä suitset, ja sen jälkeen olimme valmiita lähtemään. Painoin vielä kypärän päähäni samalla, kun kävelimme kentälle. Kenttä näytti erityisen kutsuvalta, kun pöllyämistä ehkäisevät sadettajat olivat saaneet sen hieman kosteaksi. Hiekka painui jalkojemme alla, kun astelimme keskelle kenttää. Sain kiristettyä satulavyötä kaksi reikää, mikä tuntui jo ennätykseltä. Sen jälkeen nousin selkään, ja ratsastuskerta julisti itsensä alkaneeksi. Ronjan käynti tuntui heti mukavalta, kun pääsimme liikkeelle. Aurinko hävisi pilven taakse, joka sai oloni heti hieman viilentymään. Keräsin ohjat, ja käynnissä teimme vielä hieman pysähdyksiä ja muutaman ympyrän. Ronja tuntui halukkaalta hieman nopeampaan menoon, ja pian löysinkin itseni istuamasta ihanan töltin tahdissa.
"Heei, eikö me voitais kokeilla vähän raviakin?", kysyin hymyillen suloiselta ponilta. Siirryimme hetkeksi käyntiin ja kokeilimme uudelleen ravia. Tällä kertaa se onnistui, ja Ronja viiletti allani hieman nopeampaa tahtia. Hidastin sitä vähän tekemällä lukuisia ympyröitä, puolipidätteitäkin, ja pian ravi tuntuikin jo miellyttävämmältä. Teimme muutamia siirtymiä ja jostakin kummasta päähänpistosta halusin kokeilla myös ravipohkeenväistöä. Ensiksi Ronja palasi laiskuuksissaan itsepäisesti takaisin uralle, kun kehoitin sitä pohkeenväistöön, mutta hetken aikaa suostuteltuani se meni kaula kauniisti kaarella terhakasti jalat vilistäen väistön kuin väistön. Pienen hengäshdystauon jälkeen kokeilimme vielä laukkaa. Ronja nosti laukan ponimaisesti hieman ponnahtaen. Laukka oli kuitenkin väärä, mutta poni vaihtoi sen itsestään oikeaan.
"Oho, oot vähän osaavampi mitä luulin, vai oliko se vaan sattumaa?", naurahdin ponille. Teimme pääty-ympyröitä ja muutaman kahdeksikon laukassa. Ronja taipui hyvin, ja olin yllättynyt sen taidoista, eihän se ihan mikä tahansa puskaponi ollut. Tamma alkoi kuitenkin jo väsyä tällaisessa kuumuudessa, ja annoin sen siirtyä takaisin raviin, jossa teimme loppuverkat. Ronjan ryntäillä helmeili hiki, ja suupielissä oli hieman vaahtoa.
Sitä se lämpö tekee, mietiskelin silittäessäni ihanan hoitoponini kaulaa. Ronjakin vaikutti tyytyväiseltä.

Tallissa huuhtelin Ronjan selän ja jalat haalealla vedellä.
"Älä jaksa", nuhtelin ponia sen kiusatessa minua hyppelehtimällä aina pois veden alta. Pian jouduin pyytämään jotain toista hoitajaa pitämään pöhköstä tammasta kiinni, kun suihkuttelin hiet pois. Kuivailin sitä hetken hikiviilalla, ja sen jälkeen vein sen takaisin ulos. Ronja ravasi iloisesti hirnahtaen kavereidensa luo ensiksi piehtaroituaan nautiskellen. Sen karva oli jo melkein kuivunut auringossa. Se katsoi vielä muiden luota minua uteliaasti, ehkä vähän hellästikin, ja huomasin miten sen sieraimet värisivät suloisesti. Hörisikö se minulle...?

[hennie]

Huhheijjaa, kyllä tämä koulu viekin taas paljon aikaa. Nyt taas ehdin vasta kirjoitella hoitokertani muistiin näin päiväirjan merkeissä. Minä ja Ronja olemme jo tällä aikavälillä ehtineet hieman tutustua, mutta vielä paljon on tavoiteltavana (:

Koululaukku painoi oikeasti kuin synti, vaikken mikään järin uskonnollinen olekaan - jos tuo sanonta edes mihinkään uskomuksiin perustuukaan. No, kuitenkin kävelin kamalassa liejussa tallipihan poikki suoraan satulahuoneeseen. Moikkasin paria hoitajaa ohimennen, ja hävisin pian kaapeille vaihtamaan vaatteitani. Kaivellessani sikin sokin olevaa kaappiani heitin kaihoisasti takaisin kesäshortsini, mitkä osuivat käteeni. Voi, tulipas taas ikävä kesää. Vielä muutama viikko sitten aurinko paistoi täydeltä terältä, lämpöasteita oli reilusti yli 20... Ja mitä nyt? Vettä sataa päivittäin ja asteita on enää sellaiset viisitoista. Minne kesä meni?

Ronja seisoi paikallaan keskellä tarhaa. Se katseli minua tylsistyneen näköisenä ja jatkoi jo pitkään jatkunutta möllötystään.
"Tuletuletuletule...", maanittelin ponia.
"Saatko sä sen sieltä?", Santeri kysyi mennessään ohi erittäin veemäinen ilme naamallaan.
"Musta tulee kuule vielä hevoskuiskaaja, joten enköhän pärjää", uhosin takaisin ja virnistelin tyhmän näköisesti. Santeri jäi kiinnostuneena aidalle katselemaan onnistumistani. Vihdoin Ronja jaksoi liikauttaa persaustaan vähän, ja tuuletin iloissani.
"Sieltä se tulee...", kuiskasin Santerille. Ja eikun ohi vain.
Santeri räjähti nauramaan. "Hyvin edistyt!", hän huikkasi ja jatkoi pian matkaansa jonkun silmäteränsä luo.
"Höh", mutisin kun jouduin taas kerran kävelemään muutaman metrin, tarraamaan Ronjan riimusta kiinni ja suorastaan raahaamaan sen perässäni talliin. Mmh, olisi ehkä aika tehdä niitä luottamusharjoituksia...

Takkuinen häntä liehui ilmassa, herasilmät pälyilivät minua ilmeisen epäilevästi kentän toiselta laidalta. Otsatukka oli taas kerran täynnä niitä helkatin takiaisia.
Tästä kaikesta huolimatta Ronja oli mielestäni niin kaunis, kaunein poni mitä olin ikinä nähnyt. Heti kun olin päästänyt Ronjan vapaaksi, se oli lähtenyt kirmaamaan ympäri kenttää pierupukein saateltuna. Nyt se oli viimein rauhoittunut. Lähestyin sitä varovaisesti riimunnaru toisessa kädessäni. Pian sain kiinni ponin riimusta ja kytkin riimunnarun takaisin paikalleen.
"Noni koira, tuu sitte", lepertelin Ronjalle.
Päästin riimunnarun löysälle ja menin noin 2 metriä Ronjan edelle. Se syöppö meinasi heti lähteä syömään kentän reunoille luullessaan olevansa vapaa. Pysähdyin ja tein narulla aaltoilevia liikkeitä. Ronja katseli minuq kummastuneesti mutta totteli kuitenkin. Pian tehtävä alkoi sujua; mutkittelin ympäri kenttää, Ronja seurasi. Peruutin, Ronja teki samoin. Pian päästin sen kokonaan irti ja lähdin kävelemään. Ronja seurasi perässä korvat ystävällisesti hörössä. Lähdin juoksemaan, Ronja ravasi perässä. Mieleeni muistuivat erään laulun sanat. Minusta tuntui juuri siltä, mistä laulettiin.

[glow=blue,2,300]Wanna jump up
push me high to the sky
I found you, I found you...[/glow]

Sillä hetkellä Ronja tuntui niin rakkaalta. Pian pysähdyin. Ronja tuli vierelleni ja tökkäisi minua.
"No mennään talliin", puhuin kimeästi matkien Ronjan ilmettä "tää on ihan tyhmää".
Nousin kuitenkin vielä Ronjan selkään, kumarruin sen kaulalle, kiedoin kädet yhteen. Siinä me olimme, tulevan sateen tuoksussa. Ilman mitään muuta. Vain me.
"Ronja hei", aloitin. "mä oikeesti välitän susta, rakas."

Joo, tällanen nyyhkyraksuihkupoksu - tarina nyt sitten tuli , vasten mun periaatteita

[hennie]

Tässä vain tällainen pieni elollisesta elämästä tuleva ilmoitus Kone on ollut rikki jo piitkään, netti on pätkinyt miten sattuu jne., mutta nyt se on korjattu :3 Tulen taas kirjoittelemaan joku päivä.

[hennie]

Kirpeä pakkasaamu valkesi seisoessani yhdeksän aikaan aamulla bussipysäkillä. Kirosin mielessäni Mallaspuroon menevien bussien aikatauluja; busseja meni vain kerran parissa tunnissa sinne korpeen. No, olihan se sen arvoista. Yleisesti korvessa sijaitsevat tallit ovat mooonta kertaa mukavempia ja rennompia paikkoja kuin kaupunkilaistallit, missä yhdellä tallin asukilla on keskimäärin 36 hoitajaa, hevoset ovat jatkuvasti stressaantuneita kokoaikaisesta melusta ja vilskeestä jnejne. Mutta toisaalta, mistä minä tiedän mitään kaikista kaupunkilaistalleista, kun olen käynyt tsekkaamassa vain muutaman sellaisen paikan? Ehkäpä olen vain kyyninen tai yleistävä luonne...?

Bussi meinasi huristaa ohi pähkäillessäni niinkin tärkeää asiaa kuin maalaistallien ja kaupunkilaistallien erot. Paniikissa hypähdin ylös penkiltä ja huidoin bussia pysähtymään - nyt ei todellakaan ollut bussista myöhästymisen aika. Onneksi bussi kuitenkin pysähtyi, ja selviydyin tällä kertaa vain bussikuskin nyrpeällä katseella - ensi kerralla pitäisi olla tarkempi. Sisällä linkkarissa lösähtäessäni penkille, kuulin ylipirteiden joululaulujen soivan kuskin radiosta. Minusta tuntui, että otsassani sykki suoni ja näytin muutenkin niin ärsyyntyneeltä kuin voisin vain olla. Olin kuullut joululauluja ihan tarpeeksi tältä vuodelta! Noh, sijaistoiminta räjähtämiselle toimii aina; aloin kuumeisesti kaivamaan tallilaukkuani etsien Ronjan joululahjaa - minusta todellakin tuntui että se ei enää olisi hengissä...

Nämä mulle liiankin yleiset "kävelin tallitietä pitkin ja katselin irtonaisen lumen kaunista tanssia ilmassa" - alkuselostukset voisin jättää tällä kertaa pois, joten hypähdetäänpäs suoraan talliin:
Ronja katsahti minua oitis karsinastaan, kun ilmestyin talliin lumisin kengin ja punaisin poskin. Santeri käppäili minua vastaan tällikäytävällä. Hän otti naamalleen aika hienon pedari-ilmeen, ja iski minulle silmää.
"Pervo!", huudahdin samalla nauraen avatessani Ronjan karsinaa. Santeri lähti ulos muutaman muun tallitytön kanssa hakemaan joitakin yksityisiä ulos. Ronja katsahti minua otsatukkansa lomasta ja hörähti. Ponin suloisuus vei taas voiton, enkä voinut mitään sille, että lepertelin sille taas kuin viisivuotias My little ponylleen.
"Kulta mussukkapienipölhöörakasonpaollutikävää", kuiskuttelin Ronjan korvaan sen samalla mutustaessaan joululahjaansa; jäätävän kokoista näkkäriä, jonka sisässä oli hieman hunajaa, muutama rusina ja porkkanoita. Se näytti ilmeisen tyytyväiseltä kuolatessaan puolet näkkäristä ulos hotkaistuaan puolet siitä suuhunsa. Hihitin sen pöljälle ilmeelle.
"Hennie, se oot sä!", kuului ovelta.
"LYYYYYNNNNN!", huudahdin ja hyppelehdin karsinan laidoilta takaisin ovelle ja toivottelemaan hyvää joulua ja halailemaan tyttöä pyydellen samalla anteeksi epäaktiivisuuttani.
"Hehe, joo, ei se mitään", mumisi Lynn hieman vaivautuneen oloisena äkillisestä tunnepurkauksestani. Tein vielä ennenaikaisen uudenvuodenlupauksen käydä enemmänt tallilla, ennenkuin päästin Lynnin viemään hevosia ulos. Tässä ajassa Ronja oli hotkaissut joululahjansa viimeistä murusta myöten, ja nosteli nyt ylähuultaan iloinen pilke silmissään.
"Pöhkö, näkkärii se vaan on", totesin hymyillen.
Mietiskelin, mitä tekisisin tänään. No, Ronjan karsina, ruokakuppi ja juoma-automaatti piti siivota, ponikin pitäisi liikuttaa ja harjata hyvin... Siinä menisi jo suurin osa päivästä. Niin päätinkin taluttaa Ronjan pesuboksiin.

"Ronja, eeeeiii", ärähdin, kun poni hamusi harjapakistani hännän ja harjan selvitysainetta, ja heitti sen parin metrin päähän käytävälle.
Menin hakemaan sen Ronjan katsellessa pöllämystyneenä vierestä mitä-mä-nyt-tein - ilmeellä.
"Nii'i, mietippä sitä", kommentoin hoitsuni nyrpistäessä turpaansa.
Olin saanut sen paksun ja pörheän karvan puhtaaksi, kaviotkin olin putsannut, häntä ja harja olivat taas selvillä vesillä... Olikohan se sitten siinä. Samalla tallin ovi avautui, ja sisälle tuli ilmeisesti vivianna - Artun hoitaja.
"Moi!", huikkasin pesuboksin uumenista rapsutellen samalla Ronjaa, joka kuopaisi tyytymättömästi lattiaa.
"Mooi!", kuului käytävältä.
"Ooksä menossa ratsastamaan tänään?", kysyin tytöltä.
"Jjuu, aattelin mennä maastoon"
"Heey tiiäksä mitä, voitaisko mä ja Ronja tulla mukaan?"
"Miksei?"
Päätimme ratsastaa peltolenkin, sillä ponit tarvitsivat selvästi hieman irrottelua. Odottelin hetken, että vivianna sai harjattua Artun, jonka jälkeen hain Ronjan varusteet. Neiti katseli varusteita hieman... miten sen nyt sanoisi, ilkikurisen näköisenä. Mitäköhän sillä oli mielesään? Jätin suitset lojumaan käytävälle, ja heitin satulan selkään (tarkoittaen heittämisellä vain sanontaa). Ronja alkoi nyhtää pesuboksin narua.
"Hei, tollaset huonot tavat loppuu heti!", toruin ponia hapuillen samalla satulavyötä toiselta puolelta. Onneksi Ronja tajusi, mitä tarkoitin ja oli loppuajan taas normaali ihastuttava itsensä.

Lumi leijaili ratsastushousuilleni kävellessämme poispäin tallista. Ponit olivat enemmän kuin innostuneita, ja meillä molemmilla riitti pidättelemistä. Päästessämme ensimmäiselle pellolle, nostimme rauhallisen ravin - tai no, ainakin ensin ajatellusti rauhallisen ravin, Ronja nosti laukan ja Arttu seurasi tietenkin perässä - lumi pöllysi hevosten kavioista saaden silmät täyteen pieniä kylmiä kiteitä.
"prrrrr" - huutojen saattelemana saimme viimein pingottuneesti ravaavat konimme takaisin hallintaan.
"Heei, nyt ihan rauhallisesti", sanoin Ronjalle.
Pian korkeassa lumessa ensimmäiset höyryt päästeltyään molemmat kaviokkaat alkoivat jo ravata rennommin. Minua alkoi hyräilyttää erään joululaulun tahtiin.
"kiitollisnaa sieeemenen, otan kyllä sulltaa...", hoilasin epävireisesti samalla hieman höykyttävässä ravissa istuen. Vivianna nauroi, ja liittyi pian selvästi paremmalla lauluäänellään mukaan.
Kohta hevoset alkoivat taas käydä kärsimättömästi ylikierroksilla, ja päätimme nostaa laukan tiellä, joka johti taas seuraavalle pellolle, jonka muistin ihanana kukkaketona kesästä.
Arttu heitti ilopukin, Ronja lähti lujaa korvat hörössä. Me tytöt vain hihitimme selässä ponien laukatessa iloisesti allamme yhä kovempaa ja kovempaa.

Vauhti vain kiihtyi ja kiihtyi, ja pian kaarteen jälkeen pääsimme entistäkin lumisemmalle kedolle. Päätimme hidastaa hetkeksi käyntiin, että poneilla riittäisi puhtia myöhemmäksikin. Näin sujui loppukin maastoretki; hetki kovaa laukkaa, käyntiä, pieni ravipätkä ja muutama maahanjäätynyt tukki, josta menimme ketterästi yli.

"Onpa sulla hieno takki", lepertelin Ronjalle kehuen sen uutta loimea suunnatessamme tarhoille. Lynn tuli vastaan tallipihalla, ja kyseli maastolenkistä.
"Heh, aika kovaa mentiin", mutisin hymyillen.
"No sen kyllä huomaa", naurahti Lynn katsellen Ronjan hiestä märkää kaulaa.
"Perhana", kirosin. "unohdin sen kaulakappaleen sisälle!"
Tätä se huono muisti teettää... Mietiskelin, kun teime u - käännöksen tallia päin.

Aah, juuri tällaiset päivät ovat liian ihania unohdettaviksi!

<3: Ronja & Hennie