23.-25.02.2018 - Talviloman valmennusleiri T

[Lynn]

Leiri on täynnä.

Etelä-Suomessa eletään talviloma-aikaa, mutta DS-valmennustallilla ei vedellä lonkkaa. Kouluratsastukseen keskittyvä valmennusleiri on oiva treeni- ja tarinointimahdollisuus piirroshevosharrastajille. Mukaan mahtuu viisi ratsukkoa, jotka ovat tasoltaan jo vähintään helppo B. Leiriläiset tulevat omien hevostensa kanssa ja saavat kolmen päivän aikana rautaisannoksen Daniel Susinevan tarkkaa valmennusta.

Osallistuminen ja rajoitukset:
- Leiri on avoin piirroshevosille ja -poneille
- Leirille otetaan viisi ratsukkoa
- Yksi kirjoittaja voi tuoda yhden ratsukon
- Leirin ajalta tulee kirjoittaa vähintään yksi tarina (minimipituus 200 sanaa). Maksu kuitataan ratsukkokohtaisella kommentilla.
- Hahmojen suositusalaikäraja on 15 vuotta (ns. sennuleiri)
- Ratsukoiden suositeltava taso on heB-vaB
- Ilmoittautumisaika päättyy 22.02. tai kun leiri täyttyy. Ilmoittaudu tähän viestiketjuun. Kopioi ja täytä ao. lomake:

Ratsastajan nimi & ikä:
Hevosen nimi & sivut:
Ratsukon taso:
Lyhyt kuvaus itsestäsi ja hevosestasi:
Rastita haluamasi lisäpalvelu (valitse yksi). Mikäli et halua lisäpalveluita, jätä tyhjäksi:
[] Hieronta 30min
[] Kuumakivihieronta 30min
[] Jumppa- ja venyttelyohjaus 30min

Leirin ohjelma:
Perjantai 23. helmikuuta
Klo 14.00 alkaen - Hevosten ja ratsastajien majoittuminen. Hevoset asuvat leirin ajan DS Valmennustallin karsinoissa. Ratsastajat majoitetaan päärakennuksen bed&breakfast-huoneisiin (2hlö/huone) sekä lämpimään, viihtyisään majoitusaittaan (3hlö/huone).
Klo 16.00 - Ensimmäinen ratsastus. Teemana tasapainoinen ja tehokas istunta. Luvassa on ratsastusta ilman jalustimia. Hevosten osalta keskitytään tahdikkaaseen liikkumiseen.
Klo 18.00 - Ruokailu. Viikonlopun ruokahuollosta vastaa erinomainen kokkimme Loviise. Tiedot mahdollisista ruoka-aineallergioista ja erityisruokavalioista tulee toimittaa ilmoittautumisen yhteydessä.
Klo 20.00 - Iltaratsastus. Hevoset ratsastetaan venytellen rennoiksi ja vetreiksi.*
Klo 21.00 alkaen - Päärakennuksen ruokasalissa on tarjolla monipuolinen iltapala.

Lauantai 24. helmikuuta
Päivän aikana on mahdollisuus käyttää fysioterapeutti ja urheiluhieroja Eevi-Sofia Hopean palveluita. Varaus ilmoittautumisen yhteydessä.
Klo 9.00 - Loviise on kattanut aamiaisen itse leivottuine leipineen ruokasaliin. Mahdollisuus paistaa vohveleita.
Klo 11.00 - Kolmas ratsastus. Keskitytään tuntumaan, siirtymiin ja edelleen tahtiin ja rentouteen.
Klo 12.30 - Lounas on katettu.
Eevi-Sofian hieronta-ajat, venyttely- ja jumppaohjaukset
Klo 15.30 - Ruokasalissa on tarjolla välipalaa.
Eevi-Sofian hieronta-ajat, venyttely- ja jumppaohjaukset
Klo 17.00 - Neljäs ratsastus. Lennokkuutta laukkaan, ryhtiä raviin.*
Klo 18.30 - Ruokailu.
Klo 19.00 - Rantasauna lämpenee. Mahdollisuus avantouintiin ja kiuasmakkaran paistoon.
Klo 21.00 alkaen - Päärakennuksen ruokasalissa on tarjolla monipuolinen iltapala.

Sunnuntai 25. helmikuuta
Klo 9.00 - Aamiainen.
Klo 10.30 - Viides ratsastus. Suoruus ja symmetria.*
Klo 12.00 - Lounas on katettu.
Klo 14.00 - Viimeinen ratsastus. Kokoaminen. Loppuravit ja -käynnit tehdään Vänrikinmäen upeissa maastoissa.
Klo 15.30 - Leiri päättyy kakkukahveihin päärakennuksen ruokasalissa. Tarjolla myös pientä suolaista.

* Tähdellä merkityistä tunneista tulee tuntipohjat.

Osallistujat 5/5
Ratsastajan nimi & ikä: Anni Salo, 23v.
Hevosen nimi & sivut: Carmenita, lumossa.net/jinnila/cara.htm
Ratsukon taso: vaB
Lyhyt kuvaus itsestäsi ja hevosestasi: Mä olenkin Danielille entuudestaan tuttu, mutta Caran kanssa ollaan oltu miehen silmän alla vähemmän. Caran kanssa olen kuitenkin päässyt kehittymään entisestään tamman herkkyyden vuoksi ja uskon, että Caran kapasiteetti riittäisi vielä pykälän vaativimpiinkin tehtäviin. Ollaan treenattu nyt vuosi omaan tahtiin ja pystytään suorittamaan tasomme tehtävät jo ihan hyvällä yhteistyöllä.
Rastita haluamasi lisäpalvelu (valitse yksi). Mikäli et halua lisäpalveluita, jätä tyhjäksi:
[x] Hieronta 30min
[] Kuumakivihieronta 30min
[] Jumppa- ja venyttelyohjaus 30min
Majoitus: päärakennus

Ratsastajan nimi & ikä: Inna Paakkanen, 23v
Hevosen nimi & sivut: Banana Mania, valhekuva.net/muut/bansku.html
Ratsukon taso: heB-heA
Lyhyt kuvaus itsestäsi ja hevosestasi: Molemmat ollaankin omavalmentajallemme tuttuja, mutta ratsukkona sitäkin tuoreempia. Vasta alle kuukauden yhteisen sävelen aikana Banskun kanssa ollaan treenattu kuten nuoren hevosen kanssa konsanaan. Nyt ollaan aloiteltu helppo A:n tehtäviä, joten tasoltamme olemme vahva helppo B. Itseltä löytyy kokemusta huomattavasti vaativammalta ratsastustasolta.
Rastita haluamasi lisäpalvelu (valitse yksi). Mikäli et halua lisäpalveluita, jätä tyhjäksi:
[] Hieronta 30min
[] Kuumakivihieronta 30min
[x] Jumppa- ja venyttelyohjaus 30min
Majoitus: päärakennus

Ratsastajan nimi & ikä: Charlotte Center, 17v.
Hevosen nimi & sivut: Shalia ox, oranges.co.nf/shalia.php
Ratsukon taso: HeB-A
Lyhyt kuvaus itsestäsi ja hevosestasi: Ratsastajana Lotte on hieman kärsimätön ja malttamaton, jonka heikkouksia ovat karkeus ja kovat otteet (ns. hienovaraista apujenkäyttöä pitäisi vielä petrata lisää). Vahvuuksia ovat taas hyvä yleis- ja lihaskunto sekä ylävartalon hallinta. Shalia on lennokas, reipas ja tottelevainen, hyväntuulinen hevonen, joka tosin saattaa hukata harjoituksen punaisen langan, jos keskittyminen herpaantuu.
Rastita haluamasi lisäpalvelu:
[] Hieronta 30min
[x] Kuumakivihieronta 30min
[] Jumppa- ja venyttelyohjaus 30min
Majoitus: aitta

Ratsastajan nimi & ikä: Omelia Nummi, 16-vuotias
Hevosen nimi & sivut: Jay's Badger, kitty.altervista.org/v/h/muut/badger.html
Ratsukon taso: Helppo C - 60cm
Lyhyt kuvaus itsestäsi ja hevosestasi: Badger on Omelialle vielä uusi tuttavuus, sillä täplikäs hevonen muutti Whiladarin ratsutilalle vast'ikään. Valmennusleiri olisi siis aivan loistava tapa tutustua uutukaiseen ratsuun ja tietenkin solmia mahdollisia ystävyyssuhteita. Omelia on ekstrovertti persoona eli viihtyy ihmisten seurassa. Badger on mutkaton ja äärimmäisen kiltti tamma.
Rastita haluamasi lisäpalvelu (valitse yksi). Mikäli et halua lisäpalveluita, jätä tyhjäksi:
[] Hieronta 30min
[] Kuumakivihieronta 30min
[x] Jumppa- ja venyttelyohjaus 30min
Majoitus: aitta

Ratsastajan nimi & ikä: Nita Merisalo, 17v
Hevosen nimi & sivut: Audrey v. Helmwald, sunnuntai.esy.es/auburn/armi.html
Ratsukon taso: heB (hevonen paljon osaavampi)
Lyhyt kuvaus itsestäsi ja hevosestasi: Ratsukon yhteinen taival on vasta alussa. Nita ei ole kauaa ratsastanut, joten nuori nainen on aika arka ratsastaja, päällimmäisenä pelko hyvän hevosen pilaamisesta. Armi kyllä osaa paljon, mutta Nita ei joko osaa tai uskalla pyytää Armilta niin paljon. Muuten Nita on kärsivällinen ratsastaja ja vauhtiin päästyään suorittaa ihan hyvin. Ratsukon yhteistyön alku alkaa olla jo ihan hyvällä mallilla, mutta vahvistus ei olisi pahitteeksi.
Rastita haluamasi lisäpalvelu (valitse yksi). Mikäli et halua lisäpalveluita, jätä tyhjäksi:
[] Hieronta 30min
[] Kuumakivihieronta 30min
[x] Jumppa- ja venyttelyohjaus 30min
Majoitus: aitta

Tuntipohjat 1/3
Pe klo 20.00
Yleiskatsaus tunnin kulkuun:
"Jumppaava, venyttelevä ratsastus on tärkeä osa hevosen hyvinvoinnista huolehtimista", Daniel sanoi ympärillään vielä pitkin ohjin käveleville ratsukoille. "Välillä se vaan unohtuu. On liian kiire tehdä kaikkea fancympaa, harjoitella piruetteja ja ties mitä perushölkkää näyttävämpää ja siistimpää. Mutta ei hevonen voi sillä tavalla toimia, että joka ratsastus on aina prässäämistä."

"Tänään me tehdään justiinsa sitä tylsää ja vaatimattoman näköistä hölkkäilyä. Osa teistä on tehnyt aika pitkän matkan tänne tullakseen, joten on kahta tärkeämpää jumpata hevoset läpi ennen kun laitetaan ne yöpuulle. Mutta tietysti tätä pitäisi sisältyä jokaiseen viikkoon ja jopa jokaiseen ratsastukseen. Rentous ja elastisuus on kuitenkin ihan olennainen asia."

Tunnilla aloitettiin ratsastamalla reipasta käyntiä melko pitkällä ohjalla. Ensimmäiseltä tunnilta saadut opit istunnasta palauteltiin taas mieliin. Hevosta on hankala ratsastaa rennoksi, jos istunta puristaa tai patistaa sitä milloin mitenkin. Käyntiä ratsastettiin sekä suoralla uralla, että suurilla pääty-ympyräkahdeksikoilla, ja hevosten vertyessä myös volttikahdeksikolla ohjaa vähitellen lyhentäen ja hevosta tehokkaasti jalalla ja istunnalla kohti kuolaintuntumaa ratsastaen.

"Eikä se hevonen hakeudu sille kuolaintuntumalle, jos se tuntuma on arvaamaton. Ohjaa pitelevän käden on oltava luotettava ja reilu", Daniel muistutti tiukasti.

Samaa jatkettiin kevyessä ravissa hetken aikaa, kunnes jakauduttiin kahdelle pääty-ympyrälle.

"Oikeastaan tässä on se tunnin pihvi. Miten saada hevonen venymään eteen ja alaspäin ja samalla pysymään kuolaintuntumalla, jota me ollaan tässä alkutunnista haettu. Puhutaan työskentelymuodon muuttamisesta ilman, että kadotetaan tahti, tuntuma, kaikki peräänannon alkeet tai peräänanto."

Pitkän aikaa vain ravattiin keventäen ympyrällä välillä suuntaa vaihtaen. Daniel ohjeisti ratsastajia pitämään yläkroppansa hyvin tasapainossa ja hartiat rentoina. Ravin tahdissa käytettiin pohjetta, niin pienesti kuin mahdollista, mutta niin voimakkaasti kuin tarpeellista. Tämä oli jokaisella ratsukolla yksilöllistä, toisille riitti miltei pelkkä ajatus ja aavistus pohjeavusta, toiset ratsastajat joutuivat aluksi olemaan napakampia.

"Sitä pohjetta ei käytetä yksin, vaan samalla kun pohje napauttaa tai kevyesti jännittyy, purista hieman nyrkkiä kiinni. Ja avut myös hellittävät nopeasti, mutta ohjastuntumasta ei luovuta. Tasainen ohjaspituus säilyy, mutta käsi antaa merkin kevyellä puristuksella."

Vähitellen, toiset nopeammin ja toiset hitaammin, hevoset alkoivat reagoida vievämällä turpaansa eteen ja alas. Keveän, mutta säilyvän ohjastuntuman merkitys korostui. Jos ohja siinä vaiheessa putoaisi pitkäksi, hevosella ei enää olisi kuolaintuntumaa jota kohti venyttää. Toisaalta, jos käsi jäisi jähmeänä vetämään työskentelymuotoaan venyttävää hevosta vasten, siihen loppuisi venytys.

"Jokaisella näistä hevosista on oma rajansa siinä, miten paljon ne voi venyä ilman, että ne kaatuu lavoilleen ja nenilleen. Tarkoitus on kuitenkin yhä pitää ne kevyinä, kevyellä ohjastuntumalla, ei ajaa niitä painamaan ohjalle. Kun tuntuu siltä, että tuntuma joko käy raskaaksi tai tyhjenee, on palattava takaisin alkupisteeseen. Välillä niin käy. Välillä on tarkoituksenmukaista myös palata alkupisteeseen tahallaan, pyytää hevosta taas kohottamaan päätään ja lyhenemään. Se, että pystyy tekemään niin ja taas pyytämään hevosta venymään takaisin eteen ja alas, on ideaalitilanne. Sitä pitää harjoitella. Kerta kerralta se käy helpommaksi ja kerta kerralta opitte paremmin huomaamaan, milloin tuntuma meinaa hävitä."

Maneesissa ravasi kourallinen enemmän tai vähemmän tyytyväisen näköisiä hevosia. Ympyröiltä palattiin suoralle uralle yhä välillä venyttäen ja välillä taas korkeampaan muotoon palaten. Ihan kaikki hevosista eivät suoralla uralla yhtä tasaisina pysyneetkään, mutta kolmikaarista kiemurauraa ratsastaessa nähtiin taas rentoutumista.

Tunti lopeteltiin laukkaamalla koko maneesia ympäri lyhyet sivut puoliympyrän omaisesti pyöristäen. Kun hevoset olivat rentoja, ratsastajat pidensivät hieman ohjaa ja hevoset seurasivat kuolainta pidempään muotoon. Siitä oli hyvä siirtyä käyntiin ja antaa pitkää ohjaa.

La klo 17.00
Daniel kertoo:
Tunnin tehtävä oli kolahtanut omalle kohdalleni viimeisimmässä Klausin valmennuksessa. Ratsuna minulla oli siellä ollut Clarimonde, joka oli suurikokoinen ja vielä hieman nuoruudenvetelä. Harjoitus oli ollut hyvä työkalu, ja mikä parasta, erinomaisen muokattavissa vaikka minkätasoisiin treeneihin. Miksei myös talvileiriläisille?

Valmistelevassa verryttelyssä koetettiin pitää huoli, että jokainen hevonen liikkui pohkeesta haluttaessa eteen ja sivulle sekä asettui ja taipui. Käynti-ravi-siirtymisiä ohjeistin tekemään tarkasti pisteissä: juuri ratsastajan valitseman kirjaimen kohdalla hevosen piti hypähtää raviin ja liukua käyntiin.

Sitten päästiin pihvi numero ykköseen, laukannostoihin. Simppeliä:
1) Käynnissä pituushalkaisijalle ja hevonen suoraksi. Tästä olin tarkka. Seuraavaan vaiheeseen ei päässyt siirtymään, ennen kuin hevonen todella oli suora ja ratsastaja keskellä hevosta.
2) Pohkeenväistöä uraa kohden. Alkutunnista väistö sai olla tarvittaessa loivaa. Osa hevosista tahtoi rysähtää väistöä johtavalle lavalleen, ja tällöin pyysin pientä asetusta liikkeen suuntaan. Muutoin painotin, että asetus sai olla aavistuksenomainen ja liikkeen suunnasta poispäin. Asettaessa ei saanut jäädä vetämään ohjasta, jottei lapojen liikkuvuutta ja jalkojen ristiin astumista rajoitettaisi ja hevonen jännittyisi vetävää kättä vasten.
3) Uralle saavuttaessa huolellinen suoristus, myötäys sisäohjasta ja myötälaukan nosto. Sisäohjan myötäys oli perusteltu ohje, sillä usein ratsastajat varmistelivat halutun laukan nostoa jännittämällä laukan sisäkättä. Tällöin kuitenkin hevoset eivät työntäneet laukan sisätakajalkaa syvälle rungon alle, niin kuin olisi ollut toivottavaa, jotta laukkaan tulisi voimaa ja poljentaa. Jollekin ratsastajista sanoinkin, että hänen tulisi ajatella laukkaa nostaessaan hevosen sisätakajalkaa venymässä kohti joustavaa sisäohjan tuntumaa. Tarkoitus ei ollut päästää tuntumaa lörpähtämään, koska silloin hevosella ei olisi mitään, mitä tavoitella, mutta kättä lukitsemalla hän rakentaisi seinän, johon hevosen liike töksähtäisi.

Tehtävää tehtiin hieman varioiden. Jos nostot seinän tukemana sujuivat, edellytin, että väistöstä suoristaminen ja laukan nosto tapahtuisi pari metriä uran sisäpuolella.
"Valitse se ura, jolle hevosen suoristat, ja seuraa täsmälleen sitä seinänsuuntaista uraa päätyyn asti. Ei mitään huojumista ja horjumista ja valumista ja kiemurtelua."

Väistön askellajia vaihdeltiin ratsukon mukaan: osa teki tehtävän alkuosan käynnissä, osa kokeili ravia.

Alkuvaiheessa tehtävä päättyi käynti- tai ravisiirtymään lyhyen sivun keskellä. Vaikka periaatteessa kyttäsin pituushalkaisijalle kääntyvien hevosten suoruutta ja näin ollen siirtymät tehtiin selkäni takana, päädyin silti sivaltamaan pari ripittävää kommenttia siitä, miten siirtymäkin oli yhä osa tehtävää ja se piti ratsastaa yhtä huolella kuin kaikki muukin. Löysäilyä heti kun silmä välttää, pah.

Lisäsin tehtävän sujuessa ratsukosta riippuen 10-12 metrin ravivoltin lyhyen sivun keskelle. Laukasta raviin siirtyminen oli osalla aika holtiton tapahtuma. Se, että siitä piti heti olla valmis ratsastamaan voltille, pakotti kontrolloidumman siirtymän... no, yrittämiseen.

Pienten hengähdyskäyntien jälkeen tehtiin vielä ravipörhistelyä.
"Me tehdään minisiirtymisiä. Vähän kuumennetaan hevosia kyselemään, että mitä me oikein halutaan", tarjoilin tehtävää. "Käynnissä rakennatte energiaa niin, että hevonen on juuri siirtymässä raviin - ja sitten hellitätte. Me siis pyydetään hevosia ihan siirtymisen partaalle, ja sitten paine pois."

Aika moni hevonen rupesi reagoimaan jo parin kuumennuskerran jälkeen nopeammin paineeseen. Siinä vaiheessa annoin ohjeeksi siirtää hevosen raviin kolmeksi askeleeksi ja jälleen käyntiin. Vähitellen ravipätkä piteni, ja sitten kehotinkin ratsukot siirtymään jatkuvaan raviin.

"Niissähän on jo paljon enemmän ryhtiä", huomautin. "Keventäkää hetki, ja kun tuntuu hyvältä, alkakaa venyttää niitä pidemmälle ohjalle. Niin kuin tähänkin asti, ohjaa pidennetään vain siihen asti, missä hevoset pysyy kevyinä ja tasapainossa. Ei hukata tätä ryhtiä ja päästetä niitä levähtämään ihan kyntöruuniksi, vaikka loppuraveja jo mennäänkin."

Su klo 10.30
Tehtäväkuvaukset:
Tunnilla tehtiin paljon väistöjä ja taivutuksia molempiin suuntiin. Daniel haastoi ratsastajia tarkkailemaan, taipuiko oma hevonen tasaisesti molempiin suuntiin ja säilyikö tahti yhtä vaivattomasti.
Tehtävinä:
1) Verryttelyssä loivat & kolmikaariset kiemuraurat ja suuret kahdeksikot.
2) Pituushalkaisijalta tötteröiden ohjaamana voltteja molempiin suuntiin. Taipumisen tarkkailu myös kulmissa.
3) Pituushalkaisijalta pohkeenväistöä molempiin suuntiin uraa kohti, pitkälle sivulle saavuttaessa vaihto avotaivutukseen (tarvittaessa ensin voltti).
4) Nelikaarinen kiemuraura ensin ravissa, sitten laukassa. Laukanvaihdot käynnin kautta keskihalkaisijalla.
Tunnilla kuultua:
"Pehmennä kättä. Muuten saat sitä mitä tilaat, rautakankena vastaan pullikoivan hevosen. En mäkään haluaisi työskennellä sellaisen työkaverin kanssa, joka vaan pakottaa ja vaatii."
"Hei... se joka kaataa tötteröitä, saa kyllä ihan ite nostaa ne."
"No eihän se tossa ollut väistöön lähtiessään mitenkäänpäin suora, ilmankos väistö meni ihan vänkyräksi!"
"Vipinää siihen jalkaan! Älä hyvä nainen purista sitä, sehän hyytyy ihan silmissä."
"Mikä kulma toi oli? Mä näin sen kyllä. Taas. Dujardinkin painottaa kulmien tärkeyttä, siellä sitä korjaavaa ja valmistelevaa työtä tehdään ohjelmien aikanakin!"

Virikkeeksi maksuun
Eikö innosta reflektoida ratsastusta reflektoimasta päästyäsi? Laita luovuus kukkimaan ja keksi jokin ihan muu ydin maksutarinallesi, jos siltä tuntuu! Aihealueeksi voi valita esimerkiksi...

1) Ihmissuhteet
2) Ruoka
3) Miljöö
4) Lihaskolotukset
5) Mietteet loppumaastossa
6) Palautteenantoa kakkukahvien lomassa

Leirihenkilökunnan pikaesittelyt
Daniel Susineva, 26v, valmentaja
- Ehdottomasti kouluratsastaja. Voi vaikuttaa vähän etäiseltä, mutta on pohjimmiltaan huippuhyvä tyyppi... jos et säikähdä kuivakkaa, sarkasminsävyttämää huumoria. Opettaessaan puhuu kenties enemmän kuin vapaa-ajallaan, mutta eipä se sano paljon. "Vähän mutta asiaa" -linja pitää.

Loviise Nurme, 31v, leiriemäntä/kokki
- Näyttää pitkine vaaleine kutreineen runotytöltä, mutta on temperamenttinen kuin mikä! Pohjimmiltaan ystävällinen luonne, mutta hieman serkkuaan ja aviomiestään haparoivampi suomen kieli yhdistettynä melko kiivaaseen luonteenlaatuun johtaa usein ajattelemattomiin töksäytyksiin. Erinomainen kokki. Muutti perheensä kanssa Virosta Suomeen kesällä 2013 ja on siitä saakka ollut päävastuussa Vänrikinmäen bed&breakfast-toiminnasta.

Kersti Kirsipuu, 27v, tallimestari
- Maailman ystävällisin pisamakasvoinen punapää. On vaikea uskoa, että Kersti on joskus ollut ujo: nykyään hän ei hiljene hetkeksikään. Tapaturma-altis ja hivenen kömpelö, mutta hevosten kanssa varsin näppärä. Kersti huolehtii leiriläisten hevosten hoidosta yhdessä Ilpon kanssa.

Ilpo Ahtorinne, 60v, isäntä
- Vänrikinmäen tilan leppoisa kunkku ja omistaja (noh, vaimon sukutila, mutta yhdessä sitä ylläpidetään). Lupsakka, keskivartalon tienoilta vuosien saatossa pyöristynyt ja jo harvenemaan päin olevaa hiuspehkoaan ylpeydellä kantava mies, jonka silmänympäryksiä koristavat ystävälliset naururypyt. Tekee tallivuoroja viikonloppuna.

[Lynn]

Tuntipohjat ovat tulleet ja ketju avattu maksutarinoiden jakoa varten. Tuntipohjat saa halutessaan kopioida hevosen sivulle ja/tai päiväkirjaan valmennusmerkinnöiksi, kirjoittajaksi merkitään Daniel Susineva. Linkitys DS Valmennustalliin olisi ilahduttava, muttei pakollinen asia

[Charlotte & Shalia]

23.2.2018

”Kiitos, kun kyyditsit meitä.”

Reifr huiskaisi kättään. Tuntui kuin olisimme taas Shalian kanssa matkalla ensimmäistä kertaa Yläkokkoon, kuten viime syksynä, mutta tällä kertaa määränpää oli eri. Ja toisin kuin pimeänä saapumisiltanamme, nyt oli kirkkaan aurinkoinen talvipäivä, suorastaan häikäisevä, jonka säteet saivat lumikinokset kimaltelemaan kuin pienistä timanteista.

Auto traileri perässään kaartoi siistiin tallipihaan. Reifr auttoi laskemalla lastaussillan alas ja minä peruutin Shalian ulos. Pyöräytin sitä tallipihassa käyntiä ympäri, mutta yllättävän rento Shalia otti kevyen leijuvalle raville nuuskien samalla ilmaa ja maata.

”Hei ja tervetuloa DS Valmennustallille!” nuori punatukkainen nainen tuli kättelemään Reifrin ja sitten minut, ja tervehti myös Shaliaa. ”Kersti Kirsipuu. Onpa siinä sinulla kaunis tamma! Tulkaa toki ja seuratkaa minua, niin näytän mihin majoitutte… Hevoset ensin, kuten asiaan kuuluu.” Hän kikatti iloisesti.

Kun Shalia oli hoidettu ja kaikki mukaani ottamat kamppeet roudattu niille osoitetuille paikoille sekä oma matkareppuni aittarakennukseen, jossa viettäisin valmennusviikonlopun yhdessä kahden muun leiriläisen kanssa, Reifr lähti köröttelemään takaisinpäin ja lupasi tulla noutamaan meitä taas sunnuntaina. Sain viikonlopun ohjelmalistan käteeni ja tapasin myös Omelian ja Nitan, kummatkin suunnilleen omaa ikäluokkaani, jotka olivat tulleet valmennukseen omien hevostensa kanssa.

Iltapäivällä oli ensimmäinen ratsastustunti. Olin hieman (no, aika paljonkin) jännittänyt valmennusviikonloppua, sillä se oli elämäni ensimmäinen sellainen. Kotona minulla oli oma valmentaja, joka oli kamala tiukkapipo, joten tietysti mielikuvani etukäteen tästäkin paikasta olivat olleet ehkä kauhun sävyttämät – mutta turhaan. Valmentaja oli paitsi komea nuorimies, myös mukava, ja hänen kielikuvansa ja tyylinsä opettaa oli johdonmukaista ja hyvin selkeää. Keskityimme tasapainon harjoitteluun, joka minulla on aika hyvin hanskassa vaikka itse niin sanonkin, ja Shalia sai taas kehuja kivasta työmoraalistaan ja kuuliaisuudestaan. Olin tunnin jälkeen huojentunut ja hurjan hyvällä mielellä, ja tulin jutelleeksikin tavallista lörpöttelevämmin Omelian kanssa, kun harjailimme hevosiamme.

Söin kuin karhu illallisella, ja hieman erikoinen kokki viihdytti meitä kertoilemalla taustoistaan ja heittämällä vähän karkeitakin vitsejä henkilökunnasta. Myöhemmin illalla, auringon jo laskettua ja taivaan muututtua tummanturkoosiksi, meillä oli toinen ratsastustunti. Kuunsirppi kiilui hurjan korkealla taivaalla ja hevosten hengitys oli huurua kireässä pakkasilmassa, kun talutimme ne sisään ratsastushalliin.

”Osa teistä on tehnyt aika pitkän matkan tänne tullakseen...”, valmentaja Danielin ääni kaikui maneesissa. Todellakin pitkän matkan… ajattelin raukeasti. ”...on kahta tärkeämpää jumpata hevoset läpi ennen kun laitetaan ne yöpuulle...” Oloni oli hyvän syömisen ja alkujännityksen lauhduttua erittäin rento ja mukava, ja Shaliakin tuntui vastaanottavaiselta. Omasta mielestäni en muistanut pitkään aikaan ratsastaneeni niin hyvin, ja sain valmentajalta tunnin päätyttyä hyväksyvän nyökkäyksen.

Olin päättänyt ottaa tästä viikonlopusta kaiken irti, sillä se olisi viimeinen ratsasteluni Shalian kanssa pitkään aikaan. Palattuamme Yläkokkoon, tamma vetäytyisi äitiyslomalle odottamaan varsaansa, ja minun kukkumiseni tallilla jäisivät vähäisemmiksi ja läksyjenluku maksimoituisi.

Se ei silti harmittanut. Olin päättänyt myös päästä lukiosta läpi kunnialla – oikeastaan koko elämästä.

Niinpä hoidin Shalian jopa onnellisena yöpuulle ja aitassa painoin pääni tyynyyn edelleen tyytyväinen hymy huulillani.

[Nita]

24.2.2018
Se oli ihan todella jännää. Mä en ikinä ollut lähtenyt yön yli reissuun hevosen kanssa, joten mä alotin heti kevyesti lähtemällä viikonlopuksi valmennusleirille. Onneksi Armi oli helppo kaveri ja Auburnista lähti toinenkin ratsukko. Muuten mulla ei ollut hajuakaan, miten olisin päässyt paikalle. Jos mulla olisi joku ongelma, mä jopa ehkä uskaltaisin mennä Innalta kysymään apua. Ja Innan Bansku oli kyllä ihan äärettömän komea.

Mä olin jo selvinnyt ekasta päivästä, mutta sekin tuntui jo kyllä koko kropassa. Se oli kyllä ainakin mun osalta kunnon teholeiri, sillä mä en ollut tottunut niin paljoon ratsastamiseen. Kolmeen päivään kuusi ratsastusta ja kaikilla tehtäisiin kunnolla töitä. Ainakin päästäisiin kunnolla treenaamaan ja jos saisi jotain ideaa kun menee itsenäisesti, silloin kun tuntui hinkkaavan aina vain samoja asioita.

Nyt mä katselin Armia syömässä heiniään tyytyväisen oloisena elämäänsä. Mä olin nukkunut hämmästyttävän hyvin, kun otettiin huomioon, että mä nukuin kahden vieraan ihmisen kanssa ihan vieraassa paikassa. Tosin ne kaksi ratsastusta saattoivat helpottaa nukkumista.
"Huomenta", kuului iloinen ääni käytävältä.
"Huomenta", hymyilin pienesti punapäälle, joka pyyhälsi ohi. Vastasin seuraaviinkin huomeniin, jotka tulivat tällä kertaa Innalta.
"Siellä olis aamupalaa tarjolla", brunette totesi. Mun oli pakko tarkistaa puhelimesta kello, että oliko se muka jo niin paljon. Kyllähän se oli, mulla oli jotenkin vierähtänyt siinä Armin syömistä tuijotellessa hirveästi aikaa.
"Oho, joo mä tuun", naurahdin lähtien naisen kanssa ruokasaliin.

Mä voisin haluta sellaisen aamupalan joka aamu. Muutenkin valmennusleirin ruuat olivat tähän mennessä olleet todella hyviä, saisipa niitä joka päivä. Ainakin ruokapuoli pelasi paremmin kuin hyvin. Mä söin ihan liikaa, joten toivoin ettei se kostautuisi kun olisi aika nousta Armin selkään. Tammallakin kun oli sen verran isot askeleet, että niissä hölskyi jonkun verran joka tapauksessa.

Vaikka mua oli jännittänyt ja jopa pelottanut lähteä viikonlopuksi Armin kanssa reissuun, mä aloin olla sillä kantilla, että se oli sen arvoista. Mä viihdyin siellä, vaikka olinkin pelännyt toista. Vaikka mun jokaista lihasta särki jo nyt, sekin oli sen arvoista. Mulla oli nyt jo syttynyt lamppu kypärän päälle useamman kerran ja ratsastuksia oli vielä edessä. Kaikin puolin tästä oli tulossa varmaan yksi elämäni parhaista viikonlopuista.

[Lotte]

Tuleeko näihin kommentit?

[Anni Salo]

Koko leirin fiilikset kiteytettynä:

Caran ja mun tarina oli siinä mielessä erikoinen, että Cara oli tullut mulle valmiina. Sillä oli ollut pohjalla kisatuloksia vaativan tasolta toisin kuin mulla, koska Väiskin potentiaalin raja kulki helpossa A:ssa. Caran kanssa mä olin päässyt kehittymään ratsastajana, mutta toisaalta tamman kanssa oli ollut vaikeampi saavuttaa niin sanottuja merkkipaaluja yhdessä, ratsukkona.

Danielin sennuvalmennusleiri oli ollut juuri sitä, mitä me oltiin kaivattukin. Mä en ollut viitsinyt roudata Caraa pois kotitallilta muuten kuin kisoihin, joten pieni irtiotto arjesta ja omista piireistä teki molemmille hyvää. Lisäksi Danielin kanssa mä tiesin pääseväni koulutreeneissä pintaa syvemmälle varsinkin, kun olin ottunut kenttäratsastaja-Laurin kokonaisvaltaisempaan valmennustyyliin.

Cara oli ollut koko viikonlopun mukavan energinen ja motivoitunut työntekoon, ihan kuin minäkin. Puolen tunnin hieronta oli tehnyt ihmeitä, tai siltä se ainakin oli tuntunut: lauantai-illan tunnilla mä olin tuntenut istuvani keskellä satulaa ja kyennyt käyttämään koko vartaloani, joka oli totellut moitteettomasti. Danielkin oli noteerannut asian, kasvot peruslukemilla tietenkin.

Sunnuntaina mä lastasin traileriin tyytyväisen oloisen tamman. Jos viikonloppua ajatteli meidän yhteisestä näkökulmasta, me oltiin saavutettu jotain. Se joku ei ehkä ollut mitään järkälemäisen suurta, mutta toivottavasti edes silminnähtävää. Musta oli viimeisellä tunnilla tuntunut siltä, että palaset olivat loksahdelleet paikoilleen ja mä olin ollut Caran arvoinen ratsastaja. Tamma oli ollut alusta alkaen niin eri maata kuin herra Välskäri, joka porhelsi menemään joka ikinen päivä samaan tapaansa, että mä olin potenut pientä kriisiä ratsastajaidentiteettini suhteen. Tänä viikonloppuna, herra Susinevan tarkkaan valvovien silmien edessä mä olin kuitenkin tehnyt kaikkeni sen eteen, että mun ratsastuksestani tulisi yhä mukautuvaisempaa mun äärimmäisen herttaisen ja hyväsydämisen tammani sielunmaailmaan suhteutettuna.

[Ronda]

Wow, marvelous blog layout! How long have you been blogging for?
you made blogging look easy. The overall look of your site is wonderful, let alone the content!
essay writing service essaywritingeie.com