|
|
Post by Lynn on Feb 5, 2017 14:08:15 GMT 2
|
|
|
|
Post by Lynn on Feb 5, 2017 14:10:55 GMT 2
 Linet © Anne L., värit & tausta LynnSheila estetreeneissä kotimaneesissa. Hieno, kaunis ja reipas tamma ♥ |
|
|
|
Post by Lynn on Feb 9, 2017 16:29:59 GMT 2
 © Lynn, satulahuopa MWS BoutiqueLynn ja Sheila maastoilemassa paikotellen sulan kosken luona. Sheila on astutettu Suprant Murdalla ja varsa syntyy helmikuun aikana. Varsa on myyty ja muuttaa omaan kotiinsa heti vieroituksen jälkeen. |
|
|
|
Post by Lynn on Mar 5, 2017 21:07:08 GMT 2
"Joskus tammat aikuistuu ja rauhoittuu varsomisen myötä." Niin Piritta oli sanonut. Toivoin kovasti, että varsa olisi ratkaisu Sheilan stressiongelmiin. Ja ellei se lakkaisi hermoilemasta itselleen mahahaavoja, ainakin nähtäisiin, olisiko siitä jalostustammaksi. Niin ajatellen olin sopinut Sheilan astutuksesta jalostusihmisiä minua paremmin tuntevan Danielin avustuksella. Olimme valinneet oriksi Suprant Murdan, joka asui Järnbyssä (missä juhlisimme myös häitämme kesällä, ravintola Järnby Gårdin tiloissa). Murda oli kipakka ori, mutta koska Sheila oli niin pehmeä ja herkkä, olisi tuntunut hölmöltä valita sille sulhaseksi kovin hentoluontoinen ori. Ties vaikka varsasta sitten olisi tullut vielä emäänsäkin herkempi. Ehkä, ajattelimme me, rohkeasta Murdasta tulisi varsaan hieman sinnikkyyttä. Lisäksi ruunikko FWB-ori oli tehnyt kilpailutuloksia nousten porrastetuissa estekilpailuissa 5. vaikeustasolle seitsemän vuoden iässä ja koulukilpailuissa neljännelle tasolle. Sillä oli tuloksia kenttäratsastus- ja valjakkoajokilpailuissakin. Se oli siis suoritushevonen, ja sellaista Sheilan jalostuspariksi tarvittiin, jos varsan halusi saada kaupattua edes harrastekilpailijalle. Murdalla oli kaksi aiempaa jälkeläistäkin, joista oli vaikea sanoa vielä suurempia, niin nuoria ne olivat. Se oli sitten taas tavallaan minun onneni, sillä vielä niin tuoreena jalostusorina sen maksut eivät olleet yhtä suuret kuin olisivat olleet jo kovemmalla jälkeläisnäytöllä varustetulla orilla. Elämästämme omakotitalollisina hevosenomistajina saattoi päätellä mitä vain, mutta fakta oli se, että jouduimme laskemaan pennejä tehdessämme isompia hankintoja ja valitsemaan ennemmin potentiaalisen nuoren jalostusorin kuin tuhottoman kalliin supertähden. Onnea oli puoliso, joka oli hevosalan ammattilainen ja osasi katsoa ratsuhevosia vielä tarkemmalla silmällä kuin minä. Siten me löysimme Murdankin Sheilan varsalle isäksi. Ja onnea oli myös se, että Sheilan varsasta saatiin varaus nopeasti. Kun mustanvoikko tammavarsa helmikuun 27. päivänä syntyi, se oli jo myyty. Varsa sai nimekseen Shahrazad, ja uusi varsanomistaja suunnitteli kutsuvansa sitä Sinnaksi. Pienellä hevosella oli neljä sukkaa, aivan niin kuin emällään Sheilalla ja isoisällään, minun vanhalla hoitohevosella, Sentillä. Hauska, täplittynyt pyrstötähti levitti kiemurtelevan häntänsä varsan nenäpiitä kohti, ja alkupäivinä sillä oli voikkogeenisille mustille varsoille tyypillisesti siniset silmät. Myöhemmin silmät kuitenkin tummuivat, mutta se ei lainkaan vähentänyt varsan kauneutta minun silmissäni. Sinna oli Sheilan ensimmäinen varsa, ja minä rakastin sitä yhtä kovasti kuin Sheilaa, yhtä kovasti kuin Senttiä. Sinnan sukulaisten kanssa minulla oli vuosien yhteinen taival takana, ja siksi, vaikka varsa ei ollut virallisesti päivääkään minun omistuksessani, se tuntui minun varsaltani. Välillä halasin varsaa ihan vain siitä ilosta, että se oli terve ja hieno, ja Sheila katseli tyynenä vieressä. Stressiherkkä kilparatsuni vaikutti rauhalliselta ja järkevältä emältä, ja se lupasi hyvää tulevaisuutta varten. Sillä ehkä eräänä päivänä minä vielä tekisin Sheilasta toisenkin varsan - sillä kertaa ihan itseäni varten. Ehkäpä Sheilasta ei tulisikaan minun elämäni kenttäkilpahevosta. Sen jälkeläisestä voisi tulla.
Sheilan ensimmäinen varsa Shahrazad eli "Sinna", s. 27.02.2017, om. Kemiina (VRL-02815) |
|
|
|
Post by Lynn on Mar 14, 2017 12:13:41 GMT 2
Sheilan ja Zetan kanssa lähdettiin tarinakilpailuihin Abgelegenheitiin. Sheilan luokka oli helppo A. Tehtävänanto oli seuraavanlainen: "Päivä ohi, hyvin menneet kisat takana. Olet juuri katkaissut useamman kisan huonosti menneen putken, sait juuri ensimmäisen hyväksytyn ikuisuudelta tuntuvaan aikaan. Miten reagoit? (Voit kertoa heti palkintojenjaosta, kotiinpalusta tallille, illasta, aika ja paikka vapaita.)" Tarina:Voisin itkeä onnesta, kun meidät kutsutaan palkintojenjakoon. Niin monet kisat ovat menneet penkin alle, kun sekä Sheila että minä olemme jännittäneet itsemme kuoliaiksi. Tuntuu helpottavalta huomata, että taito ei ole kadonnut, vaikka kisavire onkin ollut hukassa. Oloni on kertakaikkisen euforinen. ”Mä vielä menen naimisiin tämän hevosen kanssa”, sanon onnellisena, kun kiristän Sheilan satulavyötä noustakseni selkään ja ratsastaakseni noutamaan meidän ruusukkeemme. ”Jaa”, sanoo Daniel. ”Huonompi homma Sheilan kannalta, että mä kosin ensin.” ”Mitä sillä on väliä? Sulla mä en voi ratsastaa täyttä laukkaa kunniakierroksella ruusuke suitsissa liehuen”, virnistän. ”Juu, kun minä en niin mielelläni ota kuolaimia suuhun. Ja yleisö tuppaa ujostuttamaan.” Korvat punoittaen ohjaan Sheilan palkintojenjakoon. Sijoitus 1/3! Kyllä olinkin onnellinen, kun kerrankin selvisimme radasta ilman kaiken pilaavaa megajännitystä. Saatiin hyvät prosentit ja tuomarilta mukavat kommentit, jotka olivat linjassa oman fiiliksen kanssa. Ja ylpeänä morsmaikkuna pitää tietysti kehua myös Danielin ja Zetan GP-debyyttiä, joka sekin päättyi voittoon! Kaksi sinivalkoista ruusuketta meidän tammoille, siis. Hieno päivä. Zetan orivarsa Zodiac oli myös mukana kilpailuissa helppo B -luokassa ihan kisaturistina harjoittelemassa pois kotoa matkustamista ja kisapaikalla toimimista. Sekin sai hyväksytyn tuloksen kaikesta jännityksestä huolimatta ja oli luokassaan kolmas (noh, neljästä osallistujasta). Danielin ja Zetan tehtävänanto: "Linkitä netistä/tee meemi, joka kuvaa kilpailupäivänne kulkua. Liitä mukaan lyhyt kuvaus, mikä meemissä teidän päiväänne kolahtaa." ... ja voittoisa tuotos: Meemi. "... todellisuudessahan minä kilpailen vain tammani kanssa. Siitä, mennäänkö kisoihin vai ei. #lastaamisongelmat" |
|
Joel
Uusi kävijä
Posts: 5 
|
Post by Joel on Dec 16, 2017 21:22:31 GMT 2
16. joulukuuta 2017
ENSIMMÄINEN | Hiljaisuus Tumma hevonen tapitti mua karsinastaan, kun mä puhdistin pölyharjaa vasten kumisukaa. Sheilan silmät olivat valppaat, kun se tapitti mua karsinastaan. Muuten tallissa oli hiljaista, mikä tuntui olevan Vänrikinmäellä erikoista. Kello oli kuitenkin lähes kahdeksan ja kaikilla taisi olla lauantai-illalla parempaakin tekemistä kuin nuokkua tallilla. Pinteli kääriytyi paketiksi mun sormissa nopeasti. Se kaikki oli tapahtunut niin jouhevasti, että ihan hirvitti. Mä ja Daniel oltiin päädytty yhden tuskaisen kouluvalmennuksen päätteeksi lasillisille Fleimiin. Huurteinen lasi kourassa, ulkona talliympäristöstä oli jotenkin vähän iisimpää keskustella vaikka lätkästä. Sitten siinä seassa mä olin jotain murjaissut, etten tiedä kuinka kauan valmentaudun enää. Että Mikaela alkaa kyllä treenaamaan taas itse tosissaan ja että en mä edes Lusmusta niin perusta. ”Lynn etsii sen tammalle vuokraajaa”, Daniel oli älähtänyt lujempaa kuin mitä olin koskaan kuullut se sanovan. ”Sellaiselle kenttätammalle. Vähän sellainen stressipallo, mutta tosi mukava.” Siitä se sitten lähti. Sheila oli nakertanut mun kuoritakin hihaa samalla kun Lynn selitti siitä ummet ja lammet. Se oli vähän pieni, ajattelin ensin, mutta selkään noustessa se tuntui kasvavan ainakin kymmenen senttiä liikkuessaan. Lynn oli mukana ja koko ajan kun mä ratsastin, se puhui mun mahdollisuuksista: saisin valmentautua ja kilpailla jos mä halusin. Mun selkärangassa kulki väreet kuin sähkö Lynnin sanoessa sen. ”Voidaan treenata vaikka kenttäkisoihin jos sua kiinnostaa.”Mun teki mieli huutaa joota, mutta tyylilleni uskollisena tyydyin mutisemaan myöntävän vastauksen. Kun kaikki neljä vihreää pinteliä oli viimein kääritty, mä kävelin viimeisen kerran Sheilan karsinaan sisälle. Huomenna meillä olisi Danielin kouluvalmennus, tänään oltiin lähinnä keskitytty rentoihin venyttelyihin. Sheilan kanssa yhteiselo oli helppoa: kiltin tamman kanssa sulautui yhteen väkisinkin. Mä kävin Vänrikinmäellä nykyään melkein joka päivä ja välillä mulla oli Aadakin mukana. Se meni ihan vinkeäksi kaikista hevosista ja palvoi Lynniä – eikä meinannut jättää naista lainkaan rauhaan. Sheila painoi päätään vasten rapsuttavia sormia. Se näytti aika onnelliselle. Lynn oli tehnyt Sheilan kanssa paljon töitä – ja rakastanut tammaa paljon. Hiljaisuus laskeutui talliin, ulkona oli jo täysin pimeää. Mulle tuli hyvä fiilis siitä kaikesta, miten asiat olivat järjestyneet. Takaraivossa kihelmöi kuitenkin pieni tunne: sellainen, että tämä oli kuitenkin jonkun toisen hevonen. Lynn palaisi vielä. Tiesinhän mä, miksi Sheila etsi vuokraajaa vaikken asiaa mainostanut. Lynn ei kuitenkaan pysyisi pois hevosen selästä hetkeäkään liian kauaa, se oli sellainen ihminen. Kolahdus jostain karsinasta rikkoi lopulta hiljaisuuden. Karsinan ovi kolahti kiinni mun perästä. Sheila tyytyi tutkimaan heinänkorsia karsinansa pohjalta, kun mä lähdin kantamaan sen varusteita pois. |
|
Joel
Uusi kävijä
Posts: 5
|
Post by Joel on Dec 19, 2017 2:23:40 GMT 2
19. joulukuuta 2017
TOINEN | Lyhty |
|
Joel
Uusi kävijä
Posts: 5
|
Post by Joel on Feb 11, 2018 21:55:28 GMT 2
11. helmikuuta 2018
KOLMAS | Tulevaisuus Sheila pörisi tyhjällä, lumisella kentällä. Se oli nostanut häntänsä korkealle ravatessaan aidan viertä tyytyväisenä vapauteensa. Karvan pinnalla kiilsi pieni hiki Danielin kouluvalmennuksen jäljiltä ja mä olin kelannut, että pieni piehtarointi lumihangessa kaiken sen loimituksen keskellä voisi tehdä tammalle hyvää. Sen iho saisi hetken hengittää. Vaikka takana olikin treeni, ei Sheila näyttänyt ollenkaan väsähtäneeltä. Sen sijaan tamma ravasi kentän halki suurta liitävää ravia ja näytti niin makeelta, että mahassa vähän muljahti. Mihinköhän siitä olisi, jos sen päivätyö ei olisi nyt ollut opettaa satulaan palaajaa takaisin bisnekseen? Jonkun hyvän ratsastajan kanssa. Olinkohan mä vienyt siltä tsäänssin edetä vielä nopeammin, helpommin, paremmin eteenpäin jonkun toisen, taitavemman ihmisen kanssa? Hevonen pärskähti seisahtuessaan keskelle kenttää ja tunki turpansa parin sentin syvyyteen lumeen. Nostaessaan päätään, oli sen nokassa kevyt puuterikerros. Ei kestänyt kauaakaan, kun koko hevonen kaatui kumolleen lumeen. Mä olin ilmoittautunut Seppeleen kisoihin. En halunnut myöntää, kuinka paljon seurakisat saivat leukaperät kiristymään. Mitä jännitettävää niissä muka oli? Mutta siellä mun piti oikeasti ratsastaa ihmisten edessä. Viime kerrasta oli mennyt hetki, ja sekin oli ollut onneton yritys saattaa Lusmu esteratsastuksen maailmaan. Mulla oli jonkinlainen käsitys, etten ollut vuosien tauon jälkeen ruostunut aivan käyttökelvottomaksi ratsastajaksi. Tietenkin olin hissukseen valmentautunut kesän mittaan Lusmulla ja nyt hoidin Sheilan liikutuksen kokonaan, mutta olinko lopulta siinä ajassa kehittynyt yhtään? Sitten kun mä jäisin ratsastuskoulun pikkuponeille vikaksi, mua saattaisi vähän hävettää. ”Mitäs pohdit?” Lynn taapersi kohti kenttää sädehtivään tapaansa hymyillen. Mun omia heikkouksia, ajattelin. Perfektionismia ja kilpailuviettiä, sitä että pitää olla kaikessa aina paras.”En mitään”, tokaisin yksinkertaisesti. Lynn pyöräytti silmiään eikä selkeästi uskonut mua. Sheilakin alkoi rauhoittua. Mä repäisin takin hihaa vähän alemmas riimunnaru kädessäni. ”Parempi varmaan ottaa toi takaisin sisään ennen kuin se vilustuu.” Lynn hymyili lempeästi, kuten sillä oli tapana. Mun pujottautuessa kentälle, Sheila käveli rauhallisesti keinahdellen mun luokse. Oliko ne heikkouksia? Samat piirteet olivat ajaneet mut aikoja sitten junnulätkän huipulle. Kiinnitin narun tamman riimuun tottunein liikkein. Lynn avasi jo porttia paksut lapaset käsissään. Se oli muutenkin pakkautunut päästä varpaisiin ja näytti harvinaisen tanakalta vauvamahassaan, isossa pipossa, huivissa, toppatakissa ja -housuissa. Mun teki huomauttaa, ettei täällä nyt ihan niin kylmä ollut. Kaipa mulla kuitenkin oli jotain käytöstapoja. ”Kuuleppa”, Lynn aloitti varsin uhkaavasti ja mä osasin jo varautua kokemuksen perusteella. Yleensä se keskustelun aloitus johti johonkin aivan päättömään. ”Daniel lähtee sunnuntaina kisoihin. Pitäisköhän sun mennä mukaan? Musta ei ole enää paljoa apua. Mä voisin kyllä vahtia Aadaa, jos sä tahdot.” Mä mutustelin asiaa hetken. Mitä ihmettä mä siellä muka tekisin? Daniel varmaan hoitaisi hevosensa nopeammin ilman mua. Mutta kuin suostutellakseen taputteli Lynn mahaansa mukamas huomaamattaan. ”Kaipa sitten”, murahdin. Lynnin suupieli nyki leveään hymyyn. ”Mukavaa!” nainen huokaisi. ”Musta ei ole enää mihinkään. Kohta joudut etsimään itselles uuden puominnostajan kun hyppäät! Mä en jumaliste vaan enää taivu.” Mä hymähdin. Kun Aadan äiti oli odottanut Aadaa, mua ei paljoa otettu tilanteessa huomioon. Tiesin isäksi raskauden ajasta yllättävän vähän. Sheilan kengät kopisivat vasten tallin lattiaa. Lynnin askel oli yhtä keveän oloinen kuin aina sen kävellessä meidän vieressä. ”Korppukin sai muuten vuokraajan”, Lynn tokaisi, vaikka Korppu oli tainnut saada vuokraajansa jo viime kuussa. ”Ootteko te vielä tavanneet?” Mä pudistin päätäni. En tietääkseni. Lynn kohautti harteitaan. ”Täällä on niin kovin hiljaista nykyään. Paitsi talossa. Kun on Cellakin ja kaikkea.” Sheila pyörähti karsinaansa tyytyväisenä ja mä otin siltä hetkeksi riimunnarun irti. ”No mutta”, vaaleatukkainen tokaisi ovensuussa. ”Kaipa mun pitää mennä takaisin sisälle. Kauhea vessahätä taas. Sanon Danielille, että lupasit lähteä sen kanssa!” Ja siinä hetkessä nainen katosi takaisin ulos pakkaspäivää. Sheila hamuili karsinan pohjalta heinänrippeitä, kun mä liu'utin loimen sen ylle. Klipattuna sillä oli tallissakin loimi, mutta nyt se menisi vielä pihalle nauttimaan talvisäästä. Sheila oli rauhoittunut mun seurassa paljon. Aluksi se oli ollut hieman epäileväinen: ei mitenkään erityisen huomattavasti, mutta silti niin, että tajusi sen miettivän kuka ihme mä olin. Nyt meistä oli kai tullut jonkin tasoiset kaverit. Rapsutin tammaa harjan juuresta, sen nostaessa päätään kohti mua. ”Mennäänkö?” mä kysyin siltä, pistäen riimunnarun taas kiinni riimuun. Se katsoi mua hetken tummilla silmillään, kunnes seurasi ulos karsinasta. Huokaisin. Kyllä mä sua odotan. Sellaiselta Sheila näytti. Ehkä mä en tappanut sen potentiaalia mun käsiin, vaan me mentiin hitaasti kohti sitä. Onnea oli kärsivällinen hevonen. |
|
Joel
Uusi kävijä
Posts: 5
|
Post by Joel on Jan 4, 2019 23:51:59 GMT 2
4. tammikuuta 2019
NELJÄS | 2019 Mä en hävennyt kovinkaan helposti mitään. Ylpeys, ylpeys oli pahin synti ja se oli myös mun, Joel Linnanmäen, suurin. Mutta vuonna 2018 olin hävennyt silmät päästäni. Mä olin saanut potkut. Mun vanhemmat oli kasvattaneet musta ja siskosta kovia tekemään töitä. Kun jotain aloitettiin, se aloitettiin tosissaan ja sille myytiin koko oma sielu, eikä lopettaa saanut ennen kuin tavoite oli saavutettu. Mutta ehkä se oli myös syy, etten mä ollut osannutkaan lopettaa vaan puskenut itseni äärirajoille ja rajan yli. Mä olin tehnyt kahta työtä, viimeistelin opiskeluja, pidin huolta mun vuokrahevosesta Sheilasta ja koetin olla riittävä isä nuorelle tytölle. Aadasta oli tullut kärsimätön. Joskus se kysyi siskolta, miksei isi enää oo koskaan kotona. Kaiken sen keskellä mä en enää ollut ajoissa missään, pakka alkoi levitä mun käteen kuin pelikortit olisivat muuttuneet tomuksi ja valuivat sormien välistä. Kun mä myöhästyin töistä loisteliaasta kilpatallista jatkuvasti, olivat Sokan sisarukset, paikan omistajat, istuttaneet mut pöydän ääreen neniään nyrpistellen ja mä tiesin mitä siitä seurasi. Niin mä sain potkut. Jumalauta, että se hävetti. Ekat viikot pysyin piilossa kaikilta, eniten Danielilta. Siitä oli kai tullut jokin ystävää muistuttava, mutta se oli myös suositellut mua töihin ja joutunut pettymään karvaasti mun suoritukseen. Se kirpaisi mun ylpeyttä ja mua hävetti. Mä olin tottunut olemaan helvetin hyvä kaikessa, mitä tein. Siksi mun uupumus iski päin kasvoja kuin nyrkki aamuneljältä snägärijonossa. Kaikkeen ei pysty Joel Linnanmäkikään. Mä valmistuin muutaman kuukauden myöhässä ravintolakokiksi ja jatkoin töitä oppisopimuspaikassa sen jälkeen. Lynn synnytti ja Sheilan ratsastaminen jäi huomattavasti vähemmälle. Elämä rauhoittui pikkuhiljaa, palasi takaisin uomiinsa, sellaisiin, jossa se oli ollut vuosia sitten. Jostain syystä se häiritsi mua aivan sairaasti. Mä olin halunnut oppia lisää hevosista, hevosalasta, ratsastuksesta. Se jäi toteuttamatta ja sen sijaan mun vähäisetkin tallireissut oli vähentyneet. Se häiritsi. Kaipasin sitä lisää. Huomasin sen vasta nyt, kuinka mä olin myynyt sieluni sille koko hommalle lyhyessä ajassa. Työpäivätkin mä olin miettinyt vain, mitä treenattaisiin Sheilan kanssa illalla. Se oli hivuttautunut mun elämään, eikä halunnut enää lähteä. Tallilla kuljin nykyään pitkin seiniä, matalana ja kyyristellen. Danielista oli tullut mulle jo ystävä, mutta nyt olin kuukausia vain yrittänyt paeta koko kontaktia miehen kanssa. Ei se kuitenkaan voinut iloinen olla. Sitä varmaan vitutti, kun oli mennyt sanomaan koko työpaikasta mulle. Mieleen ei juolahtanutkaan, että Danielilla saattoi olla omiakin murheita eikä sitä kiinnostanut lainkaan mun työpaikka. Joten mä taas hiivin kyyryssä Sheilan karsinalle tamman suitsien kanssa, livauttaen ne sen päähän ja sävähdin, kun sen kaviot kopisivat tyhjää tallikäytävää vasten. Ne pitivät liikaa ääntä. Joku vielä kuulisi, huomaisi mut. Helvetti. Mutta häpeä oli niin suuri, että sen takia mä olin puolessa vuodessa käynyt enemmän keskustelua Lynnin kanssa teksiviestein kuin kasvokkain – vaikka talli oli niiden kotipihassa. Kiipesin tumman tamman selkään ulkona korokkeelta, ja oijoin fleeceloimea sen päällä. Kuten aina, käynnin keinunta sai ikävät ajatukset vaipumaan unholaan askel kerrallaan. Lumi oli vallannut Suomen: se roikotti raskaana puiden oksia kohti maata. Sheila askelsi eteenpäin tietä ja ehdin nähdä pienen vilauksen pihalle ajavasta autosta sekä sen ratin takana olevista Danielin kasvoista. Mä en hävennyt helposti. Uutenavuotena olin luvannut itselle, etten häpeisi toistaiseksikaan. Silti vetäisin takin kauluksia korkeammalle, kasvojen peitoksi, vältellen Danielin katsetta. Hoputin Sheilaa jopa kävelemään kauemmas nopeammin. Oma pelkuruuskin hävetti. Ja kun kuulin Danielin vaimea huudahduksen, teeskentelin olevani kuulematta. Vuosi 2019 ei näyttänyt hyvältä. |
|
|
|
Post by ixmoleqir on Jun 9, 2019 13:30:09 GMT 2
|
|
|
|
Post by eipigurakupip on Jun 9, 2019 15:34:28 GMT 2
|
|
|
|
Post by GrouraInfonee on Sept 17, 2020 0:21:19 GMT 2
play slots online onlinecasinouse.com/# play casino <a href="http://onlinecasinouse.com/# ">online casino real money </a> online casino games |
|
