Scorpidon päiväkirja

[Lynn]

rp-t. Scorpido "Korppu"
om. DS Valmennustalli

[Lynn]

Elo Danielin päähänpiston kanssa oli alkanut mukavasti. Hivenen vastentahtoisesti Lynnin oli myönnettävä, että yliampuva anteeksipyyntö tuotti hänelle hurjasti iloa. Scorpido oli niin mukava ratsastettava. Sen kanssa sai jokaisella ratsastuskerralla onnistumisenkokemuksia, vaikka poni oli kuuma ja välillä lentoon lähdössä. Heillä oli vielä pitkä, epäilemättä loputon, tie kuljettavana, ennen kuin yhteistyö toimisi saumattomasti. Scorpidon säädöt olivat niin herkät, että menisi aikaa, ennen kuin Lynn hallitsisi ne ja saisi ne viritettyä täydellisesti omalle taajuudelleen. Ehkä niin ei ikinä kävisi, mutta hyvin heillä sujuisi silti.

Scorpido oli hurjan hyvin koulutettu poni. Siinä riitti laatua ja se olisi helposti vietävissä ponien korkeimmalle tasolle. Lynnin oli pakko myöntää, että lahjaponi oli herättänyt hänessä kilpailemisen kipinän. Jonkun aikaa hän oli harkinnut keskittyvänsä opettamiseen ja jättävänsä kisaamisen vähemmälle, kun Väinö siirtyisi pois kilpailukäytöstä. Sheilan kanssa kilpauraan oli tullut odottamattomia mutkia, kun tamma oli osoittautunut odotettua stressiherkemmäksi. Sen kanssa oli kamppailtu mahahaavaherkkyyden kanssa. Ehkä Sheila ei ollut kilpahevonen. Ehkä siitä tulisi sellainen, kun se saisi tarpeeksi aikaa. Joka tapauksessa tuntui epäreilulta viedä Sheila toistamiseen tilanteisiin, joissa se ei viihtynyt lainkaan.

Vaan nyt Lynnillä oli Korppu. He olivat aloittaneet treenit kisakautta varten. Kiire ei kisoihin ollut, mutta Lynn odotti niitä jo innolla.

Tallissa oli mukavan rauhallista, kun Lynn saapui paikalle ratsastaakseen Korpun ennen tuntien alkua. Daniel laittoi parhaillaan kuntoon Nikkeä, tummaa ja komeaa asiakashevostaan, ja tervehti Lynniä hänet huomatessaan. Lynn käveli puolisonsa ja tämän ratsun luo.
"Mä tulen kanssa ratsastamaan Korpun", Lynn kertoi. "Oletko sä kerennyt ratsastaa jo useamman?"
"Otin Zetan heti aamulla", Daniel kertoi. "Ja sitten Haitan. Se alkaa olla aika hyvässä vaiheessa, ja puhuttiin sen omistajan kanssa, että se voisi pian palata kotiin."
"Ja sitten uusi tilalle?"
"Juu. Bisnes pyörii", Daniel tuumasi ja rapsutti Nikkeä harjantyvestä. "Hitto että on kiva tehdä sitä mistä oikeasti tykkää. Ei ole ikävä rautakauppaan..."
"Ja nyt kun sulla on hevoset täällä, mekin ehditään joskus nähdä toisiamme", Lynn sanoi viattomasti.
"No se. Se on kanssa yksi iso plussa", Daniel hymyili puolisolleen silmät tuikkien.
He vaihtoivat pikaisen pusun. Sitten tallin käytävältä kuului askeleita ja pariskunta kääntyi katsomaan tulijaa.

Se oli Piki. Piki oli tuonut talliin Flooran, mikä oli ollut hauska sattuma. Floora oli sama pikantti lämminveritamma, joka oli aikanaan toiminut tuntiratsuna Seppeleessä. Nyt tamma kantoi Spidermanin varsaa. Simo oli ravuriori, jonka kanssa Lynn oli ollut tekemisissä paljon jo usean vuoden ajan.
"Heippa, Piki! Miten menee?" Lynn tervehti honteloa tyttöä, joka hymyili pienesti.
"Hyvin! Ajattelin ratsastella Flooralla ilman satulaa."
"Kivaa", Lynn hymyili ystävällisesti. "Tuletko maneesiin kanssa? Kenttä on tänään aika sohjoinen."
"Kyllä mä voisin tulla. Jos siellä on tilaa...?"
"Tietysti on", Daniel vakuutti. "Kyllä sinne kolme ratsukkoa mahtuu, jos mahtuu kokonainen tuntiryhmäkin."

Eipä aikaakaan, kun maneesissa tosiaan pyöri kolme ratsukkoa. Rautias poni, ruunikko lämminverinen ja musta ratsuhevonen sopivat hyvin samaan tilaan. Daniel oli saanut valita radiokanavan päivän ensimmäisenä ratsastajana, eivätkä tytöt valittaneet. Hyvähän oli rock-musiikin tahdissakin ratsastaa, kunkin omien tavoitteiden mukaan.

[Lynn]

Oli hyppypäivä. Kersti oli luvannut tulla auttamaan. Kevyesti rupatellen ystävykset kävelivät Korpun kanssa maneesille - Lynn ratsastusvaatteissaan ja Kersti pilkkihaalarissa, joka oli näin talvisin varsin kätevä tallivaate. Aurinko paistoi kyllä, mutta ei se kovasti lämmittänyt, paitsi ehkä mieltä. Korppua lumisena päivänä loimottavan kirkkaan auringonpaisteen luomat terävät varjot ja kontrastit vähän kiihdyttivät, mutta pian se keskittyisi yksinomaan esteisiin. Tamma piti hyppäämisestä ja vauhdista.

Lynnin lämmitellessä Korppua Kersti rakensi estetehtäviä. Lynn oli mahdottoman kiitollinen siitä, että ystävä tuli niin mielellään avuksi estehommiin.

Korppu oli aika hätäinen. Lynn tunsi, kuinka hänen ratsunsa suorastaan kipitti alta pois. Hän saattoi melkein kuulla, kuinka Korpun päässä kilisivät kiireiset ajatukset ja mielenliikkeet.
"Tää on ihan hätähousu", Lynn kommentoi Kerstille, joka naurahti.
"Juu, ei olisi mun tyyppinen ratsu se", tallimestari tuumasi. "Sulle sopii."
"On tämä kyllä kiva!" Lynn myönsi auliisti.
"Daniel tuntee sut hyvin, se taisi tietää mitä teki kun tuon osti", Kersti virnuili ja katseli, kuinka Lynn laukkasi rautiaalla ponilla ristikon yli.
"Jaa-a, silläköhän parisuhteen laatua mitataan, että miten kivoja hevosia toinen osaa hankkia", Lynn hörähti ja siirsi Korpun raviin odottaen sen taas rentoutuvan. "Mistä tuli muuten mieleen! Laitetaanko sulle avecillinen hääkutsu vai vieläkö sä pidät sen poikaystäväsi salassa?"

Kersti punastui vähän.

"No - kyllä mä uskon, että se tulisi mielellään", tallimestari sanoi kainostellen. "Enkä mä sitä mitenkään tieten tahtoen salaile..."
"Et tietenkään", Lynn myönteli.
"Teillä on yhteinen tuttukin", Kersti paljasti. "Yksi entinen tallilainen, jo vanhan tallin ajalta. Se on sen serkku."
"Oho, kuka tallilainen? Mä varmasti muistan sen."
"Takuulla muistat. Se on Brennan serkku."
Lynn pyöräytti Korpun voltille ja vilkaisi Kerstiä yllättyneenä.
"Oho! Tietysti mä muistan Brennan! Sillä oli hevoset meillä ja se seukkasi yhdessä vaiheessa Santerin kanssa. Ja nyt sä olet iskenyt näppisi sen serkkuun?"
"Niin on käynyt. Se oli hassu sattuma", Kersti virnisti ja näytti onnelliselta.

Lynniä hymyilytti. Niin se historia nivoutui osaksi tätä päivää. Ratsastaessaan Korpun jumppasarjalle Lynn mietti, mitä Brennalle kuului ja vieläkö tyttö harrasti hevosia. Korppu sen kuin eteni korvat hörössä pienille jumppahypyille ja loikki onnellinen ilme poninnaamallaan tasaisessa rytmissä yli. Sen ajatukset eivät menneissä hetkissä haahuilleet. Se oli poni ja se eli hetkessä - ja sen hetki koostui nyt puuhasta, josta se todella piti. Innokkaan Korpun kyydissä Lynninkin oli mahdotonta olla olematta hyvällä tuulella, etenkin, kun ulkona paistoi aurinko ja elämässä oli kaikki hyvin.

[Lynn]

Korppu oli joutunut harjoittelemaan tuntiponin roolia saadakseen tarpeeksi liikuntaa. Lynn ratsasti ponillaan yhä silloin tällöin, mutta aina ajatus säpäkän ja nopealiikkeisen tamman selkään kiipeämisestä ei enää tuntunut mukavalta. Hän ei ollut hypännyt ponilla itse sen jälkeen, kun sai tietää raskaudestaan. Ehkä se oli hysteeristä, ehkä vain tervettä maalaisjärkeä. Korppu saattoi kuitenkin innostua esteillä, ja silloin vauhti kiihtyi ja hallittavuus kärsi. Miksi turhaan ottaa riskiä?

Huoli ponin kunnosta kuitenkin nakersi Lynnin mieltä. Korppu sai tietysti ulkoilla paljon, ja muutama taitava tuntiratsastaja oli toden teolla innostunut siitä. Lynn oli ehdottanut parille heistä vuokraamistakin, mutta nuorten aikuisten aikataulut eivät antaneet myöten. Jokunen vuokraajatarjokas oli käynyt Korppua kokeilemassa. Yhden kanssa oli tehty sopimuskin, mutta sitten yhteistyö lupaavalta vaikuttaneen ratsastajan kanssa ei toiminutkaan halutulla tavalla. Tyttö alkoi perua ratsastuksiaan viime tingassa, usein silloin, jos sää oli huono. Pettyneenä Lynn ilmoitti, ettei tarvinnut tulla enää jatkossa lainkaan.

Niinpä Korppu oli yhä vailla omaa ratsastajaa. Sheilalle oli löytynyt Joel, joka piti puoliveristä kuin omaansa. Lynn oli ilahtunut ikihyviksi saadessaan Sheilalle tutun ratsastajan, jonka into treenata ei ollut ollut olematon alussakaan, mutta kasvoi silti päivä päivältä. Lynn vietti mielellään aikaa maneesissa neuvoen Joelia, mutta antoi miehelle myös omaa rauhaa työskennellä hevosen kanssa niin kuin parhaaksi näki. Ehkä ratsukko kävisi kilpailemassakin, kokeilemassa edes, vaikkei Sheila paras mahdollinen kisahevonen ollutkaan.

"Vaan mitä tehdä sinun kanssasi", Lynn mutisi rapsutellen Korpun karvaisia korvia.
Hän ei ollut edes klipannut poniaan. Se ei ollut niin rajussa treenissä, että se olisi ollut tarpeellista.

Heillä olisi oikeastaan ollut nyt varaa vaikka palkata Korpulle oma ponikokoinen ratsastuksen ammattilainen. Lynn oli alkanut tosissaan harkitakin sitä. Poni voitaisiin pitää täydessä kilpakunnossa ja se voisi jatkaa kisauraansa, vaikka hän keskittyisikin heidän vauvaansa.

Mutta sitten toisaalta - oliko se nyt niin vaarallista, jos Korppu pitäisikin kilpailutaukoa? Lynn alkoi haaveilla ponivarsasta. Hänhän oli kovasti kaivannut nuorten kanssa työskentelyä, ratsukoulutuksen alkuhetkiä. Jos Korpun astuttaisi nyt, kun Lynn itse oli poissa pelistä niin ikään lisääntymisen takia, se ei olisi pois kilpaurasta. Ja ennen kuin Lynn tiesikään, hän oli jo oikeastaan tehnytkin päätöksensä. Orin etsintä saattoi alkaa.

[Aksoni]

Ensimmäinen, Aksoni + Korppu= ?

Istuin mustalla tietokonetuolilla ja haukottelin syvään. Vilkaisin olkani yli ja vilkaisin lapinkoiran muotoista kelloa, 22.25, noin. Täytyisi lähteä nukkumaan, mutta pyykkikone pyöri edelleen. Mutristin suutani ja jatkoin facebookin selailua tympääntyneenä. Oikeasti minun pitäisi olla vääntämässä listaa uusille harjoittelijoille, joita oli tulossa kahden viikon päästä tallille. Saisin kuulemma ruhtinaaliset kaksi kappaletta "omaan käyttööni", jolloin se toki tietäisi vastuuta, mutta myös mahdollisesti hieman helpotusta. Väsytti ja odottelin malttamattomana omaa pehmeää sänkyäni. Aamulla olisi kuitenkin herättävä jo viiden aikoihin, jotta voisi lähteä tallille tienaamaan. Rakastin tietysti työtäni ravitallilla, mutta inhosin tallielämän vastapainona tulevaa pyykkivuorta ja ainaisesti hieman sotkuista kotia. Ratsupuolikin kiinnostaisi kovin, mutta sopivaa hevosta, tai mielummin ponia, ei tuntunut löytyvän mistään. 22-kesäisenä en ollut enää poni-ikäinen, mutta suuri osa (ratsu)hevosenomistajista tuntui hieman karsastavan vahvaa ravitaustaani ja se yhdistettynä 155cm pitkään varteen karsi minut usein pois yhtään tavoitteellisemmastaa treenaamisesta. Enkä minä edes kovin aktiivisesti liikutusponia edes etsinyt, sitten kun sopiva löytyisi niin löytyisi, siihen asti pärjäisin vallan mainiosti ystävieni hevosilla ratsastaen. Viimeinkin kuului helpottava piipitys ja pääsin laittamaan kerrastoja kuivumaan.
   Saavuin takaisin kylpyhuoneesta olohuoneeseen, tai olohuoneeseen ja olohuoneeseen, kaksiossani olohuoneena toimi keittiö, jossa oli TV ja sohva. Kumarruin tuolin yli kohti läppäriäni ja jumituin katsomaan Putouksen esittelyvideoa. *Plop* Kookoksen partanaama pompsahti tietokoneeni näytölle pyöreänä kuvakkeena. Klikkasin auki sen ja huomasin sen sisältävän screenshotin joltain hevospalstalta. "Muuttuvan elämäntilanteen vuoksi etsitään ratsastajaa kenttäponille ja -hevoselle. Molemmat tammat ovat CIC2-tasolle koulutettuja, mutta ratsastajalla ei ole kilpailutuspakkoa. Ensisijainen tavoite on, että hevoset pääsevät liikkumaan tarpeeksi, että pysyvät kunnossa. Motivoituneelle ratsastajalle kuitenkin myös kisa- ja valmentautumismahdollisuudet. Soita numeroon xxxx ja jutellaan lisää. Yt. Lynn Susineva". "Hehheh Kookos, ihan hyvä läppä, mutta toi on kuitenkin Lynn, siis SE Lynn ja Daniel, you know. Eiköhän siellä ole ihan ratsuihmisiäkin hakeutumassa nuihin paikkoihin." vastasin ystävälleni, mutta päätin kuitenkin laittaa viestiä, mutta vasta aamulla. Jos ei koita, ei voita.

---

Hoidettuani aamutallin ravitallilla painuin oleskelutilan sohvalle istuskelemaan ja juomaan kahvia. Samalla näpyttelin Lynnille viestiä josko voisin tulla katsomaan Korppu- nimistä ratsuponitammaa. Ystävällinen tervetuloa-viesti piippasi muutaman minuutin sisällä puhelimeeni. Ilmeisesti sielläkin oltiin heti aamusta liikenteessä. Viestin lopussa oli ajo-ohjeet DS Valmennustallille, joka sijaitsi Mallaspuron yhteydessä, meren lähistöllä. Sovimme näkevämme 12 aikoihin. Ryystin loput aamusmoothiestani ja kahvistani ja lähdin viemään hevosia ulos ja valmistelemaan niitä aamulenkille. Karsinoista ei tarvitsisi enää nykyään huolehtia, tallille oli palkattu oma työntekijä ihan sitä varten, luksusta.

---

Ajoin valkoisella Opelilla lumista hiekkatietä pitkin, meinasi olla hieman liukasta taas vaihteeksi. Pitäisi varmaan ostaa uudet renkaat, mutta toisaalta koko autokaan ei monen sadan arvoinen olisi. Lupasin itselleni, että heti kun voittaisin eurojaskasta (tai edes kymppitonnin), ostaisin itselleni suuren ja hienon farkkuvolvon, jossa olisi kaikki herkut sähköikkunoista kupinpidikkeisiin. Ja kääntyvä koukku, se siinä myös olisi! Navigaattorin mukaan minun pitäisi olla ihan pian perillä Vänrikinmäen tilalla. Oikealla näkyi laidun ja vasemmalla metsää. Ei ainakaan kääntyä pitäisi, sillä navi ei sanonut pitään. Edessäni häämötti vesitorni ja kädessäni rakkine huusi, että minun täytyisi vuoronperään tehdä u-käännös ja lähteä itään. Päästelin muutaman painokelvottoman sanan, sammutin tom-tomin -romun ja pysäytin auton, täytynee soittaa Lynnille. Aika noloa.

---

Kaunis rautias tamma hamusi vaalean naisen kättä. Lynn silitti tammaa rennosti jutellessaan minulle Korpun historiasta ja heidän yhteisestä matkastaan sekä tulevaisuuden toiveistaan. Korppu oli astutettu ja sen olisi määrä varsoa keväällä. Se oli koulutustasoltaan tosi taitava, paljon taitavampi kuin minä, joka olin ratsastanut noin HeB tasoisia ratoja hyväksytysti läpi ja kilpaillut kenttää vain tutustumisluokkaan saakka. Esteitä olin toki hypännyt korkeitakin, mutta silloin hevoset olivat olleet todella taitavia ja luotettavia. Vauhti tai äkkipysäykset eivät pelottaneet, eikä oikeastaan ratsastus muutenkaan, mietitytti vain olisinkohan kuitenkaan tarpeeksi taitava, etten vain pilaisi ponia. Lynn kuitenkin rauhoitteli huoltani ja lupasi, että saisin kyllä kaiken avun mitä tarvitsisin Korpun kanssa. Nyökkäsin ja kyselin vielä tallin tavoista ennen kun jäin tamman kanssa kahdestaan, Lynnin lähtiessä omiin menoihinsa joksikin aikaa. Sovimme näkevämme myöhemmin ja juttelevamme sen jälkeen jatkosta lisää.
   Harjasin ponin hyvin ja huolellisesti. Se oli melko pitkässä karvassa, paksu ja pehmeä karva tuntui ihanalta paljasta ihoa vasten. Tamma seurasi touhujani uteliaana, mutta ei reagoinut uuteen ihmiseen mitenkään erityisellä tavalla. Lähinnä nautti, erityisesti silloin kun pyörittelin sään kohdalta kumisualla. Otsatukan harjailusta Korppu ei tykännyt, se katsoi minua happamasti ja nosti päätään karkuun. En alkanut kiusaamaan sitä sen enempää, mutta pään harjasin ja silittelin silti sitä otsasta. Siihen tamma ei reagoinut mitenkään. Tammat.. <3. Viimeiseksi selvitin hännän, harjasin sen ensin ja lopulta tein siihen pienen letin. Saatuani harjausoperaation päätökseen tarkastin vielä uudemman kerran jalat, tunnustelin ne huolella ja painoin mieleeni miltä ne tuntuivat. Voisin verrata ensikerralla jos joku tuntuisi yhtään poikkeavalta.
   Slaavikyykätessäni Korpun jalan vieressä kuulin tamman yllättäen hörisevän tuttavallisesti. "Moi, oon Daniel, Lynnin mies. Sä olit Aino?" mustahiuksinen mies aloitti. Nousin seisomaan ja ojensin likaista kättäni, jonka vedin kuitenkin pois ja tyydyin nyökkäämään, "Heippa, joo mie oon Aksoni. Korppu on kyllä aivan ihana tyyppi, mie oon aivan höperöityny sen kans, oon harjannu sitä varmaan tunnin". Mies virnisti "Lynn lähettiki mut katsomaan mihin sä jäit, söikö Korppu sut vai karkasitko". Katsoin Danielia toinen kulmakarva hieman koholla. Jätkähän kettuili ihan avoimesti, nyt jo. Ehkä se ei ollutkaan niin hankala tyyppi kun villeimmät huhut kertoivat. "Korppu tiedostava ja fiksu maailmankansalainen ja siksi myös vegaani. Kannattais sunkin kokeilla" naurahdin ja pujahdin ulos karsinasta. Salpasin karsinan ja lähdin etsimään Lynniä.

[Aksoni]

"Huomenta Korppu" sanoin matalalla äänellä kauniille rautiaalle, joka pureskeli aamuheiniään. Olin tullut auttamaan aamutallin teossa vapaapäivänäni. Mihinpä se koira karvoistaan pääsisi. Kävin hörppäämässä aamukahvit loppuun Lynnin ja Danielin seurana, jonka jälkeen lähdin hakemaan Korpun harjat, riimun ja loimen. Harjasin rautiaan huolellisesti ja tarkastin jalat, kaikki oli oikein hyvin. Tammaa loimittaessani mietin minkähänlainen sen varsasta mahtaisi tulla. En malttaisi odottaa näkeväni sitä pientä söpöläistä.. Lopulta Korppu seisoi loimitettuna riimu päässään ja oli valmis lähtemään ulos. Talutin sen omaan tarhaansa ja painuin hakemaan kottarit ja talikon. Ehdin puhdistaa Korpun karsinan ja kun kottareissa oli tilaa ja draivi oli hyvä, päätin tehdä päivän hyvän työn ja puhdistaa siinä sivussa vielä pari naapurikarsinaakin. Kävin kippaamassa kottarit lantalaan ja toin uutta kuiviketta tilalle. Daniel naureskeli talliorjailulleni ja kysyi, enkö saanut lappaa paskaa tarpeeksi jo töissäkin, mutta mitä ilmeisimmin en. Karsinan puhdistus oli mielestäni terapeuttisinta hommaa i-ki-nä.
   Karsinoiden jynssäyksen jälkeen kävin kurkistelemassa Korppua, joka ulkoili tyytyväisenä kirpsakassa pakkasilmassa. Tamma oli valtavan suloinen loimitettuna ja syödessään suuresta heinäkasasta heinää. Päätin mennä puhdistamaan Korpun varusteet perinpohjaisesti, se oli toiminut hetken tuntiratsuna, eivätkä tuntilaiset välttämättä olisi puhdistaneet varusteita tarpeeksi huolellisesti. Otin ruutupaperia ja kynän ja merkkailin suitsista mihin reikiin ne kuului laittaa takaisin kiinni, purin ne atomeiksi ja aloin hoitaa nahkavarusteita kiiltäviksi. Rasvasin myös satulan remmit ja kiillotin jalustimet kiiltäviksi. Kaiken tämän tehtyäni lähdin nauttimaan lounasta.

Varustettuani Korpun talutin tamman kentälle ja maiskautin sen liikkeelle. Tamma oli selkeästi laadukas, se askelsi pitkää askelta ja käveli kaula kaarella. Se pureskeli kuolaintaan ja oli varmasti valehtelematta arvokkain ratsu, jolla olin koskaan ratsastanut. Keskityin pitämään kantapääni alhaalla ja selkäni suorassa. Ehkäpä joku hämääntyisi luulemaan, että osaisin oikeasti ratsastaa, eikä tajuaisi Lynnin seonneen. Antaa nyt tuollainen poni tämmöiselle ravitallukalle. Kyllähän minä nyt hevosen osaisin hoitaa, mutta ei minua oltu nostettu ponin selkään ennen kuin kävelin, saati kuskattu vuosikausia ratsastustunneille. Pyysin varovasti ravia Korpulta ja se siirtyi suureen raviin, laajoilla askelilla. Poni taivutti kaulaansa ja en voinut kun ihailla. Ravi oli hieman hidasta verrattuna ravihevosen suureen raviin, mutta yritin pitää mielessäni, että tälläkertaa aika ei olisi valttia.

"Sehän kulkee hienosti" Lynn totesi hymyillen.
Nainen oli tullut kun varkain kentänlaidalle. Vilkaisin sivusilmälläni naista ja hymyilin hieman hermostuneena.
"Joo, Korppu taitaa osata mitä vaan. Enhän mie sitä saa näin kulkeen, se kulkee kyllä ihan itestään nuin. Taidan yrittää vaan olla häiritsemättä ja pilaamatta sitä." virnistin, mutta tottapuhuen olin hieman huolissaan.
"Älä stressaa, et sä nyt herranen aika Korppua onnistu pilaamaan! Jos haluut niin mä autan sua ja Danielkin varmasti neuvoo. Tärkeintä on nyt vaan keskittyä siihen, että tamma saa tarpeeksi liikuntaa ja hyvää hoitoa" Lynn sanoi.
Vaihdettuamme muutaman sanan jatkoin treeniä huojentuneena. Ehkä en tosiaan saisi Korppua pilattua, vaikka en omistaisikaan hienoa kouluratsastajataustaa. Taputin Korppua ja siirsin sen käyntiin.