Post by Lynn on Mar 16, 2010 18:07:17 GMT 2
Tiesitkö tämän? - Nippelitietoa Mallaspuroon liittyen!
Mallaspuron ympäristö
Mistä lähistöllä soliseva puro oikein saikaan nimensä?
Tilan lähellä solisee Mallaspuro, jonka mukaan talli onkin nimetty. Selvä, nyt tiedetään miten talli on saanut nimensä, mutta entä se Mallaspuropuro sitten? Joskus ties miten kauan sitten puron varressa sijaitsi olutpanimo, joka tosin oli melkolailla tyhjillään ja käyttämättömänä. Oluen valmistamisessahan käytetään mallasta, joka siis on idätettyä viljaa. Näin siis muinainen olutpanimo jätti jälkensä lähiympäristöön lähinnä puron nimen kautta - rakennus purettiin, harmi vain, eikä siitä ole juuri mitään enää jäljellä.
Mallaspuron historiaa
Lyhyesti ja ytimekkäästi: Ilpo osti tilan yhdeksän vuotta sitten erottuaan entisestä vaimostaan ja muutti Mallaspuroon tuolloin 8-vuotiaan Santerin kanssa. Ennen Ilpon saapumista tila on toimittanut pienen siitostilan virkaa, ja pari tammoista siirtyikin kaupan mukana Ilpon omistukseen. Ilpo ei kuitenkaan ryhtynyt hevoskasvattajaksi, vaan tammat pääsivät ratsuhevosiksi. Ei talli nyt mikään ratsastuskoulu ollut, mutta siellä ne naapuritilan vanhemmat tyttäret kävivät hevosia ratsastelemassa.
Aikku (ja Daniel hänen mukanaan) muutti tilalle kaksi vuotta myöhemmin ja toi mukanaan kantavan Piitu-suokin. Pian tilalle syntyi Piirto, ja sitten ostettiin Bundy. Aikku ja Ilpo alkoivat haaveilla ratsastuskoulusta, eikä aikaakaan, kun talliin saapui lisää asukkaita - Löpö ja Tito saapuivat yhdessä viisi vuotta sitten, sillä eipä niitä voinut erottaakaan.
Kului puoli vuotta, ja talliin muutti herkkä Nero-poni. Niihin aikoihin Lynn oli ensimmäistä kertaa niinsanotusti kesätöissä Mallaspurossa ja ihastui ruunaan kovasti. Kaksivuotias Teresia tuli talliin muutama vuosi sitten, ja vuoden kuluttua tuotiin Kati saksasta. Sitten talliin onkin virrannut sellaista porukkaa kuin Lellu, Trulli, Arttu ja Brennan yksityiset Vili ja Manki.
Tilalla asuneita, mutta jo pois muuttaneita hevosia ovat Reegan yksityishevonen Roki sekä tallin kasvatit Piirron Eelis (FF) ja Riarosa.
Pienimuotoista ratsastuskoulutoimintaa on Mallaspurossa ollut jo useamman vuoden ajan, mutta virallisesti ratsastuskoulu on aloittanut vasta vuoden 2010 alkupuolella. Iisa on ollut Mallaspurossa töissä tammikuusta 2010 lähtien.
Henkilöistä
Aikku
- Syntymäpäivä 18.11. (jolloin täyttää 49 vuotta), horoskooppimerkiltään siis skorpioni...
Daniel
- Täytti 20 vuotta 26.3. kuluvana vuonna - ja horoskoopiltaan puhtaasti oinas.
- 176 cm
- Jättänyt lukion kesken, työskentelee kylällä rautakaupassa ja harkitsee aikuislukio-opintojen aloittamista.
Iisa
- 4. kesäkuuta kilahti Iisan ikälasiin 33 vuotta. Horoskoopiltaan nainen on kaksonen.
Ilpo
- Miehen 53. syntymäpäivä koittaa 8.8., viikkoa ennen Lynniä. Horoskoopiltaan Ilpo on leijona.
Kersti
- Kääntyi 21-vuotiaaksi 16.4. Kersti lukeutuu Danielin tapaan oinaisiin.
- Asuu toistaiseksi Mallaspurossa, mutta etsii omaa asuntoa sopivan kulkuyhteyden päästä tilalta.
Lynn
- Täyttää 19 vuotta 15.8. Horoskooppimerkki on leijona, kuten Ilponkin.
- 159 cm
- Tuli tallille kesätöihin ensimmäistä kertaa 14-vuotiaana. Seuraavana kesänä Lynn tulikin jäädäkseen, sillä hän aloitti lukion Mallaspuron lähistöllä. Nyt Lynn on kirjoittanut ylioppilaaksi ja aikoo opiskella Mallaspurossa oppisopimuksella ratsastuksenohjaajaksi.
Santeri
- Syntymäpäivä 24.9., jolloin täyttää 18 vuotta. Horoskoopiltaan Santeri on vaaka.
- 182 cm
- Valmistunee puusepäksi vuonna 2012.
Päätinpä koota tämmöistä pientä tietoiskua
Tähän lisäilen aina pikkunippelitietoja mieleni mukaan, ja jos on jotain mieltäaskarruttavaa seikkaa, johon haluaisitte selvennystä/vastausta, ehdotelkaa ja kysykää alla!