Vähän erilainen Väiski
5. huhtikuuta 2011
[/font][/center]
Väiskin saapumista on odotettu. Omalaatuinen eestiläisruuna ei suoranaisesti hurmannut ihan heti ensitapaamisen aluksi: oikeastaan sitä ei ollut tarkoitus tavata ollenkaan. Aikku, Iisa ja Lynn olivat virolaisella ratsastustallilla katsomassa kahta hevosta, joista kumpikaan ei totisesti ollut Väiski.
Valtavan kokoinen latvialainen puoliveriruuna Vigo osoittautui mahdottoman laiskaksi, kankeaksi ja haluttomaksi, ja oli tutkimattakin selvää, ettei hevosessa ollut kaikki aivan kohdillaan. Sitten oli kuvankaunis arabiristeytystamma Pixi. Tallissa ponikoon rajoja hipova, miltei puhtaanvalkoinen kaunotar käyttäytyi ihmisiksi; se oli levoton, mutta kiltti. Kun sille iskettiin satula selkään ja se vietiin kentälle, siitä tuli sähinkäinen. Pää pyöri korkealla yläilmoissa, jalat tuskin koskettivat maata, korvat sojottivat milloin mihinkin suuntaan. Lynn sai aikamoista kyytiä tammaa koeratsastaessaan.
"Ei se kyllä ole ratsastuskouluponi", Aikku tuumasi, mutta Iisa toppuutteli:
"Ehkä se asettuisi! Sillä on superhienot liikkeet. Mitä sanot, Lynn?"
"Se on - tosi herkkä - ja kuuma", Lynn huikkaa voltatessaan ylienergistä tammaa aitaan nojailevan kaksikon läheisyydessä. "Ja se meinaa koko ajan sukeltaa kuolaimen alle tai sitten se heittää pään pilviin. Eteenpäinpyrkimystä ei ainakaan puutu ja se reagoi apuihin... ehkä vähän liikaakin."
"Ju kan tsamp vit it", kehnoa englantia - ja vielä huonompaa suomea - puhuva myyjä puuttui puheeseen. "Veri kuud tsamper. Van miiter."
Hieman epäileväinen Lynn ja mitä ilmeisimmin metriä hyppäävä erittäin hyvä hyppääjä olivat keränneet yleisöä kentän laidalle. Tallin omistaja ja hevosen myyjä viittoi aidan taakse kerääntyneitä tyttöjä avukseen laittamaan esteitä pystyyn. Pienelle, enemmän soikiota kuin suorakulmiota muistuttavalle kentälle ilmestyi viisi estettä: ristikko, pysty-tynnyrilinja ja sarjaesteen muodostavat pystyeste ja okseri.
Kun valkea hevonen näki esteet, sen päässä kilahti "pling"-ääni. Lynn huomasi, kuinka pikkutamman moottori alkoi välittömästi kerätä kierroksia. Tyttö käänsi hevosen voltille ja tunsi, kuinka sen raviliikkeet nykivät. Pidätä, hellitä, pidätä, hellitä, rauhoita. Ja kun tamma sai luvan, se sinkosi laukalle kuin tykin suusta: Lynn ei ollut koskaan ollut tuntenut mitään vastaavaa, ja se on paljon sanottu se, sillä puhutaan kuitenkin tytöstä, joka omistaa Indin. Valkea Pixi suorastaan räjähti täyteen vauhtiin, eikä Lynn oikeastaan kyennyt tekemään mitään: ristikko lähestyi ja ennen kuin hän huomasikaan, he olivat jo leiskauttaneet sen yli.
Ja kun valkea hevonen oli päässyt hyppäämisen makuun, sitä oli miltei mahdoton pysäyttää. Aikku, Iisa ja muu yleisö katselivat ratsukon menoa suut apposen ammollaan ja Lynn teki parhaansa pysyäkseen tamman matkassa mukana ja saadakseen sen pysymään edes siinä osittaisessa hallinnassa, jossa se nyt oli.
Monta vauhdinhillintävolttia ja muutamaa näyttävää hyppyä myöhemmin Lynn hidasti tamman vauhtia ja sai sen kovan työn tuloksena siirtymään nykivään käyntiin. Hivenen kalvennut tyttö ratsasti pää korkealla kipittävän, mutta jo hieman tyyntyneen tamman kohti aitaa. Tallin väki taputti kaksikolle, ja vaikka Pixi säpsähti ja pälyili taputtavaa väkijoukkoa, se ei singonnut saman tien kentän toiseen päätyyn, niin kuin se olisi taatusti tehnyt ratsastuksen alussa.
"Johan oli", Aikku puhahti saatuaan puhekykynsä takaisin.
"Aika hiton hienoja hyppyjä se esitti", tammaa silmät suurina tuijottava Iisa tuumasi.
"Joo, mutta ei siitä ole ratsastuskouluhevoseksi", Lynn totesi hieman murheellisena - hän oli jo alkanut pitää yliherkästä tammasta.
"Mä olen samaa mieltä", Aikku aloitti. "Se olisi varmaan ihan kiva hevonen jollekin -"
Jos tallinväen taputukset eivät olleet saaneet Pixiä hyppäämään nahoistaan, Aikun lauseen katkaissut tapahtumaketju kyllä sai. Jostakin kuului rytinää ja sitten tallin nurkan takaa pinkoi näkyviin karvainen ja kurainen hevonen. Sen enempää Lynn ei ehtinyt ajattelemaankaan, kun Pixin jalat olivat jo irronneet maasta ja koko ratsukko matkalla kohti kentän takapäätyä. Aidan taakse linnoittautuneilla katsojilla ei ollut aikaa seurata Lynnin selässäroikkumisyritystä, sillä heitä kohti juoksi karvainen ja kurainen hevonen riimunnaru perässään lepattaen.
Siinä oli Väiski. Sangen vilkas ruuna oli päässyt karkuteille ja nautti vapaudesta, kunnes se tylsistyi ja kävellä maleksi muun aidan läheisyyteen seisahtuneen porukan luo. Siihen se pysähtyi ja jäi katselemaan kentälle, missä Lynn oli saanut Pixin rauhoittumaan pienelle voltille. Aikku ja Iisa kohottelivat kulmiaan, kun tallin omistaja pyöritteli päätään.
"Turha hevonen... pois se vaan", omistaja mutisi.
"Onko se myytävänä?"
"Kyllä sitä piti tänään katsoa joku. Bat dei dont kom. Dei sud bii hier at ten thörti."
"Ostajaehdokkaiden olisi pitänyt tulla 10.30, mutta jättivät tulematta", Aikku toisti kuulemansa selvällä suomen kielellä oikoen omistajan kielioppivirheet ja omistaja nyökkäsi.
Aikku ja Iisa katselivat sävyisästi kiinni antanutta ponia. Siinä seistessään Väiski näytti suloiselta - hivenen surkuhupaisalta kuraisine, paksuine karvapeitteineen ja tuuheine otsatukkineen, mutta suloiselta. Kiltiltä, rauhalliselta ja sellaiselta, johon ratsastuskoulun pienet tytöt ihastuisivat.
"Can we try him?" Iisa kysyi. "We would like to see, what kind of horse do we have here."
Tallin omistaja näytti hämmentyneeltä ja vilkaisi kentällä nyt rennosti ravaavaa tammaa.
"Eikö... eikö te ota tamma?"
Iisa ja Aikku vilkaisivat toisiaan.
"Se ei ole sellainen, mitä me tarvitaan. Me tarvitaan vähän rauhallisempaa hevosta", Aikku sanoi molempien puolesta.
Toiveikkuus tallin omistajan silmissä kuoli pois. Hän olisi halunnut saada myydyksi sähäkän, valkoisen tammansa. Siitä olisi saanut paljon rahaa - se osasi hypätä ja se oli kaunis. Tämä kiusankappale, jota hän nyt piteli hölmistyneen näköisenä, oli kaikkea muuta kuin kaunis eikä osannut mitään muuta kuin aiheuttaa kaaoksen. Hieman synkeänä mies kohautti ensin olkiaan, mietti hetken ja nyökkäsi lopulta. Parempi saada myydyksi edes halpa hevonen kuin olla myymättä hevosta lainkaan... ja saisipa ainakin tämän koheltajan pois nurkistaan.
Lynn sai ohjeen antaa Pixin jollekin tallitytölle kävelytettäväksi - maasta käsin, tallin omistaja sanoi painokkaasti - ja valmistautua ratsastamaan seuraavaa hevosta.
"Mutta - mä luulin, että me tultiin katsomaan vaan noita kahta", tyttö sanoi hämmentyneenä hapuillessaan vesipulloa repusta.
"Niin me tultiinkin, mutta tämä yksi kaveri kyllä täytyy tsekata", Iisa virnisti.
"Okei", Lynn sanoi olkiaan kohauttaen - olisihan se pitänyt arvata, että kun lähdettiin hevosostoksille Iisan ja Aikun kanssa, tapahtuisi jotakin kummaa.
Väiskin koeratsastus ei kenties ollut vakuuttavimmasta päästä. Omistaja kertoi, ettei sitä ollut vielä koulutettu paljoa. Väiski kantoi ratsastajan selässään ja meni sinne minne pyydettiin, mutta totta oli, ettei se osannut paljoa mitään. Energiaa sillä kyllä piisasi, eikä se ollut ratsuna rehellisimmästä päästä, mutta silti... silti se oli harkitsemisen arvoinen kaveri. Mikäli eläinlääkäri toteaisi sen terveeksi, se tulisi Suomeen. Siitä tulisi Mallaspuron tuntiratsu.
Väiskin saapumista on odotettu. Kun traileri saapuu pihaan, on sitä vastassa Mallaspuron henkilökunnasta ja muutamasta paikalle sattuneesta vakituisesta tallilaisesta koostuva tervetulojoukko. Hevosta hakemaan lähtenyt Ilpo loikkaa ulos kuskin puolelta vetreästi kuin nuori varsa, ja Daniel kaappaa apukuskin penkiltä nousseen Lynnin pikaiseen halaukseen Aimien ja Santerin virnuillessa taustalla. Iisa hoputtaa Jonnen hakemaan päätähteä pihalle ja katselijat odottavat innolla näkevänsä sen suuren persoonan, jota he ovat saaneet hämmästellä vain koeratsastustilanteessa kuvatulta videolta. Videolla tepastellut ponikokoinen pallero peruuttaakin nyt tallin pihaan koko komeudessaan. Jonne saa tehdä parhaansa pitääkseen eestiläisen rampilla, sillä sillä tuntuu olevan kova kiire eikä se kiireessään ehdi kävelemään suoraan.
"Siinä se nyt sitten on", Iisa julistaa.
Väiski kohottaa päätään ja katselee ympärilleen kiinnostuneen oloisena. Hermostuneelta se ei vaikuta - ehei, se on tyyni mutta utelias.
"Tosi symppis!" Aimie antaa oman mielipiteensä tulla kuulluksi. "Tollanen karvanen ja lutunen."
"Ja lihava - se näytti videossa hoikemmalta", Daniel tuumaa armottomasti ja saa osakseen terävän survaisun kyynerpäällä suoraan kylkeen.
"Dani, älä hauku sitä! Raukka on vasta tullut uuteen kotiin, se on ihan hämillään ilman että sä kiusaat sitä", Lynn tuhahtaa suupielet nykien. "On siinä vähän ylimääräistä, mutta ei mitään, mitä ei oikeanlaisella ruokinnalla ja sopivalla liikunnalla saada kuntoon. Väiskistä tulee vielä loistoponi."
"Odottakaahan vaan, kun tytöt kuulee, että tallilla on uusi poni", Jonne virnuilee riimunvarren päästä. "Se ei saa hetken rauhaa, kun se on niin... mitä sä, Aimie, sanoitkaan? ... karvanen ja lutunen?"
"No kun se on", Aimie sanoo topakasti.
"Siitä tulee hyvä tuntiponi, jahka se vähän kouliintuu", Aikku vakuuttaa.
"Niin, ja jos meille tulee ongelmia sen kouluttamisen kanssa, voidaan aina pyytää Kerstiä apuun", Santeri naurahtaa.
"En mä osaa kouluttaa hevosia..." Kersti sanoo hämmentyneenä.
"Niin mutta sä puhut samaa kieltä sen kanssa. Kukaan meistä muista ei osaa viroa", Santtu virnistää viattomana.
"Totta", Kersti toteaa hymyssä suin. "Mutta on se söpö. Toivottavasti se kotiutuu Suomeen yhtä hyvin kuin mä olen kotiutunut."
Ihan varmasti kotiutuu, Lynn miettii hiljaa itsekseen katsellessaan kimoa eestiläistä, joka ottaa lungisti. Se näyttää kotiutuneen jo nyt.