11. joulukuuta - Pikkuori saapuu kotiin
Aimie, Lynn, Santtu ja Dani seisoskelevat Mallaspuron tallipihalla, kaikki tuijottaen kohti tietä varsin kärsimättömän oloisina. Aimie näyttää palelevan, hän hieroo käsivarsiaan, hyppii paikoillaan, mutta hampaat vain kalisevat kalisemistaan. Joulukuinen aamupäivä on kylmä; syksyinen kuulaus on kadonnut ja maa saanut jo lumipeitteenkin. Santeri haukottelee leveästi ja haroo vaaleanruskeita hiuksiaan. Perjantain peli-ilta poikien kanssa venähti hieman pitkäksi, eikä poika tunne olevansa vielä riittävän hereillä kyetäkseen tekemään mitään kovin tähdellistä. Hänen katseensa häilähtää välillä keskenään jutustelevien Lynnin ja Danielin suuntaan; serkkutyttö tuntuu nykyään tulevan kovin hyvin toimeen Danin kanssa.
"Ajatella... islanninhevosia Mallaspuro täynnä... askellajikisoja..." Lynn mutisee ääneen hajamielisesti.
"Älä ala uudistaa meidän hevoskantaa noin vaan", Daniel hymähtää. "Eihän me olla tiedetty näistä askellajihommista kuin hetki vasta. Enkä mä kyllä vieläkään oikein ymmärrä niitä." Mies vilkaisee sivusilmällä hytisevää Aimieta, jota tämän hetkisestä tilanteesta on syyttäminen. Punapää nimittäin on se, joka sai ensin Lynnin ja sitten Aikun innostumaan uudesta islanninhevosesta. Eipä aikaakaan, kun talon naisväen ja tuon kyseisen punapään onnistui herättää myös Ilpon kiinnostus. Lopulta alettiin seurailla myynti-ilmoituksia ja löydettiin Se Oikea: nuori, miellyttäväsukuinen ja korrektirakenteinen islanninhevosorivarsa.
Nyt nuoret odottavat tätä komeaa orinuorukaista saapuvaksi. Juuri Aimielle päivä on erityinen, sillä kyseessä on hänen ensimmäinen oma hevosensa. Hän tosin omistaa siitä vain puolet, mutta se merkitsee silti enemmän omaa hevosta kuin mitä hänellä on koskaan ennen ollut. Toinen puolikas on varsinaisesti Aikun ja Ilpon omistuksessa, mutta myös Lynnille on lohkottu kaistale orin omistajuudesta.
Aimie on alkanut pureskella kynsiään, mitä hän tekee vain silloin kun on hyvin hermostunut.
"Pitäisköhän se kuski pyytää kahville?" hän kysyy huolestuneesti muilta.
Santtu katsoo tyttöä, joka vaikuttaa siltä kuin kysymys olisi kuin valinta elämän ja kuoleman välillä. "No vaikka, onhan meillä kahvileipääkin valmiina."
"Kaiketi se olisi kohteliasta, kaveri on ajanut melko pitkän matkan..." Danikin toteaa.
Lopulta hiekkatieltä alkaa kantautua raskaan ajoneuvon lähestymisestä kieliviä ääniä. Lynn ja Aimie terästäytyvät välittömästi ja pojatkin odottavat uteliaina, mitä tuleman pitää. Auto kaartaa verkkaiseen tahtiin pihalle, ja tytöt ovat hypätä housuistaan. Dani on ollut koko odotuksen ajan kuin viilipytty, mutta häntäkin kiinnostaa nähdä millainen otus autosta kömpii pian ulos.
Samassa auto pysäytetään, ja kuljettajanpuoleinen ovi avautuu. Ulos hyppää nuori, noin parikymppinen mies.
"Morjens!" hän tervehtii iloisesti ja esittelee hymykuoppiaan iloisella hymyllä.
Aimie ja Lynn tervehtivät takaisin vieläkin iloisemmin ja kikattavat.
"Joo, me TODELLAKIN pyydetään se kahville", Aimie virnistää.
Daniel on pudottaa tupakkansa kädestä ja tajuaa viime hetkellä tumpata sen. Hän vilkaisee ensin Lynniä ja mulkaisee sitten mokomaa hymyhurmuria, joka katselee parhaillaan ympärilleen kiinnostuneen oloisena. Myös Santerin ilme on näkemisen arvoinen.
"Eihän tolle mitään kahvia tarvii tarjota, sehän on virkeä kuin mikä", hän alkaa estellä.
"No älä nyt, kyllä säkin kaipaisit kahvia pitkän ajomatkan jälkeen", Lynn sanoo ja Aimie nyökkäilee taustalla.
"Nii-in, ja sitä paitsi se joutuu taatusti ajelemaan vielä takaisinkin päin pitkät matkat", punapää huomauttaa. "Pitäähän sen nyt saada vähän levähtää välillä. Mennään ottamaan meidän hevonen ulos autosta - Dani voi auttaa rampin avaamisessa ja Lynn saa taluttaa sen ulos. Santtu voi -"
"Arvatenkin sain kunniallisen taluttajan roolin, jotta sä pääset hengaamaan ton komistuksen läheisyyteen?" Lynn keskeyttää Aimien puheenpajatuksen ja nauraa.
"No eikä! En mä mitään sellasta..." Aimie sopertaa kiusaantuneena.
"Mitä komeaa tossa on?" puhahtaa harmistunut Dani niin hiljaa, etteivät tytöt kuule.
"Mitä mä olin sanomassa... Santtu voi mennä laittamaan kahvit valmiiksi, jooko? Ja kata nätisti", Aimie painottaa.
"Minä hemmetin piikana sä mua pidät?" Santtu kysyy nyrtyneenä.
"Santtu kiltti, mene laittamaan pöytä valmiiksi, jooko?" Lynn pyytää, eikä Santeri voi kuin huokaista.
"Kai sit. Mutta mä olen edelleen sitä mieltä, että toi hyypiö on täysin virkeä."
Santtu lähtee nöyrästi päärakennukselle kahvinkeittoon. Sillä aikaa kun Daniel ja Lynn avaavat ramppia, Aimie selailee papereita, jotka auton kuljettaja on ojentanut lähimpänä seisovalle. Aimie tuskin huomaakaan Lynnin pujahtavan sisään hevosenkuljetusvaunuun, sillä punapää keskittyy kuittaamaan paperia. Tyttö ojentaa paperit ja kynän takaisin komistukselle sovittaen samalla kasvoilleen mitä hurmaavimman hymyn.
"Mä olen Aimie, moi! Ja sä olet vissiin Jonas... hassua, koska tota poniakin kutsutaan Jonakseksi!" tyttö hihkaisee luntattuaan miehen nimen tämän rinnassa olevasta nimikyltistä.
Sisällä vaunussa Lynn on täysin uppoutunut silittelemään hopeanmustankirjavan orin pehmeää karvaa, mutta herää transsistaan kuullessaan pikkuorin uunituoreen lempinimen. Vai että Jonas, Lynn tuumaa ja peruuttaa pörröisen ponivarsan Mallaspuron pihaan. Orivarsan suusta karkaa kimakka, katkonainen hirnahdus, kun se tuijottelee ympärilleen silmät suurina ja korvat pystyssä.
"Jonas? Mistä lähtien se on ollut Jonas? Eikö me kutsuttu sitä Turriksi?" Daniel kysyä töräyttää äänekkäästi ja saa Aimien mulkaisemaan itseään ole-hiljaa-tai-muuten -ilmeellä.
"On se ollut Jonas jo ties miten kauan", Lynn kiirehtii puuttumaan puheeseen. "Tai siis kun... koska se näyttää vähän leijonalta ton tukkapehkonsa kanssa, ja leijona on ljón. Ljón, jon, Jonas."
Daniel vilkaisee sekä vaaleaverikköä että punapäätä paljonpuhuvasti, muttei sano mitään, mistä Aimie on syvästi kiitollinen. Danielin tuntien hän olisi hyvinkin voinut haluta nolata tytön kuvankomean Jonas-kuskin silmien edessä.
"Taluta sitä vähän", Daniel kehottaa tyttöä, joka nyökkää.
"Se käy aika kierroksilla", tyttö tuumaa - niin, poni-Jonas hyppelehtii ja tepastelee sen sijaan, että se kävelisi suoraan.
"Se on aika... energinen poni. Se vähän riehui matkalla, mutta mä tarkistin sen puolessa välissä. Kaikki oli okei, mutta se kannattaa silti tsekata vielä", toteaa kuski-Jonas, joka on käynyt länttäämässä palauttamat paperit auton etupenkille.
"Lähdetäänpäs viemään tää kaveri nyt talliin rauhottumaan. Haluaisitko sä tulla pienelle kiertokäynnille ja kahville?" Lynn lirkuttaa kuski-Jonakselle ja saa Danielin mulkaisemaan miestä jörösti. Jonas vaikuttaa hieman vaivaantuneelta ja epäileväiseltä, kun tyttökaksikko tapittaa häntä kirkkain silmin. Mies yrittää sanoa, ettei halua olla vaivaksi, mutta taipuu sitten kuultuaan, kuinka Santeri-parka on jo lähetetty laittamaan kahvipöytää valmiiksi häntä varten.
Pian porukka valuu suulille, missä Aimie ottaa kuljetussuojat pois poni-Jonakselta, jota Lynn pitelee aloillaan. Aimie kokeilee orin jalkoja, mutta pyytää vielä Danieliakin tarkistamaan ne.
"Ei niissä vaikuta olevan mitään", kuuluu Danielin tuomio. "Se on ihan kunnossa."
Lynn taluttaa issikan karsinaansa ja rapsuttaa sitä lähtiäisiksi, ennen kuin pujahtaa oven toiselle puolelle.
"Se pärjää kyllä siellä jonkun aikaa itsekseen", Lynn sanoo. "Lähdettäisiinkö me sitten vähän katselemaan ympärillemme?"
Aimie, Daniel ja hevosautonkuljettaja Jonas nyökkäävät, ensiksi mainittu hyvinkin innokkaana ja kaksi muuta hieman vähemmän innostuneina. Nelikko lähtee tutustumaan Mallaspuron tiloihin. Aimie ja Lynn esittelevät paikkoja etäisesti kiinnostuneelle Jonakselle ja Daniel seuraa varjona perässä. Maneesissa on edistyneiden aikuisratsastajien tunti meneillään, ja nelihenkinen porukka jää hetkeksi katselemaan tuntia.
"Teillä on siis... mä en tiedä miten se sanotaan suomeksi, mä puhun aika vähän suomea, enemmän ruotsia", Jonas pahoittelee.
"Sano ruotsiksi vaan, jos se on helpompaa", Lynn ehdottaa ystävällisesti ja saa miehen suomaan itselleen sellaisen hurmurihymyn, joka saa Aimien lähes tuhahtamaan silkkaa kateellisuuttaan ja Danielin mulkaisemaan mokomaa hymykuoppatyyppiä tulenkatkuisesti.
Ennen kuin Lynn ehtii vastata Jonaksen kysymykseen Mallaspuron erilaisista tuntiryhmistä, tyttö tuntee Danielin tarttuvan itseään kädestä. Lynn hämmentyy niin, ettei muista, mitä olikaan sanomassa, vaan kääntyy vilkaisemaan Dania suu yhä avoinna.
"Mitä sä...?"
"Sun käsi on ihan jääkylmä ja sä olet ihan kohmeessa, palellut pian", Daniel toteaa muina miehinä ja vetää tytön kainaloonsa ihan vain lämmittääkseen häntä... eikä suinkaan ilmaistakseen herra Hymykuopalle, ettei ryhdy turhaan esittelemään hurmaavaa hymyään vaaleaverikölle.
"Ai", Lynn vinkaisee yhä hämillään ja punastuu ujosti, kun Aimie virnuilee hänelle paljonpuhuvasti ja iskee silmää. "Mm... on täällä vähän kylmä joo... pitäiskö meidän mennä sisään...?"
"Mennään vaan, siellä on varmasti kahvit jo pöydässä", Daniel virnistää ja lähtee johdattamaan itseään vasten painautunutta tyttöä, Jonasta ja hänelle juttelevaa Aimieta päärakennukseen, jonka eteisessä Lynn hänen harmistuksekseensa pujahtaa pois hänen vierestään kipittääkseen auttamaan serkkuaan kahvitarjoilun kanssa.
Nuoret istuvat pöydän ääressä, Aimie Jonaksen vieressä ja Lynn punapäätä vastapäätä Santerin ja Danielin välissä. Aimie pitää jutustelua yllä Lynnin keskittyessä lähinnä olemaan punastumatta vilkuillessaan Danielia, joka kiusoittelee tyttöä tuijottamalla tätä herkeämättä ja kohauttamalla kulmakarvaansa aina kaksikon katseiden kohdatessa. Santerikaan ei voi olla huomaamatta tätä ja katsahtaa hämmentyneenä Aimieta, joka vain virnistää ilkikurisesti.
Jonas, jolle alkaa tulla jo kiire lähteä ajamaan takaisin kotia kohti ennen talvista säkkipimeyttä, vilkaisee kelloaan, hörppää kahvikuppinsa tyhjäksi, nousee ja poistuu paikalta pahoitellen pikaista lähtöään. Mies jättää taakseen hiljaisen keittiön, mutta hiljaisuutta ei kestä kovin kauaa.
"Härregyyd sentään, mikä jumalainen hottis se oli!" Aimie julistaa mielipuolisesti virnistellen. "Vai mitä, Lynn?"
"A-ai mitä?" takeltelee Lynn, jonka keskittyminen on selkeästi ollut suunnattuna jonnekin aivan muualle kuin Aimien julistukseen.
"Äh, unohda - ei sulta kannata mitään kysyä, kun sulla on ihan muut miehet mielessäsi", Aimie kiusoittelee saaden ystävänsä lehahtamaan vähintään yhtä punaiseksi kuin Aikun keittiön ikkunaan ripustamat jouluverhot ja itsekseen myhäilevän Danielin virnistämään kahvikuppiinsa. Santeri on vähällä tukehtua kahviinsa, mutta kukaan ei kiinnitä häneen mitään huomiota. Aimie tiirailee pöydän toisella puolella istuvaa Lynniä mietteliäs katse silmissään ja antaa lopulta pelottavan hymyn levitä huulilleen.
"Mä kysyin sulta vaan äsken, että eikö Jonas ollutkin aivan hemmetin kuuma mies", punapää sanoo viattomana.
"Ai... oli se ihan hyvännäkönen, joo," Lynn mutisee.
"Mutta ei sillä kyllä ollut yhtään yhtä himoittavan Lambertmaiset (*) kulmakarvat kuin eräällä täällä", Aimie naurahtaa pirullisesti.
On Lynnin vuoro käydä lähellä kahviintukehtumista. Hän yskii ja köhii ja on kasvoiltaan niin heleän joulukoristeenpunainen, ettei Aimie kykene olemaan nauramatta hänelle. Saatuaan henkensä jälleen kulkemaan Lynn nousee kiireesti ylös, kippaa kahvikuppinsa tiskialtaaseen ja viipottaa eteiseen huikaten käyvänsä tallissa katsomassa Jonasta.
"Oota, mä tulen mukaan!" Aimie kiljaisee, likimain viskaa kuppinsa altaaseen ja loikkii vaaleaverikön perässä pihan poikki rauhalliseen suuliin. Keittiössä vallitsee hiljaisuus. Daniel katselee kahvikuppiinsa tyytyväisen näköisenä hymyillen ja Santeri tuijottaa häntä suu ammollaan.
"Ootsä... otteko te...?"
"Ei me olla", Daniel toteaa.
"Mut..."
"Ei me olla", mustatukkainen nuori mies toistaa. "Ainakaan vielä."
Santeri päästää matalan vislauksen karkaamaan huuliensa välistä ja pyörittelee päätään. Zeez, tätä hän ei osannut odottaa.
Suulissa Aimie on pujahtanut rapsuttelemaan Jonasta, joka ei vaikuta kovinkaan järkyttyneeltä uuden kotinsa johdosta. Issikka on äärimmäisen seurankipeä ja saa punapään nauramaan kutittelemalla tätä turpakarvoillaan ja työntymällä syliin kuin koira ikään. Aimien on työnnettävä oria kauemmas, jottei se suorastaan puske häntä kumoon. Jonas tillittää omistajaansa niin lutuisesti, että Aimien on kerrassaan pakko vähän halata sitä.
"Että kun tää on ihana!" tyttö hehkuttaa Lynnille, joka nojailee hajamielisenä karsinan oveen.
"Niin..."
"Voi sua kun sä olet ihan Adamin... ei kun siis Danielin lumoissa", Aimie virnuilee.
"Adamin?" Lynn kysyy huvittuneena.
"No luoja sentään, Danihan on kuin mikäkin Daniel Lambert, oikeasti! Jos et ole sattunut huomaamaan", Aimie naurahtaa. "Mutta mä olen oikeasti tosi iloinen teidän puolestanne."
"Kui? Ei tässä mitään meitä ole. Ei Dani oikeasti ole kiinnostunut, se vaan..."
"Sehän oli mustasukkainen kuin omistajansa perään kuolaava rakkikoira! Hitsi vie, jos katse olisi voinut tappaa, me oltaisiin saatu kaivaa hautakuoppaa omin kätösin sille hurmurikuskille, kun se vähän erehtyi hymyilemään sulle", Aimie kiihtyy. "Niin että ei ole kiinnostunut?"
Näh, Dani on mikä on. Ei sitä oikeasti voi kiinnostaa", Lynn huokaisee.
"Ai ei vai? Oho, siinä paha missä mainitaan", Aimie suhahtaa hiljaa, kun Daniel astelee suuliin ja asettautuu hänkin nojailemaan Jonaksen karsinanoveen.
"On teillä kyllä aikamoinen poni huollettavana... ei taida olla mitää orinvaistoja kun vaan nyhjää kiinni ihmisissä", Dani toteaa, kun Jonas alkaa töniä häntä lempeästi turvallaan. "Miten se on viihtynyt?"
"Hyvin", Aimie hymähtää ja katsoo issikkaa rakastavasti. "Se on jo melkein kuin kotonaan. Se on ihan hönö, etkö olekin, olethan?"
"No hyvä että se tuntuu kotiutuvan", Daniel toteaa lyhyesti ja kääntyy katsomaan vieressään seisovaa Lynniä, joka tuijottelee Jonaksen etupolvia vaitonaisena. "Lynni hei, mä olen lähdössä Juhiksen, Mikan ja Matiaksen kanssa viihteelle illalla - tuutko mukaan?"
Lynn vilkaisee miestä yllättyneenä mutta mielissään ja antaa katseensa valua takaisin islanninhevosen jalkoihin. Aimie seuraa tilannetta avoimen kiinnostuneena ja rapsuttelee Jonasta hieman puolivillaisesti.
"Voin mä lähteä", Lynn sanoo lopulta ja katsoo Danielia. "Mutta mun täytyy liikuttaa vielä Indi."
Daniel väläyttää tytölle helpottuneen hymyn. "Ei mitään kiirettä", hän tokaisee. "Mä ajattelin kanssa ratsastaa Jeren vielä, niin että kyllä mullakin menee jonkun aikaa. Katotaan mihin aikaan ollaan valmiita. Mä ilmottelen Juhalle sit et koska ollaan tulossa."
Lynn nyökkää ja Daniel poistuu paikalta hipaisten mennessään tytön alaselkää kevyesti. Aimie virnuilee Lynnille voitonriemuisena, ja vaaleaverikkö aavistaa tasan tarkkaan, mitä punapää aikoo sanoa.
"Älä sano
mitä mä sanoin, jooko?" tyttö pyytää.
"En, en... mieli kyllä tekisi. Vai ei ole kiinnostunut?"
"Näh, ole hiljaa", Lynn naurahtaa. "Lopeta sen ponin paijailu, hae Kati ja satuloi se ja lähde mun ja Indin seuraksi maastoon. Ja jos sä irvailet mulle kerrankin..."
Aimie nauraa heleästi poistuessaan Jonaksen karsinasta ja sulkiessaan oven salvat perässään.
"Käskystä", hän tokaisee. "Mä en sano sanaakaan!"
"Varotkin sitten", Lynn mutisee.
Aimie mottaa ystäväänsä kevyesti olkavarteen, ennen kuin tyttöjen tiet erkanevat. He hakevat ratsunsa tarhoistaan ja ryhtyvät laittamaan niitä kuntoon maastoretkeä varten. Palatessaan takaisin ratsastusreissultaan he vievät Jonaksen tarhaan, jossa uutta tulokasta ovat vastaanottamassa vain Basse ja Tito Kaaoksen ja Löpön ollessa tunnilla. Tytöt jäävät seurailemaan kolmikon tekemisiä.
"Ihanaa, että Jonas on nyt kotona", Aimie huokaisee. "Mä en malta odottaa, että mä päästään koulimaan siitä ratsua!"
"Siihen menee kyllä vielä aikaa", Lynn tuumailee. "Mutta ohjasajotreenit me voidaan aloittaa pian. Sitten onkin vuorossa ajo-opetus ja lopulta ratsukoulutus..."
"Ja sen jälkeen enää taivas on rajana", Aimie hymyilee onnellisena.
* Ks. (ihanat) (quuumat!) lämpyläkulmakarvat: www.youtube.com/watch?v=IsPFDzAGb4A <3 (esim. noin 50 sekunnin kohalla)