Mallaspuron tallipäiväkirja

[Lynn]

Päiväkirjamerkinnät
1. Aikuinen nainen Lue merkintä
2. Danielin syntymäpäivä Lue merkintä
3. Hellepäivä Lue merkintä
4. Mallaspuron mittumaari Lue merkintä
5. Kesän viimeiset päivät Lue merkintä
6. Pieni joulutarina Lue merkintä
7. Kersti tuli taloon Lue merkintä
8. Gaudeamus igitur Lue merkintä
9. Kesäretki Lue merkintä
10. Poika ja Peto Lue merkintä
11. Jouluksi kotiin Lue merkintä
12. Vänrikinmäellä tapahtuu Lue merkintä
13. Elämän monet polut Lue merkintä
14. Voi haikeus Lue merkintä
15. Kukkuu, mitä kuuluu Lue merkintä

[Lynn]

1. Aikuinen nainen
16. maaliskuuta 2010

Aikulla on kiire. Koko päivä on ollut yhtä kaaosta, eikä kiire tunnu helpottavan kotonakaan. On kotihommia, piriseviä puhelimia ja kaaoksen vallassa oleva keittiö, jonne hänen tulisi yrittää raivata tiensä laittamaan ruokaa. Aikun tekisi mieli jättää ruoanlaitto Ilpolle - hän sen kuitenkin paremmin osaa, Aikku tuumaa mielessään - mutta aviomies on kengitysreissulla naapurikylän isolla ratsastustallilla. Keittiö ei totisesti houkuttele häntä puoleensa, ja nainen on helpottunut löytäessään jääkaapista edellispäivänä syötyä keittoa. Kyllä siitä keitosta lapsille riittäisi, sen kun lämmittäisivät vaan.

Juuri kun Aikun ajatukset kääntyvät lapsiin, hän kuulee askelten töminää portaista. Kohottaessaan katseensa tiskipöydällä rehottavasta likaisten astioiden viidakosta hän huomaa oman poikansa marssivan eteiseen. Seuraavassa hetkessä Daniel kuuluu jo etsivän kenkiään.
"Daniel!" Aikku huudahtaa pojalleen. "Mihin sä olet menossa?"
"Mitä se sua kiinnostaa?" pojan vastaus singahtaa välittömästi, mutta sitten Daniel kuitenkin ilmestyy keittiöön ja näyttää pahoittelevalta. "Sori, mulla on kiire. Me lähdetään Siirin kanssa leffaan."
"Etkö sä aio syödä ennen lähtöä?" Aikku kysyy hölmistyneenä.
"En mä ehdi", Daniel vastaa ja kääntyy kannoillaan kadotakseen eteiseen. "Me syödään siellä!"
Ja seuraavassa sekunnissa ovi jo pamahtaakin kiinni pojan perässä. Aikku huokaisee syvään kuullessaan pihalta moottorin äänen. Hän ei nykyisin enää juuri näe omaa poikaansa kotona - aina Daniel on tulossa tai menossa, ei pysy koskaan aloillaan. Aikun on mahdoton tottua ajatukseen, että hänen oma poikansa on jo täysi-ikäinen ja vapaa menemään minne tahtoo. Ja Danielia pohtiessaan Aikku tajuaa yllättäen, että pojan 19-vuotispäivä lähestyy, ja kun se seikka painuu hänen tietoisuuteensa, hänen tekee mieli vain jättää keittiöhommat sikseen ja paeta tallille ajattelemaan omia ajatuksiaan. Sen hän tekeekin, huolehdittuaan vain ensin, että lapsille riittää puhtaita lautasia ruokailua varten.
Tää on niin tätä, Aikku ajattelee. Aina kun Ilpo on poissa, meidän keittiö on ihan katastrofialuetta. Mä olen vaan liian laiska, pitäisi ryhdistäytyä.

"Hei Iisa", Aikku tervehtii ratsastuksenopettajaa päästessään tallin satulahuoneeseen, missä kyseinen nainen tutkailee seuraavan päivän tuntilistoja.
Sitten hän pysähtyykin katsomaan naista tarkemmin. Iisa vain hymyilee suloisesti ja pöyhii hiuksiaan erittäin epäiisamaisesti.
"Morjens, Aikku", ratsastuksenopettajatar toteaa. "Mä lähetin justiinsa viimeisen tuntiryhmänki maastoon Lynnin mukana."
"Sulla on uudet hiukset!" Aikku huudahtaa. "Tai siis, sä olet, sulla on uusi hiusväri."
"Niin on", Iisa myhäilee. "Mitäs sanot?"
"No räväkkä se ainakin on", Aikku kiirehtii sanomaan. "Sopii sulle älyttömän hyvin. Voi kun sitä joskus uskaltaisi itsekin kokeilla jotain! No jaa, Ilpo saisi slaagin ja Danikin varmaan häpeäisi silmät päästään, sanoisi että älä äiti yritä olla nuorekkaampi, näytät vaan tyhmältä..."
Iisa nauraa äänekästä, helisevää nauruaan, joka tuntuu aina silloin tällöin täyttävän koko tallin. Nyt se tuntuu kuitenkin vain kotoisalta, ja Aikkukin naurahtaa hieman. Iisa osaa olla pelottava niin halutessaan, mutta todellisuudessa hän on vain niin omanlaisensa persoona. Iisa on kuitenkin mahdottoman reilu ja mukava, ja Aikku on erittäin tyytyväinen, että he Ilpon kanssa päättivät naisen palkata huolehtimaan tallin tuntitoiminnasta.

"Niin, sä sanoit lähettäneensä porukkaa maastoon?" Aikku kysyy hetken päästä.
"Jep, Lynn vie, ne kiertävät ihan vaan semmosen rauhallisen pikkulenkin, kun tuolla alkaa jo olla kohta vähän hämärääkin", Iisa vakavoituu. "Niitä oli vaan viisi, niin mä pistin hevosiksi sinne Bundyn, Neron, Trullin, Piitun ja Teresian. Lynnillä on Piirto, muut hevoset onkin sitten nyt pihalla."
"Okei. Mä voisin käydä vähän ratsastelemassa sitä Katia", Aikku toteaa ja piristyy miettiessään fiksua kuusivuotiasta tammaa. "Muut hevoset voi sillä aikaa ottaa sisään, Lynn huolehtii sitten iltatallin noin niinkuin muuten."
"Selvä homma", Iisa kuittaa. "Mä palan halusta päästä tuomaan sitä aasia sisään!"
Aikkua naurattaa. Iisa viittaa tilan kiistattomasti kovaäänisimpään ja suurikorvaisimpaan asukkaaseen, Tito-aasiin. Pieni ja hellyyttävä Tito on Bensonin paras kaveri, ja kuten shettisseuralaisensa, on pikkuaasikin kovin itsepäinen tapaus. Sympaattinen, kiltti ja itsepäinen, Aikku summaa mielessään. Titolla on ollut tapana vähän koetella sisällehakijan hermoja - vikkelä aasipoika kun tapaa kipitellä vähän omia reittejään, ja vaikka se onkin pieni, voimaa sillä kyllä riittää. Tai sitten se riuhtoo itsensä irti silkalla jääräpäisyydellä, mene ja tiedä, Aikku pohdiskelee.
"Tito on ihan kiltti", Aikku kuitenkin puolustaa aasia. "Kyllä se sisään tulee."
"Niin niin, mutta saa nähdä mitä reittiä ja mihin aikaan..."
Aikku naurahtaa, ottaa Katinkan varusteet telineistään ja lähtee kiikuttamaan niitä tallin perälle.

"Hei kaunokainen", Aikku tervehtii punaruunikkoa tammaa hymysuin hakiessaan sitä sisään. "Oletpas sä pirteän oloinen. Tulehan, mennään sisälle."
Kaunis Katinka seuraa häntä kuuliaisesti, eikä hän voi olla huokaisematta onnellisena. Tuntuu hyvältä olla tallin tutussa turvassa ihanan Katin seurassa. Työpaikan ja kodin kiireet unohtuvat Aikun mielestä, kun hän keskittyy harjailemaan kaunista tammaa hiljaisessa tallissa. Hevosten täytyy olla maailman paras terapiakeino. Aikku harjaa hevosensa huolella, satuloi sen reippaasti ja taluttaa tamman perässään maneesille. Rämmittyään sohjoisen kentän poikki maneesin ovelle Aikku huomaa mokoman oven olevan taas hieman jumissa. Riuska tönäisy saa oven avautumaan, mutta auetessaan se valittaa äänekkäästi ja saa Katin säpsähtämään hieman.
"Soo, neitiseni, ei se noin vaarallista ollut", Aikku rauhoittelee tyynesti, ja kiltisti Kati seuraakin häntä maneesiin ja siellä kaartoon.
Vikkelästi Aikku laskee jalustimet, kiristää vyötä ja nousee selkään

Kati ravailee pehmeästi uraa pitkin ja Aikku keventelee rennosti mukana. Nuori puoliverinen hakeutuu mukavasti eteen ja alas. Tamman sulavat liikkeet tuntuvat aina yhtä mukavilta, Aikku pohdiskelee hidastaessaan Katin pikkuhiljaa käyntiin ja antaessaan sille ohjaa. Kati on käyttäytynyt upeasti koko ratsastuksen ajan, ja valuessaan lopulta alas hevosen selästä Aikku kiittelee tammaa vuolaasti.
"Kyllä sä olet hieno hevonen", Aikku hymähtää ruunikolle. "Mennääs sitten."
Kaksikko marssii takaisin talliin, missä heinienjakoa aloitteleva Lynn tervehtii Aikkua pirteästi. Aikku hymyilee miehensä siskontyttärelle ja viedessään ratsuaan kohti hevosen omaa karsinaa nainen miettii tyytyväisenä, että Lynnistä on ollut paljon hyötyä. Eikä vain tallin puolella, Aikku naurahtaa mielessään, sillä tottahan se on, ettei yläkerta ole koskaan ollut näin siistissä kunnossa silloin, kun pojat hallinoivat kerrosta itsekseen. Naisen kosketus, Aikku myhäilee. On ne pojatkin hieman skarpanneet, kun on tullut neitokainen kämppäkaveriksi. Tai sitten Lynn vain siivoaa poikienkin jäljet mennessään.
"No niin, hieno tyttö", Aikku taputtaa Katia. "Nyt mä jätän sut odottelemaan ruokia, hyvää yötä, pikkuheppa!"
Aikkua naurattaa, kun hänen mieleensä juolahtaa, että tuo jos mikä taisi kuulostaa pikkutyttömäiseltä.

No, saa kai sitä joskus vähän lapsettaa, Aikku tuumaa kävellessään iloisin mielin päärakennusta kohti. Sisällä odottaa kuitenkin tiskikoneen täyttäminen ja muut aikuisen naisen tehtävät.

[Lynn]

2. Danielin syntymäpäivä
26. maaliskuuta 2010

Tallin ovi kolahtaa. Sisällä vallinnut suloinen hälinä vaimenee hetkeksi, kun tallitytöt kääntävät uteliaat katseensa tulijaan. Nuori mies vilkaisee laiskan kiinnostuneena tallissaolijoita ja etsii Lynniä katseellaan. Pellavapäätä ei kuitenkaan näy, joten Daniel kääntyy uusien hoitajatyttöjen puoleen.
"Onks Lynn täällä jossain?" poika kysyy ja tytöt kohauttelevat ujoina olkapäitään.
"Kai se jossain..." yksi tytöistä saa sanottua, mutta siitä tiedosta ei ole Danielille hurjasti apua.
"Aha", hän tyytyy puhahtamaan. "Kai se on sitten Räähkän kanssa..."

Räähkä, kuten Daniel Lynnin vuonohevosta kutsuu, on tallin uusimpia asukkaita. Daniel ei pistä pahemmin arvoa mokomalle ilkeilevälle vuonohevoselle, se on vain karvainen, nelijalkainen ja todellakin harvinaisen pahansisuinen poninkokoinen rääpäle. Kaaoksen jälkeen talliin muuttanut Arttu sen sijaan on salaa Danielin mieleen, mutta hänhän ei ole ratsastanut enää hyvään aikaan eikä aio aloittaa uudestaan edes hienon torinhevosen takia. Eikä kyse ole siitä, etteikö hän osaisi, eikä hän edes pelkää hevosia, mutta kaikki muu vain vie niin paljon aikaa. Ja ehkä hän on vain kasvanut ohi hevosharrastuksestaan.

Kasvamisesta puheen ollen, Daniel pohdiskelee, Mallaspuro on kasvanut huimaa vauhtia. Kun Ilpo osti tilan kahdeksan vuotta sitten, kauppaan kuului pari entisen omistajan siitostammoista, mutta ei Ilpo niitä alkanut astuttaa, kunhan vain antoi tammojen asua kotitilallaan. Daniel muistaa, kuinka Aikku alkoi tapailla Ilpoa. 11-vuotiaalle pojalle oli yllättävän kova paikka kuulla, että äidillä olikin uusi mies - vaikka Aikku ja Olli olivatkin eronneet jo muutamaa vuotta aikaisemmin. Ja kun Daniel noin vuoden kuluttua tästä tiedosta kuuli, että he muuttaisivat tämän uuden miehen ja vieläpä miehen pojan luokse, hänen oli pakko hyväksyä tapahtunut, vaikkei se miellyttänytkään.

Mutta Ilpolla oli hevosia, ja niihin aikoihin Daniel oli innostunut ratsastamisesta kovasti, vaikka kavereiden kanssa aina pitkin naureskella hevosille ja heppahulluille tytöille - kuka muka mokomista meetwusteista tykkäisi, höh pöh! Yhtä kaikki, Daniel huomasi viihtyvänsä uudessa kodissaan, vaikka melkein kolme vuotta nuorempi uusi veljentapainen tuottikin harmia vähän väliä. Milloin sitä piti vahtia ja milloin keksiä sille tekemistä. Niin, sitä ja sille - Danielin oli ollut mahdoton kuvitella pitävänsä Santeria omana veljenään saatika vertaisenaan, mutta pikkuhiljaa uuteen pikkuveljeenkin tottui.

Hevosia tuli lisää ja Danielin harmiksi hänen suosikkitammansa, Reeta, myytiin pois. Olihan Reeta melko mahdoton luonteeltaan, ja Aikku ja Ilpo alkoivat haaveilla ratsastuskoulusta. Daniel, joka tuli loistavasti toimeen Reetan kanssa, ei ymmärtänyt miksi juuri se piti myydä - tallissahan oli tilaa vaikka millä mitalla.

Sitten tuli Lynn. Daniel muistaa, kuinka tyttö paukahti paikalle pakaaseineen heti alkukesästä melkein kolme vuotta sitten ja ilmoitti muitta mutkitta olevansa kesätöissä Mallaspurossa. Daniel joutui muuttamaan omasta huoneestaan ja jakamaan makuuhuoneen Santerin kanssa, eikä 16-vuotias pitänyt mitenkään miellyttävänä asua 13-vuotiaan räkänokan kanssa. Niinpä Danielia ärsytti Santerin serkkutytön saapuminen, etenkin kun tyttö sattui olemaan yli vuoden häntä nuorempi, ei edes omanikäinen. Asian kanssa oli kuitenkin elettävä, mutta ei poika siltikään malttanut olla piikittelemättä uutta kesätyöläistä aina tilaisuuden saadessaan.

Elokuussa Lynn palasi kotiinsa aloittamaan viimeisen peruskouluvuotensa, ja Daniel, vastoin kaikkia odotuksia, pääsi lukioon. Häirikön maineestaan huolimatta poika ei ollut tyhmä, ja hän sai kuin saikin pidettyä keskiarvonsa vaaditulla tasolla. Santeri, tuo kiltti koululaispoika, pärjäsi tietysti koulussa paljon paremmin kuin mitä hän oli koskaan itse pärjännyt, mutta Daniel roikkui silti sitkeästi mukana lukion ensimmäisen vuoden loppuun saakka ja pääsi kursseistaan läpi - kenties rimaa hipoen, mutta kuitenkin.

Sinä kesänä Daniel vietti paljon aikaa kaupungilla kavereidensa ja hyvin usein tyttöjen kanssa. Mallaspurossa tapahtui sillä välin kaikenlaista, ja myös Lynn oli takaisin kuvioissa. Tällä kertaa ei tytön ilmestyminen haitannut Danielia, joka huomasi yllätyksekseen, että vaaleaveriköstä olikin yhtäkkiä tullut jo liki 16-vuotias ja ettei tämä näyttänyt alkuunkaan niin pikkutyttömäiseltä kuin Daniel muisteli tämän näyttäneen. Naurahtaen Daniel muistelee sitä aikaa, kun hän kenties jopa hieman ihastui tyttöön... tai ainakin kuvitteli olevansa ihastunut. Lynnillä oli kuitenkin poikaystävä kotona, joten poika hautasi ihastuksensa ja löysi uuden tyttöystävän kaupungilla hengaavasta porukasta. Maria oli hissukka, mutta mukava sellainen. Mitähän Mariallekin nykyään kuuluu...?

Mallaspuron ratsastuskoulutoiminta oli hennolla alulla ja Aikku ja Ilpo menivät naimisiin kaikessa hiljaisuudessa. Häät olivat pienet ja vain lähimmät sukulaiset ja ystävät olivat paikalla. Daniel toi näytille silloisen tyttöystävänsä Karoliinan, joka sattui olemaan turhankin rakastunut poikaan... jolle tyttö oli lähinnä huvia. Daniel ei koskaan ollut liian tosissaan tyttöjen kanssa, ja usein suhteet olivatkin lyhytaikaisia tai, joskus harvoin, ihan irtonaisia. Ei hän kuitenkaan täysi sika ollut, vaan varsin herrasmiesmäinen ja romanttinen persoona - eikä hän sentään koskaan päättänyt suhteita esimerkiksi tekstiviestitse tai ylipäätään puhelimen välityksellä, vaan aina kasvokkain.

Maaliskuun lopulla Danielista tuli täysikäinen, ja sitä hän sitten juhli yhdessä ystäviensä kanssa niin, että koulu uhkasi lipsua hänen otteestaan. Aikku ei katsonut poikansa toilailuja hyvällä, ja Danielin oli pakko ryhdistäytyä. Hän ratsasti yhä harvemmin, mutta jääkiekkotreenit jaksoivat yhä vetää poikaa puoleensa. Daniel piti itsensä kuitenkin jatkuvasti tietoisena siitä, mitä tallilla milloinkin tapahtui, ja kyllähän siellä tapahtui. Hevosia tuli vielä pari kappaletta, ja Aikku ja Ilpo puhuivat yhä innokkaampaan sävyyn uudesta ratsastuskoulusta.

Kun Lynn saapui kolmanneksi kesäkseen töihin tallille, eivät Aikku, Ilpo tai tytön vanhemmat kertoneet tämän tulleen jäädäkseen. Ei Lynn sitä siinä vaiheessa vielä varmaksi tiennytkään, sillä vaikka tyttö hakikin myös Mallaspuron lähellä sijaitsevaan lukioon (jota myös Daniel kävi), pidätteli muuan seikka häntä yhä kotimaisemissa; vaikka suhde pitkäaikaisen Lauri-poikaystävän kanssa takkuilikin, se ei ollut vielä täysin ohitse. Poika ei kuitenkaan kuulemma hyväksynyt Lynnin halua päästä koko kesäksi muualle, eikä myöskään suostunut tulemaan tapaamaan Lynniä, joten se suhde päättyi sitten siihen. Niinpä tyttö sitten todella tuli jäädäkseen, sillä eihän siitä ollut epäilystäkään, etteikö mokoma neropatti olisi läheiseen pikkulukioon päässyt.

Niinpä Daniel tajusi joutuvansa jakamaan huoneensa veljentapaisensa kanssa, kun Lynn valtasi hänen huoneensa.

Daniel keskeyttää pohdintansa kurkatessaan suuliin. Se on tyhjä. Poika kurtistaa kulmiaan ja huomaa harjapakin sen uuden torinhevosen, Artun, karsinan edessä. Jos hän oikein arvaa, hän löytää etsimänsä henkilön maneesista uuden hevosen kanssa. Kävellessään maneesin suunnalle Daniel vilkaisee pikkutarhaa, jossa Kaaos, Löpö ja aasi tarhailevat tyytyväisinä. Kaaosta Lynn ei siis ainakaan ole ratsastamassa.

Yhtä kaikki, syksyllä Daniel sai työpaikan vanhalta harjottelupaikaltaan. Koulu oli mennyt elokuusta lähtien alamäkeen, ja niinpä (monta Aikun uhkailu-, lahjonta- ja itkukohtausta myöhemmin) Daniel jätti lukion taakseen ja siirtyi töihin pienen kyläkeskustan pieneen rautakauppaan. Siinä vaiheessa ratsastus jäi kokonaan.

Loppusyksystä Daniel tutustui Siiriin. Siinä tytössä vain oli sitä jotakin - Siiri sattui heti alkuun kolahtamaan syvälle Danin ajatusten kolkkaan, ja siellä tyttö sitten kuiskutteli hänen korvaansa, kunnes hän rohkeni tehdä aloitteen. Kyllähän he ovat omituinen pari, Daniel myöntää kävellessään kiireettömästi pihan poikki. Kaksi temperamenttista ja voimakastahtoista ei kenties ole hyvä yhdistelmä, mutta parhaimmillaan heidän suhteensa toimii hyvin, ellei peräti loistavasti.

Daniel havahtuu ajatuksistaan avatessaan maneesin päätyoven, joka johtaa suoraan katsomoon. Siellä Lynn on, muttei Kaaoksen kanssa. Dani jää katselemaan pienikokoista, siroa tyttöä suuren torinhevosorin kanssa. Miestä hymyilyttää katsella ison hevosen lennokkaita liikkeitä, mutta Lynn puolestaan näyttää kurtistelevan kulmiaan. Pian tyttö siirtää ratsunsa käyntiin ja antaa sille pitkät ohjat. Sitten Lynn huomaa Danielin ja nyökkää tälle.

"Moi, ooksä kauanki seissy siinä katsomassa?" tyttö kysyy kulmat yhä kevyesti kurtussa.
"En, kun just äsken tulin", Daniel vastaa Santerin serkkutytölle, joka silittää Artun kaulaa kiitokseksi orin käytöksestä. "Se näytti tosi hyvältä."
"Se on vaan kamalan jännittynyt", tyttö puhahtaa.
"On se vähän joo, mutta paikka on sille vielä uusi ja ratsastajakin", Daniel sanoo lohdulliseen sävyyn. "Kyllä siitä hyvä tulee, se on vaan vähän arkana vielä."
"Toivotaan... Hei, onneks olkoon, iso mies!" Lynn naurahtaa ja tytön ilme kirkastuu. "Sä täytät 19!"
"Täytin keskipäivällä, jos tarkkoja ollaan", Daniel tarkentaa eikä voi olla virnistämättä.
"Aiotko sä lähteä johonkin juhlimaan, ette varmaan voi tänne tulla kun Aikku ja Ilpo on kotona?" Lynn kysyy ja rapsuttelee samalla hajamielisesti hevosensa säkää.
"Njoo, me mennään Mikalle ja sit varmaan siit osa porukasta lähtee baariin jatkoille", Daniel myhäilee.
"Ihan epäreilua kun sä olet täysi-ikäinen", Lynn naurahtaa. "Santtu on sulle tosi katkera, ei mua niinkään haittaa..."
"Eipä", Daniel naurahtaa tytölle. "Sähän se oletkin todellinen baarikärpänen, pörräät harva se ilta ulkona!"

Lynn tuhahtaa.
"Heko heko", tyttö irvistää Danielille. "En mä mikään kotihiiri ole, mutta mulla vaan sattuu olemaan aa lukio ja bee töitä ja vieläpä usein aamutallit... tai ilta, sama asia. Mutta joo, ei mua kyllä haittaa."
"Mun piti vaan sanoa, että mä lähden nyt ja Iisalla oli sulle asiaa ja Aikullakin, leireistä kuulemma", Daniel muistaa ilmoittaa.
"Leireistä? Joo, mä... joo. Selvä homma", Lynn havahtuu - niin, leireistä riittääkin puhumista, kuten milloin ja millaisia...
"Ne on päärakennuksessa kahvittelemassa. Moikka, mä lähen nyt", Daniel huikkaa vielä ja poistuu maneesista.

Pihassa kyyti jo odottaakin. Daniel hyppää takapenkille parin kaverinsa sekaan ja virnuilee muiden onnentoivotuksille. Tätä se nyt on, olla 19-vuotias... Eipä se kovin ihmeelliseltä tunnu, nuori mies toteaa lopulta mielessään.

[Lynn]

3. Hellepäivä
10. kesäkuuta 2010

"Oles nyt siinä", Ilpo hymähtää kengitettävänä olevalle Bundylle. "Kelpo hevonenhan sä olet, mutta voisit sinä kyllä joskus yrittää pitää kengät jalassa. Mihin se sun kenkäsi taas hävisi? Nooo niin, olehan aloillasi nyt."
"Miksi musta tuntuu, että se tiputtelee noita kenkiä tarhaan ehtimiseen?" hevosta pitelevä Aikku ihmettelee. "Onneksi Lynn löysi sen kengän, niin saadaan se takaisin eikä tarvitse uutta takoa, hyvä ja uusi kenkä kuitenkin... Kas hei, Kristiina, Bundyako tulit katsomaan?"
"Moi Aikku", Bundyn pitkänhuiskea hoitajatyttö tervehtii pirtäesti. "Joo, Bundya. Jaa, se onkin kengitettävänä!"
"Sen kenkä pääsi irtoamaan tarhassa, niin täytyy vaan lyödä takaisin", Ilpo sanoo ja keskittyy kengittämään ruunaa, joka ei pahemmin korvaansa lotkauta Ilpon tekemisille.

"No niin. Bundy on valmis", Ilpo toteaa viimein ja taputtaa lämminveriruunan kaulaa.
Ilmoille pölähtää kevyt pölypilvi.
"Ja pölyinen", Kristiina virnistää. "Mä taidankin päästä harjaushommiin. Kai mä voin harjata sen ulkona harjauspuomilla?"
"Siitä vaan, mitäpä sitä tämmöisenä päivänä sisälläkään kykkimään", Aikku hymyilee ja pian mustatukkainen tyttö taluttaa tummanruunikon hoitohevosensa perässään ulos.

Santeri istuu kentällä esteen päällä katselemassa isovelipuolensa ratsastusta. Daniel on vihdoin lyöttäytynyt takaisin satulaan kokeiltuaan raamikasta torinhevosori Arttua Lynnin kehotuksesta, ja parhaillaan mustatukkainen hevosmies nostaa ympyrällä laukan ja suuntaa kohti ristikkoa. Ratsukko loikkaa ympyrän uralla nököttävän ristikon yli pariin otteeseen, jatkaa sitten suoraa uraa pitkin ja ylittää kaksoissarjan. Daniel siirtää Artun pian kevyeeseen raviin ja vaikuttaa tyytyväiseltä kevennellessään ison orin ravin tahtiin.

"Se on paljon rennompi kuin alkuun", Santeri huikkaa Danielille.
"Niin on", säestää kentän laidalle ilmestynyt Lynn. "Se on hyvä hevonen Danille, ja tätä menoa se voi käydä tunneillakin pian. Nyt kun Piirto on mammalomallaan ja Nero jalkapotilaana, me tarvitaan tuuraajaa. Arttua voitaisiin kokeilla..."
"Entä se uusi poni?" Santtu kysyy viitaten kimoon ponioriin, jota Lynn, Iisa ja Aikku kävivät pari päivää aikaisemmin katsomassa ja koertastamassa.
"Me ei olla tehty päätöstä sen suhteen", Lynn sanoo. "Kiva ponihan se oli, mutta me ei olla ihan varmoja siitä, soveltuuko se tuntikäyttöön. Kilttihän se on, mutta arka... ja sitä paitsi Aikku ainakin on sitä mieltä, että se pitäisi kuitenkin ruunata, mikäli me päätetään ottaa se tänne. Mutta hei, mun täytynee lähteä tekemään hevoslistaa maastoporukkaa varten ja sitten hakemaan hevosia sisään."

Santeri nyökkää serkulleen ja keskittyy jälleen kentällä loppuverryttelyjään ravailevaan ratsukkoon.

Lynn kaivaa tuntikansion kaapista. Tulevan maastoretken hevoset on pian jaettu, ja on aika lähteä hakemaan tunnille osallistuvia hevosia sisään odottamaan tuntilaisia. Lynn saa värvättyä avukseen Cimillan, Laurenin ja Pinjan, ja neljissä tuumin hevosten sisällehaku on kertareissulla suoritettu, kun Lynn ottaa Ronjan ja Teresian samalla kertaa, Lauren saa tuotua Trullin ja Lellun, Pinja nappaa Piitun ja Cimillan mukaan tarttuu Löpö.

Tuntilaisia alkaa ilmaantua tallille, ja pian kaikki ovat työn touhussa puunaamassa ratsujaan. Tallissa vallitsee innostunut ilmapiiri - Lynn on luvannut viedä ratsukot ilman satulaa uimaan Oitinjärvelle. Hevoset on pian harjattu ja suitsittu. Retkue nousee Aimien ja Tiiun avustamina hevosten paljaisiin selkiin ja Lynn järjestää jonon itsensä ja innokkaan Teresian taakse. Lellu pitää perää Löpön ja Ronjan takana, Piitu toimii turvallisena hätäjarruna ja porukan koossapitäjänä Teresian takana ja Trulli köpöttelee tyytyväisenä suomenhevostamman perässä. Kips kops, raudoitetut kaviot kilkattavat hiekkatien pintaa vasten, kun kuusihenkinen maastoretkue poistuu pihasta rauhallisessa käynnissä.

Olli ilmaantuu tallille tutkimaan Neron jalkaa ja jo loppuvaiheilla tiineytensä kanssa olevaa Piirtoa. Tutkittuaan molemmat hevoset Olli suuntaa päärakennukseen vaihtamaan kuulumisia poikansa kanssa. Sisään mennessään mies muistaa vilkaista oven viereen kiinnitettyä lämpömittaria. Huh hellettä, mies tuumaa ja astuu tyytyväisenä päärakennuksen suomaan varjoon.

Myös Tuire porhaltaa piakkoin tallille. Hänen on tarkoitus paitsi pitää pientä palaveria Aikun ja Lynnin kanssa, myös ratsastella Katilla kevyesti. Tuirea jännittää hieman, sillä hän ei ole vähään aikaan ehtinyt ratsastamaan. Kati on kuitenkin yksi Tuiren suosikkihevosista. Kaunis puoliveritamma on kiltti ja rauhallinen, muttei vallankaan pystyyn pökrääntynyt. Nainen parkkeeraa autonsa Danielin kevarin viereen ja suuntaa kulkunsa talliin, jossa Aikku jo jakaa hevosten päiväruokia valmiiksi karsinoihin.

"Terve!" Tuire huikkaa vanhemmalle naiselle, joka kääntyy ja tervehtii tilan leiriavustajaa lämpimästi hymyillen.
"Moikka! Kiva että sä pääsit tulemaan. Lynn on vielä vetämässä maastoa ja Iisa tulee tunnin päästä, niin että mä ajattelin, että josko sä haluaisit ratsastaa sen Katin tässä ennen palaveria", Aikku ehdottaa.
"Sopii hyvin, jos te vaan kestätte mua sitten palaverissa kun mä olen ihan hikinen", Tuire naurahtaa.
"Täällä tulee kuule hiki muutenkin, hellerajat paukkuu niin että korvissa soi", Aikku toteaa ja mittaa Trullin rehuja puhuessaan.
"Niin mutta ei nyt valiteta, kun kerrankin saadaan sitä lämmintä", Tuire sanoo.
"Ei valiteta ei. Kati on nyt ulkona tarhassa, sä voit hakea sen ja laittaa kuntoon vaikka pesuboksissa tai käytävällä, mä kun ehdin jo kipata sillekin rehut odottamaan..."
"Jep, tehään näin", Tuire sanoo ja lähtee hakemaan ruunikkotammaa sisään.

Tuire ratsastaa kentällä hyvin kevyen puolituntisen, jonka aikana hän ehtii palautella mieleen paljon hyviä muistoja aktiivisemmilta ratsastusajoilta. Kati on kuuliainen, kuten aina, ja Tuire laskeutuu ratsailta hyväntuulisesti hymyillen. Nainen taluttaa Katin pihan poikki samalla kun Iisa ajaa pihaan. Lynn on tuonut maastoretkeläiset kunnialla takaisin kotiin jo jonkin aikaa sitten, ja kahlailemassa käyneet hevoset ovat varmasti jo pistelemässä päiväruokiaan parhaisiin suihin. Tuire hoitaa Katin pesukarsinassa ja taluttaa sen tovin kuluttua omaan karsinaansa. Tamma upottaa turpansa heiniin ja jää syömään hyvällä ruokahalulla, kun Tuire liittyy leiriaitan terassilla palaveria aloittelevien naisten seuraan.

Lynn tuo terassille vesikannun ja jääteetä ja Daniel ilmestyy pian tytön perässä kantaen Aikun kokousta varten varaamia kolmioleipiä ja korvapuusteja. Nuori mies laskee tarjottimen pöytään ja poistuu paikalta näpistettyään itselleen yhden korvapuusteista.
"Ohoo, oletko sä Aikku leiponutkin?" Iisa kiusoittelee ystäväänsä Danielin mentyä - tokihan kaikki tietävät, että Aikulta puuttuu jauhopeukalo lähes kokonaan.
"Ihan pakasteesta ne on, valmiskorvapuusteja. Lykkäsin vaan uuniin. Ja Lynn teki kolmioleivät", Aikku naureskelee.
"No mä jo vähän ajattelinkin", Iisa virnistää. "Mietin jo mielessä kohteliaita keinoja kieltäytyä kunniasta..."
"Pöh pah, en mä nyt niin huono leipuri ole", Aikku kiistää.
"Et niin, kunhan sulle vaan antaa riittävän selkeät ohjeet", Lynn hymyilee enonsa vaimolle istahtaessaan pöytään, kun on saanut juomakannut aseteltua tukevasti pöydälle. "Joko me päästään asiaan? Mulla on vähän menoa tänään, niin että olisi kiva päästä alottamaan."
"Noh noh, mihis se meidän Lynn on menossa ja missä seurassa?" Iisa kiusoittelee.
"Ihan naapuritilalle vaan Danin ja Santun mukana, Matiaksen 18-vuotijaistumisia vaan juhlimaan", Lynn sanoo menemättä hämilleen räväkän ratsastuksenopettajan vihjailuista. "Eikä siitä sen enempää. No niin, asiaan - Mallaspuron kesään!"

Palaverin päätyttyä Aikku, Iisa ja Tuire jäävät terassille nauttimaan kesäisen iltapäivän lämmöstä ja juoruamaan keskenään. Kolme melko lailla eri-ikäistä naista löytävät paljon jutunjuurta keskenään, ja he istuvat niillä sijoillaan vielä talon nuorison lähtiessä talssimaan kohti naapuritilaa.
"Ja nythän mä vasta ymmärrän, mitä varten mut kysyttiin tekemään huomista aamutallia", Tuire virnistää Aikun huikattua kolmikon perään vielä käskyn olla ihmisiksi.
"Njäh, ihan kiltisti ne on", Aikku sanoo. "Danista ei aina ehkä tiedä, mutta noi muut. Mä nyt vaan kuitenkin ajattelin, että kun nyt on niinkin tärkeä päivä kuin täysi-ikäistyminen - muistetaanhan mekin miten iso juttu se meille oli - niin täytyyhän noiden saada kaverin puolesta vähän iloita. Mä tulen sitten huomenna auttamaan sua sen aamutallin kanssa."
"Kyllä mä yksinkin pärjään", Tuire sanoo, "mutta onhan se tietysti aina kivempaa, kun on seuraa."

Naiset jutustelevat aikansa, kunnes Iisa havahtuu todellisuuteen katsottuaan kelloa.
"Helberg, munhan pitää lähteä kotiin! Mites se kello on jo näin paljon", violettitukkainen ratsastuksenopettaja kauhistelee ja saa vipinää Aikkuun ja Tuireenkin.
"Kappas vaan! Herttileeri, joutaahan ne hevosetkin jo viedä tarhoihin", Aikku huomaa.
"Mä tulen jeesimään, niin saadaan ne nopeasti pihalle", Tuire tarjoutuu.
"Ja mä lähden ajelemaan kotia kohti. Se on tsaumorohei!" Iisa huikkaa ja painuu autolleen.

Aikku ja Tuire saavat jokusen hoitajan avukseen, ja pian hevoset ovat ulkona tarhoissaan, tyytyväisinä ja rauhallisina.

[Lynn]

4. Mallaspuron mittumaari
25. kesäkuuta 2010

Suloinen kesäpäivä on vasta aluillaan, kun Lynnin vaalea hahmo pujahtaa pihan poikki talliin. Tyttö jakaa ruoat valmiiksi karsinoihin ja lähtee sitten iloisesti vihellellen ja paria riimunnarua heilutellen metsätarhalle hakemaan tarhan tammaporukkaa sisälle.
"Hyvää juhannusta, hevoset", Lynn tervehtii portille ravaavia tammoja. "Höpöt. Kyllä te pääsette sisään kaikki, ei tarvitse tunkea."
On ollut kylliksi lämmintä, jotta hevosia ollaan voitu pitää ulkona öisin, mikä on helpottanut tallihommia kovasti. Hevoset otetaan aamulla sisään syömään aamuruokia, minkä jälkeen ne hevosista, jotka eivät mene tunnille tai joita ei aiota liikuttaa aamupäivällä, pääsevät takaisin tarhaan. Ratsastettavat hevoset jätetään sisään harjattaviksi ja varustettaviksi. Juhannuksena ei pidetä yhden yhtä ratsastustuntia, vaan hevoset saavat viettää muutaman lomapäivän.

Lynn taluttaa talliin ensimmäisinä Piitun ja Katin ja palaa sen jälkeen hakemaan Lellua, Trullia ja rantatarhasta metsätarhaan siirrettyä Ronjaa. Metsätarhalaisten jälkeen päätalliin pääsevät Nero ja Bundy, joiden tarhakavereita, Rokia ja Arttua, Lynn on taluttamassa suuliin, kun Aimie pyrähtää paikalle punaisella pyörällään.
"Hei!" Mallaspurossa kesätöissä oleva Aimie tervehtii iloisesti. "Hyvää juhannusta!"
"No moi ja sitä samaa", Lynn virnistää. "Kuis sä näin aikaisin olet liikkeellä?"
"Aattelin tulla auttamaan aamutallin kanssa, jos apu vaan kelpaa", Aimie hymyilee asettaessaan pyöräänsä nojailemaan suulin seinään.
"Apu kelpaa aina! Ootas kun mä saan nää orhit karsinoihinsa syömään ruokia, niin haetaan sitten Kaaos ja Basse ja sitten Löpö ja Tito."

Yhdessä tytöt saavat kaikki hevoset tuotua talliin ja ryhtyvät tallinsiivoushommiin. Kun Santeri saa itsensä kiskottua tallille saakka, ovat tytöt ehtineet jo viedä ruokansa syöneet hevoset takaisin ulos ja tehneet tallissa pienimuotoisen juhannussiivouksen, tai ainakin aloittaneet sellaista. Santun saapuessa talliin Aimie heiluu luudanvarressa ja Lynn luutuaa satulahuoneen lattiaa.
"No katos pentelettä, täällähän siivotaan", toteaa Santerin perässä talliin saapunut Daniel ja kurkistaa satulahuoneeseen. "Lynn, onko Arttu sisällä?"
Lynn kohottaa katseensa ja näyttää miettivän hetken. Lopulta tyttö pudistaa päätään.
"Ei kun mä vein sen ulos, kun mä luulin, että sä... Sori. Mun moka, mä en aatellut että sä ratsastaisit sen tänään", vaaleaverikkö pahoittelee.
"Ei se mitään hei", Dani sanoo huolettomasti. "Voinhan mä hakea sen sisään tai antaa sille vapaapäivän."
"Ja lähteä itse viihteelle?" Santtu ehdottaa tultuaan isovelipuolensa viereen.
"Ei kun mä olen nyt täällä, kun oitilalaiset tulee. Katotaan jos mä lähden sitten illalla", mustatukkainen nuori mies sanoo olkiaan kohauttaen. "Meinaako Lynn lähteä viihteelle?"

Lynn pudistaa päätään ja tyrkkää moppinsa syrjään.
"Kyllä meillä oli Aleksin kanssa puhetta, että mennään käymään vähän kylillä muutaman muun kanssa, mutta kun sen Aleksin piti lähteä jonnekin matkalle ja sit kun mulla on aamutalli... niin että ei nyt oikein..."
"Aleksin?" Daniel ja Santeri älähtävät kuin yhdestä suusta.
"Onko sulla joku mies?" Santtu kysyy ja katsoo serkkuaan yllättyneenä.
"Kuka Aleksi?" Danielkin utelee järkyttynyttä äänensävyä tavoitellen ja saa taaksensa ilmestyneen Aimien nauramaan. "Hitto vie, Lynn, suahan täytyy alkaa pitää silmällä, jos sun kuvioihisi alkaa ilmestyä miehiä."

Lynn, joka on tähän saakka pitänyt naamansa peruslukemilla, yhtyy lopulta Aimien nauruun.
"Voi hyvät ihmiset, kai te nyt Aleksin tiedätte, onhan se täälläkin pyörinyt. Ja sitä paitsi ei se mikään mies ole", tyttö heläyttää. "Tyttö se on ja loukkaantuisi kyllä, jos tietäisi teidän kuvitelleen sitä mieheksi."
"Tyttö-Aleksi?" Santeri kysyy.
"Aleksandra", Aimie toteaa vakavoiduttuaan hieman. "Mutta Aleksiksi sitä kutsutaan."
"Ai se Aleksi!" Santulla sytyttää. "Ja mä kun luulin, että Lynnillä on mies! Huh."
Lynn katsoo serkkuaan sydänjuuriaan myöten loukkaantuneen oloisena, Aimie räjähtää uuteen nauruun ja Daniel tyrkkäisee velipuoltaan takaraivolle. Santeri tajuaa lopulta itsekin, mitä suustaan tipautti ja kiiruhtaa korjaamaan sanojaan.
"Siis en mä tarkoittanut... ettei kukaan voisi pitää susta", poika änkyttää serkulleen. "En mä tarkottanut etteikö sulla voisi olla miestä, mä vaan... Sori..."
"Tän mä muistan kyllä", Lynn vakuuttaa. "Mutta nyt mä lähden harjailemaan Trullia ja Lellua. Mä yllätän Milan ja vien sen vähän juhannusmaastoon. Heidi lupasi tuoda Milan pian."

Mila ilahtuu ikihyviksi kuullessaan pääsevänsä maastolenkille Lynnin kanssa. Vanhempi tyttö hymyilee pienemmän innostukselle ja auttaa tätä varustamaan Lellun loppuun ennen kuin menee oman, valmiiksi harjatun ratsunsa luokse ja satuloi sen. Pian kaksikko on valmiina lähtöön, ja niin Lynn ja Mila taluttavat ponitammat ulos. Aurinko paistaa ja tytöt nousevat ratsujensa selkiin Lynn Sophien ja Mila siskonsa Heidin avustamina.
"Kiva kun sä otat Milan mukaan maastoon", Heidi hymyilee Lynnille. "Voi että, jos mulla ei olisi kiire jatkaa matkaa, mä kyllä jäisin vähän rapsuttelemaan näitä hevosia. Mun täytyy kuitenkin kiiruhtaa juna-asemalle hakemaan sitä Matiasta, kun se tulee jonkun kaverinsa luota."
"Tuu ihmeessä joskus ihan ajan kanssa tallille ja vaikka ratsastamaankin", Lynn ehdottaa niin ikään hymyillen. "Ja tuletko sä vielä piipahtamaan tänään?"
"En mä taida ehtiä", Heidi pahoittelee. "Mulla on... juhannusmenoja."
"No, pidä hauskaa juhannusmenoissasi", Lynn virnistää ja silittää Trullin kaulaa. "Me lähdetään nyt Milan kanssa menemään maastoon päin. Nähdään joskus taas!"

Ratsukot ravaavat pitkin metsätietä ja tytöt rupattelevat kevyesti keventäessään ratsujensa ravien tahdissa. Milalla riittää tekemistä, sillä pienen Lellun askeleet tikuttavat menemään melkoisella ompelukoneen tahdilla.
"Sä olet kehittynyt tosi kovasti", Lynn kehuu, kun tytöt siirtävät ponit käyntiin ja antavat niiden hieman hengähtää. "Sä näytät jo melkoiselta ratsastajattarelta, ja Lellukin pysyy hienosti hanskassa. Jos sä vielä jatkat harjoittelua, sähän alat olla kohta todella taitava!"
Mila lehahtaa punaiseksi ja hymyilee mielissään, kun vanhempi tyttö häntä niin kehuu.
"Kiitos", punatukkainen tyttö sanoo pienen ujoudenpuuskan vallassa. "Ja kiitos kun otit mut mukaan."
"Pitihän sun nyt juhannusmaastoon päästä, eikö?" Lynn naurahtaa. "Ravataan. Kohta tullaan pienelle pellolle... Voidaan sitten kokeilla vähän laukkaa, jos sä haluat."
"Haluan!" kuuluu vastaus hetkeäkään empimättä, ja niin hevoset siirtyvät raviin ja lähestyvät niittyä.

Tyttöjen tarkoituksena on ravata niitty kerran ympäri, mutta Lellulla on muunlaisia suunnitelmia. Tuntiessaan metsäpolun muuttuvan nurmikoksi kavioidensa alla pieni shetlanninponi sinkoaa laukalle ja saa Milan menettämään jalustimensa pukittaessaan riemukkaasti.
"He-eei!" Mila ehtii huudahtaa, ennen kuin tupsahtaa pehmeästi muksahtaen niityn pehmeälle nurmipohjalle.
"Mila! Ei kai sattunut?" Lynn kysyy säikähtäneenä ja pysäyttää Trullin, joka pyrkii innolla kaverinsa perään.
"Ei, ei ollenkaan", Mila vakuuttaa noustessaan seisomaan ja pudistellessaan ruohonkorsia housuistaan. "Että sen pitää olla ilkikurinen! Siellä se nyt mussuttaa ruohoa minkä ehtii, mokoma möhömahainen syöppö pullaponinpallero..."

Lynn rävähtää nauruun hurjistunutta Milaa katsellessaan ja Milakin hihittää. Tytöt yrittävät rauhoittua pikkuhiljaa, ja lopulta silmäkulmaansa pyyhkäisevä Lynn muistaa Lellun, joka tuijottelee tyttöjä ja ponikaveriaan kummissaan vähän matkan päästä.
"No niin, haetaas se pikku poninpirulainen", Lynn ehdottaa ja ratsastaa Trullin lähemmäs Lellua.
"Taisit saada jo tarpeeksesi meidän kiusaamisesta, kun annoit noin kiltisti kiinni", Mila virnistää shetlanninponille. "Odotas vaan, että mä pääsen sun selkääsi. Mä en ainakaan aio enää pudota kertaakaan!"
Punatukkainen pikkutyttö keikauttaa itsensä läsipäisen shetlanninponitamman selkään ja tunkee jalat jalustimiin. Ennen kuin Lellu ehtii huomatakaan, se on jo komennettu napakasti liikkeelle ja pian kaksi ratsukkoa laukkailee rennosti ympäri peltoa, ponien pärskiessä välillä ja ratsastajien hymyillessä tyytyväisinä.

Vajaata tuntia myöhemmin ratsukot kävelevät takaisin pihaan juuri parahiksi nähdäkseen, kuinka Daniel ratsastaa Artulla laukkatehtävää täydellisen keskittyneenä.
"Jäädään vaan tähän pihaan sitten kaartoon, ei mennä häiritsemään noita", Lynn sanoo.
"Mä en edes tiennyt että Daniel on noin taitava", sanoo mustatukkaisen miehen ratsastusta silmät ammollaan tuijottava Mila.
"Daniel on hyvä", Lynn hymähtää. "On se aina ollut, mutta se vaan piti taukoa."
"Kunnes sä houkuttelit sen ratsastamaan Artulla", Mila virnistää.
"No, nii-in", vanhempi tyttö sanoo ja virnistää takaisin. "Mä ajattelin, että se voisi oikeasti toimia, ja toimihan se. Dani on hyvä ratsastaja ja sopii Artulle. Ja sitä paitsi se tykkää ratsastamisesta kuitenkin, tykkäsi koko ajan vaikka muuta väittikin."

"Tykkäätkö sä siitä?" punatukkainen pikkutyttö kysyy ja katsoo vaaleaverikköä uteliaana.
"Ai Danista?" Lynn kysyy yllättyneenä ja keskittyy äkisti nostamaan Trullin jalustinhihnoja ylös.
"No Danistapa Danista", Mila vahvistaa ja tiirailee Lynniä entistä uteliaampana - mikähän sille nyt tuli, kun meni ihan hiljaiseksi ja käänsi katseensa pois, punapää ihmettelee.
"No, onhan se... ihan mukava", Lynn vastaa kysymykseen ja taputtaa Trullin kaulaa. "Viedäänpä hepat sisälle ja hoidetaan ne, niin että ne pääsevät sitten tarhaan vähäksi aikaa ennen päiväruokintaa."
Mila nyökkää ja virnuilee itsekseen seuratessaan Trullia taluttavaa Lynniä, jonka korvat punoittavat ihan takuuvarmasti... ainakin pikkuisen. Ehkä.

Tyttöjen mennessä sisään päätaloon on keittiöön ehtinyt kertyä kaaos. Lynn ja Mila potkaisevat tallikengät jaloistaan, käyvät pesemässä kädet alakerran kylpyhuoneessa ja kipittävät sitten uteliaina katsomaan, mitä keittiössä oikein tapahtuu. Häseltävä Aikku pajattaa kovaan ääneen siitä, kuinka jotakin on unohtunut ja Santeri pesee aavistuksen verran turhautuneena perunoita. Ilpo sekoittelee jotakin kastikkeentapaista muovikulhossa, ja Lynn päättelee sen olevan enonsa kuuluisaa, mainetta niittänyttä hunajamarinadia, jota Ilpolla on tapana sivellä sukujuhlissa grillattavien vihannesvartaiden pintaan.

"Mmm, saadaanko me hunajaisia vihannesvartaita?" Lynn kysyy ilahtuneena ja saa Ilpon naurahtamaan.
"Saatattepa työ saadakin... jos olette kiltisti ja lupaatte syödä vähän lihaakin", eno hymyilee kiusoittelevasti saaden sekä poikansa että sisarentyttärensä voihkaisemaan.
"Ei taas tota samaa virttä, kiitos", Santeri pyytää ja räyhää sitten perunalle. "Hitto vie, kun tää pahuksen multaköntti ei lähde tästä millään!"
"Sen kun puunaat vaan", Lynn heittää serkulleen ja kääntyy Aikun puoleen. "Voinko mä tehdä jotain?"
"Ja mäkin voin", Mila ilmoittaa vähän ujona.

Aikku kääntyy ilahtuneena tyttöjen puoleen.
"Voi kuulkaa, mä olin taas niin hatarapäisenä liikkeellä, että unohdin vallan kokonaan ostaa kermaa! Ja nyt minä muuten tajusin, että eipä meillä muuten ole kananmuniakaan riittävästi. Voisitteko te mitenkään lähteä vaikka Danin kanssa kauppaan, joohan?" Aikku pyytää. "Kunhan se Daniel vaan tulee, se voi varmasti heittää teidät. Ja tuokaa samalla maitoa ja kahvipaketti... ja voisitte te jotain mehutiivistettä ostaa ja."
"Okei", Lynn vastaa ja lähtee Mila perässään yläkertaan vaihtamaan ratsastusvaatteitaan shortseihin ja mustaan toppiin.

Milan, Lynnin ja Danielin palatessa kauppareissultaan ovat muutkin Liljeströmit jo saapuneet, ja pian kolmikon perässä pihaan ajavat Lynnin vanhemmat sekä Olli nykyisen vaimonsa ja heidän nelivuotiaan tyttärensä kanssa. Puheensorina raikaa aitan kuistilla, jonne aikuiset ovat kerääntyneet. Grillin suunnalta kohoaa jo ilmoille upea, ruokahalua herättävä tuoksu, jonka aivan varmasti tuntevat myös rantaan asettautuneet nuoret. Daniel avaa tölkkinsä ja istahtaa saunan verannan portaille edessään istuvan serkkunsa hartioita hierovan Lynnin viereen.

"Annatko sä saman käsittelyn mullekin?" Daniel kysyy iloisesti virnistäen. "On niskat ja hartiat ihan jumissa."
"Dani, älä yritä, se on mun henkilökohtainen hierojani", Santeri toteaa.
"Saa kai se hieroa ketä se haluaa", Dani sanoo olkiaan kohauttaen.
"Miehet", Lynn puhahtaa, pudistaa huvittuneena päätään ja virnistää paljonpuhuvasti Milalle, joka hihittää pienesti. "Eikä kukaan tietysti halua hieroa mua vaan odottaa vaan mun hierovan kaikkia?"
"Matias suostuu kyllä kun vaan pyydät", Santtu sanoo ja tönäisee vähän vieressään istuvaa kaveriaan. "Vai mitä Mats?"
"Ei se osaa hieroa!" puuttuu Mila puheeseen. "Se on ihan kamalan huono hieroja."
"No kiitti vaan!" Matias älähtää, mutta hymyilee sitten siskonsa nauraessa. "Mutta se on kyllä totta, mä mitään osaa hieroa."

"Hei!" Lynn huudahtaa äkkiä. "Hevoset pitää käydä viemässä ulos, ne on syöneet jo. Tulkaa hei jeesimään, en mä niitä yksin saa, tai siis saan, mutta siinä menee paljon kauemmin."
"Joo, tietty me tullaan!" Mila ilmoittaa koko porukan puolesta, ja niin viisikko lähtee tallille - ja jopa Matias saadaan taluttamaan muutama rauhallisimmista hevosista tarhaan.

"Hyvää juhannusta, Löpö", Mila sanoo ja taputtaa lempiponiaan hellästi.
"Ja Basselle kanssa, vai?" Lynn naurahtaa, kun orivarsa tunkeutuu aidan tuntumaan. "Ei me Titoakaan unohdeta, eikä edes Kaaosta, vaikka se näyttääkin taas noin nyreää naamaa."
"Onko se yhtään edistynyt?" Santtu kiinnostuu.
"On se", Daniel ehtii vastaamaan Lynnin puolesta, ja vaaleaverikkö nyökkää.
"Joo. Dani on vähän auttanut sen kanssa", tyttö kertoo.

Milan katse kääntyy osoittamaan kahta Mallaspuron asukasta vuoron perään, mutta sitten heitä huudetaankin jo aitan kuistille syömään. Nuoret talsivat kuistille ja pian Mallaspuron juhannuksenjuhlijat saavat syödäkseen kerrassaan herkullisia hunajavihannesvartaita. Aika kuluu leppoisasti rupatellen, syöden ja hevosia katsomassa käydessä. Illan hämärtyessä on vuorossa paitsi hevosten iltaruokinta, myös saunominen rantasaunassa ja uiminen lammen yhä melko kylmässä vedessä.

Lynn livahtaa hämärän turvin tervehtimään nyrpeää vuonohevosruunaansa, joka tarhailee harvinaisen tyynenä vähän matkan päässä Löpöstä, Titosta ja Bassesta. Vaaleatukkainen tyttö pujahtaa aidan välistä tarhaan ja kävelee poninsa luokse. Kaaos nostaa päänsä pystyyn ja katsoo omistajaansa rauhallisena.
"Voi murua, tää taitaa olla ensimmäinen kerta kun sä et edes luimista kun joku tulee sun luoksesi tarhassa", Lynn hymähtää ponilleen rapsuttaessaan sen leukapieliä.
Kaaos näyttää nauttivan rapsutuksista, eikä Lynn voi olla hymyilemättä onnellisena katsellessaan ruunaa, joka tuppaa tuottamaan omistajalleen harmaita hiuksia, mutta josta Lynn ei silti aio luopua mistään hinnasta. Vaikka Lynn tietääkin, ettei Kaaoksesta koskaan mamman kultamussukkaponia, tyttö uskoo silti siihen, että jonakin päivänä ruuna tulee olemaan hyvä ja luotettava ystävä.

Tyttö nojautuu poninsa kaulaa vasten, sulkee silmänsä ja huokaisee syvään.

"Mikäs sen parempi tapa viettää juhannusta, kuin sun kanssasi?" Lynn ehtii kysyä vaisusti hymyillen, ennen kuin tuntee tökkäisyn selässään. "... niin, siis sun ja sun höpöjen tarhakavereidesi."

Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen kokonaisuudessaan

[Lynn]

5. Kesän viimeiset päivät
15. elokuuta 2010

"Hei, aikuinen!" Brenna kiljaisee Lynnille, joka purkaa parhaillaan edellisen estetunnin jäljiltä kentälle jäänyttä estekalustoa.
"Ai missä?" vaaleaverikkö kysyy ja virnistää.
"No siinä", punapää sanoo painokkaasti ja marssii kentälle halaamaan vastikään täysi-ikäistynyttä tallityttöä tiukasti. "Onnea!"
"Thanks, ja mä kiittäisin myös jos antaisit mun hengittää ja elää ehkä vielä vähän vanhemmaksikin", Lynn pihisee.
"No joo joo. Mitähän suunnitelmia meidän synttärisankarillamme mahtaa olla tälle päivälle?" Brenna kysyy höllentäessään otettaan.

Lynn kohauttaa olkiaan.

"Ei mulla mitään kummoisia suunnitelmia ole", tyttö toteaa hetken mietittyään. "Peruspuuhailua vaan, tallihommia, ratsastamista - ainakin Indi ja Kaaos, ja jos Dani ei ehdi ratsastaa Jereä ennen treenejään, niin kaipa sekin loksahtaa sitten mulle. Ja mä melkein toivon että loksahtaisikin, Jere on ihan jumalattoman upea ja ihana!"
Brenna nyökkää, mutta katsoo ystäväänsä kulmaansa kohottaen.
"Ja siinäkö muka kaikki?" Mankin omistajatar kysyy vino virne huulillaan.

"No jaa, kyllä sit illalla ois tarkoitus suunnistaa vähän baariin", Lynn tunnustaa.
"Yksin...?" Brenna kysyy paljonpuhuvasti.
"Ei, kun - kun Dani lähtee seuraksi", Lynn sanoo hieman ujosti ja ryhtyy jatkamaan puomien siirtelemistä peittääkseen hienoisen punastumisensa Brennalta, joka virnuilee itsekseen tyytyväisen oloisena.
"Mä arvasin ja jo oli aikakin", porkkanatukkainen tyttö toteaa.
"Ei me silleen mennä, kun se vaan tulee seuraksi ettei tarvitse yksin mennä, ja siis kyl sinne tulee muitakin", Lynn kiirehtii selittämään. "Tai siis... silleen... Älä virnuile!"
"En tietenkään", Brenna myhäilee ja saa osakseen tiukan mulkaisun, joka hiljentää tytön tehokkaasti.

"Lähtisitkö sä mun ja Indin kanssa maastoon? Mä en taida mennä yksin, tai siis kun ei siitä oikein tiedä mitä se saa päähänsä. Eihän se mitään pelkää, mutta... No, se on vähän semmonen häseli", Lynn virnistää saatuaan viimeisenkin puomin paikoilleen. "Mennään maastoesteille - ne on ihan melkein valmiit!"
"Mennään vaan, mä olenkin miettinyt käyväni siellä kattomassa että missä mallissa niiden kanssa ollaan."

Tytöt lähtevät hakemaan poneja tarhoistaan. Pilkullinen Indi-tamma on tyypilliseen tapaansa menossa joka suuntaan samanaikaisesti, kun Lynn taluttaa poniaan kohti metsätallia, ja tyttö naurahtaa tamman höösäämiselle ja kiireelle. Indi on tuonut piristystä Lynnin elämään. Yrmyn Kaaoksen rinnalla supersosiaalinen ja aina innoissaan kaikessa mukana oleva herkkä amerikanponi on mukavaa vaihtelua. Lynn taluttaa tammansa metsätallin rauhaan ja kytkee sen ristikiinnitykseen käytävälle. Tyttö ryhtyy harjailemaan ponia, joka tyyntyy pikkuhiljaa ja seisoo aloillaan, kun Lynn nostaa satulan sen selkään. Pian tammalla on suitsetkin päässä ja ratsukko on valmis lähtemään.


"Mennään jo", Brenna hoputtaa Lynniä Mankinsa selässä istuen.
Lynn tyytyy naurahtamaan toisen kiireelle ja nousemaan kaikessa rauhassa Indin selkään. Indi sen sijaan ei totisesti ole kaikessa rauhassa: pilkullinen ponitamma haluaisi kovasti päästä jo liikkeelle, ja niin se steppailee aloillaan minkä kykenee. Lynn rauhoittelee vauhdikasta poniaan, kiristää satulavyön ja nyökkää Brennalle.
"Mennään vaan", tyttö hymyilee ja johdattaa Indin ensimmäisenä kohti metsätietä.

Ponit ravaavat innokkaasti eteenpäin pitkin pehmeäpohjaista metsäpolkua ja tytöt keventävät niiden askelten tahdissa vaitonaisina. Kesä on lopuillaan, mutta lämpimiä päiviä on vielä jäljellä. Brenna nauttii leppeästä tuulenvireestä kasvoillaan ja uppoutuu ajatuksiinsa Mankin ravatessa tasaisen varmasti poukkoilevan Indin edellä. Lynn kuuluu naureskelevan tyhmänrohkean tammansa toilailuille ja toisen hyvä tuuli saa Brennankin hymyilemään.

"Laukataan vähän", Lynn ehdottaa, ja niin kaksi ponia keinahtaa reippaaseen, tahdikkaaseen laukkaan.
Sekä Indi että Manki pärskivät innokkaina saadessaan laukata aukeaman poikki. Koska poneilla tuntuu olevan virtaa, tytöt eivät päästä niitä turvallisen rauhallisesta harjoituslaukasta reippaampaan vauhtiin. Poneja ei mokoma hissuttelu miellytä, mutta ne tyytyvät omistajiensa tahtoon hieman koeteltuaan heidän päättäväisyyttään. Kun ratsastajat viimein siirtävät ratsunsa ravin kautta käyntiin ja antavat niille hieman ohjaa, Indi ja Manki venyttävät kaulojansa tyytyväisinä. Brenna ja Lynn nojautuvat taaksepäin satuloissa ja nauttivat rauhallisesta hetkestä.

"No niin, alahan kertoa", Brenna sanoo yhtäkkiä.
"Kertoa mitä?" Lynn kysyy kulmiaan kurtistaen.
"Mitä sun ja Danin välillä on, pöljä", porkkanapää virnistää ja kääntyy vilkaisemaan ystäväänsä, joka näyttää kumman kiusaantuneelta.
"Ai miten niin?" Lynn kysyy hämillään saaden Brennan huokaisemaan paljonpuhuvasti.
"Ai miten niin?" Brenna matkii. "Kuljetko sä kuulosuojaimet korvilla ja silmälaput silmillä?"
"En kulje, enkä ymmärrä mitä sä meinaat", vaaleaverikkö toteaa.
"Kulta, kuulisit vaan talliporukan juoruja", Brenna sanoo ja helähtää nauruun. "Teillä on kuulemma jonkun sortin salasuhde, käytte maneesilla kuhertelemassa ja teette yhteisiä maastoretkiä tyyliin käsi kädessä rinnakkain ratsastaen."

Lynn nipistää suunsa tiukasti yhteen ja huokaisee syvään.

"Juorut on juoruja, kuten hyvin tiedät. Mitään suhdetta ei ole, maneesilla käydään tasan treenaamassa hevosia ja tasan kerran ollaan käyty yhdessä maastossa, ja silloinkin ihan peräkkäin. Piste", tyttö pilkullisen poninsa selässä sanoo ponnekkaasti.
"Mutta te viihdytte toistenne seurassa", Brenna yrittää vielä.
"No jaa. Viihdytään ja viihdytään. Me asutaan samassa talossa, joten meidän on pakko viihtyä toistemme seurassa jonkun verran", Lynn laittaa pisteen keskustelulle.
Brenna huokaa tyytymättömänä saamiensa tiedonmurusten vähäisyyteen, tai pikemminkin olemattomuuteen. Lynn ei yksinkertaisesti kerro mitään, mistä tytön ystävä on hieman katkera: pitäisi sitä nyt kaverille voida avartaa ajatuksiaan!


Ratsukot saapuvat maastoesteiden alkuun. Lynn esittelee rataa Brennalle, joka ei ole käynyt radalla sitten rakennustöiden alun. Kaikki on jo melkein valmista; enää viimeiset silaukset, ennen kuin koko rata on saatu rakennettua loppuun saakka. Nyt on jo mahdollista hypätä osia radasta, ja siihen mahdollisuuteen tytöt tarttuvat epäröimättä. Innokkaiden ratsujen silmiin syttyy välittömästi aivan uudenlainen pilke, kun ne pääsevät loikkimaan muutaman maastoesteen ylitse. Ponit eivät pelkää eivätkä epäröi; päin vastoin! Sekä Manki että Indi tuntuvat olevan kuin elementissään maastoesteradalla.

"Se oli hauskaa! Indi on kyllä ihanan pirteä tänään", Lynn naurahtaa hivenen hengästyneenä, kun nelikko suuntaa kulkunsa takaisin tallille.
"Eikö Indi muka ole aina pirteä? Voi että, Mankikin ihan innostu, poninpullero", Brenna virnistelee ruunansa selässä.
"Manki on hoikistunut sitten vatsapötsinsä kulta-aikojen", Lynn toteaa ja saa Brennan nauramaan. "Ei, kun ihan totta! On se vähän... kiinteytynyt!"
"Kiinteytynyt", Brenna toistaa ja purskahtaa jälleen nauruun vakavoiduttuaan hetkeksi. "Manki mitään kiinteytynyt ole, tämmönen hyllyvä hyytelöpallero. No ei. On se joo hoikistunut ja saanut vähän lihaksiakin, ja sitä paitsi sen kunto on kohentunut pikkuhiljaa."

Ratsukot ravaavat kappaleen matkaa ja siirtyvät sitten käyntiin. Ponit saavat hengähtää loppumatkan, ja tallipihassa Brenna ehtii varata ensimmäisen pesukarsinavuoron.
"Odota vaan, kun metsätalliin saadaan joku pesusysteemi, niin sitten munkaan ei tarvitse aina jonottaa tän kanssa", Lynn huikkaa Brennan perään ja saa vastaukseksi olan yli heitetyn toverillisen ivallisen ilveen.
"Nopeet elää ja hitaat jää ilman pesukarsinavuoroa", Brenna toteaa.
"Ai mä olen hidas? Haista ite", Lynn ei voi olla tuhahtamatta, mutta hymyilee itsekseen.



"Heei synttärisankariserkku!" Santeri tokaisee, kun Lynn astuu päätalliin hoidettuaan Indin kuntoon ja vietyään tamman tarhaan.
"No heei hei Santerisankariserkku", tyttö vastaa samalla mitalla ja istahaa Santerin viereen tallin jo melko ränsistyneen näköiselle sohvalle.
"Oliko kiva maastolenk... au! Manu! Älä upota niitä kynsiäsi mun jalkaan!" poika rääkäisee, kun mustavalkoinen, karvainen ja kellertäväsilmäinen kissa kapuaa hänen jalkaansa pitkin sohvalle päämääränään päästä kiehnäämään Lynnin syliin.

"Kas, mitä mun kattini?" Lynn kysyy hellyydenkipeältä kissalta, joka on totisesti osoittautunut Lynnin kissaksi - Manu seuraa tyttöä minne vain, mikäli saa mahdollisuuden.
"Se on jo niin laiska ja lihava, ettei se jaksa edes hypätä sohvalle", Santtu tuhahtaa hieroessaan rei'itettyä säärtään.
"Ei Manu ole lihava! Vähän laiskanpulskea ehkä, mutta ei se mikään läski ole!" Lynn puolustaa syliinsä linnoittautunutta kissaa. "Se on sulavalinjainen sylikisu."

"Missä täällä on sulavalinjaisia sylikisuja?" kajahtaa Danielin ääni Katin karsinasta.
"Tässä", Lynn sanoo typerästi ja saa poikakaksikon remahtamaan nauruun. "No mitä? Mä puhun Manusta, en itsestäni! Heh heh, on taas niin tosi hauskaa. Antakaa olla. Mä en jaksa teitä! Lopettakaa jo! No ehe ehe, ihan oikeesti, ei ollut noin hauskaa. Suut tukkoon vaan älkääkä virnuilko. Miksi teidän on aina pakko kiusata just mua?"
"Sä olet sopiva uhri, koska sä kiusaannut niin helposti", Daniel virnistää sulkiessaan Katin karsinan oven perässään ja liittyy sohvalla lojuvan serkuskaksikon seuraan. "Sua on kiva kiusata."

"Jjjjust. Entä jos se ei ole mun mielestäni kivaa?" Lynnin on saatava kysyä.
"Voi pientä, eikö ole kivaa?" Santeri irvailee.
"Älä yritä, tykkäät kuiteski", Dani toteaa yhä virnuillen. "Sitä paitsi... eihän me edes kiusata tosissamme. Täähän on toverillista naljailua."
"No se lohduttaa mun mieltäni ihan hirveästi. Kuule, onko Masa ilmotellut sulle olevansa tulossa tänään vai aikooko se jäädä pois?" tyttö vaihtaa puheenaihetta.
"On se tulossa, ei Matias jättäisi väliin varmaan mistään hinnasta", Daniel vastaa kysymykseen ja vilkaisee sitten kelloa. "Päiväruokien aika."

Yhdessä kolmikko saa ruoat jaettua nopeasti. Iisa porhaltaa talliin tekemään seuraavan päivän tuntilistoja valmiiksi Aikku seuranaan, mistä nuoret päättelevät, että sisällä on tarjolla kahvia ja pikkupurtavaa. Iisa ja Aikku ovat aikojen saatossa ystävystyneet ja violettitukkainen ratsastuksenopettaja piipahtaa silloin tällöin juoruamassa Lynnin enon nykyisen vaimon kanssa kahvikupillisen ääressä. Toisinaan Aikku ja Iisa satuloivat hevoset ja menevät maastoon tai käyvät yhdessä kävelyllä. Kun Iisa on kylässä, tarjolla on aina kahvia pikkupurtavan kera, sen nuoret ovat oppineet, sillä kahvikupillinen on aina hyvä syy käydä läpi viimeisimmät kuulumiset.

Daniel, Santeri ja Lynn suuntaavat päärakennukseen vitsaillen keskenään, Lynn lyhyimpänä kahden nuoren miehen keskellä näiden keskinäiselle sanasodalle nauraen.
"Kuulkaa hei", Lynn sanoo, kun kolmikko astuu eteiseen.
"Kuullaan kuullaan", Santeri vakuuttaa ja saa serkultaan kevyen tuuppaisun takaraivolle.
"Vaikka te oottekin rasittavia ja käyttekin mun hermoille, musta on silti kiva, että te ootte olemassa. Mulla olisi ihan tylsää ilman teitä", Lynn sanoo pienesti hymyillen ja saa velipuolet katsahtamaan toisiaan.

"No aww, sehän nyt tunteelliseksi heittäytyi", tytön serkku naurahtaa.
"Meistäkin on kiva, että sä olet olemassa. Siivoamassa. Ja muutenkin", Santeri kiirehtii lisäämään ja pakenee keittiön puolelle, ennen kuin vaalea syntymäpäiväsankari ehtii tyrkkäämään serkkuparkaansa kyynerpäällä kylkeen.
"Joo, meistäkin on kiva, että sä olet olemassa", Danin on pakko virnistää ennen siirtymistään velipuolensa perässä keittiöön.

Lynn jää hetkeksi eteiseen. Seuratessaan poikia ja pysähtyessään ovensuuhun katsomaan tiskipöydän ääressä rinnakkain seisovia nuoria miehiä tyttö ei voi olla tuntematta lämmintä ailahdusta sisimmässään. Nuo pojat ovat hänelle melkein kuin veljiä. Santerin tyttö on tuntenut ihan aina, ja aina serkukset ovat olleet läheisiä. Viimeiset Mallaspurossa vietetyt pari vuotta ovat saaneet serkuskaksikon välit yhä läheisemmiksi, ja Santeri todella on Lynnille kuin pikkuveli.
Daniel kohottaa katseensa ja kohtaa Lynnin katseen. Tyttö hymyilee miehelle pikaisesti ja kaataa sitten itselleen kupin kahvia. Niin. Danielistakin on tullut tytölle ajan myötä läheinen, vaikka alkuajat olivatkin suorastaan kankeita. Suoranaista veljen roolia Lynn ei osaa miehelle antaa, mutta kaveri hänestä on kuitenkin tullut.



Ulkona on yhä lämmin, kun Santeri suuntaa tekemään iltatallia. Hevoset voivat yhä olla yön yli ulkona, mikä tavallaan helpottaa tallintekoa. Santeri käy viemässä ruoat takatarhan ruunille ja pysähtyy matkallaan takaisin talliin katselemaan, kuinka Lynn ja Daniel pakkautuvat jonkun tutun autoon. Poika huomaa olevansa hitusen haikeilla mielin ollessaan talon ainoa alaikäinen.

No, Santeri tuumaa, ei mene minullakaan enää kuin pari vuotta...

Aika kuluu nopeasti.

[Lynn]

Tarina päivän verran etuajassa, koska muuten en ehtisi sitä ennen vuodenvaihdetta laittamaan. Hyvää joulua, mallaspurolaiset!

6. Pieni joulutarina
24. joulukuuta 2010

Pimeää. Suuret, leikkisät lumihiutaleet tanssahtelevat ilman poikki. Ne leijailevat alas kohti maata, laskeutuvat, pyrkivät peittämään pihan poikki kiemurtelevat jalanjäljet, jotka kielivät yksinäisestä kulkijasta. Santeri katselee näkymää keittiön ikkunasta.
"Santeri, mene auttamaan Lynniä aamutallissa", poika kuulee keittiöön astuvan Ilpon sanovan.
"Joo. Hyvää joulua", Santeri toivottaa isälleen, kurottautuu ottamaan joulutortun vadilta ja katsahtaa jälleen ulos. "Valkea joulu..."
"Mm. Erittäin valkea", Ilpo hymähtää. "Ja hyvää joulua sullekin."
"Mä taidan mennä sen Lynnin avuksi", Santeri toteaa, kävelee eteiseen ja pian Ilpo kuulee oven paukahtavan kiinni poikansa perässä. Ilpon katse seuraa serkkunsa jalanjälkiä pitkin pihan poikki kävelevää poikaa ikkunan lävitse.

"Hyvää joulua, serkku armas", Santeri virnistää astuessaan talliin, jossa Lynn lakaisee parhaillaan käytävää.
"Santtu! Hyvää joulua", Lynn puhkeaa hymyyn, asettaa luudan nojalleen Neron karsinanovea vasten ja astelee serkkunsa luokse halaamaan tätä. Santerikin hymyilee kumartuessaan kietomaan kätensä tytön ympäri. Lynn on Santerille kuin sisko, on aina ollut.
"Kuule Lynn", poika aloittaa hetken mielijohteesta. "Selvittäkää välinne Danin kanssa, jooko? Te ette oo ees tyyliin puhuneet toisillenne viimeaikoina."
"Kyllä me selvitetään, kun ollaan valmiita", Lynn vakuuttaa.
"Dani on jo ihan valmis, se puhuu öisin unissaan ja pyytää sua kuuntelemaan itseään", Santeri sanoo naama peruslukemilla.
"Heko heko", Lynn naurahtaa. "Ei se puhu unissaan."
"Okei, ei se puhukaan, kunhan satuilin. Missä vaiheessa aamutalli on? Mä tulin auttamaan", Santeri muistaa tulonsa alkuperäisen syyn.
"You came too late, my dear - mä olen tehnyt kaiken", Lynn virnistää ja saa serkkunsa ähkäisemään.
"Kaiken? Hitto, sä olet herännyt aikaisin!"
"Niinpä. Jonkun täytyy, vaikka onkin joulu", vaaleatukkainen tyttö heläyttää iloisesti.

Mallaspurossa joulu tietää hiljaisuutta. Tunnit ovat tauolla ja hoitajat pääosin joululoman vietossa jossakin muualla. Tallin henkilökunnalle joulu tarkoittaa yhteistä maastoretkeä kauniissa talvimaisemissa. Ilpo satuloi Bundya ja kuuntelee Katia harjaavan Aikun ja Piitun ratsukseen valinneen Iisan leppoisaa jutustelua. Pian tallin pihaan alkaa kerääntyä ratsukkojoukko; Lynn, Tuire ja mukaan kutsuttu Mila taluttavat Indin, Villen ja Mulin metsätallista, Santeri liittyy seuraan lempiratsunsa Piirron kanssa ja lopulta Danielkin taluttaa komean mustan friisiläisen takatallilta. Pian kahdeksan ratsukon ryhmä lähtee tallustamaan epämääräisessä jonossa lumenpeittämää tietä pitkin rauhalliselle maastoretkelleen.

"Ihanaa, kun mä sain tulla mukaan!" Mila hihkaisee, kun maastoretkue palaa takaisin tallille. "Muli oli tosi kiva ja oli siistiä päästä maastoilemaan!"
"Totta kai sait tulla mukaan", Aikku hymyilee tytölle ystävällisesti. "Meistä oli kivaa, että pääsit tulemaan, ja Mulikin tykkäsi ihan taatusti päästessään vähän vetristämään koipiaan. Sehän vaikutti oikein nauttivan maastossa sun kanssasi!"
"Te meinasitte jättää mut ja Indinkin taaksenne pellolla, ja se on jo jotakin - Indi kun on todellinen karvaformula", naurahtaa Lynn, joka on laskeutunut alas ratsunsa selästä. "Muli taisi ihan innostua. Sä pidit sen kuitenkin hienosti hallinnassa."
Milan posket hehkuvat mielihyvästä, kun hän kiittää kehuista. Lynnin kehut lämmittävät aina hänen mieltään, ja kun Ilpokin yhtyy sisarentyttärensä mielipiteeseen, Milaa alkaa vallan ujostuttaa. Hän laskeutuu suomenpienhevostamman selästä ja lähtee taluttamaan sitä metsätalliin yhdessä Indiään taluttavan Lynnin ja Villen rinnalla kävelevän Tuiren kanssa.

Kun hevoset on hoidettu, Lasse kaartaa pihaan hakemaan Milaa, joka kapuaa autoon hyvästeltyään hänen kanssaan Lassen tuloa odottaneen Lynnin. Iisa ja Tuire ovat jo hävinneet kumpainenkin omille teilleen joulunviettoon ja Ilpo hoputtanut Santerin avukseen keittiöön. Lynn vilkuttaa Milalle vielä kerran, ennen kuin kääntyy ja lähtee kävelemään pihan poikki talolle päin.
"Lynn, venaa!"
Tyttö pysähtyy ja jää odottamaan Danielia, joka astelee häntä kohti takatallin suunnalta kädet taskuihin tungettuina. Maastolenkin ajaksi lakannut lumisade on alkanut uudelleen: suuret, pehmeät hiutaleet kieppuvat ilmassa ja putoilevat heidän ylleen. Lynn katsoo Danielia hieman koleasti alta kulmiensa.
"No?"
"Mä en ehtinyt toivottaa sulle vielä hyvää joulua", Daniel sanoo hakien katsekontaktia. "Niin että... hyvää joulua."
"Kiitos", Lynn sanoo lyhyesti ja vastaa pojan katseeseen.

Siinä he seisovat, kasvokkain lumisateessa, ja Lynnin täytyy myöntää, että Danielin jäänsinisten silmien katse pistää tytön tunteet, ajatukset ja sydämen laukkaamaan päätähuimaavaa vauhtia. Daniel antaa pienen, pehmeän virneen hipaista suupieltään kumartuessaan lähemmäs. Lynnin sydän hypähtää, ja hänen on käännettävä katseensa pois päästäkseen pakenemaan tilanteesta.
"Katso..." Lynn sanoo ja osoittaa leiriläisten aitan nurkalle.
Daniel hätkähtää ja kääntyy vilkaisemaan aitan taakse luikahtavaa kettua. Sitten hän kääntyy turhautuneena takaisin Lynnin puoleen.
"Miksi sun täytyy olla noin vaikeasti ymmärrettävä persoona?" poika kysyy hivenen pettyneenä.
Lynn kääntyy katsomaan Danielia ja hymyilee vaisusti sanoessaan: "Vaikeasti ymmärrettävä? Kuule... kumpikohan meistä loppupeleissä on se vaikeasti ymmärrettävämpi persoona?"
Niine sanoineen tyttö kääntyy ja astelee sisään. Daniel jää katselemaan hänen peräänsä mietteliäänä. Hyvä kysymys, hänen on myönnettävä kaivaessaan taskustaan sytkäriä ja tupakkaa. Hän tarvitsee hermosauhuja kipeästi.

Aikku on ottanut hoitaakseen hevosten päiväruokinnan sillä välin, kun Ilpo toimii keittiömestarina päärakennuksessa. Hän passittanut talon nuorison avukseen, ja yhteistuumin pöytä saadaan katettua koreaksi. Daniel on käynyt laittamassa saunan kiukaaseen tulen joulusaunaa varten, mistä erityisesti tallilta tuleva Aikku on kiitollinen: ulkona on totisesti pakastunut. Jouluaatto etenee perinteiseen tapaan. Mallaspuron väki kerääntyy yhdessä syömään, ja jouluruokailun ja kahvittelun jälkeen Lynn ja Aikku palaavat talliin jakamaan hevosille iltaruoat kera pienten ylimääräisten herkkupalojen.
"Pitäähän teidänkin joulun kunniaksi jotakin saada", Aikku hymähtää tallin takaosan tammoille ja kääntyy sitten vilkaisemaan Lynniä, joka silittelee hajamielisen näköisenä Neroa. Naisen kasvoille kohoaa Aikkumaisen tietäväinen hymy, kun hän kävelee sohvanorkkausta kohti. "Tulehan, Lynn, istumaan hetkeksi - me ollaan pieni tauko ansaittu."
Vaaleatukkainen tyttö nyökkää ja tulee enonsa vaimon viereen istumaan. Lynn ei mahda mitään tunteelle, että Aikulla on jotakin mielessään. Kumpikaan ei kuitenkaan sano mitään, vaan kaksikko istuu vaitonaisina aloillaan hyvän aikaa. Lopulta Aikku avaa sanaisen arkkunsa.

"Mä olen jotenkin aistinut vähän kireyttä Mallaspuron ilmapiirissä tässä viime aikoina", hän sanoo.
"Ai..." Lynn äännähtää aprikoiden, mitä nainen mahtaa ajaa takaa - ja oikeastaan hänestä tuntuu, että hän tietää vastauksen tähän kysymykseen ilman sen kummempaa pohdiskeluakin.
"Asiahan ei sinänsä minulle kuulu, mutta mä en ole voinut välttyä huomaamasta jännitteitä sun ja Danielin välillä. Mietiskelin vain, mitä tyhmää se poika on taas tehnyt", Aikku naurahtaa kevyesti. "Se tekee usein hölmöjä juttuja."
"Ei se..." Lynn aloittaa, muttei tiedä, mitä sanoa. "Ei se mitään tyhmää ole tehnyt. Tää liittyy vaan Siiriin."
"Siiriin? Ohhoh", Aikku näyttää kiinnostuneelta, mutta Lynn pudistaa päätään.
"Ei se ollut kummosempaa. Pitäiskö suunnata saunalle? Mä piipahdan vielä katsomassa Kaaosta, Jondea ja Indiä."

Ilpo on pitänyt huolen siitä, että lampeen on saatu kunnon avanto. Tilan naisväkeä ei avannossa pulahtaminen juuri kiinnosta, mutta kun saunavuoro on vaihtunut miesten vuoroon, kantautuu rannasta avantouinnista kieliviä ääniä. Aikku on virittänyt talon takkaan tulen, ja siinä he istuvat Lynnin kanssa rauhoittavan takkatulen ääressä kirjoja lueskellen. Pian Lynnin varhainen herääminen vaatii veronsa ja saa tytön haukottelemaan. Hän toivottaa enonsa vaimolle hyvää joulua, ennen kuin nousee portaat ylös yläkertaan.

Santeri ja Ilpo jäävät peseytymään ja pukeutumaan, kun Daniel sulkee saunamökin oven perässään ja laahustaa mäen ylös päärakennukselle. Hän tyytyy toivottamaan Aikulle lyhyesti hyvät yöt ja kapuamaan ylös. Huoneensa ovella Daniel kuitenkin pysähtyy kuullessaan Lynnin pyytävän häntä odottamaan. Poika kääntyy ympäri ja huomaa Lynnin astelevan kylpyhuoneesta vieno hymy huulillaan ja silmät vakavina.
"No?" Daniel kysyy, aivan kuten Lynn aikaisemmin päivällä.
"Mä... mä en vielä toivottanut sulle hyvää joulua", Lynn sanoo ja seisahtuu aivan nuoren miehen eteen. "Niin että... hyvää joulua."
Lynn kohottautuu varpailleen ja Daniel tuntee lämpimän ailahduksen humahtavan sisällään. Suudelma on höyhenenkevyt ja päättyy ennen kuin kumpikaan osapuolista ehtii sisäistää, mitä tapahtuu. Kaksikko jää seisomaan aloilleen. Kumpikin on vaiti.
"Hyvää yötä", Lynn sanoo ja näyttää toipuvan hämmennyksestään.
"Öitä", Daniel vastaa tytön toivotukseen hänen kävellessä jo kohti oman huoneensa ovea.
Ovella Lynn kääntyy ja painaa sormen huulilleen hiljaisuuden merkiksi. Tytön silmissä tuikahtaa pilke, joka saa Danielin hymyilemään. Ennen kuin poika ehtii sanoa mitään, ovi on sulkeutunut Lynnin perässä ja portaista kantautuu tömistelyä, joka kielii Santerin olevan tulossa yläkertaan.

"Mitä sä siinä seisot?" pikkuvelipuoli kysäisee ja pujahtaa Danielin ohi heidän yhteiseen huoneeseensa.
Vaikka Danielin tekisi mieli mainita tapahtuneesta Santerille, hän tyytyy vain hymyilemään hiljaa itsekseen seuratessaan toista huoneeseen ja sulkiessaan oven perässään. Vaikka hänen kuinka tekisikään mieli sanoa jotakin, hän pysyy vaiti. Jääköön tapahtunut hänen ja Lynnin väliseksi salaisuudeksi.
Joulusalaisuudeksi, Daniel tuumaa pujahtaessaan peiton alle. Hän valvoo pitkän aikaa Santerinkin nukahdettua, tuijottaa kattoa ja tuntee lopulta joulumielen ottavan hänet valtaansa. Koko muu talo on hiljainen, mutta hänestä tuntuu, ettei hän ole ainoa, joka valvoo. Niinpä niin... Naapurihuoneessa Lynn kiittää onneaan siitä, ettei aamulla tarvitse nousta aamutalliin.

[Lynn]

7. Kersti tuli taloon
14. tammikuuta 2011

Oranssitukkainen nuori nainen istuu lattialla ja tuijottaa matkalaukkuaan. On niin omituista olla täällä, olla vihdoin Mallaspurossa. Hän huokaisee syvään, kurottautuu avaamaan laukun vetoketjun ja ryhtyy toimeen. Hän purkaa elämänsä matkalaukusta ja asettelee sen palasia kaappiin miten ne sattuvat sinne mahtumaan, pohtimatta järjestystä sen kummemmin. Hän ehtii järjestää kaiken vielä, jos hän jaksaa - Kersti ei ole koskaan ollut järjestelmällinen ihminen!

"Hi, Kersti", tyttö kuulee ystävällisen tervehdyksen. "Do you need help?"
Kersti kääntyy katsomaan pari vuotta itseään nuorempaa vaaleaverikköä. Hän tietää tytön nimen, muttei muista sitä - voi, kunpa hän muistaisi! Lynn. Lynn se on, sen täytyy olla Lynn. Ilpon... sisarentytär? Vai veljen? Jotakin sukua kuitenkin.
"Moi Lynn. Kyllä mä saan nämä paikoilleen laitettua", Kersti sanoo hieman takkuavalla suomen kielellään, hapuillen sanoja mielessään. "Minä olen melkein valmis."
"Haluatko sä, että mä puhun sulle suomea vai englantia?" Lynn kysyy istahtaessaan omalle sängylleen.
"Suomea, mä haluan oppia sitä enemmän", Kersti vastaa iloisesti ja sulkee vaatekaappinsa oven. "Musta on tosi ihmeellistä olla täällä. Niin hienoa. Musta on ihmeellistä, että mä pääsin tänne töihin! Ja anteeksi, että mä vien sinun tilaa. Mä tahdon löytää itselleni asuntoa jostakin, mutta se on vaikeaa - kaikki on joko liian kalliit tai liian kaukana."

Lynniä hymyilyttää, kun hän kuuntelee Kerstin puheensolinaa. Kerstistä on vaikea olla pitämättä - tyttö on mahdottoman puhelias ja vilpitön, eikä taatusti tahdo ikinä olla harmiksi kenellekään. Nuori oranssitukkainen virolaissyntyinen nainen on Mallaspuron uusi tallityöntekijä ja jakaa ainakin toistaiseksi huoneen Lynnin kanssa. Kahden hengen huoneeksi tila saattaa olla aavistuksen verran ahdas, mutta Lynn aavistelee jo nyt tulevansa hyvin toimeen Kerstin kanssa. Sopu sijaa antaa. Ja sitä paitsi... tuskin kumpikaan heistä kovin kauaa Mallaspuron päärakennuksessa asuu. Kersti on kertonut etsivänsä jo omaa asuntoa, ja sama etsintä on edessä Lynnilläkin sitten aikanaan, kunhan hän saa raha-asioita mallilleen.

"Ei se mitään, kyllä tähän huoneeseen hyvin kaksi mahtuu", Lynn rauhoittelee uutta tuttavuutta. "Joko sä olet ehtinyt tutustua talliin ja hevosiin?"
Kerstin silmiin syttyy iloinen pilkahdus, kun talli ja hevoset mainitaan.
"En mä ole vielä", Kersti sanoo. "Minusta olisi kiva saada tutustua."
"Mä voin esitellä sulle paikat ja hevoset", Lynn lupaa ja hymyilee Kerstille. "Tule!"
Kerstiä ei tarvitse käskeä kahdesti. Tyttö on jo pitkään odottanut pääsevänsä näkemään uuden työpaikkansa ja kaikki tallin hevoset. Hän seuraa Lynniä yläkerran aulatilan poikki kohti portaita, lyö varpaansa matkalla pianoon ja lähtee ärräpäitä mielessään päästelleen kipittämään portaita alas edellään kulkevan vaaleaverikön jalanjäljissä. Epäonnekseen Kersti on vähällä kompastua portaissa, ja dominoefekti on valmis vyörymään eteenpäin: Lynn tuntee tuuppaisun selässään.

On tuurista kiinni, että pojat sattuvat osumaan portaikkoon samaan aikaan tyttöjen kanssa. Santeri on vähällä saada sydänkohtauksen, kun Lynn humahtaa Kerstin tönäisyn voimasta päistikkaa serkkunsa syliin saaden tämän horjumaan. Santeria seuraava Juha saa kopata serkukset Matiaksen ja velipuolensa Danielin tukemana. Kersti on pysähtynyt pari porrasta ylöspäin tuijottamaan aiheuttamaansa vaaratilannetta käsi suun eteen vietynä ja kauhistuneelta näyttäen.
"Anteeksi! Mä olen niin kamalan kömpelö!" hän vinkaisee, kun kaikki seisovat turvallisesti ja tukevasti omilla jaloillaan.
Lynn, Santeri, Daniel, Matias ja Juha kääntyvät katsomaan häntä ja saavat nuoren naisen punastumaan.
"Ai hei, Kersti", Daniel tervehtii Mallaspuron uutta työntekijää ja asukasta ystävällisesti. "Mitäs pienistä, ei tässä kellekään mitään käynyt. Tallilleko ootte menossa?"
"Mä esittelen Kerstille paikat ja hevoset", Lynn sanoo ja vilkaisee Danielia ohimennen alta kulmain. "Tule Kersti, mennään."
Tytöt katoavat eteisen kautta ulos ja tallille poikien suunnatessa kulkunsa yläkertaan.

"Vau, tää on kaikki niin... hienoa!" Kersti henkäisee. "Hevoset on ihania ja minä tykkään tallista paljon. Mä en kyllä muista yhtään nimiä... mä en ikinä muista nimiä."
"Kyllä sä opit", Lynn naurahtaa hivenen onnettoman kuuloiselle uudelle kollegalleen. "Kyllä täällä on aika paljon hevosia ja nimiä täytyy siis opetella paljon, mutta sä opit ihan varmasti muistamaan jokaikisen nimen ja karsinapaikan. Nyt, jos sä haluat, mä vien sut pienelle tervetuliaismaastoretkelle."
"Se olisi tosi kivaa!" Kersti hihkaisee silmät loistaen.
"Millaisen hevosen sä haluat ratsuksesi?"
"Musta olisi kiva, jos saisin ratsastaa rauhallisella hevosella. Mä en ole ratsastanut kovin paljoa."
"Miten olisi Bundy? Se on tosi kiva - vähän höhlä, mutta superkiltti ja sopivan reipas. Ota se, niin mä tulen Artulla. Ne on samassa tarhassa, käydään hakemassa ne ja laitetaan kuntoon."

Tytöt satuloivat hevosensa ja taluttavat ne pihalle juuri kun Brenna astelee paikalle Mankin ohjat käsipuolessaan. Lynn tervehtii tyttöä iloisesti ja esittelee tämän Kerstille. Kersti hymyilee uudelle tuttavuudelleen ystävällistä, aurinkoista hymyään ja yrittää painaa Brennan nimen mieleensä. Ei se siellä kenties kauaa pysy, hän murehtii hiljaa itsekseen, mutta pian murheet pyyhkiytyvät hänen mielestään, kun hän ohjaa tumman lämminveriruunan Lynnin suuren ja komean ratsun perään. Vaaleatukkainen tyttö jutustelee hänelle Artun selästä, ja Kersti on helpottunut toisen ystävällisyyden johdosta. Uusi kotimaa kaikkine jännittävyyksineen tuntuisi varmasti vielä hurjemmalta muutokselta, jos hänen huonetoverinsa olisi ikävä ja kurja häntä kohtaan. Muutkin mallaspurolaiset ovat osoittautuneet mukaviksi, ja Kerstistä tuntuu hetki hetkeltä paremmalta ja itsevarmemmalta, kun hän nauttii allaan kävelevän hevosen liikkeistä, viileistä auringonsäteistä ja kauniista ympäristöstä.

Hän tulee viihtymään täällä, siitä hän on varma. Töitä tulee riittämään, mutta se ei häntä pelota; Kersti lupaa mielessään olla niin ahkera kuin vain suinkin kykenee olemaan. Hän aikoo olla hyödyksi ja osoittautua Ilpon ja Aikun luottamuksen arvoiseksi. Mikä tärkeintä, hän aikoo nauttia ja ottaa kaiken irti kokemuksestaan. Hän on kääntänyt kirjansa sivua ja aloittanut täysin uuden luvun elämässään. Pääseminen töihin Mallaspuroon on hänelle valtava askel.
"Ravataanko?" Lynnin kysymys tunkeutuu Kerstin ajatusten läpi.
"Joo."
Bundy lähtee kuuliaisesti ravaamaan, ja Kersti keventää ruunan liikkeiden tahdissa. Hänestä on ihanaa tuntea hevosen liikkuvan allaan niin vaivattomasti, ikään kuin se vain leijailisi eikä hipaisisikaan maankamaraa. Arttu säpsähtää jotakin heidän edessään, mutta Lynn vain naurahtaa ja rauhoittelee hevosta. Bundy ei hätkähdäkään, vaikka sen kaveri hieman jännittyykin.
"Bundy on tosi rauhallinen", Kersti tuumaa Lynnille, joka nyökkää omaan ratsuunsa keskittyneenä.
"Se on. Arttukin on nykyään jo ihan semirauhallinen, mutta kyllä se on vähän sellainen jännääjäluonne. Ei se mitään pahaa tarkoita, ja on se jo vähän iisiytynyt sitten ihan alkuaikojen", vaaleaverikkö hymähtää saatuaan voikon komistuksen asettumaan ja jatkamaan tasaisessa ravissa eteenpäin. "Hieno hevonen. Ravataan vielä tää suora ja käännytään sitten vähän pienemmälle polulle kävelemään hetkeksi."

Lynnin ja Kerstin saapuessa takaisin tallille he näkevät Iisan auton parkkeerattuna pihaan. Tytöt laskeutuvat ratsailta ja taluttavat hevosensa päätalliin, jonka käytävälle Lynn asettaa Artun ristikiinnitykseen. Bundy pääsee omaan karsinaansa odottamaan, että Lynn saa esiteltyä satulahuoneessa tuntilistoja pähkäilevän Iisan Kerstille.
"Kas hei, Kersti! Mä olen Iisa, ratsastuksenopettaja. Tosi kiva, että sä olet nyt täällä! Tekemistä on aika paljon, ja mä olen varma, että Lynn, Jonne ja kumppanit ottaa avun mielellään vastaan, ennen kuin ihan hukkuvat tallitöihin", räväkkä ratsastuksenopettaja virnistää.
"Mä yritän parhaani mukaan olla avuksi", Kersti vakuuttaa ja antaa katseensa häilähtää kolmekymppisen naisen räikeän violetissa hiuskuontalossa.
Kun tytöt siirtyvät kuuloetäisyyden päähän Iisasta, Lynn virnistää Kerstin todetessa diplomaattisesti, että violetti pukee Iisaa.
"Se kokeilee aina kaikenlaista. Violetti on nyt pysynyt aika kauan. Olisit nähnyt sen, kun sen hiukset oli sähkönsiniset!"
"Sähkönsiniset? Huh", Kersti nauraa yrittäessään kuvitella sellaisia hiuksia.
"Joo, mutta tosiaan, Iisa on oikeasti tosi mukava! Ja se on musta kyllä hirmu hyvä opettaja", Lynn toteaa. "Kas niin, elukat, hoidetaas teidät hetkeksi takaisin tarhaan."
Tytöt riisuvat ratsunsa ja harjaavat ne pikaisesti, ennen kuin taluttavat hevoskaksikon ulos.

"Kohta tulee kevät", Lynn hymyilee onnellisena päästettyään Artun irti. "Se tietää kuraisia hevosia, mutta voi että miten mä odotankaan lämpöä ja aurinkoa, ja sitä että tää ainainen lumi katoaa. Lumi on ihan kivaa, mutta mä olen jo nyt saanut siitä tarpeekseni melkein kolmen vuoden ajaksi!"
"Mä tykkään talvesta. Kesällä mä aina palan", Kersti sanoo.
"Joo, mäkin palan aika helposti. Tule, mennään sisään syömään ja tullaan sitten ruokkimaan hevoset. Mä näytän sulle, miten meillä on tapana tehdä ja mistä löytyy kaikki ruokintalistat sun muut", Lynn hymyilee ja saa vastaukseksi nyökkäyksen.
"Autatko sä mua sitten illallakin? Minusta tuntuu, etten opi kaikkea heti. Mä en halua tehdä mitään väärin", Kersti sanoo aavistuksen verran huolestuneen kuuloisena.
"Älä huoli, Santeri ja Aikku auttaa. Minä ja Dani mennään kaupungille", Lynn vastaa. "Ja hei, kyllä sä pikkuhiljaa opit! Ei sun tietenkään tarvitse kaikkea osata nyt ja heti, uuden tallin tapoihin tutustuminen vie varmasti vähän aikaa. Sä voit aina kysyä apua vaikka multa, Aikulta, Iisalta, Jonnelta tai Santulta ja Danilta. Ai niin, mun pitääkin muistaa esitellä Jonne sulle, vaikka se nyt on sen verran sosiaalinen tyyppi, ettet varmaan voi välttyä tutustumasta siihen."
"Se on siis se, joka myös on töissä täällä?" Kersti varmistaa.

"Sepä se. Hmm, vaikuttaa siltä, että on ollut Aikun ruoanlaittovuoro", Lynn arvelee astuessaan keittiöön. "Me tehdään aina vähän niin kuin vuorotellen ruokia, minä, Ilpo, Santtu, Dani ja Aikku. Aikun ruokavuorot tunnistaa siitä, että useinmiten on joko valmisruokaa, makaronilaatikkoa tai kalakeittoa, niin kuin tänään on. Kalakeitto ja makaronilaatikko on Aikun bravuureita ja tosi hyviä ne onkin. Älä kuitenkaan kerro sille, että mä sanoin, että paljon muuta se ei kyllä sitten osaakaan tehdä."
Kersti nauraa.
"Tää tuoksuu hyvältä", hän naurahtaa kauhaistessaan kalakeittoa kulhoonsa.
"Mm, ja mulla on niin nälkä, että mä olisin ollut valmis syömään vaikka keitettyjä mörrimöykkyjä", Lynn toteaa virnistäen. "Tää on kyllä miljoona kertaa parempi vaihtoehto kuin ne mörriraasut. Hus pois siitä kuolaamasta, Roosa!"
Keittiöön tupsahtanut suuri leonberginkoira katsoa tapittaa Lynniä suloisilla surusimmuillaan ja näyttää niin nälkäiseltä kuin koira vain voi näyttää. Kerstiä koiran ilme hymyilyttää; ikään kuin se yrittäisi sanoa olevansa kuolemassa nälkään. Lynn katsoo parhaaksi viedä koiran pois keittiöstä.

"Sillä on tapana kurkotella pöydälle siinä toivossa, että sillekin löytyisi jotakin suuhunpantavaa", tyttö valistaa Kerstiä saapuessaan takaisin keittiöön. "Me yritetään opettaa sitä pois siitä tavasta ja ollaan nykyään viety se Ilpon ja Aikun makkariin siksi aikaa kun me syödään. Sillä on siellä oma peti, ja yleensä se asettautuu siihen kiltisti makuulle, kun se viedään sinne. Roosa on tosi kiltti, mutta hurjan perso ruoalle."
"Se on tosi söpö", Kersti hymyilee. "Sellainen... tekee mieli halata ja silittää."
"Joo, niinhän se on", Lynn myöntää ja vastaa hymyyn. "Sellanen lutunen."
Tytöt uppoutuvat keskusteluun, ja syötyään he suuntaavat takaisin tallille. Hevoset odottavat päiväruokiaan malttamattomina, ja tytöt saavat pistää hippulat vinkumaan ja käydä töihin heti talliin päästyään. Kersti kuuntelee Lynnin ohjeita tarkasti ja painaa ne mieleensä. Hänestä tuntuu, että opittavaa on paljon, ja hän lupaa itselleen, että ennen pitkää hän osaa kaiken yhtä hyvin kuin Lynn, jonka ei tarvitse käyttää minkäänlaisia lunttilappuja. Lynn on työskennellyt Mallaspurossa niin kauan, että muistaa kaiken ulkoa. Jonakin päivänä Kerstikin muistaa. Taatusti muistaa.

[Lynn]

8. Gaudeamus igitur
4. kesäkuuta 2011

Päivä on kaunis. Lynn tuijottaa mietteliäänä ulos päärakennuksen ikkunasta ja kiittää hiljaa mielessään säänhaltijaa siitä, ettei sada. Taivaalla vaeltelee lauma pieniä, valkoisia poutapilviä, kuin tuulen paimentamia lampaita ikään, ja aurinko hymyilee lempeästi. Se ei porota liian tulisesti - ehei, ulkona ei totisestikaan ole tuskastuttavan kuuma. Siitä tyttö on kiitollinen. Tuulinen, vilpoisa kesäpäivä sopii ylioppilasjuhliin täydellisesti.

Lynn kuulee jonkun koputtavan huoneensa oveen. Saatuaan vastaukseksi epämääräistä muminaa koputtaja raottaa ovea ja kurkistaa huoneeseen.
"Ootko sä valmis?" Daniel kysyy ja päästää ilmoille matalan vislauksen katsellessaan tyttöystäväänsä. "Olet, sä näytät hyvältä."
"Höps", Lynn naurahtaa ja luo viimeisen kriittisen silmäyksen peilikuvaansa. "Enköhän mä ole valmis. Mennään sitten, niin ehditään."
"Mennään vaan", Daniel hymyilee, tarttuu Lynniä kädestä ja vetää tytön mukaansa, ennen kuin vaaleaverikkö ehtii alkaa harkita viime hetken meikinkorjausta tai kampauksenvaihtoa.

Daniel ja Lynn koukkaavat Oitilan tilan kautta, ottavat päivän toisen ylioppilaan, Matiaksen, mukaansa ja jatkavat matkaa vanhalle kunnon koulurakennukselle. Daniel jättää lakitettavat koululle kuuntelemaan kertausta juhlan kulusta ja palaa itse takaisin Mallaspuroon auttamaan viimehetken juhlajärjestelyjen kanssa. Pian on kuitenkin aika lähteä takaisin koululle seuraamaan tuoreiden ylioppilaiden lakitusta.

Kun Suvivirsi on laulettu, pitää rehtori pitkän ja polveilevan puheen, jonka aikana Lynn päästää ajatuksensa harhailemaan. Hän miettii Mallaspuroa. Tilasta on tullut hänelle koti. Lynn pitää kovasti kaikesta Mallaspurossa: ympäristöstää, tunnelmasta, hevosista, yhteishengestä ja tallin porukasta. Miettiessään jatko-opiskeluja tyttö harmitteli kovasti sitä tosiasiaa, että hänen olisi jätettävä paikka taakseen ja muutettava kauemmas opiskelemaan. Se olisi paitsi tarkoittanut töiden lopettamista ja joutumista eroon hevosista ja tallikavereista, myös mutkistanut hänen ja Danielin suhdetta. Kuinka järjestää aikaa toiselle, kun toinen asuu niin kaukana? Siinä on eittämättä järjestelykysymys, joka askarrutti kovasti Lynnin mieltä.

Lynn ei ollut missään vaiheessa ollut varma siitä, mitä tulevaisuus toisi tullessaan. Hän ilmoittautui pääsykokeisiin, vaikkei ollut varma, oliko psykologia sittenkään sitä, mitä hän halusi opiskella. Tytön mielen perukoilla oli jo pidemmän aikaa majaillut haave, jota hän ei ollut koskaan uskaltanut ottaa kunnolla puheeksi kenenkään kanssa. Danielille hän oli maininnut asiasta kepeällä äänensävyllä, kuin vitsinä.

Sitten tuli Iisa. Iisa tuli muina naisina Lynnin puheille ja kyseli tulevaisuuden suunnitelmista. Aiempaa hillitymmän violetteja - nyt melkeinpä punaisia - hiuksiaan haroen Iisa oli kuunnellut, kuinka Lynn kertoi, ettei hänellä ollut selkeitä suunnitelmia. Sitten kolmikymppinen ratsastuksenopettaja kysyi:
"Et sä sitten ole miettinyt ryhtyväsi ratsastuksenopettajaksi? Vai etkö sä halua tehdä hevoshommia? Susta tulisi hyvä ratsastuksenopettaja, jos sellainen sua kiinnostaisi."
Lynn hiljeni toviksi.
"Olen mä miettinyt... mutta se on tuntunut jotenkin niin, en mä tiedä, naiivilta ajatukselta. Niin kuin mä pitämässä tunteja, oikeita tunteja", hän sanoi lopulta.
"Olethan sä nytkin niitä jo pitänyt", Iisa totesi yksinkertaisesti.
"Niin mutta vaan sijaisuuksia."

"Tunteja ne on nekin, ei se vakituinen tuntienpito ole yhtään erilaista", Iisa naurahti. "Sun kannattaisi miettiä asiaa, oikeasti! Ota asia puheeksi Ilpon ja Aikun kanssa. Mallaspuroon tarvittaisiin toistakin opettajaa, ja sä sopisit siihen hommaan kuin nakutettu. Totta kai sun tarvitsisi opiskellakin, mutta mä en näe mitään estettä sille, ettetkö sä voisit kouluttautua vaikka oppisopimuksella ratsastuksenohjaajaksi ja pitää tunteja Mallaspurossa. Tai mikäpä sua Mallaspuroon sitoisi -"
"Kyllä mua sitoo monikin asia. Jos mä jonnekin tahdon töihin, niin tänne", Lynn sanoi. "Jos se olisi mahdollista."
"On se, usko pois. Harkitse asiaa ja puhu Aikun ja Ilpon kanssa."

Niin Lynn teki. Hän pyöritteli asiaa mielessään pitkään ja otti sen lopulta puheeksi enonsa ja tämän vaimon kanssa. He ottivat hänet vakavasti ja lupasivat ottaa selvää oppisopimusmahdollisuudesta.

Ihmiset Lynnin ympärillä alkavat taputtaa. Vaaleaverikkö hätkähtää hienoisesti ja hänen vieressään istuva Laura naurahtaa.
"Kas, Ruusunenkin heräsi mietteistään", Laura virnuilee.
"Joko se lopetti?" Lynn kysyy hämmentyneenä - rehtorin puhe on selvästikin päättynyt, eikä hän muista siitä yhtikäs mitään muuta kuin sen, että se alkoi sanoilla hyvät juhlavieraat, hyvä koulun henkilökunta, hyvät ensimmäisen ja toisen vuositason opiskelijat ja ennen kaikkea hyvät abiturientit, jotka pian saatte painaa päähänne valkean ylioppilaslakin, kuten jokaikinen vuosi tähänkin saakka.
"Jo, ja olipahan harvinaisen kuivaa löpinää", Laura supattaa. "Ja se luki suoraan paperista...!"
"Ai..."
Tytöt hiljenevät, kun heihin luodaan pahansisuinen katse penkkirivin päässä istuvan pikkuriikkisen ruotsinopettajan toimesta.

"Vihdoin!" Lynn huudahtaa iloisesti astellessaan tuntia myöhemmin ulos vanhasta kunnon opinahjostaan, päivän kaksi ensimmäistä ruusua kädessään, helpottunut hymy huulillaan ja valkolakki päässään. "Näistä ovista ei sitten enää tarvitsekaan kulkea. Huh, se on ohi nyt! Enkä mä edes kaatunut, kun mä hain todistusta."
"Pitkä työ takana ja kunnialla oletkin siitä suoriutunut", ylioppilaan ylpeä isä myhäilee tyytyväisenä tyttärelleen. "Voi että, on se niin vaikea uskoa, että nyt säkin olet ylioppinut ja aikuinen ihminen! Äitis ei vieläkään suostu sulattamaan sitä aikuisuutta..."
"Ei tosiaankaan suostu", Lynnin isoveli puuttuu puheeseen.
"No kun sä olet mun kuopus", liikuttunut äiti niiskaisee tyttärelleen. "Ja noin kaunis ja aikuisen näköinen, mua alkaa taas ihan itkettää!"
"Itke pois vaan, äiti, kerranhan mä vaan ylioppilaaksi pääsen", Lynn naurahtaa avatessaan auton oven ja istahtaessaan itseoikeutetusti etupenkille kuskina toimivan veljensä viereen.

Mallaspurossa Lynn päätyy melkoisen pyörityksen keskelle. Tuoretta ylioppilasta onnitellaan, hänestä halutaan ottaa kuvia ja häneltä kysellään jatko-opiskeluista. Lynn on tyytyväinen voidessaan sanoa muutakin kuin en tiedä, mitä teen tämän jälkeen. Siitä hän kiittääkin Iisaa, kun ratsastuksenopettaja tulee onnittelemaan häntä.

"Onneksi olkoon, ylioppinut! Ja onnea vaan poikaystävällekin, miltä se tuntuu kun on tommonen välkky tyttöystävänä?" Iisa kysäisee tyttöystävänsä rinnalla seisovalta Danielilta.
"Njäh, hävettäähään se kun on tämmöinen tampio ja tyttöystävä on tommonen älykkö... no ei vaiskaan. Mä olen ylpeä susta, pieni", poika hymyilee Lynnille, joka vastaa hymyyn pikaisesti, ennen kuin kääntyy Iisan puoleen.
"Hei, kiitos vaan, kun rohkaisit mua puhumaan Ilpon ja Aikun kanssa", tyttö sanoo. "Mä en olisi muuten ikinä uskaltanut."

"Höh, ei tommosesta kestä kiittää!" Iisa kuittaa kiitoksen heilauttamalla kättään ja nauramalla omaa, lämmintä nauruaan. "Mullehan se on helpotus, kun saan sysätä osan tunneista sun niskoillesi... No ei, mutta ihan tosi - me tarvitaan toista tuntienpitäjää. Siihen hommaan sut on kuin luotu."
"Mä -" Lynn aloittaa, mutta seuraavien vieraiden saapuminen keskeyttää hänet. "Jaah, mä taidankin mennä tervehtimään... kauheeta hälinää, mä olisin halunnut vaan jotakin ihan pientä, vaikka vaan kahvit perheen kanssa... noh, en valita, on tosi kiva nähdä kaikkia näitä tyyppejä pitkästä aikaa! Mene, Iisa, ottamaan sitä salaattijuttua, jossa on sitä pastaa, se on tosi hyvää! Ja nähdään myöhemmin."

Indi on innoissaan saadessaan myöhemmin osansa huomiosta. Ilpon ehdotuksesta myös se on otettu mukaan muutamaan epäviralliseen ylioppilaskuvaan, jotka ottaa Lynnin veljen avovaimo Annika. Pilkullinen ponitamma ei meinaa pysyä paikoillaan, sillä sitä kiinnostaa kovasti Annikan käsissä oleva, kummallisia ääniä päästelevä laite ja kuvaussessiota seuraamaan tullut väkijoukko. Tamman eloisuus naurattaa monia katsojia, eikä Lynnkään voi olla nauramatta, kun Indi säheltää minkä ehtii.

"Sä olet ihan pöhkö poni", tyttö naurahtaa Indille ja silittää sen kaulaa, kun kuvat on saatu otettua. "Nyt mä luovutan sut Cimillalle, joka lupasi hoitaa sut, jottei mun tarvitse liata mekkoani... Nii-in, eikö olekin huono tekosyy? Vaan käyttäydy silti kunnolla Cimillan kanssa."
"Indi on ihana, tollanen höhlä", Cimilla hymyilee ottaessaan tamman ohjat. "Ja Lynn, onneksi olkoon vielä! Ja toi mekko on tosi ihana!"
"Voi kiitos", Lynn sanoo mielissään. "Onnitteluista, kehuista ja siitä, että sä otat ton reikäpään hoidettavaksesi."
"Kaikin mokomin! Mene sä vaan jatkamaan juhlimista", mustatukkainen tyttö naurahtaa ja lähtee taluttamaan Indiä metsätallin suojiin.

Lopulta, päivän taittuessa jo vääjäämättä kohti iltaa, väki alkaa tehdä lähtöä. Ennen kuin kukaan ehtii huomatakaan, on jäljellä enää muutama vieras ja talon väki. Lynn nauttii saadessaan istua alas ja hengähtää.
"Huh. Nyt pitäisi lähteä käymään Matiaksen luona, ja sitten voisi yrittää ehtiä Lauran luo ennen kuin sekin katoaa juhlistaan jatkoille", tyttö sanoo.
"Kai tekin ootte menossa jatkoille?" Lynnin veli osoittaa kysymyksensä pikkusiskolleen ja tämän poikaystävälle.
"Kyllä me mennään", Daniel toteaa. "Katsotaan vaan, jaksaako siellä kovin kauaa riehua..."
"Sanos muuta! Mulla on ollut superkivaa, mutta kyllä mua väsyttää", Lynn virnistää.
"No ihmekös, kun sä olet häsännyt ympäriinsä kuin se paljon puhuttu päätön kana, joka heiluttaa sitä pudonnutta päätään kolmantena jalkana..." Santeri yltyy verbaaliakrobaatiksi.
Muut nauravat pojan sanontayhdistelmälle. Santeri itse vilkaisee kelloa ja toteaa, että hänen lienee aika kadota tekemään iltatallia. Lynn ja Daniel lähtevät samalla ovenavauksella tarkoituksenaan suunnata jälleen kohti Oitilan tilaa ja Matiaksen ylioppilasjuhlia.

Tallissa on hiljaista, ja niin sopii ollakin. Hevoset, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, ovat jo yöt ulkona. Ne otetaan sisään vain ruokintojen ajaksi ja silloin, kun ne ovat menossa tunnille. Santeri ryhtyy töihin tottunein ottein ja saa apuakin. Kiki ja Siru ojentavat ystävällisesti auttavat kätensä, ja kolmeen pekkaan iltatalli saadaan tehtyä nopeasti. Aikaa jää myös höpisemiseen - kolmikko juttelee alkavasta kesästä ja kuluneesta kouluvuodesta.

Kaivattu kesäloma on vihdoin alkanut, eikä Santeri lakkaa hymyilemästä hetkeksikään. Hän on kaivannut kesän tuomaa vapautta, olkoonkin, että kesään sisältyisi myös velvollisuuksia, kuten kesätyöt. Hän myöntää myös odottavansa syksyä, jolloin alaikäisyyden aikakausi päättyy hänen osaltaan.
"Koska sä täytätkään?" Kiki kysäisee, kun Santeri mainitsee täysi-ikäistymisestään.
"Syksyllä vasta, syyskuussa. Sitä odotellessa", poika virnistää iloisesti. "Hei, kiitos avusta teille molemmille! Nyt mun pitäisi häätää teidät julmasti pois, koska talli suljetaan... Jos teiän tarttee jäädä odottamaan kyytiä, voitte hyvin mennä päärakennukseen syömään ootellessanne ylioppilasjuhlista jääneitä safkoja - me ei muuta syödäkään seuraavan kahden viikon aikana, jos ei saada apua!"
"Tuokaa hei joskus tänne tarjolle niitä, jos ette muuten pääse eroon", Siru ehdottaa, kun kolmikko poistuu tallista. "Kyllä tallilaiset ne syö pois - tallilla tulee aina kamala nälkä."
"Hyvä idea, mun tarttee mainostaa sitä Aikulle", Santeri sanoo lukitessaan tallin ovea. "Hoitajien hemmotteluhetki, talli tarjoaa ruoat..."
"Siinäpä teille mainoslause", Kiki puuttuu puheeseen. "Mallaspuro - talli, jossa hoitajatkin ruokitaan huolella."
"Sepä se", Santeri toteaa, ennen kuin heilauttaa omille teilleen lähteville tytöille heipat ja astelee itse päärakennuksen suuntaan.

Päivä alkaa olla pulkassa loppuun kuluneen kouluvuoden tapaan. Santerilla ei ole mikään kiire painua nukkumaan, vaan hän istahtaa huoneensa ikunalaudalle kannettava tietokone sylissään ja katselee sen käynnistymistä odotellessaan ulos. Ilta on valoisa, ja poika erottaa vallan hyvin pihan toisella puolella tarhailevien pikutarhalaisten hahmot. Tuijotellessaan hevosia hän antaa ajatustensa karata tyhjiin karsinoihin, joiden täyttymistä hän odottaa innolla.

Kesässä on paljon muutakin odottamisen arvoista. Ylioppilasjuhlat olivat lähtölaukaus kesälle, ja nyt vasta alkaakin tapahtua. Hymy kohoaa Santerin huulille, kun hän alkaa vihdoin toden teolla ymmärtää, että loma on alkanut. Koulu on ohi - hänen kohdallaan vielä hitusen vähemmän pysyvästi kuin Lynnin - ja vapaus astunut elämään. Huomenna on aika ryhtyä toteuttamaan hänen kesälomalistansa kohtia.

Kenties, jos sää on hyvä ja Lynn ja Daniel suvaitsevat saapua jälkimmäisen asunnolta tilalle, Santeri voi houkutella heidät mukaansa uittamaan hevosia. Jos serkkutyttö ja hänen armas poikaystävänsä eivät lähde, Santeri luottaa siihen, että tallilta löytyy muita innokkaita lähtijöitä. Ihan varmasti löytyy. Kesälomahan se heilläkin on, ainakin suurimmalla osalla, ja lomaa kuuluu juhlistaa reippaalla maastoretkellä ja kastautumisella Oitinjärveen.

[Lynn]

9. Kesäretki
4. elokuuta 2011

Kesäsää on päättänyt helliä mallaspurolaisia, ja sekös heitä riemastuttaa. Pitkään suunniteltu yhteinen kesäretki Oitinjärven rannalle pääsee alkamaan, kunhan kaikki ovat paikalla ja valmiina lähtöön. Tytöt ovat odottaneet retkeä siitä päivästä saakka, kun tallin ilmoitustaululle ilmestyi Lynnin käsialalla kirjoitettu lappu, joka toitotti seuraavaa: "Hoitajien retki Oitinjärvelle 4.8. klo 12.00 (säävaraus). Luvassa hevosten uittoa ja piknikkeilyä - tallin puolesta tarjolla mehua, nakkeja ja vaahtokarkkeja. Ilmoittautumiset Lynnille."

Niinpä tytöt ilmoittautuivat, minkä jälkeen alkoi malttamaton odotus. Lynn ja Santeri puhuivat myös Matiaksen mukaan: poika ei kenties osannut juurikaan ratsastaa, mutta kärryillä hänkin osaisi istua. Niin, Piitu ja Löpö valjastettaisiin kärryjen eteen. Aimie lupautui Piitun ohjaksiin, tytön oma Jonas-poni kun ei vielä ole valmis ratsastettavaksi. Lynn on varsin tyytyväinen järjestelyyn. Kärryjen avulla eväät on mahdollista kuljettaa rannalle: mehukanisteri ja eväskassi mahtuvat vaivatta Aimien ja Matiaksen jalkoihin ja Löpön kärryillä istuvat Fiia ja Mila saavat kuskattavakseen muita tarvikkeita, kuten vilttejä ja vanhan Landolan, joka oli yleisön pyynnöstä päätetty ottaa mukaan.

Kellon viisarit osoittavat varttia vaille kahtatoista, kun Daniel saapastelee talliin.
"Missä Lynn?" poika kysäisee tytöiltä, jotka osoittavat satulahuoneen suuntaan.
"Kas hei, herraseni - suvaitsit sitten saapua", Lynn virnistää kiusoittelevaan sävyyn kohottaessaan katseensa tuntikansiosta ovensuuhun ilmestyneeseen poikaystäväänsä. "Sulle saattaa tulla kiire, tytöt on kohta valmiita ja mehän ei sua jäädä odottelemaan..."
"Joo, ei mua tarvitse odotella - mä kerkeän kyllä - mutta mitäs sanoisit pennusta?"
"Ai mistä?" Lynn naurahtaa. "Hmm, mikähän pentu sulla nyt oikein on mielessäs, tarkentaisitko vähän? Mä oletan, ettet sä puhu ihmispennusta."

"En helkkarissa, ku koirasta. Tutun tutun koira sai ei-toivottuja ylläripentuja ja tää niinsanottu kasvattaja hankkiutuu niistä eroon. Yhelle ei oo löytyny kotia ja se uhkaa tehdä siitä ratinpäällysen ja mun käy sitä pentua niin sääliksi", Daniel selittää. "Kyllä mä tiedän ettei eläimiä oteta säälistä. Mutta ajattele nyt, sellanen pieni koiravauva, eihän sitä voi vaan tappaa, koska se sattui syntymään, vaikkei sitä niinkään satuttu toivomaan... Ja kyllä mä muutenkin olen miettinyt, tässä nyt vaan osui tilanne kohdalle vähän aikasemmin kuin mä ajattelin."
"Hei, sähän sitä koiraa olet ottamassa, ei sun mulle tarvitse mitään vakuutella - jos sä haluat sen pennun pelastaa, niin siitä vaan mun puolesta. Juhikselta sun kannattaa kysyä, sen kanssahan sä asut ja sitä myöten pentukin", Lynn hymyilee. "Ja sulle tulee ihan totta kiire, kello on kymmentä vaille. Mä voin tulla auttamaan Artun harjaamisessa."

"Joo. Joo, totta - vaikka eipä velipoikaa juuri kämpillä näy, kun se luuhaa sen Ninnin luona päivät pitkät", Daniel naurahtaa pujottaessaan riimun suuren torinhevosorin päähän.
"Joo, mutta ei se ehkä silti tykkää jos taloon vaan yhtäkkiä ilmestyy joku tihulainen", Lynn varoittaa, tarttuu harjaan ja kiertää hevosen toiselle puolelle sukimaan sitä.
"Mistä sä tiedät, että se on tihulainen?" kuuluu kysymys hevosen toisen kyljen vierestä.
"Mulla on sellainen kutina... koiranpennut saattaa olla välillä vähän semmosia", harjaamiseen keskittynyt vaaleaverikkö toteaa. "Vaikka niin, eihän sitä koskaan tiedä."

Kaikki hevoset - myös Arttu - ovat kuin ovatkin valmiina pihalla kello kahteentoista mennessä, ja niin päästään lähtemään. Lynnin pilkullinen Indi-poni pörähtää mahdottomille kierroksille nähdessään kaikki kaverit ympärillään. Kärryjen eteen valjastetut Löpö ja Piitu seisovat rauhallisina aloillaan ja odottelevat matkaan pääsemistä tytöt ja Matias kärryillään. Ratsastajia punttaillaan satulaan ja sitten ollaan valmiina lähtemään, kun ollaan ensin hieman jouduttu vielä pähkäilemään hevosjakoa ja päädyttykin siihen, että Santeri ottaa Artun ja Daniel ja Cimilla jakavat silmäteränsä selän. Cimilla puntataan Danielin taakse Jeren selkään, ja hieman epävarmana tyttö asettaa kätensä rennon letkeästi tilanteeseen suhtautuvan pojan vyötäisille saadakseen jostakin tukea itselleen. Ratsukot asettuvat hieman epämääräiseen letkaan Lynnin ja Indin taakse, ja viimeisenä köröttelevät Aimie ja Matias Piitun ja Mila ja Fiia Löpön rattailla.

Iloinen höpinä ja naureskelu seuraa letkaa, kun se lähtee etenemään rauhallisessa käynnissä kohti määränpäätään. Tai no - ainakin osa hevosista malttaa kulkea rauhallista käyntiä. Indi on pöyhkeä saadessaan vetää niin suurta joukkiota, nuorta Gisliä uusi tilanne hieman jännittää ja innostaa ja muutama tavallisesti hyvinkin rauhallinen tuntihevonen nauttii vaihtelusta niin, että ilmassa väreilee hieman ylimääräistä energiaa. Kaikki - mukaanlukien myös Jeren selässä kahdestaan keikkuvat Dani ja Cimilla - pysyvät kuitenkin selässä ravi- ja lyhyellä laukkapätkälläkin, mistä Lynn on tyytyväinen. Välillä odotellaan hieman jälkeen jäänyttä Löpöä ja sitten jatketaan taas matkaa.

"Lauletaanko?" Artun paljaassa selässä istuva Santeri kysäisee vitsaillen.
Eipä tainnut Santeri arvatakaan, kuinka vahvan kannatuksen hänen ehdotuksensa saakaan. Lauluja ehdotellaan kuumeisesti, ja kun päätöstä ei saada tehtyä, Santtu siirtää pallon isovelipuolelleen.
"Dani alottaa, valitse laulu ja ala hoilata niin muut tulee sitten mukaan", poika ehdottaa.
"Minä? Haha, saamanne pitää, syyttäkää Santtua sitten jos lauluvalinta ei miellytä!" mustatukkainen nuori mies naureskelee, miettii hetken ja aloittaa kuin aloittaakin yhteislaulun.
"Apua!" Cimilla kuitenkin kiljaisee, ennen kuin laulu pääsee kunnolla vauhtiin.
"Noin kamalaltako mä kuulostan?" Daniel nauraa räkättää pysäyttäessään Jeren, jotta sivulle valahtanut Cimilla pääsee kapuamaan takaisin tasapainonsa suomaan turvaan. "Että pitää heittäytyä alas ratsailta?"
"Joo, just niin kamalalta", Cimilla kiusaa. "No ei. Et kuulosta ollenkaan pahalta, oikeasti! Mä vaan horjahdin - mikä on muuten yllättävän helppoa, kun istuu tässä takana - mutta nyt jatketaan matkaa... ja laulua!"

Lynn on uppoutunut ajatuksiinsa. Mikäli tytöt eivät alkaisi hihkua ja osoitella puiden lomaan, hän ei lainkaan huomaisi, että he ovat jo melkein perillä. Indikin on rauhoittunut.
"Vasemmalla etuviistossa näkyy järvi", Lynn toitottaa vahvistaen muutaman tytön epäilyn - näkyykö siellä järvi, oliko toi äskeinen pilkahdus vettä, ollaankohan me jo perillä?
Ja tosiaan: järvi tulee pian näkyviin, ensin vain kapea kaistale puiden lomasta ja sitten he ovatkin jo aivan lähellä rantaa. Lynn ratsastaa edemmäs ja kehottaa tyttöjä hajaantumaan hieman leveämmälle alueelle nurmikkokaistaleella, joka muuttuu hiekkarannaksi noin kymmenen metrin päässä vesirajasta. Vaaleaverikkö pysäyttää pilkullisen poninsa ja kääntää sen ryhmän puoleen.

"Okei, ennen kuin ryntäätte veteen hevosten kanssa, mun pitää sanoa pari sanaa. Ranta on hevosten uittamiseen tosi hyvä, eikä siinä ole äkkisyvänteitä tai mitään, mutta pitäkää silti järki mukananne. Kaikillahan on riimut ja riimunnarut mukana? Hyvä. Hevoset voi sitoa puihin tai noihin muutamiin puomeihin, joita täällä on, kun ette ratsasta niillä. Mitä muuta?" Lynn miettii ja vilkaisee Santeria ja Danielia kysyvästi siltä varalta, että näillä on jotakin lisättävää.
"Eväät", Daniel muistuttaa.
"Niin, joo - me kyhätään nuotiopaikalle tuli, jossa voi sitten kukin itse grillailla nakkeja ja vaahtokarkkeja ja mitä teillä nyt ikinä onkaan itsellänne mukana. Mehukanisteri on käytössänne ja meillä on kertakäyttömukeja. Ei kai sitten muuta? Pitäkää hauskaa!"

Tytöt laskeutuvat ratsailta jättääkseen mahdolliset reppunsa ja kenkänsä rantaan, ja osa ottaa t-paidan ja shortsit pois bikiniensä päältä, ennen kuin nousevat takaisin ratsujensa selkään ja kannustavat hevoset uimaan.

Indikin haluaisi kovasti päästä veteen, mutta Lynn pujauttaa suitset pois sen riimun alta ja köyttää poninsa riimunnarulla vahvaan koivunoksaan, ennen kuin menee auttamaan kärryjen irroittamisessa ja lastin purkamisessa.
"Kohtele sitä varoen!" Dani kuuluu velmuilevan Matiakselle, jolla on hänen vanha Landola-kitaransa käsissään. "Se on niin ikivanha, että haurastuu kohta käsiin..."
"Mitä vielä, täähän on paras ikinä! Just siks ku se on vanha. Siinä on jotenki parempi soundi..." Matias tuumailee.
"Jos vaan arvoisa herraväki viitsisi, niin voisitte te auttaakin sen sijaan, että höpöttäisitte vaan", Aimie ehdottaa topakasti. "Menkää vaikka sytyttelemään sitä tulta - ja ottakaa mehukanisteri mukaan nuotiopaikalle!"
"Ettekö te jaksa kantaa sitä?" Santeri kiusoittelee, mutta tarttuu kiltisti kanisteriin.
Hän ei kuitenkaan malta olla jatkamatta:
"Pitihän se arvata: tän takia meidät otettiin mukaan, kuormajuhdiksi. Naiset..."

Päivä kuluu varsin leppoisissa merkeissä. (Paitsi silloin, kun pojat saavat päähänsä hieman avittaa vilukissaa, joka on päättänyt olla kastautumatta, eikä näinollen kaipaa apua lainkaan. Voi sitä kiljaisua, kun aurinkoa rauhassa palvonut Lynn yllätetään serkun tarttuessa jaloista ja poikaystävän kainaloista ja kiidätetään rimpuilusta huolimatta veteen. Poikien korvat melkein punoittavat tapahtumaa seuranneen läksytyksen jäljiltä vielä siinä vaiheessa, kun viimeiset vaahtokarkit pistellään pussista parempiin suihin.)

Eväitä syödään hyvällä ruokahalulla aina uimisen ja hevosten uittamisen välissä ja välillä otetaan aurinkoa tai keräännytään kuuntelemaan, kuinka Daniel ja Matias haastavat toisiaan leikkimieliseen kamppailuun parhaan kitaransoittajan tittelistä. Lynn ja Aimie katoavat hetkeksi kävelylle pieni Mila mukanaan, ja kun he palaavat, on aika ruveta pikkuhiljaa pakkailemaan tavaroita takaisin reppuihin, laukkuihin ja kärryihin. Pian Matias avittaakin jo viimeiset punttausta tarvitsevat ratsastajat hevostensa paljaisiin selkiin, ennen kuin kapuaa Piitun kärryille Aimien viereen. Hän muistuttaa tyttöä tulomatkalla annetusta lupauksesta ja Aimie luovuttaa kuin luovuttaakin ohjat Matiakselle, joka ei ole ennen päässyt ajamaan hevosta.

"Hahaa, täähän on helppoa kuin mikä", Matias tuumailee jonkun aikaa Piitua ohjastettuaan. "Mitä jos musta tulisikin ravikuski?"
Aimie tyrskähtää naurusta. Ihan kuin vanhan kunnon Piitun ohjastaminen käynnissä tietä pitkin hevoskavereiden perässä tekisi kenestäkään pesunkestävää raviohjastajaa. Tyttö kyllä tietää Matiaksen vain hassuttelevan, mutta siitä ei pääse yli eikä ympäri, että ajatus on kuitenkin aivan pähkähullu.
"Mikä sua naurattaa?" Matias virnistää. "Etkö sä muka usko, että musta tulisi voittamaton ohjastaja?"
"Uskon uskon, tietysti! Onhan se ihan mahdollista..." Aimie virnuilee. "Heti kun sä vaan saat ohjastettavakses hevosia, jotka ravaa voittoon kuskista huolimatta."
Siitä hyvästä Aimie saa osakseen kevyen, ystävällismielisen tönäisyn ja muka kovinkin loukkaantuneen mykkäkoululaisen vierustoverikseen. Hiljaisuutta ei kauan kestä, vaan pian parivaljakko jo rupattelee entiseen malliin.

"Tää on ollut tosi kiva päivä! Löpö on hirmu kiva poni", Fiia sanoo vieressään istuvalle Milalle. "Hihi, mä niin toivon, että tämmöinen retki järjestettäisiin vielä toistekin ennen koulun alkua... yh, koulun. Miksi mun piti se mainita? Mille luokalle sä menetkään? Mila, huhuu?"
"Häh? Ai mitä?" punatukkainen tyttö havahtuu ajatuksistaan, kun Fiia heilauttaa kättään hänen silmiensä edessä.
"Mitä sä oikein mietit?" Fiia kysyy ja nauraa Milan hämmentyneelle ilmeelle. "Mä kysyin vaan, mille luokalle sä olet menossa."
"Ai... vitoselle", Mila vastaa hajamielisenä ja vajoaa jälleen omaan maailmaansa, kun tyttö hänen vieressään jatkaa hyväntuulista rupatteluaan.
Milaa mietityttää. Olisiko mahdollista, että isoveli olisi ihastunut Aimieen?

Sitä hän on aikeissa kysyä veljeltään, kun he lopulta hyvästelevät mallaspurolaiset ja lähtevät kävelemään kotia kohti. Matias vaikuttaa hyväntuuliselta. Sisaruskaksikko taivaltaa hiljaisena eteenpäin pitkin hiekkatietä, ja lopulta Mila rohkaistuu ja avaa suunsa.
"Matias?"
"No mitä?"
"... tää oli tosi kiva päivä."
"Niin oli."

Se siitä sitten. Ei Mila uskallakaan kysyä, ja se hieman harmittaa häntä. No, ehkäpä hän saa kuitenkin tietää, jos on saadakseen. Nyt hän ei jää murehtimaan puuttuvaa rohkeuttaan, sillä takana on hauska päivä kesäretkineen ja edessä vielä melkein kaksi viikkoa kesälomaa. Ihanaa, kiireetöntä kesälomaa. Sitä ei kannata tuhlata murehtimiseen.

[Lynn]

10. Poika ja Peto
9. syyskuuta 2011

Tässä sitä sitten ollaan. Daniel ei voi olla odottelematta tuomiopäivänkellojen soittoa, kun hän tökkää pienen rääpäleensä autoon. Hän on luvannut käydä ratsastamassa Jeren ja Korpun, uuden tamman, josta hänkin omisti pienen osuuden. Koska Lynn on töissä ja Juha, Danielin kämppäkaveri ja velipuoli, on lähtenyt viikoksi ulkomaille, koirantihulaista ei voinut jättää kotiin. Niinpä poika otti pentunsa mukaan.

Ensinäkemällä oli ollut vaikea ymmärtää, miksi pennun nimeksi oli isketty Peto. Daniel tiesi kyllä, ettei mokoma rääpäle ollut ollut se kaikista toivotuin kaveri. Hänestä Peto oli silti hivenen liioiteltu nimitys pienestä, suloisesta koiranpennusta, joka nukkui kerällä ja näytti hieman ketulta. Kettua Peto muistuttaa edelleen, mutta enää se ei tunnu lainkaan niin viattomalta kuin ensitapaamisella. Pedolla on pikkuriikkiset naskalinterävät hampaat, joita se ei epäröi upottaa mihin tahansa eteen tulevaan esineeseen tai asiaan ja kaiken lisäksi erittäin paljon energiaa.

Itsepähän hän päätti koiransa ottaa. Ja itsehän hän pitää siitä niin hyvää huolta kuin vain suinkin kykenee. Peto on nyt hänen lapsensa; pieni, karvainen ja ilkikurinen vauva vailla huolenpitoa, rakkautta ja rajoja.

Tallin pihassa Daniel päästää Petonsa irti. Tai ei, irti sitä ei voi päästää, se kun ei vielä ymmärrä rajojaan, ei tosiaankaan ymmärrä. Se voisi pinkaista jonnekin, minne sen ei kannattaisi mennä. Satuttaa itsensä ja aiheuttaa kauhunhetkiä.
"Kyllä susta vielä kunnon tallikoira koulitaan, vai mitä, kaveri?" Daniel hymähtää pienelle koiranrääpäleelleen, joka tutkii rohkeana uutta ympäristöään. "Täällä sä et ole vielä käynytkään, mutta tulet kyllä luuhailemaan näillä kulmilla... Käydääs tallissa käymässä ja katsomassa, jos Lynn on siellä."

Hontelo kymmenviikkoinen koiranpentu tepastelee suhteettoman suurilta näyttäviä tassujaan heilutellen isäntänsä rinnalla talliin. Tassut näyttävät kuuluvan ihan eri koiraan: ne ovat melkein kuin täysikasvuisen koiran tassut. Kettumainen Peto on melko hellyyttävä näky hypähdellessään kiihtyneenä tallin käytävällä, ja se herättää huomiota tallityttöjen keskuudessa. Siitäkös pentu vasta innostuukin.
"Dani! Mikä toi on? Ihana!"
"Eikä - onko toi sun? Minkä ikäinen se on?"
"Minkä rotuinen?"
"Vähänkö se on söpö. Sehän näyttää ihan ketunpoikaselta!"

"Tässä on Peto", Daniel esittelee karvaisen ipanansa tytöille, jotka paijailevat pientä naskalihammasta ihastuneina. "Ja se osaa näköjään ottaa yleisönsä. Varokaa vaan, sillä on terävämmät hampaat ku millään."
"Peto? Mikä nimi se muka on?" yksi tytöistä pärskähtää ja katsoo koiraa. "Säkö olet muka Peto?"
"Tietäisittepä vaan", puuttuu puheeseen paikalle astellut Lynn, joka kyykistyy rapsuttamaan poikaystävänsä koiranpentua. "Tää pikkukaveri osaa ihan oikeasti olla peto. Se on koko ajan menossa ja sillä on aina jotakin suussa. Ai, irti mun sormista! Mutta kyllä siitä vielä hyvä koira tulee. Tulitko sä, Dani, Korppua liikuttamaan?"
"Sitäpä sitä, ja Jereä. Vai otatko sä toisen? Lähdettäisiin yhdessä maastoon", Daniel ehdottaa.
"Mä en kerkeä, mulla on töitä. Pyydä Cimilla ratsastamaan Jereä, se on varmaan just harjaamassa sitä ja lähtee takuulla mielellään sun ja Karinan seuraksi. Mihin sä meinaat Petolaisen jättää?"

Daniel vie Pedon päärakennukseen. Aikku ilahtuu poikansa tulosta ja niin mustatukkainen nuori mies saakin huomata olevansa äitinsä tiukassa halauksessa. Peto kerrassaan riehaantuu, kun Aikku kiinnittää huomionsa siihen.
"Onko tää nyt se sun koirasi? Mikä se sen nimi oli, joku Hirviö?" Aikku kyselee pojaltaan kaapatessaan pienen, kettumaisen urospennun syliinsä ja alkaa sitten leperrellä Petolle. "Hei pieni... tulitko sä käymään mummun luona, tulitko?"
"Peto se on, ja äiti... se on koira. Koira. Peto on koira, ei lapsi."
Ja jälleen koiran nimi aiheuttaa ihmetystä. Aikku lupaa vahtia Petoa, ja Daniel on varma, että kun hän palaa maastosta, äiti ei enää kysele, miksi suloisen koiravauvan nimi on Peto. Valoisin mielin Daniel kuitenkin jättää koiransa äitinsä huostaan ja lähtee itse takatallille etsimään Cimillaa.

"Cimi, lähdeksä maastoon?" nuori mies kysäisee hyväntuulisena mustan friisiläisruunan hoitajatytöltä, joka on niin keskittynyt hoidokkinsa harjailuun, että hätkähtää kuullessaan jonkun tulleen takatallille.
"Maastoon? Voin mä lähteä", Cimilla sanoo ilahtuneen kuuloisena.
"Kiva. Pistä Jere kuntoon, meitsi laittaa Korpun ja nähdään kohta pihassa."
"Tehdään näin!"

Kaksikko laittaa ratsunsa kuntoon, ja varsin pian he suuntaavat maastopoluille. Tuliluontoinen Karina tepastelee ja pälyilee ympärilleen, mutta Jereä ei kaverin hötkyily hetkauta. Uljas musta ruuna on aina yhtä ilo silmälle, Daniel tuumaa. Ei näytä pahalta Karinakaan, hyvässä kunnossa oleva kilpahevonen. Suurten luokkien kilpahevonen.
"Toi on aikasta hieno hevonen. Mä katselin kun Säne ratsasti sillä eilen. Lynn kertoi, että se on tiineenä - ihanaa saada Mallaspuroon taas varsa!"
"Mm", Daniel mumisee.
Cimilla jatkaa jutustelua, johon nuori mies osallistuu lyhyin sanankääntein. Maastoretki sujuu sen kummemmitta kommelluksitta, vaikka Karina välillä kokeileekin hieman rajojaan. Laukkasuoralla Jerekin innostuu, ja Cimilla joutuu tekemään töitä saadakseen ruunan hidastamaan vauhtia suoran loppupäässä. Helppoa ei ole Danielillakaan, mutta pian molemmat hevoset ovat jälleen täysin hallinnassa ja matka jatkuu rauhallisemmissa merkeissä.

Elo päärakennuksessa sen sijaan ei ole kovinkaan rauhallista. Peto purkaa energiaansa tassuttelemalla ympäriinsä. Sitä täytyy pitää jatkuvasti silmällä, sillä pieni ja vauhdikas koiranpentu laittaa suuhunsa kaiken, mitä eteensä saa. Vaan yhtäkkiä kaikki touhu lakkaa: pennulla on päiväuniaika. Se simahtaa kesken riehakkaan telmimisensä ja yhtäkkiä Aikusta tuntuu, että talossa on aivan liian hiljaista, kuten siellä nykyään niin kovin usein on. Niin ne lapset vain lentävät pesästä - ensin Daniel ja sitten Lynn, joka löysi itselleen asunnon läheltä keskustaa ja muutti sinne Jonaksen puoliomistaja Aimien kanssa. Pian kai lähtee Santerikin, muttei onneksi aivan vielä.

Ehkä talon äkillinen hiljaistuminen on ollut osasyynä ajamassa heitä päätökseen vielä yhden koiran ottamisesta taloon. Vanha Roosa-leonbergi ja yhdeksänvuotiaat beaglekaksoset Jasper ja Mimmi saavat muutaman viikon kuluttua seurakseen russelipennun. Sitten riittää talossa jälleen hulinaa.

"Heippa, rouvaseni - sainpahan sen Blinginkin kenkään! Enää tartteisi laitella Ville ja Piirto ja Löpön kaviot mä vuolen sitten viimeiseksi", Ilpo kuuluu kertoilevan eteisestä, ja pian mies asteleekin keittiöön, missä Aikku on täyttämässä tiskikonetta. "Onko Dani käymässä? Luulin ainakin, että sen auto oli tossa pihassa."
"Onhan se, toi koiransa tähän ja lähti maastoon. Mä ajattelin yrittää saada sen jäämään tänne syömään, niin että sen kanssa ehtisi vaihtaa kuulumisiakin kunnolla. On tää kamalaa, kun lapset lentää pesästä. Tässä alkaa tuntea itsensä vanhaksi!"
"Noh..." Ilpo aloittaa pohdiskelevaisena. "Eikös se vanhuus kuulukin jokaisen meidän elämään? Se tulee ennemmin tai myöhemmin itse kunkin kohdalle, hyvä kai siihen on vähän totutella tässä pikkuhiljaa. Minä ainakin odotan sitä oikeastaan ihan mielenkiinnolla. Se on jotakin, mitä mä en ole vielä päässyt kokeilemaan. Ja mikäs meillä on vanhetessa, kun vanhetaan kuitenkin yhdessä."

Daniel on helppo houkutella jäämään syömään. Aikusta on kotoisaa, kun koko perhe on koolla ruokapöydän ääressä: kultainen aviomies Ilpo, kotoa pois muuttanut Daniel, viimeistä vuottaan puusepäksi opiskeleva Santeri ja pian tunninpitoon kiiruhtava Lynn, josta on jotenkin vain tullut Aikun viimeisin miniäehdokas. Koirat norkoilevat ovensuussa tietäen, ettei niillä ole asiaa keittiöön, kun perhe ruokailee. Peto ei tietenkään osaa olla ylittämättä rajaa, jonka olemassaolosta se ei tiedä. Siitä on hauskaa syöksähtää pöydän alle ja iskeä hampaansa jonkun pahaa-aavistamattoman uhrin sukkaan ja varpaisiin, paitsi ettei kukaan enää ole täysin pahaa-aavistamaton. Peto on jo näyttänyt karvansa, ja varpaita osataan jo varjella huolellisesti.

Lopulta Lynnin täytyy palata töidensä ääreen. Daniel poistuu samalla ovenavauksella koirineen kaikkineen ja nuoripari sopii tapaavansa Lynnin töiden jälkeen.
"Ellen mä sitten ole ihan rättipoikkiväsynyt", Lynn huomauttaa.
"Miksei me voida tavata jos sä olet rättipoikkiväsynyt?" Daniel kysyy ja saa tyttöystävänsä voihkaisemaan.
"No enhän mä sitten jaksa lähteä mihinkään, painun vaan suihkun kautta peiton alle tapaamaan mun kaveria nimeltä Unijukka", tyttö naurahtaa.
"Höh, etkä kyllä ota mitään jukkia sänkyys", Daniel on toruvinaan. "Voinhan mä tulla sitten sun luo, niin sun ei tarvitse lähteä mihinkään. Vietetään koti-ilta kaikessa rauhassa."
"Joo no, voithan sä tulla. Mutta katsellaan! Mä soittelen, kun pääsen lähtemään kotiin."

Daniel kaappaa hontelon Petonsa kainaloonsa ja nostaa pienen, väsyneen koiran autoonsa. Pentu asettuu tyytyväisenä boksiinsa, jossa se matkustaa turvallisesti ja tuhoja aiheuttamatta. Poika ja Peto jättävät Mallaspuron taakseen ja palaavat kotiin.

[Lynn]

11. Jouluksi kotiin
18. joulukuuta 2011

Heinäkuun puoliväli, Shropshire, Englanti. Kenston Kinsky Sporthorsesin hulppeat tilat saavat Lynnin pään pyörälle. Ja täältäkö pitäisi löytää hevonen? Siis ei sillä, etteikö Lynn uskoisi hevosia - toinen toistaan hienompia - löytyvän, mutta tuntiratsun etsiminen tuntuu hieman hassulta ajatukselta. Kaikki tilalla näyttää siltä, että kilparatsu olisi realistisempi löytö. Kunnollinen kilparatsu. Erään toisen, usein kunnollisia kilpahevosia etsivän henkilön vinkistä täällä ollaankin ja tämän seurassa.
"Mihin me mennään?" Lynn kysyy Mialta, joka on kiertänyt vuokra-auton nokan ympäri Lynnin viereen.
"Mennääs tonne sisälle katsomaan, jos sieltä löytyisi joku, joka osaisi auttaa meitä."

Kaksikko kävelee sisään suurehkoon tallirakennukseen ja Lynn mietiskelee, kuinka tähän ollaankaan päädytty. Perheloman päätteeksi vilkuttamaan Suomeen palaavalle perheelle hyvästiksi ja odottelemaan Mian saapumista, jotta päästään hevoskaupoille, miten omituinen tapahtumakulku. Tyttö oli ollut perheineen Englannissa, matkalla äidin, isän, isoveljen ja tämän perheen kanssa. Siinä oltiin sitten sukuloitu ja lomailtu ja Lynnin tapauksessa toki käyty ratsastamassa erään kaiman omistamalla tallilla vanhoilla kunnon poneilla, jotka rakastivat painaltaa menemään upeissa maastoissa, mutta jotka eivät kaikki osanneet kummoisia, kun oltiin sandschoolin aitojen sisäpuolella.

Erään tallireissun jälkeen Lynn odotteli kaksikerroksista bussia saapuvaksi, kun puhelin soi. Aikku siellä oli, innostunut Aikku, ja Aikun seurassa Ilpo, Mia, Santeri, Iisa ja herra ties ketä muita. Lynn kuunteli vaitonaisena suunnitelmaa, jonka mukaan hän jäisi Englantiin vielä muutamaksi päiväksi ja saisi seurakseen Mian, joka oli tulossa hakemaan uutta kilpahevosta - tai ehkä useampaakin, jos vaan löytyisi - ja joka oli kuullut hevosesta, joka kuulemma täytyi hankkia Mallaspuroon. Samallahan sitä kävisi kokeilemassa, kun Mia kuitenkin oli tulossa hevosia etsiskelemään.

"Mutta voisithan sä kokeilla sitä itsekin, kyllä sä tiedät, millainen hevonen meillä pitää olla", sanoi Lynn tuolloin Iisalle. "Jos se olisi hyvä, toisit sen vaan Suomeen ja sitten katsottaisiin, onko siitä tuntihevoseksi. Mihin siinä mua tarvitaan?"
"Kulta, kyllä mä tarttuisin riemusta kiljuen tilaisuuteen päästä hankkimaan kokemusta kansainvälisestä hevoskaupasta ja sitä paitsi kokeilemaan huippuhevosia", Mia vain heläytti moiseen typerään kysymykseen, jollainen Lynnin esittämä kysymys selkeästi oli hänen mielestään ollut.
"Okei sitten", vaaleaverikkö myöntyi. "Onhan se varmaan ihan mielenkiintoista."

Ja tässä sitä nyt ollaan, blondi tuumaa, ja kun hän katselee ympärilleen, häntä ei kaduta lainkaan. On niin kiinnostavaa päästä näkemään sellaista, mitä ei tavallisesti pääsisi näkemään. Hän odottaa myös innolla näkevänsä hevosen, joka on ehdolla Mallaspuron uudeksi ratsuksi. Mia pysäyttää tallityöntekijän, joka puhuu englantia välttävästi ja sanoo, että Marian, jonka Lynn päättelee olevan tallin omistaja, mainitsikin jotain heidän tulostaan.

"Mä voin etsiä sen niin pääsette puheisiin sen kanssa", nuori mies lupaa ja suo vierailleen yhden hieman pitkittyvän silmäyksen, ennen kuin kääntyy ja lähtee kävelemään.
"Mennäänkö me nyt perään vai pitääkö meidän odottaa tässä?" Lynn kysyy epätietoisena Mialta.
"Mennään perään vaan, kyllä me voidaan jutella sen Marianin kanssa yhtä hyvin siellä, missä se on. Ei sen tarvitse tulla sinne, missä me ollaan. Ja katsohan tuota poikaa, eikös siinä ole sulle silmäniloa?" Mia kujeilee.
"Pöh, mä olen varattu, niin että katsele sä vaan", Lynn mutisee hymyään pidätellen.
"Liian nuori toi on mun katseltavaksi, hyvä ihminen sentään, ja varattu olen mäkin."
"No niin, eli mitäpä tota kumpikaan meistä katselemaan, oli miten hyvännäköinen tahansa", Lynn kuittaa.

Mies on eittämättä komea ja Lynnistä tuntuu, että hän tietää sen itsekin. Hänen, Jimmyn, onnistuu ujuttaa flirttiä kaikkeen tekemiseensä, eikä Lynn ole varma, mitä tarkoitusperiä tällä on niin tehdessään. Ehkä se on jotain luontaista, ehkä hän tekee niin huvikseen, ehkä hän yrittää pönkittää itsetuntoaan, ehkä... ei, vakavissaan hän ei ole, se ei ole luultavaa. Mariania ei ilmeisesti näy, mutta Jimmy pysäyttää erään nuoren naisen, joka taluttaa upeaa nuorta hevosta, säteilevää ruunivoikkoa.

"Aida", Lynn on ymmärtävinään ja sitten puhutaankin kieltä, josta tyttö ei ymmärrä sanan sanaa. Jimmy selittää ja nuori nainen, tuskin montaa vuotta Lynniä vanhempi, kuuntelee. Hänen kasvoilleen leviää ymmärtäväinen ilme, ja jos Lynn onkin ehtinyt huomata hivenen viileyttä tämän ilmeessä, ymmärrys häivyttää sen. Tilalle nousee puhdas avuliaisuus.
"Marian taitaa olla tuolla toisessa tallissa. Me voidaan mennä sinne", nainen sanoo.

Sieltä löytyy Marian, joka ilmoittaa, että voimme rupatella samalla kun hoidamme tamman koeratsastuskuntoon. Lynn huomaa saavansa käteensä kauniin, laadukkaan nahkariimun, joka on hieman kulunut mutta upea silti, yhtä kaikki. Hän kuuntelee Mian ja Marianin keskustelua ja napsii kuulemansa lomasta tietoja ulkona odottelevasta hevosesta: tallin oma kasvatti, tamma, nimeltään Unést Krása KNST. Kinskynhevonen, kuten arvata saattaa - niitähän talli kasvattaa. Kiltti, vireä, tasapainoinen.

Ja kaunis, hyvä ihminen sentään! Mia, Marian ja Lynn pysähtyvät erään tarhan aidan viereen katselemaan tarhassa käyskentelevää kaunotarta. Lynn ei voi olla toivomatta, että hevonen on todella toimiva ja tervepäinen ratsukin, sillä moista hevosta hän ei ole ennen nähnyt ja toivoo kovasti, että voi viedä sen mukanaan Mallaspuroon. Miten tallilaiset ihastuvatkaan siihen... tamma on pakko saada Suomeen, Mallaspuroon, kotiin.

Kookkaan voikon erikoiset merkit ja kauniin hopeaiset jouhet ovat toki ihastuttavia, mutteivät mitään tamman käytökseen ja liikkeisiin nähden - ne vasta saavatkin sydämen pamppailemaan! Lynn on täysin myyty jo valmistautuessaan nousemaan hevosen selkään katseltuaan sitä ensin Jimmyn ratsastamana. Nuori mies pysäyttää hevosen ja katsahtaa Lynniä.

"Sun vuoro", mies sanoo korkealta hevosen selästä ja heilauttaa sitten itsensä alas. "Mä voin pitää vastaan tai puntata, miten vaan arvoisa neito haluaa. Mä olen täysin sun palveluksessasi ja käytettävissäsi."
Ilman silmäniskuakin lauseet olisivat silkkaa sulaa, nestemäistä flirttiä, kun ne esitetään Jimmyn harjaantuneen vihjaavalla äänensävyllä. Lynn kuulee jonkun, mitä ilmeisimmin Aidan, tuhahtavan selkänsä takana. Ei varmaan ihme, kyllä kai Lynniäkin tuhistuttaisi, jos hän kuulisi tuota lajia jatkuvasti. Tai no, Danin suustahan sitä lajia kuuleekin usein aika alituiseen... ja kyllähän sille tuleekin tuhahdeltua.
"Kiitos vaan, mä pääsen kyllä kyytiin jos vaan pidät vähän vastaan toiselta puolelta", tyttö vakuuttaa ja Jimmy nyökkää ja kiertää suuren tamman toiselle puolelle.

Lynn tuntee heti selkään istuessaan sen hassun värähdyksen. Hänellä on allaan hevonen, joka tuntuu täydelliseltä vastakappaleelta hänelle itselleen, vaikka seisotaankin vasta paikoillaan. Joidenkin hevosten kanssa niin vain käy: niistä tietää heti niiden selkään istuessaan, että tämä se on, tämän kanssa palaset loksahtavat paikoilleen.

Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Unést Krása olisi mitä täydellisin hevonen. Sen selässä istuessaan Lynn ei osaa lakata hymyilemästä. Sillä on häneen sellainen vaikutus jo nyt. Voi, miten tallilaiset tulevat todella rakastumaan tähän hevoseen! Miallakaan ei ole mitään kummempaa sanottavaa, kehaisee vain hevosen liikkeitä ja arvioi sen muutaman hypyn nähtyään ihan mukiinmeneväksi hyppääjäksi.
"Vähän toispuoleiselta se vaikuttaa, se on paljon letkeämpi oikealle kuin vasemmalle, mutta sitä saa jumppailtua kyllä", Mia toteaa, ja Lynn tietää, että se on nyt sitten siinä.

"Netta tulee meille", Lynn ilmoittaa istuessaan myöhemmin vuokra-autoon.
"Netta? Ai sä nimesitkin sen jo."
"No musta se on niin Netta", Lynn sanoo ja naurahtaa. "Maksaako se ihan maltaita? Pakkohan sen on maksaa, ja kuljetukset ja kaikki - onko meillä sittenkään muka varaa raijata sitä Mallaspuroon? Tai siis, Aikulla ja Ilpolla, onko niillä?"

"Huoli pois, muru. Sä hämmästyisit, jos tietäisit, miten halvalla ton hevosen saa ja miten vähän sen kuljetuskin loppupeleissä sitten maksaa. Suomessa ton tasonen hevonen maksaisi taatusti enemmän jo siitäkin syystä, että meidän hevosmateriaali on vähän mitä on ja jo vaativan starttaaminen hyväksytysti on iso meriitti. Toihan on koulutettu pidemmälle, vaikka sillä onkin kisattu vaan beetä."
"Vaan vaativaa beetä..."
"Niinpä, ja vaikka se hyppää ihan kivasti, se ei ole isojen luokkien hevonen. Satakympin siististi menevä hevonen ei ole ihan niiiin kisakisahevonen kuin Suomessa, vähän kärjistetysti sanoen. Perushevosilta melkein odotetaan vaativaa ja metrikahtakymppiä, kun ollaan ulkomailla. Meillä helppoa A:ta tahkoavat on hienoja ja metrin hyppääjät vautseja."

Mia liioittelee, mutta Lynn alkaa ymmärtää hänen mielipidetään. Ja tietystihän Mia tietää asioista - hinnoista ja laadusta ja ylipäänsä kaikesta hevoskauppaan liittyvästä - enemmän kuin Lynn itse. Jos Mia sanoo, että hevoskaupan tekeminen ulkomailla on kannattavaa, kai sen sitten täytyy olla niin.

Hotellille päästyään kaksikko soittaa Aikulle, joka kuuntelee molempien mielipiteet hevosesta ja sanoo, että no otetaan se sitten. Lynnin silmät tuikahtavat. Netta tulee kotiin, kultakimpale.

* * * * *

Lumeton joulukuun päivä Suomessa. Kuljetusauton ramppia pitkin laskeutuu suuri, kultainen tamma, joka näyttää hieman reissussa nuhjaantuneelta mutta yhtä kaikki kauniilta. Sen matka on ollut pitkä. Sen saapuminen on lykkääntynyt kerta toisensa jälkeen, ja niin vain on hukkunut miltei puoli vuotta siitä, kun Lynn ja Mia kävivät katsomassa sitä ensimmäisen kerran. Lopulta se pääsi matkaan ja nyt se on kotona.

"Voi ei, miten kaunis se on", Kersti huokaa ihastuneena.
"Niin on", Aikku hymyilee. "Vähän jäykkä ja väsyksissä reissunsa jälkeen, mutta kyllä se siitä. Kas niin, tyttöseni, tervetuloa Mallaspuroon. Sen on varmaan hyvä päästä oikomaan vähän koipiaan ja liikuttelemaan lihaksiaan."
"Mä voin hoitaa sen", Kersti lupaa ja saa riimunnarun pideltäväkseen.
Aikku keräilee loimen ja kuljetussuojat Netan yltä ja lähtee viemään niitä sisään.

Johan tallissa kerkisikin olla vähäinen hevosmäärä, kun sekä Aapo että Bruno muuttivat pois ja Regina matkasi uuteen kotiinsa Mian luokse, Aikku mietiskelee. Nyt Netta on saatu turvallisesti kotiin ja Korpun ja Indin varsoessa hevosmäärä on taas hetkellisesti entisensä, mutta ei tämä tähän jää. Aikkua hymyilyttää.

"Vai saapui se Netta jouluksi kotiin", Ilpo hymähtelee kengitettävänä olevan Artun vieressä. "Mahtavat tytöt huomenissa yllättyä, kun näkevät sen."
"Niin. Sait sinäkin, Arttu, voikon tyttöystävän itsellesi... mutta ei, eihän sulle tuommosia saa puhua, ties vaikka saat päähäsi vikitellä sitä. Pitäisiköhän meidän, Ilpo, harkita tuon orinkutaleen ruunaamista?"
"Tämän? Ainahan sitä harkita saattaa, mutta ei kyllä millään raaskis. On tämä vaan niin harmiton ori, että mitä sitä suotta eunukoimaan. Ja hienokin."
"Niinpä niin", Aikku hymyilee ja taputtaa vielä voikon torinhevosen kaulaa. "On se tämäkin kyllä hieno, ei voi muuta väittää."

Tutustu Nettaan!

[Lynn]

12. Vänrikinmäellä tapahtuu
31. heinäkuuta 2013

Vänrikinmäen tilan maastoissa on kaunista ja rauhallista, eikä Lynn osaa kuvitella paikkaa, jossa olisi mieluummin. Sääkin suosii; taivaalla loikoilee muutamia pilviä, mutta poutaista on kuitenkin. Hevoset ovat olleet heinäkuun ajan tallissa ratsastettavina ja kesäkurssilaisten käytettävissä, mutta huomenna ne pääsevät suurille kesälaitumille parin viikon mittaiselle lomalle. Silloin niitä häiritään vain harvakseltaan, mutta jahka ne palaavat lomilta, on aika palata ruotuun. Nyt Lynn on ratsastamassa yhdessä Kerstin ja Santerin kanssa. Netta käyskentelee rauhallisena vaaleaverikön alla ja heidän edessään kulkee Jere, jonka kaulaa Kersti silittää. Santeri on ottanut ratsukseen Artun. Artusta, joka tullessaan oli säikky ori, on aikojen saatossa tullut järkevä ruuna, joka kyllä arkailee yhä toisinaan, mutta ei läheskään samoissa määrin kuin aiemmin. Se on tasaantunut.

"Laukataanko?" etummaisena ratsastava Kersti kysyy serkuksilta, jotka nyökkäävät voikkojensa kyydissä.
Hevoset keinahtavat laukkaan, joka siivittää ryhmää eteenpäin hyväpohjaisella polulla. Pian saavutaan maastoesteradan laitaan. Tänään ei kuitenkaan hypätä. Kolme ratsukkoa kiertävät alueen, jonne on ripoteltu esteitä sinne tänne ja nauttivat leppoisasta laukasta.

Tuntuu hyvältä maastoilla rennosti mukavassa seurassa. Vänrikinmäellä on sattunut ja tapahtunut, eikä aina ole liiennyt aikaa moiselle ylellisyydelle. Töitä on piisannut niin, että sitä on ollut jokaikisellä kädet täynnä, mutta kukaan ei ole valittanut; on ollut palkitsevaa nähdä, kuinka työ kantaa hedelmää. Lynnin mielestä kaikki tilalla näyttää upealta. Maneesi puuttuu eikä sellaisen rakentaminen tule ajankohtaiseksi vielä hyvään aikaan. Tarhojen ja tallin kunnostaminen sekä kentän uusi pohja ovat tehneet aimo loven budjettiin, ja uusia hevosiakin on tullut.

Vanhoja hevosia on niin ikään poistunut laumasta. Piitu, Aikun silmäterä ja suuri rakkaus, oli tehnyt jo pitkän uran tuntihevosena ja varsojen emänä. Lopulta sen oli aika päästä eläkkeelle. Ei Aikku ole siitä kokonaan luopunut, ehei, vaan tuo suomenhevostamma asustaa hänen hyvän ystävänsä luona pienessä, kotoisassa tallissa. Aikku omistaa Piitusta yhä puolet, mutta sille sydämensä menettänyt ystävätär on toteuttanut unelmansa ja saanut itselleen osan omaa hevosta. Piitu saa nauttia rauhallisista maastolenkeistä.

Poneja on lähtenyt useampi. Löpö-shettistä ja ujoa Ville-ruunaa on koko tallin väellä ikävä, mutta ne ovat kumpainenkin löytäneet parhaimman mahdollisen kodin. Eritoten Villelle pääsy uuteen kotiin on tehnyt hyvää; aralle ja varautuneelle ponille ratsastuskouluelämä ei ollut paras mahdollinen vaihtoehto. Trullikin on poissa.

Kaaosta Lynnillä on suurin ikävä. Hänen ensimmäinen oma poninsa, hänen ikioma äkäpussinsa, oli valvottanut tallin väkeä yhden yön ähkyn kynsissä kouristellessaan. Mikään ei voinut tuntua pahemmalta kuin sen silmien kärsivä katse ja ahdistunut olemus. Poissa oli kaikki uhmakkuus, itsepäisyys ja äkäisyys. Aamun tullen Kaaosta ei enää ollut. Jäljellä oli kentän tallin takaisessa tarhassa lojuva kylmenevä ruho, näky, jota Lynn ei ole saanut pois mielestään.

Tuskin oli kukaan ehtinyt tottua siihen, että Kaaos oli poissa, kun talliin jo muutti uusi vuonohevonen sen tilalle. Kuolettavan komea ori Baldur toi mukanaan tilan uuden tallimestarin sekä hänen tyttärensä, joka oli Danielin valmennettavana jo Petri Keinäsen tallissa. Kaisa, Lynnin seuraaja Mallaspuron ratsastuskoulun tallimestarina, oli jo kauan työskennellyt kouluratsastusguru-Keinäsen tallimestarina.

"Vaikka kouluratsastus on mulle intohimo ja Petrin leivissä on ollut upeeta työskennellä, mä oon kaivannut ratsastuskouluilmapiiriä", Kaisa sanoi tuodessaan hevosensa, tyttärensä ja ammattitaitonsa Mallaspuroon. "Ja Oliviankin on kivempi touhuta Baldurin kanssa tallilla, jossa sillä on ikäisiäänkin seurana eikä vaan meitä kuivia aikuisikäisiä korppuja."

Niin. Lynn ei enää ole Mallaspuron tallimestari. Se virka on siirtynyt Kaisan harteille, kun taas Lynnin harteilla lepää yhä isompi vastuu opetustiimissä. Mallaspuron ratsastuskoulussa sipistään vauvauutisia; tilan pitkäaikainen ratsastuksenopettaja Iisa odottaa esikoistaan ja hänen äitiyslomansa ajaksi ratsastustunteja pitämään tarvitaan sijainen. Sijaisen löytämisellä ei ole kuolemankiire.

Kaiken kaikkiaan moni asia on muuttunut, Lynn summaa mielessään siirtäessään Netan muiden mukana käyntiin. Ratsukot lähtevät laskeutumaan jyrkkää alamäkeä ja Lynn pohdiskelee hiljaa itsekseen. Uusiin tiloihin muuttaneen Mallaspuron hevoskatras on jatkuvassa muutoksen tilassa ja henkilökuntakin uusiutuu, mutta perustaltaan talli on yhä sama. Ratsastuskoululla vallitsee sama lämmin ilmapiiri, joka aikanaan sai Lynninkin ihastumaan talliin niin kovasti. Sitä lämpöä tuskin vievät mitkään muutokset pois.

[Lynn]

13. Elämän monet polut
6. toukokuuta 2015

Kerstin aamu on samanlainen kuin niin usein aiemminkin. On hänen aamutallivuoronsa, ja niinpä hän on saapunut tallille varhain, ruokkinut hevoset ja tarhannut ne. Kerstistä on mukavaa, että Mallaspuron hevoset saavat ulkoilla paljon. Vietyään viimeisetkin hevoset tarhoihinsa Kersti ryhtyy siivouspuuhiin. Vuosien myötä kertyneellä kokemuksella karsinat puhdistuvat käden käänteessä, eikä porkkanapäistä tallityöntekijää edes väsytä urakan jäljiltä. Tallissa on paljon tyhjiä karsinoita.

Lynn on kutsunut Kerstin brunssille, joten saatuaan tallin valmiiksi hän lähtee kävelemään Poppelikujaa pitkin ystävänsä kotia kohti. Matkalla vastaan ajaa Daniel, joka nyökkää haukatessaan samalla voileipää.
"Kiireinen mies, tuo sinun ukkosi", Kersti hihkaiseekin Lynnille käydessään turhia koputtelematta sisään pariskunnan taloon.
Kersti ei lakkaa koskaan ihastelemasta Lynnin ja Danielin taloa. Ystävät ovat remontoineet vanhaa rakennusta hyvällä maulla ja talon hnekeä kunnioittaen, ja saaneet aikaiseksi kauniin, tunnelmallisen kodin. Kerstille tulee tunnelmasta mieleen muumitalo - hänellä on aina tervetullut olo pariskunnan kotona.
"No joo. Ei se taas kerennyt aamupalaakaan syömään. Se tuli eilen taas myöhään kotiin jostain valmennuksesta, joka järjestettiin herra ties miten kaukana", Lynn kertoo, on hetken hiljaa ja naurahtaa sitten huvittuneena. "Hassua. En koskaan ajatellut, että mä tuntisin oloni ihan, miksi sitä nyt sanoisi... hevosleskeksi?"
Kersti nauraa hersyvästi. Hän tuntee ystävänsä ja ymmärtää, miksi ajatus tuntuu niin absurdilta. Lynniä pesunkestävämpää hevosihmistä ei olekaan, ellei nyt sitten Daniel, joka hänkin porhaltaa kovaa vauhtia kohti tavoitettaan. Miehestä tulee ratsuttaja, ja eittämättä hänellä on jo lukuisia erilaisia suunnitelmia itsensä elättämiseksi hevosalalla.

Ystävykset istahtavat alas keittiön pöydän ääreen ja keskustelevat, kuten tavallista, enimmäkseen hevosista. Tallin tämänhetkinen tilanne herättää molemmissa pohdiskelua.
"Mä en ole varmaan koskaan ollut näin väsynyt tän tallin kanssa", Lynn huokaa.
"Tiedän, mitä tarkoitat", Kersti sanoo ja tuntee pienen syyllisyydenpistoksen. "Voi kun ehtisin olla täällä enemmän niin voisin olla avuksi."
"Höpö höpö, totta kai sä olet opiskelemassa, kun pääsit haluamallesi alalle!" Lynn toteaa tomerasti. "Mä olen niin iloinen sun puolestasi, vaikutat jotenkin siltä että olet löytänyt paikkasi ja viihdyt koulussa niin hyvin."
"Joo, niin viihdynkin, mutta tietysti kun Aikku on sairas, Iisa äitiyslomalla, Pirre lähti sinne Seppeleeseen, Daniel opiskelee ja tekee ties mitä, Victoria sinkaisi Englantiin... No, kyllähän se tarkoittaa, että sulla on järkyttävä työmäärä."
"Mutta nyt mulla on, luojan kiitos, Elsa apuna. Ei tästä muuten tulisikaan mitään. Se on niin ahkera, ihan täysi lottovoitto!" Lynn sanoo ja hymyilee valjusti. "Kyllä tämä tästä. Nyt kun Toomas pitää tallin kirjanpidon kunnossa ja me tehdään tallivuoroja viiteen pekkaan sun, Santerin, Danielin ja Ilpon kanssa ja sitten on vielä Elsa pitämässä tunteja, asiat sujuvat kyllä, vaikka Aikku on saikulla."

"Mitä Santerille muuten kuuluu? En ole nähnyt aikoihin", Kersti vaihtaa aihetta.
Santerille kuuluu paljon kaikenlaista uutta, kuten kaikille tuntuu nykyään kuuluvan. On käsittämätöntä, miten kauas koko Mallaspuron porukka on alkupisteestä edennyt. Onhan tallikin siirtynyt fyysisesti kauas sieltä, missä sen tarina lähti aluilleen, mutta ihmisiä elämän moninaiset polut ovat kuljettaneet niin pitkälle, että Kerstiä ihan huimaa, kun hän pysähtyy ajattelemaan asiaa. Ajatella nyt hänen omaakin tarinaansa! Lähtiessään kotimaastaan hän oli innoissaan ja jännittynyt uuden elämänsä takia. Jos hän olisi silloin tiennyt, mitä kaikkea Suomeen muutto lopulta toikaan kohdalle - niin, mitä jos hän olisikin? Olisiko hän jäänyt Viroon vai pakannut laukkunsa jo paljon aikaisemmin?

Ei, hän ei muuttaisi mitään tehtyä tai tekemättä jätettyä. Kersti ei nyt asiaa oikein ajatellessaan katunut pienintäkään hitusta uudesta tai vanhasta elämästään, tai yhtä ja samaa elämäähän ne tietysti olivat. Töiden vastaanottaminen Mallaspurosta vain oli käännekohta.

Nyt asiat ovat hyvin, Kersti pohtii Lynnin ja Danielin suuressa, kauniissa keittiössä istuskellessaan. Vaikka elämä on kiireistä, se on ensimmäistä kertaa myös täydellistä. Hänellä on upeita ystäviä, mukava työpaikka ja unelmiensa opiskelupaikka. Ikään kuin siinä ei olisi tarpeeksi hyvää yhdelle ihmiselle, hän on kohdannut ihmisen, jonka kanssa voi kuvitella jakavansa elämänsä. He kohtasivat ensimmäisen kerran jo vuosia sitten, mutta vasta hassu sattuma paljon myöhemmin saattoi heidät rinnakkaisille poluille.

Mallaspurossa on niin monen asian alku, Kersti miettii. Kuinka moni onkaan päässyt hevosharrastuksen alkuun ratsastuskoululla ja moniako ystävyyssuhteita tallilla onkaan jo solmittu? Kuinka moni hevonen on saanut uuden mahdollisuuden? Arvokkaita alkuja, ihmissuhteita ja mahdollisuuksia. Mielenkiintoisia, yksilöllisiä polkuja ja tienhaaroja.

Kersti ei taatusti muuttaisi mitään tekemiään valintoja, sillä ne ovat johdattaneet hänet Mallaspuron ratsastuskoulun ihmisten ja hevosten luokse. Siitä hän tulee aina olemaan kiitollinen.

[Lynn]

14. Voi haikeus
6. heinäkuuta 2015

Loviisen tomera häärääminen ruokailuhuoneessa ja keittiössä tuntuu jo niin kovin kotoisalta. Aikku tarjoutuu auttamaan, mutta majatalon vieraille aamupalan tarjoillut vaalea virolaisnainen huiskauttaa päättäväisestä käsiään ja pudistaa päätään. Loviise on itseoikeutetusti majatalon emäntä, ja sellaisena hän on oikeutettu ajamaan koko tilan emännänkin pois työmaaltaan silloin, kun ei tarvitse apua.
"Mene sinä ulos nauttimaan auringosta. Kyllä tiskit saan hoidettua itsekin", Loviise sanookin. "Huolehdin kyllä majatalon vieraista ja heidän viihtymisestään."
"En hetkeäkään epäile, ettetkö huolehtisi", Aikku hymyilee ja päättää tehdä työtä käskettyä. Lukuhetki ulkona auringonpaisteessa ei kuulosta lainkaan hullummalta - tai ehkäpä tallituokio piristäisi mieltä kaikkein parhaiten.

Aikku lähtee taittamaan lyhyttä taivalta päärakennuksen pihamaalta tallialueelle toivoen löytävänsä miniäkokelaansa sieltä. Matkalla hän tervehtii majatalon vieraita, herttaista pariskuntaa, joka on tuonut viisivuotiaan lapsenlapsensa viettämään hevosentuoksuista kesälomaviikkoa. Reipas tyttö on löytänyt ystävän Loviisen ja Toomaksen Liine-tyttärestä. Aikku ei ylläty nähdessään pienten tyttöjen laukkaavan keppihevosilla aitan nurkan takaa. Vänrikinmäen tilan emäntä hymyilee haikeasti. Mahtaako hän koskaan nähdä omien lapsenlastensa leikkivän?

Ratsastuskentällä liikkuu kaksi ratsukkoa. Scarletin kirjavaa Mangoa ei voi olla tunnistamatta pitkänkään matkan päästä, eikä Aikun ole vaikea nimetä toistakaan hevosista. Vaikka Iiro onkin saanut takaisin entistä lihasmassaansa ja liikkuu aiempaa rennompana ja letkeämpänä Lynnin alla, ei ole vaikea kuvitella, ettei se kuulu ratsastuskoulun suosituimpiin tuntihevosiin. Ruuna ei vieläkään ole kovin kaunis näky: sillä on totinen ja ajoittain epäluuloinen ilme, ohuttakin ohuempi häntä ja herkästi katoava eteenpäinpyrkimys.

Aikku jää seuraamaan tyttöjen ratsastusta. Lynnin ratsastama Iiro vetää hänen huomionsa puoleensa, mutta hän ehtii panna merkille kehitystä Mangossakin.
"Se liikkuu hyvässä tasapainossa, Scarlett", Aikku sanoo nuorelle hevosenomistajalle kannustavasti. "Mielestäni siitä on tullut tasaisempi ja kuuliaisempi viime viikkoina. Teet hyvää työtä sen kanssa."
"Se on ollut kyllä tosi miellyttävä! En sitten tiedä, johtuuko se jostain mitä mä olen tehnyt vai Danielin läpiratsastuskuurista - vai siitä, että Mango alkaa vihdoinkin saada järkeä päähänsä", tummatukkainen Scarlett naurahtaa.
"Hevosten kohdalla kyse on kokonaisuuksista", Aikku tuumaa. "Mangon kohdalla kokonaisuus on nyt kunnossa ja se näyttää sen toimimalla hyvin."

"Hei, Aikku!" Lynn tervehtii siirtäessään Iiron käyntiin ja valuttaessaan sille pitkää ohjaa. "Katso, kuka on ihan rento!"
Toden totta. Iiro venyttää turpaansa kohti maata ja, harvinaista kyllä, ruunan korvat lerppuvat. Sen käynti on letkeää ja etenevää.
"Oli se hyvä, että tuotiin Iiro kotiin", Aikku hymyilee tyytyväisenä. "Ties minne se olisi muuten päätynyt. Se viihtyy täällä."
"Ihan erityisen hyvin nyt, kun saa laiduntaa kivassa laumassa", Lynn toteaa. "Laidunloma tekee sille hyvää. Lisäksi mä olen iloinen siitä, että sille on löytynyt oma hoitaja. Ipa kaipaa sellaista, omaa ihmistä. Mäkään en ehdi sille antaa kaikkea aikaani."
Aikku nyökkää.
"Mä lopettelen tän kanssa nyt", vaalea ratsastuksenopettaja sanoo. "Tuletko sitten kahville? Istutaan terassille ja jutellaan. Tule, Scarlett, vaikka säkin sitten kun saat Mangon ratsastettua."
"Oikein mielelläni", Aikku hymyilee poikansa avopuolisolle.

Lynnillä ei kauan nokka tuhise Iiron hoitamisessa vapaa-ajanviettokuntoon. Ruuna jää talliin odottamaan Scarlettia, joka vie sen laitumelle samaan aikaan Mangon kanssa. Lynn ja Aikku sen sijaan lähtevät kulkemaan Poppelikujaa pitkin kohti sen päässä sijaitsevaa taloa, josta on tullut tilan mahdollisen tulevaisuuden koti. Niin. Haaveissaan Aikku toivoo, että Vänrikinmäen tila jää suvun käsiin ja Mallaspuron ratsastuskoulu saa jatkaa toimintaansa oikeiden ihmisten käsissä. Ketkä siitä paremmin huolehtisivat kuin hänen oma poikansa ja tämän mielitietty, joka jo nyt työskentelee hartiavoimin tallin eteen? Mallaspuro on Lynnin koti ja Vänrikinmäki Danielin sukutila. Aikku ei ole aikeissa pakottaa nuoria jäämään aloilleen, mutta viimeisimmän vuoden aikana hän on kokenut yhä ajankohtaisemmaksi murehtia tilan tulevaisuutta. Elämä on näyttänyt hänelle rajallisuutensa. Vaikka tänään onkin hyvä päivä, kukaan ei voi ennustaa, mitä huominen tuo tullessaan. Elämä sairauden kanssa nostaa pintaan tiettyjä huolenaiheita, olkoonkin, että hän on hyvissä käsissä ja jaksaa uskoa toipumiseen.

Mallaspuron naiset asettuvat Lynnin ja Danielin kauniin kodin terassille nauttimaan auringosta, meren läheisyydestä ja toistensa seurasta. Tekee hyvää saada keskustella ja vaihtaa kuulumisia.

"Talo tuntuu niin isolta", Lynn huokaisee haettuaan keittiöstä kylmää juomaa ja raparperipiirakkaa. "Ei se mua ennen vaivannut niin paljon, mutta nyt kun Daniel on poissa ja hyllyillä on yhtäkkiä paljon tilaa..."
"Jos tyhjä tila alkaa ahdistaa, olet koska tahansa tervetullut meille", Aikku lupaa rauhoittavasti. "Siksi aikaa kun tarvitsee."
"Kiitos. Daniel lähetti eilen illalla terveisiä. Se aikoo soittaa sulle tänään."
"Hyvä, että siitäkin kuuluu jotakin. Siellä se poika nyt haistelee suuren maailman meininkiä."

Aikku tuntee jo toistamiseen samana päivänä haikeuden kaihertavan sisintään. Miten kamalan nopeasti aika rientää! Vastahan hänestä tuli äiti, ja yhtäkkiä sitä huomaa, että siitä hetkestä on yli kaksikymmentäneljä vuotta. Se pieni kiekuva napero, jota hän silloin sai pidellä käsivarsillaan, on siitä hetkestä lähtien siirtynyt askel askeleelta yhä kauemmas äitinsä helmasta. Danielin viimeisin tempaus, muutto ulkomaille oman unelmansa perässä, saa Aikun tuntemaan ylpeyttä, ikävää ja pienuutta. Siitä on aikaa, kun hän on ollut kaikkivoipa ja kaiken tietävä äiti, jonka siipien suojaan lapsi on kerta toisensa jälkeen voinut palata. Danielilla on omat siivet nyt, Aikku ajattelee.

Ei Daniel ole lopullisesti lähtenyt, hän vielä muistuttaa itseään. Vain tämä kesä. Kesän jälkeen Daniel palaa takaisin ulkomaankomennukseltaan, ja silloin Aikku toivottaa hänet lämpimästi tervetulleksi.

"Huhuu", kuuluu jostakin huhuilua, ja pian Scarlett liittyykin heidän pienen joukkonsa jatkeeksi terassille. "Vein hepat laitsalle ja oi, olisittepa olleet näkemässä, miten riemukkaasti ne paineli sinne muun lauman sekaan! Hevosenelämää parhaimmillaan, sen vaan sanon."
Aikku karistaa haikeuden pois harteiltaan ja kuuntelee hymyssä suin nuorten, elämäniloisten tyttöjen jutustelua. Kesä saataa olla hevosille mieluista aikaa, mutta niin se on ollut aina myös hänelle itselleen. Miksi tuhlata tätäkään kesää murehtimiseen? Päättäväisesti Aikku pudistaa päätään ja tekee päätöksen: tämä kesä olkoon yhtä ihana ja huoleton kuin mikä tahansa muukin.