1.1.2018
Heräsin aikaisin kuuden aikaan yksiöni hämäryydessä. Uuden vuoden juhlinta oli jäänyt minulta välistä, vaikka moni oli yrittänyt saada minua juhlimaan. Sen sijaan päätin lähteä tallille. Kävin suihkussa, puin tallivaatteet päälleni ja söin aamupalan. Hiukseni sidoin nutturalle ja nappasin käsilaukkuni eteisestä. Hipsin portaita pitkin kerrostalon kuudennesta kerroksesta ulos pikkupakkaseen ja autolleni. Valkoinen Mercedes-Benz E oli vuoden 2013 mallia ja hyvin vähän ajettu. Vanhempani luulivat, että auto korjaisi menetetyn hevosen aukon ja olivat ostaneet minulle upouuden nelipyöräisen. Olisinko todella noussut auton rattiin silloin, kun menetin parhaan ystäväni auto-onnettomuudessa?
Nyt kaikki oli toisin. Pelko perseessä ajoin yhä autoni parkkiruudusta määränpäähäni ja takaisin parkkiruutuun. Automaattivaihteinen auto ei vaatinut kuin tarkkaa muun liikenteen seuraamista. Tänäänkin se johdatti minut Vänrikinmäelle ratsastuskoululle, Mallaspurolle. Samoissa tiloissa Daniel Susineva piti valmennustallia ja me olimme Sintin kanssa muuttaneet sinne marraskuussa. Newerra ei ollut meille sopiva paikka asua. Daniel oli liian kaukana ja totta puhuen pidin Mallaspuron rauhasta, vaikka siellä arkipäivisin pyöri ratsastustunnit. Se oli loistava paikka, jotta Daniel pääsi helposti liikuttamaan Sintin ja sieltä oli helppo lähteä kilpailuihin.
En ollut itse startannut Sintin kanssa yhtäkään luokkaa, Daniel sen sijaan oli ja hienosti tuonut tamman kanssa mukanaan jo viisi ruusuketta. Olisi ehdottomasti Sintille tärkeää, että nimenomaan Daniel kisasi sillä. Todella tärkeää tuloksien vuoksi.
Kahdenkymmenen minuutin ajomatkan jälkeen, pysäytin Meseni Mallaspuron pihaan ja nousin ylös kyydistä, napaten käsilaukkuni mukaan. Ulkona oli vielä hämärää, eikä kukaan hevosista ollut vielä pihalla. Luultavasti joku oli antamassa niille parasta aikaa aamuruokaa. Olin oikeassa. Tallinomistajistoon kuuluva Aikku tervehti minua lämpimästi astuessani sisälle talliin ja toivotti hyvää uutta vuotta. Toivotin ja tervehdin takaisin, jonka jälkeen menin varustehuoneeseen. Jätin käsilaukkuni kaappiin ja otin Sintin varusteet mukaani.
Aikku ei ollut onneksi kerinnyt vielä antamaan Sintille aamusapuskoja, joten tamma saisi odottaa niitä liikutuksen ajan. Tervehdin vaaleaa tammaani ja otin sen karsinasta toiselle pesupaikalle. Riisuin siltä ohuen talliloimen ja viikkasin sen karsinan edustalle. Sintti oli rauhallinen hoidettava ja nytkin se vain katseli käytävällä touhuavaa Aikkua. Harjasin loimen ansiosta suhteellisen puhtaan puoliverisen rauhassa. Ennen olisin hoitanut harjauksen nopeasti pois alta ja kiirehtinyt tekemään hikitreenin. Nyt, kun minun ei tarvinnut huolehtia kisaamisesta, vaan vain hevosen pitämisestä kisakunnossa, olin alkanut ottamaan hieman rennommin.
Neljän kuukauden aikana Sintti olin tutustunut uuteen hevoseeni aivan eritavalla kuin koskaan ennen yhteenkään hevoseeni. Jazz oli ollut paras ystäväni, eikä Sintti koskaan yltäisi samalle tasolle. Silti olin luonut erilaisen ystävyyssuhteen tämän hevosen kanssa, mutta sanoin itselleni joka päivä; älä kiinny, se voi lähteä koska tahansa.
Sintti luimi hieman, kun kiristin mustan koulusatulan vyötä ja liikautti koipiaan, kun kiedoin vaaleanvioletteja pinteleitä sen sukallisiin jalkoihin. Kankikuolaimet se otti hyvin suuhunsa ja laski päätään, kun laitoin timanttiotsapannalla varustettujen suitsien soljet kiinni. Taputin tammaa kaulalle ja kävin vaihtamassa itselleni saappaat talvikenkien tilalle. Samalla laitoin glitterkoristellun kypärän päähäni ja otin raipan kainalooni. Vielä ennen lähtöä, hain Sintin varusteiden joukosta enkkuviltin alkulämpöjen ajaksi. Sintti ei ollut liikkunut hoitopaikalta mihinkään, kun palasin sen luokse. Levitin viltin satulan ja takamuksen päälle, jonka jälkeen irrotin tamman ketjuista.
”Laitan Sintin ruoan valmiiksi”, Aikku huikkasi minulle, kun talutin Sinttiä ulos.
”Okei, kiitos”, vastasin.
Ainakin Sintti sai ammattitasoista palvelua täällä, josta olin oikeasti iloinen. Maneesi oli pimeä, kun astelimme ovista ja kävin jalan napsauttamassa valot päälle. Suljettuani ovet, kävelin hetken aikaa maasta ennen kuin kiristin vielä vähän vyötä ja laskin jalustimet. Noustuani selkään, kävelin vielä hetken ja otin sen jälkeen ohjat tuntumalle. Nostin kevyen ravin.
Neljän kuukauden aikana olin rohkaistunut Sintin suhteen. Alkuun ensimmäisten viikkojen aikana olin tehnyt tamman kanssa vain maastakäsin harjoituksia. Sitten Daniel oli patistanut minut hevoseni selkään ja ohjeistanut meille tarkat viikkosuunnitelmat. Kerran viikossa mies oli itse noussut Sintin selkään, nykyisin kaksi ja lisäksi kisamatkat. Sintti oli täynnä hyvää kouluhevosta. Se liikkui pehmeästi, oli pehmeä, mutta erittäin herkkä. Jos siltä pyysi jotain, se oli tekemässä jo enemmän. Tamma halusi oppia ja sitä se saisi tehdä. Daniel veisi Sintin vielä korkealle.
Alkuravien jälkeen, kävin laittamassa enkkuviltin katsomon reunalle ja aloitimme suhteellisen tyypillisen treenimme. Ensin avoja, sen jälkeen sulkuja, päätyihin suuret ympyrät ja samalla takajalkoja ympyrän ulkopuolelle. Väistöjä uralta sisään ja takaisin. Temmonvaihteluita, pysähdyksiä ja peruutuksia, jonka jälkeen laukassa tehtiin pääty-ympyrä. Laukkatyöskentelyä. Ensin ympyrällä vasempaan kierrokseen laukka kuntoon ja kuulolle, sen jälkeen laukkaväistöjä, suunta vaihdettiin kokorataleikkaalla. Laukanvaihdos kokorataleikkaan jälkeen, kun pääty-ympyrä oli tehty vastalaukassa. Laukassa väistöjä, sulkuja ja avoja. Laukanvaihdoksia eritavalla, kahdeksikolla, kokorataleikkaan keskellä, uralla. Laukan jälkeen hetki ravissa kolmikaarista ja sen jälkeen käveltiin välikäynnit. Välikäyntien jälkeen ravissa väistöjä. Takaosakäännöksiä ja etuosakäännöksiä, jonka jälkeen harjoiteltiin piruettia. Vielä hieman laukkatyöskentelyä, erityisesti laukanvaihtoja. Loppuravit pidemmällä tuntumalla, jonka jälkeen käveltiin loppukäynnit viltti päällä. Tehokas reippaan tunnin mittainen treeni, jossa molemmat varmasti saivat hyvän hien päälle.
Taputin Sintti kaulalle, kun hyvien loppukäyntien jälkeen laskeuduin alas selästä. Ulkona oli jo huomattavasti valoisampaa, kun astelimme luminaristen allamme takaisin talliin. Kytkin Sintin jälleen pesupaikalle ja riisuin sen varusteista. Kävin viemässä ne paikoilleen ja vaihdoin samalla ratsastussaappaani takaisin talvikenkiin. Palatessani takaisin Sintin luokse, oli Daniel ilmestynyt tallille. Mies oli ottanut käytävälle mustan nuoren puoliverisen, jonka tiesin olevan hänellä myyntiratsutuksessa ja Daniel oli juuri myynyt sen uuteen kotiin.
”Huomenta”, Daniel tervehti.
”Huomenta”, vastasin.
”Kuinka treeni meni?”
”Hyvin. Sintti oli reipas ja tehtiin tosi hyvännäköisiä laukanvaihtoja. Hieman kankea vasemmasta kyljestä, ajattelin soittaa hierojan.”
”Okei, hyvä. Katselin taas uusia kisoja. 28. päivä olisi Rinnsteinissä vaativa B-luokka. Ilmoitanko teidät?”
”Ööm, sä voisit mennä sillä”, ehdotin. ”Teillä meni hyvin viime kisatkin.”
”Tietty.”
Hymyilin pienesti ja palasin Sintin hoitoon. Pyyhin hikikohdat kostealla liinalla ja loimitin tamman keltaviolettiin toppaloimeen. Asettelin sen kaulalle vielä irtokaulapalan. Sivelin vielä linimenttiä Sintin etujalkoihin ja käärin niihin pintelit, jonka jälkeen tamma pääsi viimein syömään aamusapuskat. Ruokailun aikana kävin itse vessassa ja join kahvinkeittimestä kupillisen mustaa kahvia. Palatessani, Sintti oli ahminut ruokansa ja pääsisikin pihalle. Nappasin sen narunpäähän ja lähdin taluttamaan pihalle. Reipas puoliverinen käveli rinnalleni tarhalleen, jossa vapautin sen tarhaan tarhakavereidensa joukkoon. Jätettyäni narun aidan viereen, lähdin vielä hakemaan käsilaukkuni tallista, jonka jälkeen suuntasin autolleni ja kotiin.