Karisman hoitopäiväkirja

[Scarlett]

Riinan Karisma
Nuoren suomenhevostamman elämää Mallaspurossa, kuva tulossa

[Scarlett]

Minä, varsan omistaja
11.12.2014

"Mikä sen nimi on?" Punapää katsoi nuoreen hevosen alkuun uteliaana.
"Karisma", totean hymyillen, katsellen myöskin suloista tammavarsaa. "Tai virallisesti siis Riinan Karisma".
Kersti nyökkäsi ja nojasi kevyesti karsinan ovenpieleen antaen tamman hamuta turvallaan kämmentään. Pian hopeinen varsa käänsi päänsä pois ja alkoi etsiä karsinan pohjalta heinänkorsia tyytyväisen näköisenä.
"Onko sillä mitään lempinimeä, vai kutsutaanko sitä vaan Karismaksi?"

Tällä kertaa minä näytin mietteliäältä.
"Antaa sen muotoutua omaan tahtiinsa. Karisma, Malla, Karna.. Eiköhän se tule sieltä vielä", virnistin.
"Mallaspuron Malla", Kersti naurahti ja kääntyi ovensuusta pois, katsoen minuun hymyillen.
"Juuri niin", nyökkään ja annan hymyn koristaa kasvojani.

Olin hyvin tyytyväinen uuteen varsaani, tai oikeastaan minun ja Lynnin varsaamme. Pikku prinsessasta tulisi toivonmukaan vielä kunnon ratsu. Kuitenkin saisin koulia siitä omanlaisen ja tamma toisi eloa myös toisen hevoseni rinnalle. En kyllä olisi vielä viime vuonna ajatellutkaan varsan hankintaa. Joskus se elämä vaan osasi totisesti yllättää ja heittää eteen kaikenlaista mystistä ajateltavaa. Minä - varsan omistaja. Siinä olisi vielä totuteltavaa.

[Scarlett]

21. syyskuuta 2015
Pieni syyspäivä

Vaikka olin saanut kipsini jo lauantaina pois, olin antanut Lindyn jatkaa Mangolla ratsastamista. En oikein tiedä miksi. Toki siskoni ratsasti orilla upeasti, mutta ehkä perimmäinen syy oli myös kiitollisuus häntä kohtaan. Hänhän oli tullut apuuni kun sitä tarvitsin. Ken tietää, ehkä saisin hänestä Mangolle vielä oivan hoitatytön, joka juoksisi ahkerasti mukanani kilpailuissa. Se ajatus tosin nauratti minua, Lindy ei suostuisi sellaiseen ikimaailmassa.

Tällä hetkellä annoin hevoseni kävellä pitkin ohjin kun istuin rennosti satulassa. Halusin tänään ehdottomasti ratsastaa kentällä, vaikka pieni tihkusade ei ollutkaan aina niin mukavaa. Kenttä oli kuitenkin kunnossa ja kun muut halusivat maneesiin, niin tilaa oli ainakin. Tänään minä tosiaan ratsastin Karismalla. Pikkutamma oli kesän aikana vasta tutustunut paremmin ratsastuksen saloihin, joten en vaatisi siltä vielä tänäänkään kovin paljoa. Se osasi perusasioita ja käynnissä se jaksoi jo kantaakin itsensä. Muissa askellajeissa oli vielä siihen suuntaan selviä hankaluuksia. Yleensä olin vain maastoillut Mallalla, (Lynn kutsui suomalaista Karitsaksi, mutta mulle se nimi ei ollut iskostunut (vielä) päähän. Jotenkin olin kuitenkin varma, että kaikki kutsuisivat kuitenkin tammaa Lynnin ristimänimellä. Luonteeltaan se oli nimittäin sellainen aivan 100 prosenttisesti) mutta nyt syksyn tullessa ja talven häämöttäessä jo ovella, oli hyvä aloittaa treenailu myös aitojen sisäpuolella. Ei se hankaluuksia tuottanut, tamma kun teki kaiken pyydetyn jos se vain osasi. Minusta se oli jopa liian kiltti välillä.

Tänään en tehnyt oikein mitään kovin pitkään. Tarkoituksena oli käydä vain kaikki askellajit läpi ja lopettaa ennen kuin tamma väsähtäisi. Ravityöskentelyä tein ehkä aavistuksen kauemmin, sillä viime viikon maastoretkistä Karsimalla oli vasen lapa aika jumissa. Annoinkin tamman ravata vapaasti vähän kovempaa ja pian liike muuttui jo helpommaksi. Sitten treenailin hieman myös laukannostoja. Heti kun haluttu laukka nousi ravin kautta, pyysin tamman jo takaisin raviin. Sen jälkeen sama uudestaan. Lopulta laukka nousi jo varsin helposti. Loppukäynnit menin kävelemään maastoon.

Loppupäivän puunasinkin sitten Karisman ja Mangon varusteita olohuoneessa. Onneksi seuraani liittyi myös Väiskin uusi hoitaja Joffe, Melvinin hoitaja Oliver ja ystäväni (tuntilainen) Tanja. Yhdessä oli mukava jutella syksyn kuulumisia ja tutustua uusiin hoitajiin paremmin. Pitkän jutustelutuokion jälkeen lähdimme vielä syöttelemään hevosille vihreää, vielä kun sitä oli hieman jäljellä. Kaunis ruska, Väiski, Melvin, Karisma, minä, Joffe ja Oliver. Ei muuta kauniiseen iltaan tarvittukaan.