Takaisin satulaan 18.9.2015Sammutin audini pärisevän moottorin hymyillen. Tuntui oudolta olla taas ratsastusvaatteissa, viime kerrasta olikin jo aikaa. Ei sillä, ettenkö olisi seurannut Anna Sparksin upeaa ratsastusta briteissä, kun kengitimme isän kanssa tämän hevosia, mutta oikeastaan pidin enemmän rennosta köpöttelystä ja kovista laukkaspurteista, kuin kaikenmaailman koulukiemuroista.
Mallaspuron villiruusut hyppäsivät taas uhkaavasti pensaista, ja tunsin ohi kävellessä niiden leikkimieliset pistot löysän T-paidan läpi. Ihoni meni kananlihalle, kun kuulin ukkosen jyrinän kauempaa. Ei siinä mitään pelättävää ollut, mutta olin ottanut T-paidan lisäksi ainoastaan ohuen hupparin. Toivottavasti olisimme maneesissa, tai ainakin sade kiertäisi meidät.
Astellessani harjapakki kourassa kohti Melvinin karsinaa, pieni hymynpoikanen valloitti kasvoni. Ruuna käänsi uteliaasti päänsä minua kohti, ja huokui olemuksellaan huvittuneen viestin.
”Ai, toi taas – se mun uus puunaaja”
Hymähdin, ja pörrötin taas ponin takkuista otsaharjaa. Melvin vilkuili minua veikeästi nappisilmillään sen alta, ja heilautti häntäänsä. Laskin kädessäni pyörivän ratsastuskypärän takaisin maahan, ja puhisin huulieni välistä Melvinille osoitetun tervehdyksen, ja nappasin pakista pölyharjan. Melvin oli päällinpuolin melko puhdas, joten kumisukaa ei tarvittaisi.
Selvitin vielä ruunan harjan, ja kävin läpi kaviot, jonka aikana Melvin seisoi vain kultaisesti paikoillaan, liikauttamatta ainuttakaan jäsentään. Se oli outoa, sillä olin aina tottunut kengittämään potkivia ja hyppiviä hevosia, mutta tämä tapaus vain leputti kaviotaan käteni päällä. Vaikka monet hevoset, kuten Strom Warning ja Sunrise, olivatkin olleet melko kilttejä, Melvinin tapaista kultaisuutta en ollut vielä nähnytkään.
Kun olin saanut Melvinin harjattua, lähdin kohti satulahuonetta. Törmäsin tuntemattomaan naiseen, joka myös oli satula kourassa.
”Oletko tulossa tunnille?”, hymyilin ystävällisesti naiselle, viitaten tämän kantamuksiin.
”Jep. Tulen omalla hevosella”, tämä vastasi.
”Ahaa”, nyökkäsin. ”Oliver. Hoidan Melviniä”
”Jonna, mutta nyt täytyy mennä, Ymmi tulee kärsimmättömäksi!”, tämä naurahti kiireisenä, ja katoisi kulman taa. Hymähdin. Hauska nainen.
Kun olin saanut satulan laitettua, ja laitoin viimeisiä remmejä kiinni, aloin kuulla muiden tuntilaisten iloisia ääniä. Puheista päätellen he olivat estetuntilaisia, joten he eivät tulisi omalle tunnilleni. Hetken päästä tajusin vilkuilla rannekelloani, ja huomasin, että minulla olisi vielä hyvin aikaa, joten päätin käydä poikkeamassa ulkona.
Tallipihalla oli alkanut arvatenkin sataa, joten pysyttelin katoksen alla. Hetken oli vain minä ja ukkonen, mutta äkkiä huomasin kauempaa hahmon. Oranssihiuksinen tyttö hölkkäsi reppu pään päällään sadetta pitämässä aina parkkipaikalta tallin ovelle asti, ja huokaisi helpotuksesta päässessään katoksen alle.
Tytön olemus oli rauhallinen. Oranssihiuksinen huokui jotain erilaista. Jokin hassu säteily tavoitti minut hänen kävellessä lähemmäs, ja katsoessa minua ystävällisesti. Se osoitti jonkinnäköistä uteliaisuutta minua kohtaan, enkä voinut olla hymyilemättä. Hänen varovainen hymynpoikanen muuttui leveämmäksi, kun huomasi minun hajamielisen katseeni, jolloin tajusin herättää itseni. Missäköhän mä oikein lentelin?
”En olekkaan nähnyt sinua ennen?”, tyttö aloitti tunnustelevasti. Ujo kuori peitti niin läpinäkyvästi tytön lämmintä sydäntä, ja vilpitöntä kiinnostusta uusia kohtaa. Se sai hymyn huulilleni. Kaikki briteisssä tapaamani tytöt olivat olleet täysin eri sorttia, kuin tämä oranssihiuksinen tyttö.
”Ai, mä olen siis Oliver, päivän vanha täällä, joten ei se mikään ihme ole. Olen itseasiassa tulossa tunnille” selitin, nähdessäni tytön käsissä keikkuvan kassin, josta kurkotteli pitkä kouluraippa.
”Minäkin! Koulu – vai estetunnille?”, tyttö kysyin uteliaana, kunnes hento puna nousi tämän kasvoille, tämän huomatessa, että oli huudahtanut normaalivolumia kovempaa.
”Koulutunnille, entä sinä?”, vastasin.
”Joo, mäkin koulutunnille”, tämä hymyili. ”Ja ainiin, mä olen siis Valma”, hän esitteli itsensä. Valma, minä itseasiassa pidin nimestä, tajusin ajattelevani. Kun katsoin tyttöä nyt kunnolla, tajusin, että vesi valui norona tämän hiushuortuvista vaatteille, ja tämä hytisi.
”Voi ei! Sullahan on kylmä!”, sanoin ja tarjosin tälle huppariani, jonka Valma otti hyvillään vastaan.
”Kiitos. Isällä oli kiire, joten oli pakko juosta parkkipaikalta tänne asti, mutta mennään sisälle nyt”, Valma hymyili. Nyökkäsin avaten tälle oven kohteliaasti, ja kävellen itse perässä sisään. Pohdin. Että tälle taitaisi tulla kiire laittamaan ratsuaan, ja vielä kuivaamaan itsensä.
”Hei kellä sä meet? Sullehan tulee kiire laittamaan hevonen kuntoon, sähän oot ihan märkäkin. Mene sä kuivaamaan ittes oleskeluhuoneeseen, niin alan jo harjailemaan”, totesin katsahtaen rannekellooni. Elsa ei ehkä tykkäisi myöhästyjistä.
”Voi ei sun tartte, sullahan on oma hevonenkin..”, Valma esteli.
”Mä oon saanut jo Melvinin valmiiksi, autan mielelläni!”, naurahdin tytölle.
”No mä meen Jerellä”; Valma kertoi vastentahtoisesti. ”Kuivaan itteni ihan tosi nopeesti”
”Joopa joo!”, naureskelin ja ohjasin tytön oleskelutilan suuntaan. ”Etsä voi ratsastaa ihan uitettuna”
2# Oliver & Melvin
Tämän tarinan loppuosa löytyy siis tuntimaksujen arkistoista, Elsan helpoista treeneistä, koulutunnilta :-) Tää oli siis tällänen jatko-osa tarina, ja se toinen pätkä oli tuntimaksu..
).
