Katin hoitopäiväkirja

[anni]

Sori etten taas oo päässy kirjoittaa mut oon nyt tehny semmosen päätöksen et kirjoitan varmaan 2krt viikos?

PERJANTAI-ILTA (: 29.10.2010

Suukotin Katia turvalle, tervehdin sitä pitkän ajan jälkeen. Lähdimpäs sitten hakemaan harjapakin, kuulin suuren pamauksen. Tulin reippaasti takaisin karsinalle ja karsinan ovi oli auki. Katsoin karsinaan ripeästi, pelokkaana. Kurkistin sisään ja Kati seisoi kiltisti, viaton ilme päällään. En voinut muuta kun nauraa!

Kati kertoo lopun <3:

'' Minä, ylväs sukuinen tamma. '' Ajattelin Annia katsellen kun tuo harjasi minua. Hän harjasi karvaani pitkin ja rennoin vedoin, rentouduin ja nautin hetkestä. Annin harjattua minut lähdimme maastopolulle. Hörähdin, astelin laiskoin askelin kunnes saavuimme pienelle aukiolle. Se oli kauas näkyvä, upea aukea jossa oli kavio-ura. Anni vaihtoi liinan riimuuni ja otti raipan esiin. Hän ohjasi minut pienellä napautuksella uralle, antoi sitten vauhtia! Ravasin kepein askelein, reipasta ravia. Kaarsin pääni kaartoon, sain napautukseni lautaselle ja nostin laukan reippasti. Kaunis ja pehmeä laukkani näkyi jo kauas (: Laukattuani Anni hiljensi vauhtia hyppäsi selkään ja lähdimme ravaamaan kohti talleja. Anni otti tukea harjastani, myötäili ja minä ravasin kepein askelin. Tallille päästyämme en hiljentänytkään vaan lähdin laukkaamaan kohti kenttää. Sinne oli joku hölmö jättänyt esteet ja niistäpäs sitten innostuin, lähdin kovempaan ja nopeampaan laukkaan. Lähestyimme aitaa, hyppäsin. Liisimme sen yli, tömähdimme maahan - Anni melkein kiljui hypyn lähestyessä. Esteet olivat sen verran pieniä että melkein astuin ne yli. Pysähdyin, Anni hyppäsi alas ja lähti taluttamaan minut talliin. Olin pienesti hien peitossa, sen jälkeen Anni kuivasi minut. Antoi ruuat ja suukotti vielä turvalle. Hän otti reppunsa ja lähti jonkunlaisen otuksen (Otus on auto XD) kyytiin. (:

Rakkaudella raaputti
~ Anni & Kati
4hm


Heippa Anni!
Ei haittaa, vaikket joka päivä kerkeäisikään kirjoittelemaan: kirjoita kun ehdit, kyllä Kati selviää hengissä vaikket ihan päivittäin tarinoisikaan Hoitotaipaleesi taisi saada melko dramaattisen alun. Toivottavasti asiat ovat nyt paremmin.
Itse olisin kyllä tutustunut hevoseen hieman, ennen kuin olisin alkanut ratsastaa ja hypätä sillä, mutta eipä tästä vahinkoa koitunut. Tässä uusimmassa tarinassa Kati osoitti kyllä huimia hyppylahjoja hypätessään kentän aidan yli! Aidalla kun on sitä korkeutta melkoisen paljon. Jatkossa voisit jäähdytellä hevosta kävelyttämällä ratsastuksen jälkeen sen sijaan, että vain viet sen talliin - kunnollinen jäähdyttely ja loppuverryttely on tärkeää siinä missä huolellinen alkuverryttelykin, jotteivät hevosen lihakset aivan jumiudu.
Hoitotaipaleesi on saanut aktiivisen alun ja tunnut tulevan Katin kanssa hyvin toimeen! Jatka ihmeessä samaan malliin
- Lynn

[anni]

Perjantai 5.11.2010

''Reipas ja kiltti, se on mun Kati.'' Mieteskelin kävellessäni kohti Katin karsinaa. Vein pikaisesti laukkuni kaapille, hymyilin ja hain harjapakin. Kävelin Katin karsinalle, tervehdin sitä.
- Moikka Kati, mitä kuuluu?, kysyin tammalta.
Reippaasti sitten rupesin harjaamaan tammaa, tuo katseli minua uteliaasti herkkujen toivossa, annoinpas sille porkkanaan.
- Oletpas nätti tänään. Pääset tänään kivoihin hommiin muru, puhelin tammalle.
Tovin kuluttua lähdin tamman kanssa, ainoastaan riimu ja narkki apunani. Menimme kentälle, hymyilin ja kävelytin hetken Katia.
- Joo, maisk maisk! Maiskauttelin tammalle raviin siirtymisen merkeissä.
Reippaasti tamma ravasikin. Hidastin Katin käyntiin, pysäytin sen. Otin tuon riimun yms. pois - menin istumaan keskelle kenttää ja katselin Katia.
-Tule tänne, Kati! Huudahdin hannoverille.
Hetken laukkaamisen ja pukkejen jälkeen Kati tulikin luokseni. Reippaasti se tuli, painoi päänsä syliini ja hörisi.
- Hassu, sanoin Katille ja annoin sille porkkanan.
Nousin seisomaan, silittelin Katia ja hyppäsin selkään. Otin harjasta kiinni, hain tasapainoa ja kannustin sitten Katin käyntiin.
- Mennään Kati! Huudahdin tammalle, joka lähti liikkeelle.
Reipaasti etenimme sitten ympäri kenttää, huojuin ja heiluin mutta jotenkin - pysyin selässä. Nostimpas sitten pohkeilla ravia, pukki tuli. Kumarruinpas sitten eteen, melkein tipahdin muttei nyt kuitenkaan!
- Hassunassu! Huudahdin, hidastin tuota äänelläni.
Rapsutin tuota korvien takaata, hypähdin alas ja laitoin riimun takaisin, kävelytin hannoverin ja vein sen sitten talliin.
- Heippa sitten kultanuppu! Sanoin ja halasin tammaa, pussasin sitä turvalle - pakkasin kamani ja lähdin kotiin.

- Anni & Kati 5 hm

[Ansku]

Tässä kuva, olin Katin kanssa irtohyppäämässä ja pari kertaa mentiin ilman suitsia ja satulaa noin 50 senttimetrisiä esteitä.

T. Ansku ja Katinka
6HM

Attachments:

[Ansku]

25. Tammikuuta 2011

Käväisin tallilla hoitamassa Katinkan.

Siivosin karsinan, pesin ruokakaukalot ja myöskin menin tarhan puhdistamaan. Puhdistin myöskin loimet ja huovat, sekä satulan ja suitset. Kokosin suitset takaisin ja sitten hain neidin sisälle. Otin sen käytävälle ja puunasin sen ja laitoin karsinaansa.

- Ansku

[Lynn]

Santeri ja Jonne löhöävät päärakennuksen yläkerrassa, toinen sohvalla ja toinen säkkituolissa. Telkkarissa pyörii jokin yhdentekevä ruoanlaitto-ohjelma, johon kumpikaan ei jaksa keskittyä. He vain ovat ja tuijottelevat kattoon. Miettivät omiaan. Kuuntelevat, kuinka Lynn pakkaa omassa huoneessaan. Tyttö on lähdössä risteilylle yhdessä muiden abiturienttien kanssa, suoriuduttuaan penkkareista purevan kylmässä pakkasessa. Kesken poikien löhöilyhetken kantautuu portaista askelten töminää. Santtu ja Jonne kohottavat laiskasti päitään, kun aurinkoisesti hymyilevä Daniel hyppelehtii portaikostaa, heläyttää mitä iloisimman tervehdyksen ja katoaa Lynnin huoneeseen.

"Mitä tota vaivaa?" Jonne kysyy pöllämystyneenä. "Oikea pikku päivänsäde!"
"Eksä muka oo käyny facessa?" Santeri kysyy ja alkaa kaivella puhelinta taskustaan.
"No en mä nyt ole ehti... hiton porvaripentu! iPhone, niin tietysti", Jonne murisee ja Santtu virnistää.
"Nii, mutta siis... tossa", Santeri näyttää Jonnelle päivitystä. "Sä et ole ainoa, jonka statuksessa pönöttääkin nyt parisuhteessa."
"Katsos poikaa!" Jonne virnistää ja päästää ilmoille vislauksen.
"Eihän tota nyt voi sinkkunakaan risteilylle päästää", Daniel puuttuu puheeseen tullessaan oleskelutilaan käytyään kysymässä Lynniltä, mihin aikaan heidän tulee lähteä siirtymään satamaa kohti. "Ties mitä se olisi keksinyt! No ei vaiskaan. Eiköhän mekin olla aika riittävän kauan säädetty ja sähelletty, et nyt ei sit soudeta ja huovata enää."
"Sillä lailla", Jonne sanoo.

"Jep. Hei, sunnuntaina ois tarkotus pitää pienet partyt uudessa osoitteessa", Daniel muistaa mainita paljonpuhuva virne kasvoillaan. "Jos vaan siinä kaaoksessa kehtaa. Päivällä on nääs muuttotalkoot."
"Missä tahansa kehtaa ryy-"
"Alkoholistit", Santeri keskeyttää Jonnen julistuksen. "Maanantaita vasten!"
Jonne ja Daniel katsovat Santeria kuin vähä-älyistä pikkulasta. Poika ei ymmärrä, mikä nyt meni pieleen - kas vain, hän on unohtanut hiihtoloman! Se ei tule Santerin mieleenkään, ennen kuin hänen isovelipuolensa muistuttaa häntä siitä. Pojan kasvoille leviää iloinen virne ja Jonne nauraa höröttelee taustalla.
"Ai loma! Niin tietysti! Dani, voinko mä sit jäädä yöks teille?"
"Et", Daniel tuhahtaa tylysti. "Sä olet siinä kunnossa, että voit tulla ihan kotiis saakka, tai mutsi ja Ilpo tappaa mut."
"Mä olen seittemäntoista..."
"Ei auta. Sä tulet kotiis nukkumaan."
"Mä noin nukkua vaikka lattialla."
"Ei käy."
"Mä tykkäsin susta paljon enemmän silloin, kun sä et välittänyt olla ylihuolehtiva tiukkapipoisoveli", Santtu murahtaa huuliaan mutristaen. "Ite oot ollut niin hulttio, ettei sulla oikein kyllä ole oikeutta sanoa mitään."
"Voi pientä", Daniel vain virnistää ärsyttävästi. "Ihan ku mua kiinnostaisi, mitä sä teet tai jätät tekemättä, mutta mutsi kovisteli mua aika vakuuttavasti, niin että tää asia on nyt loppuun käsitelty. Sä tulet tänne yöksi, piste."

Santeri mulkoilee velipuoltaan tyytymättömänä tämän vastauksen jyrkkyyteen ja Jonnen on vaikea pitää naamaansa peruslukemilla: vahingonilo paras ilo, hän sentään on täysi-ikäinen ja vapaa tekemään mitä lystää. Santtua ärsyttää huomata, ettei hänen mulkoilunsa tehoa. Daniel lysähtää rentona toiseen säkkituoliin eikä ole velipuolensa tulenkatkuista tuijotusta huomaavinaankaan. Mokoma vain jutustelee Jonnen kanssa. Santeri uppoutuu pähkäilemään, miten saisi velipuolensa pään käännettyä: Dani kyllä voisi puhua Ilpolle ja saada tämän antamaan luvan yöpymiseen muualla kuin kotona, Dani osaa puhua ja pyörtää kenen tahansa päätökset. Yhtäkkiä Santerilla välähtää.

"Dani hei", hän aloittaa ja saa kuin saakin toisen huomion. "Miten olisi vedonlyönti?"
"Millanen vedonlyönti ja mikä panoksena?" Dani kysyy ja siristää silmiään epäluuloisena.
"Hypätään korkeutta vaikka Katilla ja Artulla", Santeri ehdottaa. "Jos mä voitan, sä lupaat ympäripuhua faijan ja ottaa mut luokses sunnuntain ja maanantain väliseksi yöksi. Jos mä häviän..."
"Jos sä häviät, sä lakkaat inttämästä tosta aiheesta, heräät sunnuntaiaamuna ensimmäisenä auttamaan muuttotalkoissa ja tuut maanantaina siivoilemaan ja järkkäilemään kamoja mun kanssa. Sovittu homma", Daniel sanoo ja vilkaisee kelloaan. "Mä käyn vaan heittämässä ton Lynnin satamaan. Laita vaikka Arttu valmiiksi mulle siinä samalla, niin ehditään tää homma. Mulla on kasilta treenit."
"Mä tuun tuomariksi", Jonne lupautuu aavistellen, että tästä voi tulla vielä hauskaa seurattavaa.

Danielin ollessa poissa Santeri ja Jonne laittavat maneesiin valmiiksi esteitä ja varustavat hevoset juuri parahiksi, kun puuttuva lammas saapastelee tallille. Dani rapsuttaa Arttua reilusti ja käväisee vielä hakemassa kypäränsä ja hanskansa kaapistaan.
"Mennäänkö?" Santeri kysäisee Katin luota.
"Jep."
Hevoset talutetaan kentän poikki maneesin ovelle, missä Jonne ja seuraan liittynyt Meeba saavat nykiä ja kiskoa jäykkää ovea, joka ei yksinkertaisesti tunnu aukeavan. Jonne manaa synkästi, kun hänen riuska nykäisynsä ei saa mitään aikaiseksi. Lopulta Daniel kyllästyy mokomaan touhuun, pyytää Meebaa pitämään Arttua ja astuu estradille Jonnen mutistessa, että ei se aukea kuitenkaan.
"Jonne! Mikä muskelimies sä muka olet, kun sä et saanut sitä auki ja Dani sai!" Meeba kuitenkin pääsee kiekaisemaan, kun ovi liukuu Danin kosketuksesta sulavasti auki.
"Ei tähän voimaa tarvita, vaan älliä... se on nääs tekniikkalaji", Dani kuittaa vahingoniloisesti virnistäen. "Jotkut vaan kato osaa."
"Heh heh, kylläpäs herra nyt on lystikäs", Jonne mutisee livahtaessaan maneesiin hevosten edellä.

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, kun pojat verryttelevät ratsujaan ja Jonne hauskuuttaa Meebaansa leikkimällä urheiluselostajaa. Meeba nauraa kihertää ja hevoset tuntuvat aavistavan, että nyt on jotakin erikoista tapahtumaisillaan. Ne esittelevät näyttäviä loikkia jo verryttelyesteillä ja saavat ratsastajansakin innostumaan. Santeri, joka on aina nauttinut esteratsastuksen suomasta vauhdin hurmasta, hymyilee itsekseen tuntiessaan puoliveritamman tasaisten liikkeiden kuljettavan heitä varmasti kohti pientä okseria, jonka yli ratsukko leiskauttaa kepeästi.

Kun hevoset ovat vertyneet, aletaan ottaa miehistä ja ratsuista mittaa. Tuomari-Jonne julistaa pelin alkaneeksi ja niin sitä mennään. Santeri luotsaa Katia itsevarmana yli suhteutetusta linjasta, jonka viimeinen este toimii vedonlyönnin kulmakivenä. Hän uskoo olevansa varsin lähellä voittoa, sillä vaikka hänen velipuolensa taitava ratsastaja onkin, esteradalla Santeri on enemmän kuin kotonaan. Toisin kuin yleisesti tunnutaan olettavan, Danielia ovat aina vetäneet enemmän puoleensa koulukiemurat kuin esteet. Lisäksi Daniel ratsastaa Artulla, joka osaa joinakin päivinä olla hieman varovainen esteillä. Kati on yksinomaan tarkka ja luontainen hyppääjä, se ei turhia pelkää, muttei kuitenkaan ole suorastaan uhkarohkea.

Estekorkeus on kohonnut metriin, ja Santeri tietää Artun käyvän jo melko äärirajoilla. Daniel on joskus Mian valvovan silmän edessä hypännyt orilla yksittäisinä esteinä siitä vain hieman suurempia, kun taas Katin kanssa metri on vielä melko rutiinikorkeus. Valitettavaa kyllä Santerilla on hieman epäonnea lähestymisen kanssa, ja näin metrin korkeudessa oleva puomi kolahtaa alas.
"Jaaa puomi putoaa! Seuraava suoritus voi olla ratkaiseva - ylittävätkö Daniel ja Arttu esteen puhtaasti? Vetääkö vanha kettu pidemmän korren? Voittaako Daniel vedon?" Jonne-selostaja kailottaa nostaessaan puomia takaisin paikalleen Meeban kanssa.
Santeri seuraa isovelipuolensa ja tämän ratsun lähestymistä silmä kovana ja melkein toivoo, ettei ponnistuspaikka osuisi aivan kohdalleen. Hyppy kuitenkin lähtee unelmakohdasta ja suuri torinhevosori kohoaa tyylipuhtaasti esteen yläpuolelle ratsastajan myödätessä keskittyneen näköisenä hyppyyn mukaan. Näyttää siltä, että Daniel onnistuu - mutta kops, Artun takakavio hipaisee puomia, joka heiluu, heiluu, heiluu... ja lopulta keikahtaa kannattimeltaan.

"Jännitystä loppuun saakka!" Jonne julistaa. "Pudotustilanne tasan yksi yksi! Ratkaiseeko seuraava kierros taiston?"
Tällä kertaa Santeri on tarkkana. Niin vain he ylittävät esteen puhtaasti Katin kanssa ja pallo siirtyy Danielille, joka hymyilee viekkaan näköisenä aivan kuin tietäisi pitävänsä ässää piilossa hihassaan ja suunnittelisi vetävänsä sen mukaan peliin, kun muut sitä vähiten odottavat. Artun edellisen pudotuksen jäljiltä Santeri ei enää jaksa uskoa orin ylittävän estettä puhtaasti: sen edellinen hyppy näytti täydelliseltä, mutta puomi putosi kuitenkin. Ehkä ori alkaa olla väsynyt? Siltä se ei kuitenkaan näytä porhaltaessaan yli linjan pieneltä näyttävän sisääntuloesteen ja jatkaessaan tasaisen varmasti metriselle haaste-esteelle. Se ylittää esteen mitä tyylikkäimmin, eikä Santeri voi olla tuijottamatta isovelipuoltaan ja tämän ratsua yllättyneenä. Kati nykäisee ohjia kevyesti.
"Ja estekorkeus nousee!" Jonne kiekaisee ja kohottaa puomia yhdellä pykälällä ylöspäin.

Kati tuntuu pirteältä kuin pieni, kevään herättämä peikkolapsi. Se on innoissaan saadessaan kerrankin hypätä oikein kunnolla, ja niin se pyyhkäisee yli melkoisen näyttävän näköisestä esteestä silkkaa hyppäämisen riemua uhkuen. Santeriakin hymyilyttää, kun hän silittelee tamman kaulaa.
"Jaaa vedon voittaa Santeri", Jonne huikkaa.
"Häh? Dani ei ole tullut tota estettä vielä", Santtu hämmentyy.
"En mä aiokaan hypätä, tää riittää Artulle. Ruumiita siitä vaan tulisi, jos mä pistäisin sen nyt hyppäämään tosta yli. Onneksi olkoon, sä voitit", hänen velipuolensa huikkaa.
"Sulla ei ollut aikomustakaan hypätä tota!" Santerilla välähtää. "Sä vaan pistit meiät hyppäämään, vaikka tiesit jo etukäteen, ettet ite aio hypätä! Sä luovutit."
"Niinpä", Daniel virnistää ja alkaa loppuverrytellä Arttua.
Meeba nauraa Santerin ilmeelle. Tätä poika ei ollut osannut Danilta odottaa. Daniel antamassa periksi - sellaista ihmettä ei usein tapahdu. Tai no. Ei Santeria varsinaisesti yllätä, että isovelipuoli nosti Artun hyvinvoinnin tärkeimmäksi päätöksentekokriteeriksi. Niin hän olisi itsekin tehnyt. Siihen heidät oli pienestä pitäen opetettu: hevosen hyvinvointi ennen kaikkea. Kun hevonen alkaa ilmaista väsymyksen merkkejä, pitää edetä sen ehdoilla.

Loppukäynneiksi puoliveljekset painuvat maastoon. Ulkona on melko kylmä, mutta onneksi ei aivan yhtä jäätävää kuin aamulla Santerin lähtiessä kouluun. Hevoset kävelevät rauhallisina pitkin ohjin, eikä edes Arttu säpsähdä, kun orava päästää ilmoille terävän säksätyksen puun oksalta.
"Mä yritän puhua Ilpolle", Daniel sanoo. "Katotaan, mitä mä saan aikaiseksi."
"Jep", Santtu hymähtää.

[Kiki]

Kiskaisin vanhan ja ruosteisen pyöräni talomme ovelta. Se oli talvisäähän mitä huonoimpia menopelejä, eikä kesälläkään toiminut kuin unelma... Pyörän istuinkin oli mennyt rikki vuosia sitten, mutta ei voi minkään, mentävä mikä mentävä, ajattelin ja pyyhkäisin lunta ohjastangoilta. Äitini ilmestyi ulko-ovelle ja pällisteli kun raahasin pyörää pitkin pihaa.
"Eikö se toimi?" hän kysyi.
Tuijotin äitini hämmästyneitä kasvoja. Kuinka hän kuvitteli että pyörä toimii kunnolla??
"No jäätynyt on, mutta kai mä tällä eteenpäin pääsen,kai..." vastasin, sillä en viitsinyt raivota äidilleni miljoonatta kertaa. Äiti nyökkäsi ja sulki oven.
"Tää on mun elämä", huokaisin ja löin käden otsaani.
Ei alkanut tallipäivä parhaalla mahdollisella tavalla...?

Päästyäni vihdoin tallille hyppäsin alas pyörän satulasta ja aloin taluttaa sitä kohti seinää. Ketään ei näkynyt liiemmin pihalla, joten vein pyörän seinälle ja käännyin tallille päin.

Tallipiha oli tavallaan hyvin suuri. Keltainen talo tek olostani heti kotoisan. Lähdin talsimaan tallille.

Tallissa odotti ihana hevosentuoksu. Monta hevosta ja hoitajaa seisoksi eri puolilla paikkoja. Hymyilin. Ei päivän tarvinnut parhaimmalla tavalla alkaa jotta siitä tulisi mukava. Kiskaisin poninhäntääni kireämmälle ja astuin peremmälle.

Hortoilin käytävillä enkä nähnyt Katia. Hävetti vähän kulkea uudestaan ja uudestaan samojen ihmisten ohi, mutta pian Lynn ilmestyi eteeni.
"Moi!"sanoin rohkeasti.
"Moi! Mä oon Lynn", hän sanoi lämpimästi. "Löysitkö jo Katin?"
"En vielä, mä..." selitin.
Lynn lähti viemään minua Katin luo. Samalla juttelimme kaikenlaista, ja kun pääsimme Katin karsinalle, seisahduin hämmästyksestä. En ollut tajunnut sen oikeaa ulkonäköä. Lynn näytti huolestuneelta. Avasin karsinan oven ja Kati kääntyi minuun päin. Se puhalsi kevyesti ilmaa sieraimistaan ja haisteli kättäni. Silitin varovasti sen turpaa.
"No, onko se ihana...?" Lynn kysyi.
Olin hetken hiljaa ja vastasin sitten:
"Se on ihan supersöpö!"
Nauroimme ja pian Lynn lähti ovelta.

"No, nyt me ollaan kaksistaan. Mä oon Kiki, sun uus hoitaja", sanoin Katille. Kati hörisi. Rapsutin sen kaulaa ja kiepsahdin sitten karsinan ovelle. Nappasin harjan käteeni.
"Haittaako jos vähän harjaan sua?" hymyilin. Kati katsoi kysyvästi minua. Aloin harjailla sitä. Se oli ehkä vähän epäilevä uutta hoitajaansa kohtaan, mutta kyllä se minuun tottuisi.

Kello raksutti ja lopulta oli kotiinlähdön aika. Halasin Katia ja menin ulos karsinasta. Vein harjan takaisin ja suljin karsinan.
"Heippa Kati, nähään!"

[Kiki]

Tutustumista

Oli kylmä Tiistaiaamu, ja minä lapioin lunta autokatoksemme edustalta. Olin melkein valmis. Äiti odotti minua autolla postilaatikon vierellä. Hän puhui kiivaasti puhelimessa työnantajansa kanssa. Heittelin viimeiset lumet maakuoppaan, jonka olimme kaivaneet kesällä, ja laitoin lapion nojaamaan seinää vasten. Vedin kaulahuivia enemmän poskilleni ja juoksin autolle. Äiti avasi minulle oven ja vetäytyi toiselle puolelle penkkiä. Huokaisin helpotuksesta- vihdoin Mallaspuroon Katin luo!

Tylsistyttävän automatkan jälkeen pääsimme viimein Mallaspuron pihaan. Äiti oli vihdoin lopettanut puhelun ja marisi: ”Hyi! Tämä paikkahan haisee kuin mikäkin…!”
”Tuoksuu pikemminkin! Ihanalle hevoselle!” sanoin hänen kiusakseen ja iskin silmää. ”Usko pois, kyllä sä täällä tulet käymään useamminkin, vaikket haluaisikaan. Ja tietysti sä haluat”, painotin.
Äiti kohotti kulmakarvojaan ja heilutti kättään. Huomasin kuinka pieni hah,niinhän sinä luulet- ilme kävi hänen kasvoillaan. Pamautin oven kiinni ja vilkutin. Äiti jaksaa jauhaa tuota hevoset haisee- juttua niin kauan kuin tarve vaatii...

Tallissa olin kuin kotonani. Muistin reitin Katin karsinalle paremmin, vaikka joskus vielä kävi mielessä toinen suunta. Joka tapauksessa osuin oikeaan, ja pian ruunikko kurkkikin minua karsinastaan.
Kati näytti jotenkin epäilevältä. No jaa, eihän se minuun voinutkaan heti tottua. Tartuin karsinan oveen ja vedin sitä hitaasti auki.

Kati nuuhkaisi minua kerran. Annoin sen taas katsella rauhassa, eihän kenenkään kotiin saa tulla luvatta. Lopulta tamma pärskähti ja siirtyi hieman sivuun. Otin askeleen eteenpäin ja suljin karsinan ovea, en kokonaan, mutta vähän. Kati odotti rauhassa, että ehdin sen luo. Kati ojensi päätään minua kohti. Silitin varovasti sen turpaa ja otsaa, ja etenin siitä kaulalle. Pian olin jo rapsutellut hevosta niin, että se seisoi rentona vieressäni silmät puoliummessa.
"Enköhän mä harjaa sua nyt", sanoin sille.
Kati steppasi vähän kun toin harjan sen eteen. Minun piti antaa Katin haistella harjaa ensin. Taputin hevosta.

Lynn ilmestyi ovelle kun putsasin Katin vasenta etukaviota.
"Hei!"hän sanoi.
Nostin pääni ylös ja harjasin kavion nopeasti loppuun. Sitten kiepahdin Lynniin päin.
"Moi!" vastasin.
"Tuota- oletko jo liikuttanut Katia?" hän kysyi.
"En, mutta ajattelin taluttaa sitä maastossa enkä ihan heti ratsastaa. Antaa Katin totutella ensin..."
Lynn nyökkäsi ja antoi Katin riimun minulle. Katsoin riimua. Lynn oli lähtemässä, mutta huikkasi vielä: "Muista laittaa maastoon loimi!"
Vedin riimun Katin päähän ja menin hakemaan loimea.

Seisoimme Katin kanssa Mallaspuron tallipihalla. Tiesin muutaman maastoreitin, joten maiskautin hevoselle.
"Nyt kävellään ihan kunnolla, ens kerralla voin pyytää saanko ratsastaa", hymyilin ja rapsutin Katin harjanjuurta. Se hörisi.

Kauniit lumiset puut ympäröivät meitä kun kävelimme hiekkatietä. Olimme jo ajat sitten päässeet yli puoliväliin reittiä, ja Kati oli kävellyt rauhassa. Ajattelin, että oliko hieman yli kahden tunnin kävelemisessä tarpeeksi liikuntaa sille. Päätin kysyä Lynniltä kun palaisisimme tallille. Kati pysähtyi ja katsoi ympärilleen.
"Mitä nyt?" tiedustelin ja maiskutin.
Kati ei liikkunut. Vedin kevyesti riimunnarusta. Kati ei tullut. Odotin vähän, ja lopulta hevonen rauhoittui. Vedin uudelleen narusta, ja Kati lähti liikkeelle.

Tallilla meitä vastassa oli Lynn. Hän oli juuri tullut tallista ja käveli suoraan luoksemme.
"Menikö hyvin?"hän kysyi.
"Juu, Kati pysähtyi kerran kyllä ihmettelemään jotain lintua", selostin.
"Heh, se on semmoinen", Lynn naurahti ja taputti Katia.
"Muuten, riittääkö tämä kävely Katille?"
"Riittää, ihan varmasti. Nyt sillä on rehut, muutaman tunnin päästä sen voi kyllä viedä ulos."
Nyökkäsin ja maiskutin tammalle.

Kati odotti paikallaan, kun se oli jo syönyt rehunsa. Minä käärin sille pinteleitä, sillä se pääsisi ulos. Vihdoin keltaiset pintelit olivat sen jaloissa. Kiinnitin riimunnarun nopeasti sen riimuun ja vedin sen ovelle. Avasin oven ja talutin Katin ulos.

Kello lähestyi neljää. Minun piti lähteä kuudelta, joten päätin antaa Katin olla ulkona vielä tunnin ja siivota sillä aikaa karsinaa. Hain talikon, kottikärryt ja lapion, ja raivasin karsinan likaiset kuivikkeet suureen pinoon. Pinosta nostelin ne kottareihin ja lapiolla vein puhtaita vanhoja kuivikkeita reunoille. Lopulta karsina oli puhdas, ja kävin kippaamassa kottarit. Palasin uusien kuivikkeiden kanssa, jotka asettelin karsinaan. Karsina oli valmis!

Kati asteli verkkaisesti vierelläni kun talutin sitä karsinalle. Heiniä oli valmiina karsinassa, joten Kati meni karsinaan kuin itsestään. Kello oli vartin yli viisi, minulla vielä aikaa. Irrotin riimun ja aloin pusertaa loimea alas. Se oli varsin helppoa, ja pintelit yhtä yksinkertaiset. Käärin ne ja taittelin loimen. Puoli tuntia aikaa.

Kello oli vähän vaille kuusi. Käväisin Katin luona.
"Tänään oli tosi kivaa. Tuun pian uusiks!"
Halasin hevosta ja irrotin. Kaivoin taskustani kovan leivänpalan ja pudotin sen Katin ruokakuppiin. Sitten menin takaisin ja suljin karsinan...

Loppu

Okei, siispä, saanko ratsastella ensi kerralla?
Terveisin:

Kiki

[Kiki]

Elikkä, kysymys olis: Hoidetaanko minä ja Ansku Katia nyt yhdessä vai toinen vaan?

[Kiki]

Anteeks, kun en oo hoitanut vähään aikaan. Työstän sitä Heleän kisatarinaa, kaikki aika menee siinä. Tällä kertaa siis kuva.

Kisojen jälkeen aktiivisuus lisääntyy Kysyisin vielä, laitanko lastauksen mukaan kisatarinaan vai pelkän hoidon ja suorituksen?

Tällä viikolla (ti-ke) kirjoitan hoitotarinan, jossa ensimmäinen ratsastus. Ajattelin koulua maneesissa ja rentoa maastolenkkiä- jos sopii.

Kiitos:
Kiki


Kisatarinasta saat tehdä sellaisen kuin haluat, kunhan pidät kisajärjestäjän ohjeistuksen mielessä. Ohjeet kannattaa käydä tsekkaamassa Heleän kisakutsusivulta. Mallaspuron henkilökunta tosin hoitanee pääasiallisesti hevosten lastaamiset ja kuljetuksen, mutta apunahan voi totta kai olla - apukäsille on aina tarvetta! Totta kai kouluratsastelu ja maastolenkki passaa. Voisi olla kenties hyväksi ottaa joku seuraksi maastoon, sillä hevoset ovat näin kevään korvilla vähän villeinä ja saattaa olla, että kiltti Katinkakin saattaa reippailla maastossa hieman tavallista vauhdikkaammin. Ainakin minä liikenen mukaan vaikka Indin tai oikeastaan kenen tahansa MP:n hevosen kanssa, sillä näin yo-kirjoitusten aiheuttaman kaaoksen keskellä kevyt lenkki tekisi hyvää. - Lynn

Attachments:

[Kiki]

Kävelin kohtuullisen nopeasti Mallaspuron pihaan. Tallin ympärillä pyöri hevosia ja ihmisiä, joten pääsin nopeasti livahtamaan talliin ja käytävän perälle Katin luo. Tamma kääntyi nopeasti kohti minua, kun kutsuin sitä nimeltä.
"Moi! Miten sä olet pärjännyt?" kysyin siltä ja tartuin karsinan oven lukkoon. Hevonen pärskähti.
"Hyvin siis. Tiesitkö, tänään mä saan ratsastaa sulla?"
Avasin oven ja astuin sisään Katin asuntoon. Se käveli minua kohti. Rapsutin Katin otsaa.
"Tänään me alotetaan suoraan hommat. Ensin harjaan sut, sitten satula selkään ja ratsaille. Tulin sen verran myöhään tänään", selitin Katille.
Tamma vaati selvästi, että rapsuttaisin sitä. Kihnutin sen kaulaa, mutta enempää en ehtinyt, ennenkuin Lynn astui taas sisään.
"Moi!" hän sanoi ja tuli taputtamaan Katia.
"Moi" vastasin.
"Piti kysyä, että millon lähdet kentälle?" Lynn tiedusteli.
"Niin, harjaan Katin ja menen sitten."
"Sun kannattaa ottaa joku muu mukaan, hepat saattaa olla maastossa villejä", Lynn kertoi.
"Pääsisitkö sä Indin kanssa?" ehdotin.
"Jos tavataan vaikka kahdelta tallin edustalla?"
"Sopii!"
Lynn hymyili. Hän kääntyi ja heilautti minulle kättään ennenkuin katosi nurkan taakse. Päätin ryhtyä heti laittamaan Katia kuntoon.

Vedin sukaa Katin selkää pitkin. Kati ravisti harjaansa. Satula ja suitset odottivat valmiina karsinan edessä, joten ei kestäisi pitkään kun alkaisin laittaa niitä sille.
"Oota, haen satulan", sanoin hevoselle. Se katsoi kun otin satulan ja tulin karsinaan.
Nostin satulan hyvään kohtaan Katin sään taakse ja tarkistin että huopa oli hyvä molemmilta puolilta. Sitten tiputin vyön alas satulan päältä ja vedin sen Katin mahan alta. Kati odotti kiltisti kun laitoin vyön kiinni sopivaan kohtaan. Satula oli Katille ilmeisesti helppo laittaa.
Kun Katilla oli varusteet, lähdin taluttamaan sitä maneesiin.

Kati seisoi keskellä maneesia. Kiristin sen satulavyötä muutama reikää. Tamma oli hiukan tylsistynyt, sillä se kyttäsi koko ajan milloin nousisin selkään. Viimein päätin olla Katin mieliksi ja ponkaisin satulaan. Kati odotti että sain jalustimet sopiviksi ennen liikkeellelähtöä. Annoin pohkeita kun jalustimet olivat hyvät, ja kannustin Katin uralle.

Taputin Katia kun se ravasi mukavasti ympäri kenttää. Emme ehtisi tehdä enää paljoa, sillä vartin päästä pitäisi mennä tallipihalle. Alkuveryttelymme oli ollut vain voltteja ja pysähdyksiä, ja tunnin "ohjelma" oli kolmikaarinen kiemuraura. Jotainhan piti sentään olla tunnin aiheena.

Kati meni tunnilla hienosti. Se oli juuri sellainen, kun olin ajatellut, ja siksi ratsastus sujui mukavasti. Loppuun emme laukanneet, vaan teimme veryttelyt. Kun kello oli tasan, seisoin jo Katin vierellä tallipihassa.

"Hei!" Lynn sanoi kun talutti Indiä kohti meitä.
"Moi!" hihkaisin.
Olin jo satulassa, ja odotin että Lynn pääsi selkään. Sitten ratsastimme peräkanaa reitille.
"Miten koulutunti meni?" Lynn kysyi.
"Mukavasti, Kati liikkui ihanan kevyesti", vastasin.
"Hienoa. Kävellään nyt, niin hevoset eivät rasitu. Äsken ratsastin Indillä ulkokentällä, sekin on liikkunut."

Kävelimme siis, ja hevoset alkoivat muuttua yhä virkeämmiksi.
"Prr", Lynn rauhoitteli ratsuaan, joka yritti rynnätä raviin.
Kati tietysti perässä.
"No, älä mene. Nyt piti kävellä", huokaisin. Tammat katsahtivat toisiaan ikään kuin sanoen: Miksi nuo eivät anna meidän mennä?
"Ajattelitko jotain tiettyä järjestystä tänään?" Lynn kysyi.
"No, hevoset palautuu ja saa ruokaa, vien Katin ulos ja siivoan karsinan. Sitten varmaan jätän sen ulos ja lähden", selostin.
"Ok."
Indi ja Kati menivät mukavaa tahtia kohti tallia. Ne eivät rynnineet, vähän villejä olivat tosin. Tiesivät saavansa ruokaa.

Kun olimme perillä, taputimme hevosia ja laskeuduimme selästä. Vein Katin käytävälle ja otin siltä varusteet pois.
"Sä menit kivasti. Oota kun suihkutan sun jalkoja lämpimällä vedellä."
Kati sai puhtaat jalat ja minä vein sen karsinaan harjattavaksi. Harjasin Katin kunnolla.
"Hieno tyttö", toistin sanoja Katille. Se näytti tyytyväiseltä. Silitin selkää ja kaulaa, ja rapsutin korvia. Kati tykkäsi. Halasin sitä.
"Kyllä sä olet mun paras kaveri", kerroin. Kati tiesi sen. K

Vasta kun kuulin heinäkärryt, lopetin Katin puunaamisen ja puikahdin ulos karsinasta. Lynn heitti heiniä Katin karsinaan.
"Hello Lynn! Mä voin auttaa", sanoin.
"Se olis kiva", Lynn totesi.
Menin kärryjen luokse ja laitoin Piitulle heiniä. Sitten käännyimme Lynnin kanssa ja jatkoimme kierrosta.

Kello oli puoli viisi, kun pujotin riimun Katin päähän. Se seurasi minua metsätarhalle. Päästin hevosen juoksemaan ja häivyin talliin.

Ylös alas ylös alas... Heilutin talikkoa kottikärryjen ja lantakasan väliä kuin mikäkin robotti. Kohta karsina olisi puhdas... Ihan pian!! Ja niin olikin. Käännyin työntämään kärryt lantalaan.

"Kati!" huusin tarhan reunalta. Lähtisin pian, ja oli pakko halata Katia. Se katsoi minua pitkään.
"Mun pitää nyt lähteä, mutta vannon että tuun pian uudestaan!" lupasin. Seisoin kauan Katin kanssa, ennenkuin huomasin Ronjan ja Veronican tulevan.
"Hei nyt", kuiskasin ja livahdin aitauksesta.
Kati katsoi minua kun lähdin pois.

__________________________________________________

Ei nyt ollut niin mahtava... Joo, ja maastolenkki epäonnistui täysin ,mutta tarina mikä tarina. Huh!!